Yksi sitkeä uskomus liittyy kumisaappaisiin ja auton kumirenkaisiin.
– Ajatellaan, että salama ei voi iskeä, jos on kumisaappaat jalassa, mikä on höpöpuhetta. Joillakin on myös luulo, että auto on kumirenkaiden takia turvallinen. Auto on ukkosella turvallinen paikka, mutta oikea syy on sen metallinen, umpinainen rakenne. Salama voi iskeä autoon, mutta ei kulje sen sisälle, kunhan ihminen ei vaikka roikuta kättä ikkunasta.
Ulkona kannattaa varmistaa, ettei ole ympäristöstä erottuvin kohde. Vedestä ja vesirajasta pitää pysyä poissa, ja aukean sijaan on hyvä kyyristyä ison puun lähettyville, ei puun alle.
Viisainta on hakeutua heti suojaan, kun ukkonen on lähellä. Sisällä on yleensä turvallista, mutta sielläkin kannattaa pysyä kaukana esineistä, joilla on yhteys talon ulkopuolelle, ja irrottaa sähkölaitteiden töpselit.
”Silloin on hyvin lähellä, että salama iskee sen ihmisen päähän.”
Sosiaalisessa mediassa voi törmätä videoihin, joissa ihmisellä nousee ulkona hiukset ilmaan.
– Se on jo hyvin läheltä piti -tilanne, eli ukkospilvi on lähistöllä ja siinä on runsaasti sähkövarausta. Itse en ole kokenut sellaista, että hiukset nousevat pystyyn. Koska hiukset eivät aina nouse ukkosella pystyyn, ilmiöön vaikuttavat varmaan muutkin tekijät kuin ukkosen aiheuttaman sähkökentän voimistuminen ihmisen päässä – ilman koostumuksen pitää myös olla sopiva ja ehkä tukan kuivuusasteen. Mutta silloin jos näin käy, kannattaa äkkiä lähteä siltä alueelta pois. Silloin on hyvin lähellä, että salama iskee sen ihmisen päähän, Mäkelä sanoo.
https://www.apu.fi/artikkelit/salamat-suomen-tappavin-saailmio-merkki-etta-on-kiire

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos peltinvarret loistaa kirkkaana onko salama lähellä.
On toki, pian jylähtää
Tuo varmaankin riippuu paljolti siitä kuinka tehokas se yksittäinen salama silloin on josta on kysymys, jos on esimerkiksi joku MILJARDI VOLTTIA ja MILJOONA AMPEERIA salamassa potkua, niin en usko että kumisaapas auttaapi.
MUTTA noin voit itse turvallisesti kokeilla mille sähkö tuntuu ja mille se maistuu:
Kokeile kielellä 9V pariston napoja yhtäaikaa :)
Joskus on sunnuntai aamuna sähköä hengityksessä