Sain vihdoin itsestäni irti sen verran että kävin lääkärissä. En masennuksen takia, vaan erään toisen pikkuvaivan, mutta olin päättänyt puhua lääkärille myös masennuksesta ja pahasta olostani. En haluaisi käydä työterveydessä sillä mielestäni palvelu on pelannut paremmin yksityisellä. Kävin siis yksityisellä.
Puhuin lääkärille asiasta, ja hän kyseli muutaman kysymyksen. Puhui mielialalääkkeistä, mutta ei kuitenkaan määrännyt niitä vaikka sanoikin että 'voisi tietysti määrätä...'. Jostain syystä tuntuu ettei minua otettu tosissaan. Olen aika nuori vielä (23v), ehkä olisi pitänyt painostaa lääkäriä sanomalla ettei tämä ole mitään kasvukipuja tai että muuten vaan en halua käydä töissä tms!
Hän ehdotti sitten että hakeutuisin työterveyteen, ja sieltä voitaisiin ohjata työterveyspsykologille(?) tai jollekin. En jaksaisi selvittää asiaani joka paikassa, lisäksi työterveys ei ole auki sellaisiin aikoihin että pääsisin töistä sinne ilmoittamatta itseäni poissaolevaksi, ja minkäs syyn sitten keksin poissaoloon kun en halua työpaikalla "hullun leimaa"...
Olen aika puhelias ja osaan sanoa miltä minusta tuntuu aika suoraan, mutta luulisi että ujommilla on vaikeaa puhua niinkin vaikeasta ja ehkä jollain tapaa "hävettävästä" asiasta kuin masennus ja paha olo. Niinpä kynnys varmasti kasvaa joillekin liian suureksi lähteä hakemaan useasta paikasta apua, kun tuntuu että ei välitetä kuitenkaan... Kyllä nyt tuntuu minustakin vähän siltä, ja taitaa jäädä hamaan tulevaisuuteen se käynti työterveydessä. Ei vaan jaksaisi lähteä pompoteltavaksi lääkäriltä toiselle, kun normaali elämäkin on liian vaikeaa. Jotenkin tuntuu että ihmisiä ei osata auttaa oikealla tavalla. Mä en ainakaan tällä olotilalla jaksa alkaa hoitamaan asiaa yksin eteenpäin.
Puhuin lääkärille asiasta, ja hän kyseli muutaman kysymyksen. Puhui mielialalääkkeistä, mutta ei kuitenkaan määrännyt niitä vaikka sanoikin että 'voisi tietysti määrätä...'. Jostain syystä tuntuu ettei minua otettu tosissaan. Olen aika nuori vielä (23v), ehkä olisi pitänyt painostaa lääkäriä sanomalla ettei tämä ole mitään kasvukipuja tai että muuten vaan en halua käydä töissä tms!
Hän ehdotti sitten että hakeutuisin työterveyteen, ja sieltä voitaisiin ohjata työterveyspsykologille(?) tai jollekin. En jaksaisi selvittää asiaani joka paikassa, lisäksi työterveys ei ole auki sellaisiin aikoihin että pääsisin töistä sinne ilmoittamatta itseäni poissaolevaksi, ja minkäs syyn sitten keksin poissaoloon kun en halua työpaikalla "hullun leimaa"...
Olen aika puhelias ja osaan sanoa miltä minusta tuntuu aika suoraan, mutta luulisi että ujommilla on vaikeaa puhua niinkin vaikeasta ja ehkä jollain tapaa "hävettävästä" asiasta kuin masennus ja paha olo. Niinpä kynnys varmasti kasvaa joillekin liian suureksi lähteä hakemaan useasta paikasta apua, kun tuntuu että ei välitetä kuitenkaan... Kyllä nyt tuntuu minustakin vähän siltä, ja taitaa jäädä hamaan tulevaisuuteen se käynti työterveydessä. Ei vaan jaksaisi lähteä pompoteltavaksi lääkäriltä toiselle, kun normaali elämäkin on liian vaikeaa. Jotenkin tuntuu että ihmisiä ei osata auttaa oikealla tavalla. Mä en ainakaan tällä olotilalla jaksa alkaa hoitamaan asiaa yksin eteenpäin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..vaikeaa.. ite oon kokenut lähes saman mut en vaa oo viellä töissä tietenkään.. kun piti ensin mennä puhumaan kuraattorin kanssa joka laitto terveyden hoitajalle ja sit sieltä psykologille et kaikille on ensin saanut selitellä samat asiat joka rupes jo ärsyttämään... mut kyllä se sit helpottuu kun pääsee sinne psykologille joka osaa auttaa hyvinkin.. et tsemmippiä!!
Jos kävit terveyskeskuslääkärillä niin siellä ei suhtauduta asiaan vakavasti. Parempi jos käyt paikkakuntasi mielenterveystoimistossa. Aluksi asia on varmaankin vaikeaa leimautumisen pelossa, mutta sieltä saat asiantuntevaa apua ongelmaasi ja ja lääkitystä. Itsellänikin oli vaikea mennä mielenterveystoimistoon ja varata aika, kuitenkin se kannatti sain apua masennukseen ja paniikkihäiriöön. Nyt oloni on helpottunut. Mieliala on kohentunut ja paniikkikohtaukset ovat lähes loppuneet.
Mielenterveystoimiston kautta saa vain avohoitoa. Akuutissa tilanteessa kannattaa hakeutua psykiatriselle, mutta he yleensä suosittelevat, että lähete haetaan terveyskeskuslääkäriltä.
Se juurtajaksain selittely omista asioista minuakin suututtaa. Ihminen voi sairastaa mutta ei siinä aina sitä psykologia tarvita. Jos on selvästi mielenterveyteen liittyvää sairautta silloin ihan asiallista ohjaus sinne. Mutta ei se päde kaikkiin sairauksiin.
Tuntuu nykyaikana että väkisin yritetään saada päästäpipiksi. Tuleeko se yhteiskunnalle halvemmaksi, kuin tutkia sairastavaa ihmistä ja siten saisi asiallisen hoidon ja lääkkeet. ??pöödldk