Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eikö naiselle saa enää kertoa avoimesti, mitä ajattelee?

Päätin laajentaa kokemuspohjaani sillä, että kävisin "hieronnassa". Vähän jotain thaihierontahommaa, mutta haluaisin, että olisi suomalainen ja valmis kaikenlaiseen. Jota "kaikenlaista" en kuitenkaan välttämättä tarvitsisi. Hellä hieronta ja happy end olisi hyvä. Ongelmaksi on muodostunut se, että olen halunnut kertoa viestejä kirjoittamalla ennen tapaamista, mitä ajattelen tilanteesta. Esim. miksi olen päätynyt hakemaan seuraa, että minulla on vaimo, että en halua yhdyntää, että minua jännittää, että olen ihan tavallinen, kiltti ja epäseksikäs mies. Minun mielestäni ihan normaalia puhetta, mitä haluan, että minusta tiedetään.

Vastauksena ei olekaan ollut kiinnostunutta kyselyä tai myöntelyä tms. vaan ollaan lopetettu siihen. Kävi jopa niin, että soitin eräälle naiselle omalla puhelinnumerollani ja ihan avoimesti. Sovimme ajan ja sain osoitteen. Että kun olen paikalla, hän tulee hakemaan minut ulkoa ja saattelee makuuhuoneeseensa. Sanoin puhelimessa, että en ole tottunut puhumaan seksistä, haluaisin mieluummin kirjoittaa viesteillä, mitä ajattelen. Kirjoitin sitten puhelun jälkeen naiselle pitkän viestin, jossa kerroin vähän taustoistani ja mitä tunnen.

Minua tietysti jännitti hirveästi koko vuorokausi ja olin ihan täpinöissäni. Kun sitten menin setelit kuumina tien varteen odottamaan ja laitoin viestiä, että olen paikalla, puhelin pysyi mykkänä ja tie tyhjänä. Odotin yli tunnin siinä ja koitin soittaa monesti. Ei mitään. Mitään ei kuulunut ja lähdin sitten pois. Koitin vielä soittaa myöhemmin, mutta minut oli ihan mykistetty.

Koettiinko minut uhkana? Olen kiltti ja ystävällinen mies ja sanoinkin sen. Herkkä ja avoin. Miksi sellaista ei arvosteta? Pitäisi vain sanoa, että "tulen nyt" ja hypätä sänkyyn. Ihan hullua mun mielestä.

Ja tämä ei ollut ainoa. Yhteensä neljän naisen kanssa kun juttelin, kaksi heistä ei vain alkanut millekään, vaikka lukivat viestini, ei vastausta, ei mitään. Yksi sanoi suoraan, että "näissä piireissä ei ole tapana elämäntarinoita kertoa". Yksi sanoi, että "hänelle tulee paineita", kun kerron näitä. Esim. että tämä nainen olisi vaimoni jälkeen toinen ihminen, jonka kanssa minulla olisi jonkinlainen seksuaalinen kokemus. Eli kokemattomuus on huonous. Ei hyve.

Miksi avoimuudelle ja kiltteydelle ole tilaa?
51020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Epäitsekäs mies ei etsi tyydytystä muualta, itselläni ei ollut seksiä neljään vuoteen vaikka seurustelukumppani oli huomattavasti nuorempi ja erittäin seksikäs.

Äänestä
  • Aloittaja

    Moraalistani ei tässä kohtaa tarvitse huolehtia. Vaimoni kannustaa minua tähän.

    Äänestä

  • Soidaanko kirjoitti:

    Moraalistani ei tässä kohtaa tarvitse huolehtia. Vaimoni kannustaa minua tähän.

    Sulla mitään vaimoa ole kuin se homeinen flesu kaapin perällä

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🔞 ­N­­­y­­m­­f­o­­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17873674g

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Mee niuvanniemeen siellä spede ottaa poskeen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Soidaanko kirjoitti:

Päätin laajentaa kokemuspohjaani sillä, että kävisin "hieronnassa". Vähän jotain thaihierontahommaa, mutta haluaisin, että olisi suomalainen ja valmis kaikenlaiseen. Jota "kaikenlaista" en kuitenkaan välttämättä tarvitsisi. Hellä hieronta ja happy end olisi hyvä. Ongelmaksi on muodostunut se, että olen halunnut kertoa viestejä kirjoittamalla ennen tapaamista, mitä ajattelen tilanteesta. Esim. miksi olen päätynyt hakemaan seuraa, että minulla on vaimo, että en halua yhdyntää, että minua jännittää, että olen ihan tavallinen, kiltti ja epäseksikäs mies. Minun mielestäni ihan normaalia puhetta, mitä haluan, että minusta tiedetään.

Vastauksena ei olekaan ollut kiinnostunutta kyselyä tai myöntelyä tms. vaan ollaan lopetettu siihen. Kävi jopa niin, että soitin eräälle naiselle omalla puhelinnumerollani ja ihan avoimesti. Sovimme ajan ja sain osoitteen. Että kun olen paikalla, hän tulee hakemaan minut ulkoa ja saattelee makuuhuoneeseensa. Sanoin puhelimessa, että en ole tottunut puhumaan seksistä, haluaisin mieluummin kirjoittaa viesteillä, mitä ajattelen. Kirjoitin sitten puhelun jälkeen naiselle pitkän viestin, jossa kerroin vähän taustoistani ja mitä tunnen.

Minua tietysti jännitti hirveästi koko vuorokausi ja olin ihan täpinöissäni. Kun sitten menin setelit kuumina tien varteen odottamaan ja laitoin viestiä, että olen paikalla, puhelin pysyi mykkänä ja tie tyhjänä. Odotin yli tunnin siinä ja koitin soittaa monesti. Ei mitään. Mitään ei kuulunut ja lähdin sitten pois. Koitin vielä soittaa myöhemmin, mutta minut oli ihan mykistetty.

Koettiinko minut uhkana? Olen kiltti ja ystävällinen mies ja sanoinkin sen. Herkkä ja avoin. Miksi sellaista ei arvosteta? Pitäisi vain sanoa, että "tulen nyt" ja hypätä sänkyyn. Ihan hullua mun mielestä.

Ja tämä ei ollut ainoa. Yhteensä neljän naisen kanssa kun juttelin, kaksi heistä ei vain alkanut millekään, vaikka lukivat viestini, ei vastausta, ei mitään. Yksi sanoi suoraan, että "näissä piireissä ei ole tapana elämäntarinoita kertoa". Yksi sanoi, että "hänelle tulee paineita", kun kerron näitä. Esim. että tämä nainen olisi vaimoni jälkeen toinen ihminen, jonka kanssa minulla olisi jonkinlainen seksuaalinen kokemus. Eli kokemattomuus on huonous. Ei hyve.

Miksi avoimuudelle ja kiltteydelle ole tilaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu