Tasaiset otteet jatkuvat. Tappioita tappioiden perään.
Jo kertaalleen neloseen pudonnut ja säälistä sarjatäydennyksen kautta takaisin kolmoseen kutsuttu jatkaa samaa tappiomoodia kuin viime kaudella.
Mitään kehitystä ei ole tapahtunut.
Harjoitellaanko siellä ollenkaan, vai vietetäänkö aikaa kavereiden kesken palloa potkiskellen.
Itä-Savon otteluselostuksista ja -kuvista päätellen, kentällä taikatemppujaan näköjään pääsee yrittämään, vaikka kroppa pelaajalla muistuttaan enemmänkin sumopainijaa kuin jalkapalloilijaa.
Hyvin pyyhkii STPS?
27
1411
Vastaukset
- Anonyymi
Vähemmän velkaa ja konkursseja kuin savpkolla, joten ei haukuta vielä.
- Anonyymi
Aivan, ja niillähän on yksi pistekin enemmän kuin Savonlinnan Pylly-Kerholla.
- Anonyymi
Aiotaanko Savonlinnassa tehdä mitään asian eteen?
Eikös olosuhteet lajin harrastamiselle ole kaupungissa ihan hyvät.
Meillä Kuopiossa toki on perintetä lajissa enemmän ja sitä kautta harrastajia, mutta kyllä tuon kokoisen kaupungin pitäisi helposti saada joukkue kakkossarjan kärkikahinoihin.
Eikö teillä ole kilpailua peliminuuteista vai pelaako kaikki, ketkä paikalle saapuvat.
Hannu Turunen oli muistaakseni sieltä ja Ossi Loikkanen? - Anonyymi
No niin, nyt näyttää jo paremmalta.
Venyminen sarjakärjen vieraana 2-2 tasapeliin antaa toivoa paremmasta.
Tämä luettava jopa jonkilaiseksi voitoksi, koska aikaisempien otteiden ja tulosten perusteella odottelin sellaista 0-9 tappiota. - Anonyymi
Meidän pojalta loppui pelaaminen aikuisten ns valmentajien tympeyteen.
Olisi todennäköisesti ollut hyväkin pelaaja nopeudellaan, mutta ei nuoret sitoudu ellei ihmiset ympärillä ole kannustavia.
Siellä toimii hyväveliverkosto aika pitkälle nuorten vanhempien osalta. - Anonyymi
NiemU-STPS tänään niukasti 5-0 kotijoukkueelle.
Positiivisena voidaan kuitenkin pitää sitä, että näinkin hyvillä ilmoilla matkaan oli saa peräti kolme vaihtomiestä.
Voi olla kuitenkin jo Heinäkuussa vaikeuksia saada edes 11 pelaajaa vieraspeleihin.
Nyt näyttää siltä, että parasta olisi luopua koko sarjasta. Ei teistä ole mihinkään. - Anonyymi
Onhan tämä häpeällistä. Savonlinnan kokinen kaupunki, ja lippulaiva tippumassa nelosdivisioonaan.
Nelosdivari on enemmänkin pubi-porukoille ja jäähdyttelijöille tarkoitettu sarja. - Anonyymi
NiemU on sentään Rääkkylän metropolista.
Kyllä sen kokoisessa paikassa pelataan jo kunnon jalkapalloa.- Anonyymi
Aivan, nyt ymmärrän.
Tämän metropolin asukaslukuhan on hulppeat 1950 asukasta. Siinä onkin massaa, mistä ammentaa 11 taituria, jotka pitävät meidän lippulaivaa pilkkanaan.
- Anonyymi
Tänään sai Kuopiolainen Kings tuntea savonlinnalaisen jalkapallon taidon ja voiman.
Ennakkoon noin kymmenen maalin voittoa hakemaan lähtenyt kuopiolainen tähtisikermä sai oppitunnin STPS:läisestä kurinalaisesta lepsuilusta ja joutui tyytymään ainoastaan viiteen vaivaiseen tuurimaaliin.
STPS tykitteli itsekin vastustajan verkkoja riekaleiksi kokonaisen maalin edestä, ja oli Kingsin onni, ettei numerot olisi kääntyneet kotijoukkueen eduksi.
Siihen tosin edesauttaisi se, että päästäisiin vastustajan kenttäpuoliskolle useammin...ja mielummin ihan pallon kanssa. - Anonyymi
Kesälomatauolta palannut STPS pirteänä Keuruulla.
Numerot tänään häpeälliset Keupalle, joka ei kovasta yrityksestä huolimatta pystynyt murtamaan savonlinnalaisten puolustusta kuin ainoastaan viisi kertaa.
STPS antoi lisäksi tasoitusta, kun vaihtopenkillä ei ollut kuin pari vaihtopelaajaa ja bussikuski.
Omasta pelistä sen verran, että tasaisen varma suorittaminen jatkui, Vastustajan pömpeli pystyttiin pitämään taaskin putipuhtaana.
Hyvää tässä on se, että pelireissu on pitkä ja bussissa ehtii vetää hyvät pohjat ennen kotiin saapumista ja siirtymistä paikalliseen panimotuotteita myyvään tanssiravintolaan.
KeuPa-STPS 5-0 - Anonyymi
Kyllähän tuo ottelukuva sanomalehdessä kertoo kaiken.
Yksi valkopaitainen pitää palloa ja viisi STPS:läistä seuraa tilannetta katseellaan.
Kauimmaisena olevalla näyttäisi olevan joka kädet taskuissa?
No, eihän pelihousuissa ole tietysti taskuja, mutta muniaan se kuitenkin siellä kaivelee. - Anonyymi
Ilonpilaajat. (Olin miettinyt valmiiksi jos vaikka mitä ilkeyksiä tämänkin ottelun päättyessä tappioon, mutta ei.)
STPS järisytti Suomen jalkapallo rahvasta, ja otti täydet pisteet heti viime syyskuisen voiton perään.
Voitto on tämän kauden avausvoitto ja ei ihme, että Kyrönniemen kenttä muistutti loppuvihellyksen jälkeen lähinnä traboliinia STPS:läisten juhliessa niukkaa ja riemastuttavaa voittoa.
Savonlinnalaisittain niukkamaalinen ottelu päättyi numeroin 4-3.
Vastustaja oli eurokentiltä tuttu, (niin, kai Iisalmikin on eurooppaa) PK-37 jostain hevonskutsista. Liekö osaavat ressukat omaan muuttotappiokuntaansa tuon kirvelevän tappoin jälkeen. Mie en ainakaan haluais.
On tämä hauskaa, kun ne voittaa miltei joka vuosi. - Anonyymi
En ollut kuullut ko porukasta koskaan!
Näyttää olevan Duunareitten kerho mutta saaneet VIP paikalta "Porvarillisen" tontin saunalleen :-)
Onnittelut siitä!
"STPS:n sauna sijaitsee Kyrönniemellä Olavinlinnan läheisyydessä. Tontilta löytyy grillikatos ja laiturilta pääsee uimaan Saimaaseen. Isoon saunaan mahtuu noin 10 henkilöä." - Anonyymi
Voi voi. Nyt STPS kärsi niukan 6-2 tappion lohkon jumbofinaalissa.
Taktiikka siltä osin piti, että ennen ottelua oli sovittu, ettei vastustaja tee tänään viittä maalia. Eli taktiikka tältä osin piti.
Nyt suoraan säilymiseen on matkaa vaivaiset 7 pistettä, ja tällä pistekeruu tahdilla STPS saavutta eilisillan vastustajan noin kolmen vuoden päästä jos vastustaja ei sillä aikavälillä voita yhtään peliä.
Aina on savonlinnassa tähätty kakkoseen, mutta tämä porukka panee paremmaksi ja tuplaa tavoitteen. Nyt mennään neloseen niin että heilahtaa. - Anonyymi
Sapkollahan myös se kakkonen kiinnostanut lehtijuttujen perusteella, etenkin bussimatkoilla.
- Anonyymi
Heh, savonlinnalaiset lippulaivat.
SaPKo= Savonlinnan Pylly-Kerho
STPS= Savonlinnan Työväen PersSilmä
- Anonyymi
Tänään oli LehPan vuoro ottaa pisteet savonlinnalaiselta jalkapallo ylpeydeltä.
Numerot sarjakärkeä vastaan oli siedettävät 2-0.
Kovin kapealla materiaalilla kuitenkin toimitaan. No sama se, sarjaporras vaihtuu neloseen ja jännitetään vaikka sitä, että tarvitseeko ihan luovutuksiin ja sarjasta sulkemiseen asti mennä tässä häpeällisessä syöksykierteessä.
Haistattaisin teille paskat, mutta se vain kiihottaisi kyseistä homo-orkesteria. - Anonyymi
STPS loisti komeetan lailla tänää Kyrkällä. Vastustaja Komeetat, (en tiedä mistä) kaatui selvin lukemin.
Voitto numeroin 4-1 oli kauden toinen. Ainoa asia, joka tässä harmittaa on, että loppukiri alkoi sarjapaikan suhteen liian myöhään? - Anonyymi
Paluu arkeen.
Jyväskyläläinen PerseenSilmä (JPS) kaatoi sarjajumbon Savolinnalaisen Työväen PerseenSilmän (STPS) numeroin 3-0.
Savonlinnalaiset antoivat hieman tasoitusta, kun olivat matkassa ilman varamiehiä.
Näin tänään, ja parempaakaan ei ole luvassa...kärsikää. - Anonyymi
Joopa joo. Taas saimme glooriaa voiton muodossa. Käykö niin, että putoaminen tapahtuu pienimmällä mahdollisella erolla.
Piste on eroa ja viimeisellä kierroksella vastassa Kuninkaan (Kings) Kuopiosta. Piste vähintään olisi saatava, en tosin tiedä vaikuttaako tässä keskinäiset ja silloin ei pistekään riitä vaan pitää voittaa viimeinen.
Ei se ole helppo Keltikilläkään, vastassa lohkovoitosta tappeleva LehPa.
No, alustavasti tää oli nyt tässä, toivottavsti olen väärässä...kaikesta huolimatta.
Oliko joku sitonut Elmeri Marttisen kengännauhat, kun tuntui tänään osuvan ihan hatun arvoisesti. - Anonyymi
Niinhän siinä sitten kävi, että lähtö tuli neloseen.
Täksi kaudeksi säälipaikan saanut paikallinen PalliSeura kävi ottamassa käkättimeen Kuopiossa numeroin 6-3.
Nyt ei kun nokka kohti uusia haasteita ja pikaista paluuta takaisin huippu jalkapallon pariin.
Ehdotankin, että porukka palauttelee seuraavat puoli vuotta kaljan ja pizzan voimalla ja taktisena muutoksena ehdotan, että jätätte sen "valmantaja" Kermisen paluumatkalla Leppävirralle.
Kerminenhän on ilmiselvästi yliharjoittanut joukkueen ylikuntoon, ja täten emme saaneet koko kaudella nähdä Pekka Mäkelämäisiä 10-0 voittoja. - Anonyymi
Tanhuvaaran kuplahallissa on ollut hyvä reenata ja tulosta tulee.
- Anonyymi
Saaks sieltä kebabia ja kaljaa. Ei sitä ilmankaan jaksa.
Jos vartikin potkii rankkareita, niin heti on nälkä ja ihan hemmetin kova jano.
Puolentoista tunnin treeneissä menee tunti ja vartti tuohon "hiilareiden tankkaukseen".
Ja sitten hallin vahtimestari soittaa aina poliisit jotka vievät puolet porukasta juoppoputkaan jatkamaan riitelyä.
- Anonyymi
Paikallispravda:
STPS:n vuosikausia kestänyt ja loppua kohden kivikkoisemmaksi käynyt tie jalkapallon Kolmosessa päättyi sunnuntaina Kuopiossa.
Voitolla STPS olisi vielä päässyt karsimaan sarjapaikastaan kun yläpuolella oleva AFC Keltik hävisi päätösottelunsa. STPS:n 6–3 tappio kuopiolaisille tarkoitti sitä, että eroa Keltikiin jäi yksi vaivainen piste ja pelit jatkuvat ensi kaudella Nelosessa.
– Harmittaa tietysti, että hävisimme molemmat matsimme Keltikiä vastaan. Yhdellä tasapelilläkin tilanne olisi nyt toinen, STPS:n valmentaja Joel Kerminen sanoi.
Olosuhteet Kuopiossa olivat hyvin syksyiset. Sateen vuoksi kentälle muodostui vesilammikoita, joihin pallo pysähtyi tämän tästä.
– Hankala oli pelata kun lätäköitä piti yrittää välttää. Kaikin puoilin oli päätöspelimeininki.
STPS aloitti hyvin ja sai pallon maaliin, mutta se hylättiin paitsiona. Kings otti pelin näppeihinsä ja teki avausjaksolla kolme osumaa. Toiselle jaksolle STPS tuli hyvin ja kavensi Simo-Santeri Roivaisen ja Elmeri Marttisen osumilla eron yhteen maaliin. Kuitti tuli kymmenen minuutin päästä ja lopussa nähtiin vielä kolme osumaa. Eeki Tuunainen viimeisteli STPS:n viimeisen osuman Kolmosessa.
– Jälleen jäi aika paljon jossiteltavaa omasta pelaamisesta. Peli oli koko kausi pienoiskoossa eli ailahtelevaa. Välillä oli hyviä juttuja, mutta niiden vastapainoksi tuli liikaa heikkoja hetkiä, joiden jälkeen palloa kaivettiin omasta maalista. Tasaisuus puuttui, Kerminen veti kautta nippuun.
Kerminen valmensi STPS:n miesten edustusjoukkuetta kahden kauden ajan ja Kuopion-peli oli viimeinen tässä pestissä.
– Matka jatkuu etelään päin pääkaupunkiseudulle. Valmennustyöt jatkuvat, Kerminen avasi jatkosuunnitelmiaan, mutta ei paljastanut tarkkaa osoitetta.
STPS pelasi Kolmosen AC-lohkossa tutun Kaakon lohkon sijaan.
– Ehkä tämä oli Kaakon Kolmosta kovempi lohko. Joukkueet olivat rutinoituneempia miesten joukkueita, jotka olivat pelanneet pitkään yhdessä ja tiesivät mitä kentällä tekivät.
STPS:n tulevaisuudessa on useita kysymysmerkkejä.
– Parin viikon päästä pidetään palaveri taustojen ja pelaajien kanssa. Nelonen on sarjataso jatkossa ja toivon, että homma jatkuu ja ihan hyvät fiilikset sen suhteen on, vaikka haasteita taustoilla onkin, Kerminen sanoo ja toivoo kaikkea hyvää savonlinnalaiselle edustustason jalkapallolle.
– Nyt on hyvä vetää vähän henkeä pitkän ja raskaan kauden jälkeen.
Kermisen työt tosin vielä jatkuvat parin pelin verran STPS Naisten vastuuvalmentajana.- Anonyymi
Ei pitäs olla ainakaan olosuhteista, koska uusi ja hieno kuplahalli takaa säästä riippumattoman harjoittelun.
Onko niin, että koska kaupunki ja sen yrittäjät köyhiä on, niin ei heru sponsorirahaa.
Ilman rahaa on huonoa palloa potkia kilpailumielessä.
- Anonyymi
Kyllä Jodi kääntyilee nyt haudassaan!!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1677457
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264228- 503838
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1513235- 512986
- 492599
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262376Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2732059Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552015- 291916