Kokemuksia tillipionista?

Sannikka

Sain mummolasta tillipionin pari viikkoa sitten. Se oli kasvanut kymmeniä vuosia samalla paikalla ja oli jo valtava pensas. Nyt se jaettiin neljään juurakkoon (todella suuria silti!) ja istutettiin uudelleen uusiin paikkoihin pois muutoksen tieltä. Tillipionissa on nyt isot nuput, jo näkyy hieman punaistakin, mutta kukat eivät ole auenneet, vaikka on lämpimässä paikassa eteläseinustalla, kuten ennenkin. Taitaa olla turhaa odottaa kukintaa vielä tänä vuonna.. Muurahaisia siinä on todella paljon. Kärsiikö pioni siitä? Pioni on ollut hoitamatta asumattoman mummolan pihassa vuosikausia, joten tuskin kaipaakaan mitään hoitoa? Minulla ei ole aiemmin ollut pionia, joten olen vähän ulalla. Jos teillä on tillipionista kokemuksia, niin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan!

4

6440

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sari 1

      Luulempa että pionisi ei ole Tillipioni,paeonia tenuifolia , vaan Kartanopioni,Paeonia anomala, joka on tilli- ja kuolanpionin risteymä.

      Tillipioni, Paeonia tenuifolia,sen kukka on kerrottu, on alle 40 senttimetriä korkea,erikoinen ja maksaa 'maltaita' puutarhoilla.

      Itselläni on myös tuo kartanopioni,olen sen ostanut tillipionina,mutta eipä se sitten se ollutkaan.

      Katsoppa kuolanpionin kuvaa täältä,minulla on juuri tämä ja se ei ole tillipioni.

      http://www.sci.utu.fi/kasvipuutarha/pionimaki.htm

      Tillipionin kuva on täällä:

      http://www.villamussalo.com/garden/tillipioni.html
      Niin mitäs kysyitkään, ei minunkaan pionissani ole kukat auenneet,nyt on kaikki muutenkin myöhässä.
      Jos paikka on kuuma ja kuiva ,anna vettä koska olet sen istuttanutkin vasta äskettäin,kärsii varmaan vielä muutostakin.
      Tee mäntysuovasta liuos ja suihkuttele sillä nuppuja.Jos siinä on muurahaisia,silloin on myös kirvoja,kirvat erittää tahmeaa ainetta ja muurkut syövät sitä.
      Se on todella helppo pioni ja kauniit kukat ja lehdet.

      • Sannikka

        Kiitos vastauksesta! Se voi kait olla kartanopionikin(?). Netistä löytämissäni kuvissa vain kartanopionin kukat eivät olleet kerrottuja. Tillipionin nimellä se on mennyt suvussa. Ja se tosiaan näyttää tuolta tillipionilta, josta laitoit kuvan, se on kerrottukukkainen, tummanpunainen. Ja lehdet ovat yhtä ohuet, muistuttavat paljon tillin lehtiä. Korkeus on siinä 40 senttiä, alle puolen metrin pisimmätkin kukkavarret. Suuri puska se on, kuitenkin alle metrin leveä. Olisinko sittenkin saanut harvinaisen aarteen puutarhaani..? Älyttömän vahva juurakko sillä oli, miehet sen terävällä kirveellä saivat kahtia, lapiolla ei tehnyt yhtään mitään. Näyttäisi viihtyvän ainakin toistaiseksi uudella kasvupaikallaan, olen sitä vähän kastellut, että juurtuisi uuteen paikkaansa. Taidan ruiskutella sitä vähän mäntysuopaliuoksella, koska siinä näyttää olevan kamalasti muurahaisia.

      • sari 1
        Sannikka kirjoitti:

        Hups, oleppa onnellinen, jos sinulla on tosiaan tuo kerrottu tillipioni.Katselin tuolta netistä sille hintoja.Kerrottu tillipionin taimi maksaa 79 €...469 vanh,mk...eipä tule aivan heti ostettua.Oli siellä sitten yksinkertainenkin myytävänä, sekin maksoi 69 €,joten molemmat matalat pionit ovat arvokkaita.

        Katso vielä kuvaa kuinka kaunis se on,toivottaavsti omasi on juuri tuo,pidä siitä hyvää huolta. Meneppä taimitarhalle myymään isosta hinnasta ;-)

        http://www.horticopia.com/hortpix/html/pc3905.htm

      • juho
        sari 1 kirjoitti:

        Nokian puutarhapalvelu on myynyt aitoa kerrann.kukkaista tillipionia 45 euroa. Korostan että se todella on tillipioni, ei kartanopioni, joka mulla itellä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1260
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1188
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1132
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1014
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1010
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      49
      827
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      815
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      771
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      195
      708
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe