Kilpirauhasen vajaatoiminta ja muut sairaudet?

Onko kellään tietoa onko asiaa tutkittu eli onko kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalla suurempi riski myös sairastua johonkin muuhun tautiin? Itse poden lisäksi reumaa ja minulla ei ollut pahoja oireita kilpirauhasen vajaatoimintaan, tai ainakaan itse en epäillyt mitään, mutta lääkäri oli määrännyt minulta otettavaksi myös verikokeen josta huomattiin piilevä vajaatoiminta. Ja sen jälkeen vasta osasin nimetä oireita, jotka sopivat tähän.
3816331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Millaisia oireita sulla oli kilpparin vajaatoiminnasta?

Äänestä

Helpompi olisi vastata kysymykseen: Mitä kilpirauhasen vajaatoiminta ei aiheuttaisi?

Kilpirauhanen säätelee kropan nestekiertoa - siis KOKO KROPAN eli se tarkoittaa, että aiheuttaa hyvin monenlaisia oireita ja sairauksia pitkäänjatkuessaan. Neuron osaston hoitsu kertoi, että moni on saanut jopa halvauksen hoitamattomasta kilpparin vajaatoiminnasta.

Miksi siis lääkärit väheksyvät tätä sairautta, pitävät potilaita vaikeina, mielenterveysongalmaisina tai luulosairaina. Miksi potilaita ei hoideta oikein??
Miksi esim Kela ei kiinnostu asiasta enempää??
kuinka paljon ns. turhaan sairaslomalla olevia potilaita on Suomessa... syynä hoitamaton tai huonosti hoidettu kilpiarauhasen vajaatoiminta?

Outoa, tosi outoa!!

Äänestä

Mulla ainakin on molemmat, kilpirauhasen vajaatoiminta sekä nyt n. puoli vuotta sitte diagnosoitu keliakia...molemmat on autoimmuunisairauksia...kilpparijuttu todettiin n. 14 vuotta sitten, keliakia on varmaan ollut vuosia myös, kaikennäköistä epämääräistä vaivaa oli ja olen iloinen että nyt vointi on parempi kun ruokavalio on kohdallaan. (Niin olen siis 41-v nainen, jos nyt jotakuta kiinnostaa tietää)

Äänestä

Aina kun lukee listoja joissa luetellaan oireita, ei voi kun masentua. Yllättävän moni sopii itselleen, mutta ei niitä aiemmin ole osannut nimetä. Enpä olisi uskonut, että vasenkätisyyskin altistaa enemmän, joskus tuntuu, että elämä potkii vähän liiankin kanssa.

Vielä kysymys teille viisaammille. Kun podin kilpirauhasen vajaatoimintaa, kävin maitorasitus kokeessa epämääräisten vatsantoiminta häiriöiden takia useampi vuosi sitten. Vastauksena oli, että mahdollisesti lievää laktoosin imeytymishäiriötä voisi olla. Mahtoikohan hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa tulokseen, koska mielestäni oireet ovat kaukana lievästä? En muista kauanko sen litkun juonnin jälkeen mittaukset tehtiin, mutta tuskin siinä kauaa odoteltiin?

Entäpä miten todetaan keliakia?

Onko täällä muita "monipotejia" ja jos saan olla utelias niin mitä kaikkea teillä on todettu?

T:pikku myy

Äänestä
  • Minulla on laktoosi-intoleranssi, jonka itse totesin jo yli 30 vuotta sitten. Aiemmin join piimää ja vähälaktoosisia, mutta viime vuosina en ole enää niitäkään voinut juoda. Joskus yllättäen saattaa käydä niin, että syön jäätelöä eikä oireita tule. Joku selitys sille täytyy olla, kun sitten taas toisen kerran maha kiertää ja korisee ja ilmavaivat ovat kamalat.

    Jostakin syystä paikallinen lääkäri halusi verinäytteestä tutkia laktoosi-intoleranssin - ei siis mitä rasituskoetta. En tiedä mitä tällä kokeella nähdään. Kuitenkin sen tuloksena hän väitti ettei laktoosi-intoleranssia ole. Ihan tahtomattani purskahdin nauruun, kun kuitenkin oireet ovat täysin selvät.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Minulla on laktoosi-intoleranssi, jonka itse totesin jo yli 30 vuotta sitten. Aiemmin join piimää ja vähälaktoosisia, mutta viime vuosina en ole enää niitäkään voinut juoda. Joskus yllättäen saattaa käydä niin, että syön jäätelöä eikä oireita tule. Joku selitys sille täytyy olla, kun sitten taas toisen kerran maha kiertää ja korisee ja ilmavaivat ovat kamalat.

    Jostakin syystä paikallinen lääkäri halusi verinäytteestä tutkia laktoosi-intoleranssin - ei siis mitä rasituskoetta. En tiedä mitä tällä kokeella nähdään. Kuitenkin sen tuloksena hän väitti ettei laktoosi-intoleranssia ole. Ihan tahtomattani purskahdin nauruun, kun kuitenkin oireet ovat täysin selvät.

    Kuules mamma... taidatkin olla niitä ihmisiä,jotka pitävät laktoosi-intoleranssia jonkinlaisena muotitautina. Varsinkin kun itse kirjoitat ensimmäisellä rivillä, että olet itse todennut sen.
    Tottakai mahasi reagoi maitoon, piimään taikka mihin tahansa maitosokeri sisältävää, kun et ole kolmeenkymmeneen vuoteen niitä käyttänyt.
    Ja eiköhän kuule ne lääkärit tiedä paremmin kuin sinä itse, jollet ole itse erikoistunut lääkäriksi, että onko sinulla laktoosi-intoleranssi vai ei.
    Ja toiseksi sinulla voi olla maitoallergia, joka on eri kuin laktoosi-intoleranssi. Silloin et voi syödä/juoda mitään maitoa sisältävää, et edes hylatuotteita!

    Äänestä

  • niinpä niin, taas näitä kirjoitti:

    "Ja eiköhän kuule ne lääkärit tiedä paremmin kuin sinä itse,..."

    Niinhän sitä tietysti luulisi :(
    Puolustelemasi lekuri ei ollut kuitenkaan perillä, kun ei tehnyt koetta oikein. Pelkät laboratoriokokeet eivät riitä laktoosi-intoleranssin toteamisessa - olkoon vaan lääkäri.

    "Laktoosin imeytyminen selvitetään laktoosirasituskokeella. Testissä tutkittava nauttii tyhjään vatsaan maitolitraa vastaavan laktoosimäärän (50 g). Testiannoksen jälkeen mitataan tutkittavalta veren sokeri- eli glukoosipitoisuutta. Jos veren sokeripitoisuus ei suurene, niin laktoosi ei imeydy."

    Terkuin Kylmis

    Ei se lääkäri näe mitä vatsassani tapahtuu, eikä tiedä mikä historia minun laktoosi-intoleranssillani on.
    30-vuotta sitten aloin ihmetellä mikä minua vaivaa, kun aina on ilmavaivoja ja maha sekaisin. Sattumalta luin lehdestä (siis noin v. 1975) että on olemassa laktoosi-intoleranssi. Jutussa sanottiin että useimmat voivat kuitenkin nauttia hapanmaitotuotteita. Tein niin ja mahavaivat hävisivät.
    Nyt on vanhemmiten kuitenkin alkanut ilmetä että myöskään hapanmaitotuoteet ja myöhemmin markkinoille tulleet vähälaktoosiset tuotteet eivät enää käy. Kypsytetyt juustot sopivat.
    Meitä on nyt kolme sukupolvea kilpirauhasen vajaatoimintaisia joilla on myös laktoosi-intoleranssi.
    Älä viitsi tehdä nettidiagnooseja asiasta josta et tiedä mitään. Jos sinun diagnoosisi pätisi, en olisi voinut vuosikymmeniä juoda piimää, syödä viiliä ja jugurttia. Ehkä on parempi että jätät nuo diagnoosit tekemättä.

    Lääkärien asiantuntemus on usein hyvin pinnallista elleivät he ole erikoistuneet kyseiseen alaan. Jos olisin saanut vajaatoimintadiagnoosin ja lääkityksen 20 vuotta aiemmin kuin sain, voisin olla nyt terve ihminen. Hoitamattomasta vajaatoiminnasta jäi pysyvät ongelmat, jotka eivät enää lääkityksellä korjaantuneet.

    Olen kyllä itsekin kouluja käynyt eli en ihan kansakoulupohjalla asioita arvioi.

    Lääketiedettä en ole yliopistossa opiskellut, mutta kyllä olen omaan sairauteeni joutunut vuosien mittaan perehtymään vähintään yhtä hyvin kuin joku keskitason yleislääkäri. Tietysti minulta puuttuvat lääketieteen perusopinnot, mutta tämän taudin kohdalla sen korvannee oma kokemus ja perehtyminen kaikkeen saatavilla olevaan materiaaliin.

    Äänestä

  • Kylmäkalle kirjoitti:

    Sinun vastaukset ovat aina hyviä ja perusteltuja, myös asiallisia. Olet perehtynyt hyvin kaikkeen mitä kirjoitat.

    Kesää!

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Olen kyllä itsekin kouluja käynyt eli en ihan kansakoulupohjalla asioita arvioi.

    Lääketiedettä en ole yliopistossa opiskellut, mutta kyllä olen omaan sairauteeni joutunut vuosien mittaan perehtymään vähintään yhtä hyvin kuin joku keskitason yleislääkäri. Tietysti minulta puuttuvat lääketieteen perusopinnot, mutta tämän taudin kohdalla sen korvannee oma kokemus ja perehtyminen kaikkeen saatavilla olevaan materiaaliin.

    No koitapas mennä tyrkyttämään noita "tietoja" lääkäreille, jotka todellakin ovat opiskellet kymmenen vuotta pätevöityäkseen.
    Mutta sehän on ihan loistavaa että et tarvitse oikeita lääkäreitä, koska olet itse niin pätevä.
    Jääpähän oikeille sairaille enemmän aikaa.
    Ja toiseksi mikset ole mennyt erikoislääkärille, jos kerran itse tiedät paremmin kuin peruslääkärit?! Syytä ihan itseäsi vain, jos saamasi tiedot ovat vajaavaisia!

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Ei se lääkäri näe mitä vatsassani tapahtuu, eikä tiedä mikä historia minun laktoosi-intoleranssillani on.
    30-vuotta sitten aloin ihmetellä mikä minua vaivaa, kun aina on ilmavaivoja ja maha sekaisin. Sattumalta luin lehdestä (siis noin v. 1975) että on olemassa laktoosi-intoleranssi. Jutussa sanottiin että useimmat voivat kuitenkin nauttia hapanmaitotuotteita. Tein niin ja mahavaivat hävisivät.
    Nyt on vanhemmiten kuitenkin alkanut ilmetä että myöskään hapanmaitotuoteet ja myöhemmin markkinoille tulleet vähälaktoosiset tuotteet eivät enää käy. Kypsytetyt juustot sopivat.
    Meitä on nyt kolme sukupolvea kilpirauhasen vajaatoimintaisia joilla on myös laktoosi-intoleranssi.
    Älä viitsi tehdä nettidiagnooseja asiasta josta et tiedä mitään. Jos sinun diagnoosisi pätisi, en olisi voinut vuosikymmeniä juoda piimää, syödä viiliä ja jugurttia. Ehkä on parempi että jätät nuo diagnoosit tekemättä.

    Lääkärien asiantuntemus on usein hyvin pinnallista elleivät he ole erikoistuneet kyseiseen alaan. Jos olisin saanut vajaatoimintadiagnoosin ja lääkityksen 20 vuotta aiemmin kuin sain, voisin olla nyt terve ihminen. Hoitamattomasta vajaatoiminnasta jäi pysyvät ongelmat, jotka eivät enää lääkityksellä korjaantuneet.

    Itsehän olet juuri niitä diagnooseja tehnyt, en vain minä. Ehdotin sinulle vain vaihtoehtoa. Mtuta onneksi sinä olet viisas ja paras, ettet edes lääkäriä tarvitse.
    Ja vielä kaipa sen verran kuitenkin tiedät jo noin kauan "sairastaneena", että allergiat voivat puhjeta myös ns. aikuisiällä?! Vai eikö sekään mahdu sinun päähäsi?

    Äänestä

  • niinpä niin, taas näitä kirjoitti:

    No koitapas mennä tyrkyttämään noita "tietoja" lääkäreille, jotka todellakin ovat opiskellet kymmenen vuotta pätevöityäkseen.
    Mutta sehän on ihan loistavaa että et tarvitse oikeita lääkäreitä, koska olet itse niin pätevä.
    Jääpähän oikeille sairaille enemmän aikaa.
    Ja toiseksi mikset ole mennyt erikoislääkärille, jos kerran itse tiedät paremmin kuin peruslääkärit?! Syytä ihan itseäsi vain, jos saamasi tiedot ovat vajaavaisia!

    taidat olla se ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija, joka luulee että hänellä on kaikki tieto hallussa.

    Selvennän nyt vielä näitä asioita. Laktoosi-intoleranssi on todellakin ollut 30 vuotta ja nähtävästi nyt pahentunut. Allergiat ovat lähes kokonaan hävinneet. Miksi siis tyrkytät juuri allergiaa? Onko siellä päässä minun elimistössäni parempaa tietoa kuin minulla itselläni?

    Kilpirauhasen vajaatoiminnasta en voinut mennä erikoislääkärille, kun en tiennyt että minulla oli kilpirauhasen vajaatoiminta. En tiennyt moisesta taudista ensin mitään, sitten nimen. Vasta kun muuan keskimääräistä fiksumpi terveyskeskuslääkäri sanoi että kokeillaanpa tyroksiinilääkitystä, että olisiko siitä jotakin apua, ymmärsin että ehkä minulla on sairaus nimeltä kilpirauhasen vajaatoiminta. Sen jälkeen aloin ottaa asioista selvää. Ja tosiaankin nykyisin terveyskeskuslääkäri kuuntelee minun tuntemuksiani hyvin tarkkaan eikä kirjoita reseptiä mekaanisesti laboratoriotulosten perusteella.

    Kunhan pääset opinnoissasi pitemmälle, voisit ehkä erikoistua sisätauteihin ja tehdä sitten jossain vaiheessa väitöskirjan jostakin kilpirauhaseen liittyvästä asiasta. Mutta muista koko urasi ajan että on paljon ihmisiä, joilla ns. normaaliarvot eivät todista että he voivat hyvin. Useimmiten vointi on parhaimmillaan kun TSH on n. 1.
    Älä odota että ihminen kaatuu lähes kuolleena vuoteeseen, vaan aloita lääkitys jo silloin kun oireet ovat normaalijärjellä varustetulle ihmiselle ilmiselvät: väsymys, painonnousu, hiusten väheneminen, palelu, jatkuva flunssa tai kurkkutulehdus. Ja ne psyykkiset oireet, jonka takia ihminen leimataan mielenterveyspotilaaksi ja hänelle tyrkytetään Cipramilia tms. kun kaikki korjaantuisi tyroksiinilla.
    Tämä tästä tällä kertaa.

    että oman diagnoosin vahvistaa myös se että voin syödä juustoja joissa ei ole laktoosia.
    Että tässä sinullekin vähän tietopohjaa kun teet laktoosi-intoleranssidiagnooseja tai lähinnä yrität väittää ettei laktoosi-intoleranssia ole.

    Äänestä

  • niinpä niin, taas näitä kirjoitti:

    No koitapas mennä tyrkyttämään noita "tietoja" lääkäreille, jotka todellakin ovat opiskellet kymmenen vuotta pätevöityäkseen.
    Mutta sehän on ihan loistavaa että et tarvitse oikeita lääkäreitä, koska olet itse niin pätevä.
    Jääpähän oikeille sairaille enemmän aikaa.
    Ja toiseksi mikset ole mennyt erikoislääkärille, jos kerran itse tiedät paremmin kuin peruslääkärit?! Syytä ihan itseäsi vain, jos saamasi tiedot ovat vajaavaisia!

    ei ole tiedon ...

    Joo, hehkutat lääkärien kaikkivoipaisuutta. Itse aikoinaan sain neuvon hakeutua psykiatrian puheille, kun valitin äärimmäistä väsymystä. En uskonut tuota huuhaa diagnoosia vaan hakeuduin itse yksityiselle lääkäriasemalle ja pyysin itse noita kilpirauhaskokeita. Sen jälkeen alkoi heti lääkitys kovilla annostuksilla. Kyllä noita lääkäreitäkin löytyy niin joka junaa, että. Ja kaikista karseimmat on juuri nuo yleislääkärit jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken ja jotka tosipaikan tullessa eivät oikeasti sitten tiedäkään mitään. Samanlailla osaamattomuus käy ylpeyden päälle kuin sinulla (jos nyt oletkaan mikään ammattilainen). Kokemusta on tuostakin.

    Äänestä

  • väärti kirjoitti:

    että kyseessä on 1. vuoden lääketieteen ylioppilas (kuten jo mainitsin) tai lääkintävahtimestari tai joku muu, joka on vähän saanut haistaa lääketieteen kiehtovaa ilmapiiriä ja hakee nyt pätevyyttä täältä nettipalstoilta.

    voi voi sinua... mutta annan sinun pitää luulosi, niitähän sinulla riittää.
    Onneksi on varaa mennä yksityiselle erikoislääkärille, ettei tarvitse vaivojani täällä nettipalstoilla valitella. Mutta toisaalta ymmärrän, että jotkut hakevat tukea ajatuksilleen ja tämähän on hvyäö paikka siihen.
    Ainoa syy miksi yleensä alunperin kirjoitin tänne, oli sinun viestisi ja sinun luulosi. Mutta onneksi meitä mahtuu niin moneen junaan.
    Toivotan sinulle kuitenkin aurinkoista kesän jatkoa ja toivottavasti saat sairautesi siedettävään kuntoon!

    Äänestä

  • niinpäniin kirjoitti:

    ei ole sairaus eikä muoti-ilmiö.

    Se on ominaisuus joka on luonnollinen koko eläinkunnassa (siis myös ihmisessä). Maidon sieto on aikuisella ihmisellä poikkeus luonnon normaalista toiminnasta ja johtuu jonkinlaisesta sopeutumasta karjanhoitokulttuuriin. Kuulun itse siis siihen normaaliin enemmistöön. Kyse ei ole muoti-ilmiöstä, vaan siitä että vihdoin on herätty huomaamaan että maito ei ole aikuisen ihmisen juoma. (Kissallekaan ei saisi antaa maitoa, sen elimistö ei hajota laktoosia.)

    Laktoosi-intoleranssin toteamiseen on turha käyttää yhteiskunnan kalliita resursseja, kun se on niin helppo todeta luotettavasti itse. Lääkäri halusi (minulta kysymättä) tutkia laktoosi-intoleranssin laboratoriossa. Tulos oli väärä. Kallista rahaa meni hukkaan.

    Tutustu ensin laktoosi-intoleranssiin ennen kuin rupeat puhumaan muoti-ilmiöstä ja maitoallergiasta.

    Vajaatoiminnan aiheuttaman pysyvät vauriot taas ovat sairaus. Niille ei enää voi kukaan mitään. Valitettavasti.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    taidat olla se ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija, joka luulee että hänellä on kaikki tieto hallussa.

    Selvennän nyt vielä näitä asioita. Laktoosi-intoleranssi on todellakin ollut 30 vuotta ja nähtävästi nyt pahentunut. Allergiat ovat lähes kokonaan hävinneet. Miksi siis tyrkytät juuri allergiaa? Onko siellä päässä minun elimistössäni parempaa tietoa kuin minulla itselläni?

    Kilpirauhasen vajaatoiminnasta en voinut mennä erikoislääkärille, kun en tiennyt että minulla oli kilpirauhasen vajaatoiminta. En tiennyt moisesta taudista ensin mitään, sitten nimen. Vasta kun muuan keskimääräistä fiksumpi terveyskeskuslääkäri sanoi että kokeillaanpa tyroksiinilääkitystä, että olisiko siitä jotakin apua, ymmärsin että ehkä minulla on sairaus nimeltä kilpirauhasen vajaatoiminta. Sen jälkeen aloin ottaa asioista selvää. Ja tosiaankin nykyisin terveyskeskuslääkäri kuuntelee minun tuntemuksiani hyvin tarkkaan eikä kirjoita reseptiä mekaanisesti laboratoriotulosten perusteella.

    Kunhan pääset opinnoissasi pitemmälle, voisit ehkä erikoistua sisätauteihin ja tehdä sitten jossain vaiheessa väitöskirjan jostakin kilpirauhaseen liittyvästä asiasta. Mutta muista koko urasi ajan että on paljon ihmisiä, joilla ns. normaaliarvot eivät todista että he voivat hyvin. Useimmiten vointi on parhaimmillaan kun TSH on n. 1.
    Älä odota että ihminen kaatuu lähes kuolleena vuoteeseen, vaan aloita lääkitys jo silloin kun oireet ovat normaalijärjellä varustetulle ihmiselle ilmiselvät: väsymys, painonnousu, hiusten väheneminen, palelu, jatkuva flunssa tai kurkkutulehdus. Ja ne psyykkiset oireet, jonka takia ihminen leimataan mielenterveyspotilaaksi ja hänelle tyrkytetään Cipramilia tms. kun kaikki korjaantuisi tyroksiinilla.
    Tämä tästä tällä kertaa.

    No mutta "mammahan" tuntuu olevan oikein "asiantuntija", ehkä jo toisen vuosikurssin opiskelija vaiko peräti kauppakoulun käynyt ajanvaraaja. Kerrot, että " Useimmiten vointi on parhaimmillaan kun TSH on n. 1.
    Älä odota että ihminen kaatuu lähes kuolleena vuoteeseen, vaan aloita lääkitys jo silloin kun oireet ovat normaalijärjellä varustetulle ihmiselle ilmiselvät: väsymys, painonnousu, hiusten väheneminen, palelu, jatkuva flunssa tai kurkkutulehdus. Ja ne psyykkiset oireet,...". Selitäpä, mistä sitten johtuu, että vaikka TSH:ni on 0,21 minua palelee jatkuvasti, paino nousee,vaikka mitä tekisi, jatkuvat ja toistuvat flunssat ja kurkkutulehdukset ynnä lukematon määrä oireita, joita ei pitäisi olla hoidon ollessa näin hyvällä tasolla kuin minulla. Masennusta ei kyllä ole.

    Törmäsin tällä palstalla kerran todella järkevään kirjoitukseen, mutta se on ilmeisesti poistettu syystä tai toisesta. Siinä kuitenkin kirjoittaja ihmetteli, miksi juuri vajaatoiminnan epäily saa kaikki vaatimaan lääkitystä, vaikka kokeet eivät tautia osoitakaan. Esim. diabeteksen oireisiin kuuluu jano ja pissatus ym. ym. Siihen ei kuitenkaan kukaan "kokeilumielessä" halua eikä määrää lääkitystä.

    Mistä siis moinen vauhkoaminen vajaatoiminnan ympärillä. Ei sellaista tautia tarvitse lääkitä, jota ei ole. Ja vaikka lääkitys olisi miten hyvällä tasolla tahansa, saattavat samanlaiset oireet johtua ihan "inhimillisistä" syistä.

    Äänestä

  • tyttäreltä kirjoitti:

    niin kerrotaanpa esimerkki:
    Kun henkilöllä oli vuosikaudet ollut TSH 0,5-1, hän oli voinut hyvin, paino pysynyt kurissa, hiukset päässä, ei väsymystä, ei erityisemmin flunssaa.
    Yhtäkkiä alkoivat oireilut, eli yllämainitut kääntyivät päälaelleen. Henkilö kävi lääkärissä, otettiin TSH ja T4V. TSH oli noussut 2,1:een, T4V 14. Oireiden perusteella lääkäri suositteli annostuksen lisäämistä yhdellä 0,1 mg tabletilla viikossa. Olo korjaantui tuota pikaa.

    Moni tietää että kilpirauhasen vajaatoiminnalle ei ole mitään on/ei ole -rajaa, vaan se on tulkittava oireiden perusteella yksilöllisesti. Toisille tämä asia ei tahdo millään mennä perille.

    Eli olet sitä mieltä, että lääkitystäni pitäisi vielä nostaa?

    Oman lääkärini mukaan annosta ei voida nostaa, sillä jo nyt tsh on viitearvojen ulkopuolella. Seurauksena voisi näet olla ylitoiminta. Lääkärini mielestä olooni (kuten monien muidenkin oloon) vaikuttaa moni muukin asia, eli jos kilppariarvot ovat kunnossa, lääkitystä ei tarvita ja ja jos hoitotasapaino on kunnossa, lääkitystä ei pidä lisätä/vähentää.

    Siis mietipä kaksikin kertaa, kun diagnosoit täällä toisten oireita ja suosittelet hoitoja.

    Sehän näillä palstoilla juuri onkin pahinta, että et voi tietää näkemättä "potilastasi" tietää, mikä on todellinen tilanne, kun juuri hoitava lääkäri näkee asian kokonaisvaltaisesti.

    Miksi pitäisi ottaa kalliita kokeita, ellei niillä ole mitään arvoa? Jos kerran jokaisen oman tuntemuksen perään pitäisi toimia, kkaa vastaa seurauksista? Varmaan Sinäkin myönnät, että jos lääkitys menee pieleen, syyllinen on lääkäri riippumatta siitä, miten hän on potlaan ohjeistanut.

    Suosittelen siis sinulle edelleen opintojen jatkamista ennen oman praktiikan avaamista, ellet halua hoitovirhesyytteitä.

    Voi hyvä lapsi! Minähän olen kertonut vain mikä tilanne on monien kohdalla. Jos on vajaatoiminnan oireita kun olo on aikaisemmin ollut normaali, voidaan kokeilla mitä lääkitys vaikuttaa. En tietenkään mene sanomaan mitä sinun pitää tehdä. Kyllä aikuisen ihmisen (oletan että olet) pitää jotakin vastuuta itsekin ottaa sairaudestaan, silloin kun kyse on pitkäaikaissairaudesta. Itse jokainen oireensa parhaiten tuntee, lääkärit vaihtuvat, ja jos he tuijottavat papereita (tietokoneen ruutua) potilaan sijasta, voi tulla (ja tulee) pahoja virhearviointeja. Siinä se lääkärin ammattitaito punnitaan.

    Minä en sinun sairauttasi arvioi, olen oman sairauteni asiantuntija. Suosittelen samaa sinulle.
    Mutta tämä palsta on sitä varten, että kukin kertoo kokemuksistaan. Mitä varten kuvittelit tämän palstan olevan? Kerro.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    ei ole sairaus eikä muoti-ilmiö.

    Se on ominaisuus joka on luonnollinen koko eläinkunnassa (siis myös ihmisessä). Maidon sieto on aikuisella ihmisellä poikkeus luonnon normaalista toiminnasta ja johtuu jonkinlaisesta sopeutumasta karjanhoitokulttuuriin. Kuulun itse siis siihen normaaliin enemmistöön. Kyse ei ole muoti-ilmiöstä, vaan siitä että vihdoin on herätty huomaamaan että maito ei ole aikuisen ihmisen juoma. (Kissallekaan ei saisi antaa maitoa, sen elimistö ei hajota laktoosia.)

    Laktoosi-intoleranssin toteamiseen on turha käyttää yhteiskunnan kalliita resursseja, kun se on niin helppo todeta luotettavasti itse. Lääkäri halusi (minulta kysymättä) tutkia laktoosi-intoleranssin laboratoriossa. Tulos oli väärä. Kallista rahaa meni hukkaan.

    Tutustu ensin laktoosi-intoleranssiin ennen kuin rupeat puhumaan muoti-ilmiöstä ja maitoallergiasta.

    Vajaatoiminnan aiheuttaman pysyvät vauriot taas ovat sairaus. Niille ei enää voi kukaan mitään. Valitettavasti.

    Luettuani koko vietiketjun, jäi askarruttamaan tuon mamman kaikkitietävyys.

    Laktoosi-intoleranssia tuskin pystyy itse varmsti toteamaan. Vatsavaivoja kun on niin moneksi ja yksi kiusallinen, muttei lainkaan niin "hienonkuuloinen" on myös tuo ärtynyt paksusuoli, joka aiheutta ihan samanlaisia oireita kuin tuo paljon hienomman kuuloinen lakstoosi-intoleranssi. Mutta kuka sitä nyt mitään paksunsuolen sairautta haluaa, yäk! Ja kun sekään ei edes sairaus ole, vaan elämäntavsta johtuva ilmiö.

    Vajatoiminnasta sen verran, että ellei koetuloksiin voi luottaa, miksi tehdä niitä ollenkaan. On paljon muitakin sairauksia, joiden oireet ovat niin moninaiset. Enpä ole kuullut, että kenellekään annetaan sädehoitoa vain sen vuoksi, että potilas on varma syövästään, vaikka sitä nyt ei satu kokeissa näkymään. Syöpähän on salakavala sairaus, eikä sitä todellakaan hoideta vain siksi, että potilaasta siltä tuntuu.

    Esimerkki on todella kaukaa haettu, mutta ehkä nyt ymmärät, että potilaskaan ei voi aina olla oikeassa. Paitsi tieysti sinä, omasta mielestäsi (mutta sitä ei lasketa).

    Usko vain, että kun lakkaat luulottelemasta tuota intoleranssiasi ja otat elämän rauhallisesti etkä koko aikaa etsi oireita itsestäsi, tuo vatsasikin paranee.

    Äänestä

  • lukijatar kirjoitti:

    sen verran että asiansa tuntevat lääkärit tietävät että pelkkiin veriarvoihin ei pidä tuijottaa vaan oireet ovat osa diagnoosia.

    Itse yli 20vuotta sairastaneena tiedän kyllä että oireeton olo on mittana eikä pelkästään se että veriarvot ovat viiterajoissa.

    Toiset lääkärit ovat tyytyväisiä jos arvot ovat edes jossain päin viitearvoja vaikka ihminen on yksilöllinen otus ja meillä jokaisella on omat hyvät arvomme.

    Ja nuo viitearvotkin ilmeisesti on jossain välissä muutettava tiukemmiksi uusien tutkimusten perusteella.

    Äänestä

  • lukijatar kirjoitti:

    Luettuani koko vietiketjun, jäi askarruttamaan tuon mamman kaikkitietävyys.

    Laktoosi-intoleranssia tuskin pystyy itse varmsti toteamaan. Vatsavaivoja kun on niin moneksi ja yksi kiusallinen, muttei lainkaan niin "hienonkuuloinen" on myös tuo ärtynyt paksusuoli, joka aiheutta ihan samanlaisia oireita kuin tuo paljon hienomman kuuloinen lakstoosi-intoleranssi. Mutta kuka sitä nyt mitään paksunsuolen sairautta haluaa, yäk! Ja kun sekään ei edes sairaus ole, vaan elämäntavsta johtuva ilmiö.

    Vajatoiminnasta sen verran, että ellei koetuloksiin voi luottaa, miksi tehdä niitä ollenkaan. On paljon muitakin sairauksia, joiden oireet ovat niin moninaiset. Enpä ole kuullut, että kenellekään annetaan sädehoitoa vain sen vuoksi, että potilas on varma syövästään, vaikka sitä nyt ei satu kokeissa näkymään. Syöpähän on salakavala sairaus, eikä sitä todellakaan hoideta vain siksi, että potilaasta siltä tuntuu.

    Esimerkki on todella kaukaa haettu, mutta ehkä nyt ymmärät, että potilaskaan ei voi aina olla oikeassa. Paitsi tieysti sinä, omasta mielestäsi (mutta sitä ei lasketa).

    Usko vain, että kun lakkaat luulottelemasta tuota intoleranssiasi ja otat elämän rauhallisesti etkä koko aikaa etsi oireita itsestäsi, tuo vatsasikin paranee.

    menehän sinne peilin eteen ja mieti tiedätkö sinä paremmin minun vaivani kuin minä. Perehdy myös - sen lisäksi että luet tuon äskeisen viestini laktoosi-intoleranssista - laajemmin kirjallisuuteen ja lehtiartikkeleihin joissa käsitellään laktoosi-intoleranssia ja sen esiintyvyyttä maailmassa. Sen lisäksi voisit kääntyä psykiatrisi puoleen ja kysyä häneltä mistä johtuu sinun kiihkeä tarpeesi selittää pois ihmisten sairauksia ja vaivoja. Varmaan verenpaineesta kärsivällekin sanot että turhia kuvittelee. Ja jos menee jalka poikki, haukut luulotautiseksi.

    Taidat kirjoitekka täällä eri nimimerkeillä ja tarkoituksesi on provosoida. Laktoosi-intoleranssi on ongelma vain täällä pohjoisilla karjanhoitoalueilla. Muualla maailmassa sellaista käsitettä ei edes tunneta kun kukaan ei juo maitoa. Taidat olla karjatilallinen, kun noin ahdistuneena pelkäät, että ihmiset lopettavat maidonjuonnin kun saavat tietää, minkä helpotuksen saavat elämäänsä ilman maitoa.
    Lue esim. tuolta:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Laktoosi-intoleranssi
    ja lisää tietoa saat kun laitat laktoosi-intoleranssin hakusanaksi Googleen.
    Saatat yllättäen huomata että omatkin vatsavaivasi ja piereskely häviävät kun lopetat maidon ym. laktoosipitoisten meijerituotteiden käyttämisen. Läheisesi voivat olla kiitollisia.

    Äänestä

  • -Pekka kirjoitti:

    Toivottavasti lopetatte tuon väittelynne asiasta tähän... Kiitos!

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    Toivottavasti lopetatte tuon väittelynne asiasta tähän... Kiitos!

    ooksä joku seriffi vai???
    kiellät noita väittelemästä vai???

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    menehän sinne peilin eteen ja mieti tiedätkö sinä paremmin minun vaivani kuin minä. Perehdy myös - sen lisäksi että luet tuon äskeisen viestini laktoosi-intoleranssista - laajemmin kirjallisuuteen ja lehtiartikkeleihin joissa käsitellään laktoosi-intoleranssia ja sen esiintyvyyttä maailmassa. Sen lisäksi voisit kääntyä psykiatrisi puoleen ja kysyä häneltä mistä johtuu sinun kiihkeä tarpeesi selittää pois ihmisten sairauksia ja vaivoja. Varmaan verenpaineesta kärsivällekin sanot että turhia kuvittelee. Ja jos menee jalka poikki, haukut luulotautiseksi.

    katos mamma, täällä on aika monta muutakin samaa mieltä minun kanssani... taikka sitten ainakin monta "nettitohtoria" kuten sanoit...
    voi voi tosiaan sinun kanssasi...
    Sitä vartenhan ne kalliit lääkärit ovat olemassa, että niitä käytetään kun tarve on. Vai miksi sinä luulet niiden olevan olemassa?
    Suosittelen tosiaan sinulle sitä psykiatria. Se voisi tosiaan helpottaa oloasi.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Voi hyvä lapsi! Minähän olen kertonut vain mikä tilanne on monien kohdalla. Jos on vajaatoiminnan oireita kun olo on aikaisemmin ollut normaali, voidaan kokeilla mitä lääkitys vaikuttaa. En tietenkään mene sanomaan mitä sinun pitää tehdä. Kyllä aikuisen ihmisen (oletan että olet) pitää jotakin vastuuta itsekin ottaa sairaudestaan, silloin kun kyse on pitkäaikaissairaudesta. Itse jokainen oireensa parhaiten tuntee, lääkärit vaihtuvat, ja jos he tuijottavat papereita (tietokoneen ruutua) potilaan sijasta, voi tulla (ja tulee) pahoja virhearviointeja. Siinä se lääkärin ammattitaito punnitaan.

    Minä en sinun sairauttasi arvioi, olen oman sairauteni asiantuntija. Suosittelen samaa sinulle.
    Mutta tämä palsta on sitä varten, että kukin kertoo kokemuksistaan. Mitä varten kuvittelit tämän palstan olevan? Kerro.

    Todellinen asiantuntija oletkin (hymyilee säälivästi). Toivottavasti koko elämäsi ei vain kulu noiden omien vaivojen miettimisessä. Minä kun jätän tuon hoito- ja diagnoosipuolen hoitavalle lääkärille, niin jää aikaa elämään, joka minullakin on elettävänä vaivoistani huolimatta. Minä kun en elä sairauksilleni ja vaan elän sairauteni kanssa. toivon sitä samaa Sinulle. Helpottuisvat varmaan nuo vatsaoireesikin, kun hellittäisit vähän.

    Hyvää kesää!

    niitä diagnooseja. Muille olet niitä valmis antamaan. Minä pitäydyn vain omissa sairauksissani, joiden asiantuntija olen.

    Toivottavasti yhteiskunnan varat riittävät siihen että aina kun sinulle tulee mahavaiva, juokset itkemään lääkäriltä diagnoosia.

    Terveyttä sinulle, toivottaa mamma joka on oppinut säästämään sekä yhteisiä että omia varojaan.

    Eiköhän nyt anneta jo olla noiden lapsellisten nimittelyjen ja jätetään mamma rauhaan. Hän vaikuttaa asialliselta ihmiseltä joka elämänkokemuksensa perusteella tietää asioista vähän enemmän kuin moni nuorempi. Ja kukapa nyt muutaman keskustelupalstanviestin perusteella voisi mennäkään sanomaan toisen mahavaivojen syytä kun tällä itsellään on monikymmenvuotinen kokemus siitä miten niiden kanssa pärjää.
    Eli rauhoituhan nyt nimimerkki "tyttäreltä" ja keskity uusiin asioihin.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    menehän sinne peilin eteen ja mieti tiedätkö sinä paremmin minun vaivani kuin minä. Perehdy myös - sen lisäksi että luet tuon äskeisen viestini laktoosi-intoleranssista - laajemmin kirjallisuuteen ja lehtiartikkeleihin joissa käsitellään laktoosi-intoleranssia ja sen esiintyvyyttä maailmassa. Sen lisäksi voisit kääntyä psykiatrisi puoleen ja kysyä häneltä mistä johtuu sinun kiihkeä tarpeesi selittää pois ihmisten sairauksia ja vaivoja. Varmaan verenpaineesta kärsivällekin sanot että turhia kuvittelee. Ja jos menee jalka poikki, haukut luulotautiseksi.

    En kyllä lainkaan ihmettele, että kilpirauhasvaivat sekoitetaan mielentervyshäriöihin, kun kerran keskustelun taso on mikä on. Taitaa ainkain tässä kyseisessä tapuksessa olla niin,että mammalla menee jo puurot ja vellit sekaisin. Pode rauhassa vatsavaivojasi, mutta kuten itsekin peiliin katsomall atiedät, syy siihen itsediagnosoituun tautiin saattaa löytyä ihan muualta.

    Aina noita kaikentietäviä "alata sairaita" löytyy. Taudithan ovat heille elinehto. Surkeaa!

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    niitä diagnooseja. Muille olet niitä valmis antamaan. Minä pitäydyn vain omissa sairauksissani, joiden asiantuntija olen.

    Toivottavasti yhteiskunnan varat riittävät siihen että aina kun sinulle tulee mahavaiva, juokset itkemään lääkäriltä diagnoosia.

    Terveyttä sinulle, toivottaa mamma joka on oppinut säästämään sekä yhteisiä että omia varojaan.

    Siinäpä hauska muori: "Minä pitäydyn vain omissa sairauksissani, joiden asiantuntija olen." Onko sinulla muuta elämää, kun tutkia lääkärinkirjaa ja kirjoitella oletuksisi täällä.

    Äänestä

Haa! Sensuuri on iskenyt. Parhaat kommnentit poistettu. Kukahan nettitohtoreista ei kestänyt tappiotaan?

Äänestä

Minulla todettiin vajaatoiminta toukokuussa. Tämän lisäksi sairastan selkärankareumaa, keuhkosarkoidoosia ja essensiaalista verenpainetautia. Keväällä oli yhteensä neljä erilaista ihotautia aktiivisena(ruusufinni, punajäkälä, ihosarkoidoosi ja moni-ilmeinen valoherkyysihottuma). Lisäksi oli väärän lääkkeen ja auringon yhteisvaikutuksesta nokkosrokko.
Valoihottuma on pirullinen, kun tuo jokapaikassa oleva kirkas valo aiheuttaa ihoreaktioita ja silmäoireita. Tuon reuman myötä iritis silmissä on silloin tällöin. Vajaatoimintaan on nyt thyroxin tapletti aamulla. Muihin tautiehin omat rohdot. Olen työssä. Sairaslomia ei ole ollut kuin nyt parina viime vuonna liian korkean verenpaineen takia pari viikkoa vuodessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pikku myy kirjoitti:

Onko kellään tietoa onko asiaa tutkittu eli onko kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalla suurempi riski myös sairastua johonkin muuhun tautiin? Itse poden lisäksi reumaa ja minulla ei ollut pahoja oireita kilpirauhasen vajaatoimintaan, tai ainakaan itse en epäillyt mitään, mutta lääkäri oli määrännyt minulta otettavaksi myös verikokeen josta huomattiin piilevä vajaatoiminta. Ja sen jälkeen vasta osasin nimetä oireita, jotka sopivat tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu