Maahan muuton hinta maailmalla ja tulevaisuudessa Suomessa. Päijänne josta Helsinkiin tulee vesi on vain noin 16meträ keskisyvyydeltä, tiedän entisenä Päijänteen kesämökkiläisenä miten ajoittain vähälumisen talven jälkeen ranta oli paljon kauempana vaikka vain joitain 100metriä on syvin kohta järvestä.
Sähkön hinnoissa nähtiin jo viimetalvena ettei ollut halpaa. Tiet heikoissa kunnossa kun jo nyt EU määräykset vaativat että teillä voi ajaa pidemmillä ja raskaammilla rekoilla, myös lisääntynyt maahanmuuttoa ulkomailta lisännyt teiden kulutusta. Asuminen kallistunut pahasti, väkiluku kasvaa pakolaisten lisäksi ja jossain heidänki asuttava.
Vesi pulaa maailmalla nähty kun ajoittain ei tule paljoa vuodessa vettä niin ei ole enää sitä turvallista aikaa odotella vettä kun väkiluku maailmalla kasvanut. Yhä laajemmat alueet maailmalla kärsivät veden puutteesta, vaikka ennen heilä vettä riittänyt. Pohjoismaatkin tulee perässä kunhan teollisuustuotantoa kasvatetaan niihin käytetään enemmän vettä. Monet järvet jo pahasti likaantuneet, merivesiki jo niin makeutunut +1,5° keskimääräistä lämpimämpi kuin ennen johtanut silakoiden pienenemisiin. Yhä suuremmat kotitalouksien veden lämmitykset haitat näkyy myös rannikkoseutuden veden lämmössä sekä puhtaudessa.
Vesivarat rajalliset, sähköntuotanto rajallista, tiet heikkokuntoiset, asuminen kallista.
Anonyymi-ap
2
238
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikkihan me sen tiedämme PerusSuomalaiset jotenki kuitenki kehittelee selitykyksen miksi lähtevät lopulta kaikkiin neuvotteluihin kuin hiirulaiset kissojen edessä, PerusSuomalaiset on sen verran ahneita heidän saada hyvää ministerin palkkaa ja kuunella kun porvarit kehuskelee yksityistilaisuuksissa
(on sinulla kauniit kengät, hienot korut, hiukset niin kauniit, mistä olette ostaneet noin hienon puvun, saako olla lisää samppanjaa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1466130
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253736Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1282931- 492620
- 412560
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262026Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2691924Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt511858- 341633
- 281620