Näkyi olevan uutinen, että Ylivieskan kirkkoherra on vihkinyt homoparin. Tosin oma poika oli toinen osapuoli. Mutta varmaan tämä kirkkoherra suhtautuu tasapuolisesti ja oikeudemukaisesti kaikkiin muihinkin homo- ja lesbopareihin. Hän ei varmaankaan hylji ja syrki muitakaan vihittäviä pareja. Siispä nyt kaikki Oulun alueen homo- ja lesboparit. On varmaan syytä ottaa yhteyttä Ylivieskan kirkkoherraan, jotta vihkiminen onnistuu sujuvasti. Hän on pappisvalansa vannonut ja ei voine kieltäytyä tämmöisistä palveluista. Papin pitää olla tasapuolinen kaikille, vaikka eivät olisi omaa seurakuntaakaan.
Ylivieskan kirkkoherra vihkii homopareja
82
1901
Vastaukset
- Anonyymi
Oulun homot vois muuttaa Ylivieskaan siellä heitä kunnioitetaa.
- Anonyymi
Myös vanhoillislestadiolaiset hyväksyy nykyään homoavioliitot . Vanhoillislestadiolainen kansanedustaja kertoi äänestäneensä eduskunnassa kyllä. Ja nyt aikaansaatiin translaki ja jo ennestään löysää aborttilakia löysättiin lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös vanhoillislestadiolaiset hyväksyy nykyään homoavioliitot . Vanhoillislestadiolainen kansanedustaja kertoi äänestäneensä eduskunnassa kyllä. Ja nyt aikaansaatiin translaki ja jo ennestään löysää aborttilakia löysättiin lisää.
Kai ne saarnaajat vieläkin seuroissa itkevät kun on homoutta ym pahaa. Ka ne tuomitsee kaikki muut Helvettiin mutta eivät kerro medialle joutuuko kaikki muut Helvettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai ne saarnaajat vieläkin seuroissa itkevät kun on homoutta ym pahaa. Ka ne tuomitsee kaikki muut Helvettiin mutta eivät kerro medialle joutuuko kaikki muut Helvettiin.
Olisi hyvä jos vanhoillislestadiolaiset hyväksyisivät ehkäisyn. Olisi vähemmän kärsimystä naisilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä jos vanhoillislestadiolaiset hyväksyisivät ehkäisyn. Olisi vähemmän kärsimystä naisilla.
Ja islam.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös vanhoillislestadiolaiset hyväksyy nykyään homoavioliitot . Vanhoillislestadiolainen kansanedustaja kertoi äänestäneensä eduskunnassa kyllä. Ja nyt aikaansaatiin translaki ja jo ennestään löysää aborttilakia löysättiin lisää.
Kepu kannatti translakia..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös vanhoillislestadiolaiset hyväksyy nykyään homoavioliitot . Vanhoillislestadiolainen kansanedustaja kertoi äänestäneensä eduskunnassa kyllä. Ja nyt aikaansaatiin translaki ja jo ennestään löysää aborttilakia löysättiin lisää.
Aikoinaan hyväksyivät sen että naiset saa kähertää hiukset....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu kannatti translakia..
Jos lesta kansanedustajat olisivat puolustaneet hyviä kristillisiä arvoja, olisivat tehneet kovan vastalauseen mutta se raha ratkaisee .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä jos vanhoillislestadiolaiset hyväksyisivät ehkäisyn. Olisi vähemmän kärsimystä naisilla.
Monet iäkkäät vanhoillislestadiolaiset eivät vieläkään uskalla katsoa tv uutisia edes netistä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet iäkkäät vanhoillislestadiolaiset eivät vieläkään uskalla katsoa tv uutisia edes netistä .
Urheilussa ei kuulemma ole mitään pahaa. Kukahan se määräilee..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä jos vanhoillislestadiolaiset hyväksyisivät ehkäisyn. Olisi vähemmän kärsimystä naisilla.
Etelässä ehkäisseet jo vuosia.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17875012P
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Mitä Raamatussa sanotaan. Ei raamatullista perustetta vihkiä tällaisia pareja.
- Anonyymi
Tuo se outoo onki että Ylivieskan kirkkoherran ei tartte noudattaa meidän kirkkomme opetusta ja sääntöjä. No, nainen hän onkin.
- Anonyymi
Raamatussa sanotaan monenlaista, mm naapurinsa saa surmata, jos tämä tekee töitä sapattina...
Siitä kirjasta on niin näppärä poimia juuri omiin ajatuksiin sopivat pätkät, kaikille löytyy jotain.
Naispappeudenkin piti olla aivan mahdoton ajatus.
Suomen evl-kirkko on avioliittokysymyksessä aika yksin, muiden pohjoismaiden evl-kirkoissa vihittään myös samaa sukupuolta olevat parit. Suomen kiekossr herätysliikkeillä on paljon valtaa, siksi pyörä pyörii hitaammin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo se outoo onki että Ylivieskan kirkkoherran ei tartte noudattaa meidän kirkkomme opetusta ja sääntöjä. No, nainen hän onkin.
Kenen sellaisen tarvitsee vähääkään noudattaa mitään sääntöjä, jolla vähänkään valtaa on? Katso vaikka poliitikkojamme. Kenenkään ei tarvitse esimerkiksi perustuslakia noudattaa. Ja kun perustus pettää, niin millään muullakaan ei ole mitään väliä.
Sama se on uskonnoissakin. Kun itsensä Jumalan laeista ei tarvi välittää, niin pappi tai muun niminen saarnahenkilö on asettanut itsensä tätä kyseistä Jumalaa korkeampaan asemaan. Ja hurskaat uskovaiset tätä palvovat! On tosin niinkin, että koko seurakunta muistuttaa apinoita kiipeilemässä puussa ihan huipulle asti. Ylempänä olevat näkevät alhaalla vain hymynaamoja, alempana olevat ylempänä pelkkiä persereikiä.
Muuten, ei ole Ylivieskan pappi ainut lajiaan. On niitä muitakin. Hyvinkin korkeilla vakansseilla ja varsinkin siellä. Suomessa niinkuin kaikialla muuallakin.
Ja vanhat silmäni näkevät Oulunkin kirkon johtajassa vallastaan nauttivan lesbon. Tosin silmiini ei välttämättä ole aina luottamista, joten voin olla väärässäkin.
Ja ulkomaalaissyntyisessä alamaisessakin puhuu joku muu kuin sen Herran henki, joka Raamatussa kerrotaan. On julkisesti kertonut olevansa jumalankieltäjä ja leipäpappi.
Lestojen saarnamiehille pitää olla nuorta pillua saarnan jälkeen. Aina! Alaikäinen kelpaa, nuori vanhapiika kelpaa, talon nuori emäntä kelpaa eikä isännälläkään ole mitään sitä vastaan. Kaikki nuo on nähty jo yli 70 v sitten. Lestadialaisista edelleen Pajalassa kehittyneille korpelalaisille kelpasi kaikki, niin saarnaajille kuin seurakuntalaisille. Pimeässä vällyjen alla. Sitä sanottiin syntien anteeksisaamiseksi. Ja jos naisia ei ollut tarpeeksi, niin olipa navetassa lehmiä. Bengt Pohjasen kirjoissa lisää, vaikkakin kaunokirjallisesti vaikeasti.
Roomalaiskatolisten pappien pikkupoikien nussinta oli hetken aikaa julkisuudessa. Ei paavikaan omiaan edes nuhdellut. Nyt siitäkin on jo vaiettu pitkään. Kreikkalaiskatolisten Moskovan partaniekka julkisesti tukee Putlerin johtamaa kansanmurhaa. Senkin todellinen jumala näin tunnetaan. Kuunjumalalle pyllistelevien teot puhuu puolestaan. Jehovillekin vain valta ja varsinkin raha on tärkeää. Muista ns uskonnoista (joihin luen mm poliittiset puolueet) vähemmän tiedän, joten toiset kertokoot lisää. Poliitikot tosin vähänkään asioita seuranneet tunnistavat ne ainakin 99 %:sesti sisäisiksi vihollisiksimme. Ja aivan samaa se on melkein kaikkialla. Rakentaminen, isännöinti ja ns huoltoyhtiöt ainakin Oulussa kaikki ne, mitä on kohdalle sattunut. Lieneekö rehellisiä joukossa ollenkaan? Ja jos olisikin, niin äkkiä siitä pois savustetaan. Itsellekin käynyt näin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo se outoo onki että Ylivieskan kirkkoherran ei tartte noudattaa meidän kirkkomme opetusta ja sääntöjä. No, nainen hän onkin.
Kirkkolailla ja Raamatun opeilla ja säännöillä saa pyyhkiä p**settä. Suomen lain mukaan täällä toimitaan eikä minkään satukirjan oppien mukaan.
- Anonyymi
Miksi piispa ei puutu tämmöiseen kirkkoherran toimintaan, joka on vastoin kirkon opetusta???
- Anonyymi
Onko piispalla oikeus ja velvollisuus ottaa papin oikeudet pois, jos pappi ei noudata kirkon opetusta?
- Anonyymi
Kirkko on aika jumissa aiheen kanssa. Toisissa hiippakunnissa papit saavat vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit, toisissa ei. Mutta vihitään silti, ja sanktioista on haluttu pidättäytyä. Papeilla on joka tapauksessa maallisen lain suoma vihkimisoikeus.
Tilanne aika sama kuin naispappeuskysymyksessä, Suomen evl-kirkko seuraa hitaasti perässä muiden Pohjoismaiden kirkkoja. Siellä on vihitty myös samaa sukupuolta olevat parit jo jonkin aikaa ja samaa Raamattua lukevat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkko on aika jumissa aiheen kanssa. Toisissa hiippakunnissa papit saavat vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit, toisissa ei. Mutta vihitään silti, ja sanktioista on haluttu pidättäytyä. Papeilla on joka tapauksessa maallisen lain suoma vihkimisoikeus.
Tilanne aika sama kuin naispappeuskysymyksessä, Suomen evl-kirkko seuraa hitaasti perässä muiden Pohjoismaiden kirkkoja. Siellä on vihitty myös samaa sukupuolta olevat parit jo jonkin aikaa ja samaa Raamattua lukevat.P.S
Piispa ei sanktioista päätä, vaan tuomiokapituli. - Anonyymi
Ne piispathan ne kaikkein innokkaimpina kaikkiin synteihin tutustuvat ja oppivat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
P.S
Piispa ei sanktioista päätä, vaan tuomiokapituli.Jännä homma että kirkossa ollaan aina tuomitsemassa. Tuomiorovasti tuomiokirkko tuomiokapituli tuomio sitä tuomio tätä.
- Anonyymi
Ei se ole KIRKKOHERRA, vaan nainen, kirkkohenkilö, ja se vihki oman , homon poikansa .....
- Anonyymi
Eihän Oulun Tuomioseurakunnallakaan ole kirkkoherraa vaan KIRKKOHENKILÖ, joka suosii homoja ...
- Anonyymi
Suomi on tulevaisuudessa muslimimaa.. ja kansa ilmeisesti haluaa niin koska äänestää suvakkeja..
- Anonyymi
Tällainen toiminta tarkoitaa, että islamisaatio leviää Suomessa.
- Anonyymi
Millöinka ruvetaan vihkimään lehmän kanssa ????
- Anonyymi
LAMMAS SEN OLLA PITÄÄ !!! EI SAA UNOHTAA DEMOKRATIIAA !!!!
- Anonyymi
Olli Immonen on sivari.
- Anonyymi
Ylivieskan kirkkoon pitää rakentaa navetta, jossa lehmät ja lampaat voidaan vihkiä ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylivieskan kirkkoon pitää rakentaa navetta, jossa lehmät ja lampaat voidaan vihkiä ...
Luulitko olevasi vitsikäs kun tuollaista bulshittiä kirjoittelit. Tyhmyys näkyy kuuhun asti.
- Anonyymi
TUOMIOKIRKKOON MYÖS !!!!
- Anonyymi
Herra vainaan aikaan muuan kylänvanhin ennusti kirkon panevan alulle yhteiskunnan rappioitumisen. Kas´kummaa miten tapahtumat ovatkin seuranneet toisiaan. Kirkko lähti leppäkeihään tavoin uskomaan humpuukiin. Perheinstituutio, jonka muodostavat sukupuolielimiltään muokkaamattomat mies ja nainen pitäisi edelleen olla kirkon pyhä opinkappale. Meneillään on ennenkuulumaton uskomusten ja sukupuolisen kutinavariaatioiden aikakausi. Ihmiskeho kestää sitä aikansa. Ei auta muu kuin odottaa, että luonto saa näyttää voimansa antamalla ihmislajile opetuksen.
- Anonyymi
Paras kommentointi miesmuistiin. Tällaista lisää.
- Anonyymi
Eikö Oulussa voitaisi olla edistyksellisiä, ja rakentaa Tuomiokirkon kylkeen kappeli lehmille ja lampaille ?
- Anonyymi
😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁🤣
- Anonyymi
Tahallasiko unohdit koirat?
- Anonyymi
Eikö pastori KOVACS olisi tarpeeksi vapaamielinen tämän uuden kirkon rovastiksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö pastori KOVACS olisi tarpeeksi vapaamielinen tämän uuden kirkon rovastiksi ?
On varmasti.
- Anonyymi
Jos palkka nousee ....
- Anonyymi
Tuomiokirkon rovastinna on vapaamielinen. Voisihan hän laajentaa suvaitsevaisuuttaan siten, että lehmät ja lampaat vihitään Tuomiokirkossa ???
- Anonyymi
Tämän vuoksi olen jo muutamia vuosia sitten eronnut koko kirkosta!
Homoutta vastaan ei sinänsä mitään, mutta mielestäni avioliittoon vihkiminen on naisen ja miehen välinen asia.- Anonyymi
Sinulla on kova sydän ! Entä jos mies rakastuu lehmään tai lampaaseen ? Etkö siedä tätä aitoa rakkautta ?
- Anonyymi
Istutaampa nyt edes hetkeksi ajattelemaan selvin päin tätä mielettömyyttä. Miehet keskenään imemään toistensa kulleja papin siunaamana, naiset pelaamaan lättäpillua joko käsin tai tekomulukun avittamana.Ei tässä vielä tarpeeksi. Moista perheleikkiä pitää julistaa kylillä ja kujilla marssien. 🤣🤣🤣😂😂😂
- Anonyymi
Ja näitten marssiin ainakin Oulun PolPo osallistuu suurella laumalla. Osa mielenosoitusmarssissa virkapuvussa virka-autolla virka-aikana täydellä palkalla kaikkine lisineen, osa vahtimassa ettei vain kukaan näytä näille pervoille haistavittu-käsimerkkiä. Vapun wanhojen autojen ajotapahtuma piti lopettaa, koska ei PolPolla ollut resursseja vahtimaan, että kaikki käy sääntöjen ja sopimusten mukaan. Pervomarssit tietysti eri asia, tokihan sinne henkilökuntaa ja määrärahaa riittää! On se ero pakoputkilla ja pakoputkilla, kysy vaikka Oulun PolPolta!
- Anonyymi
Ei oikein kirkko enää ole Jumalan asialla. On unohtunut että Raamattu on muutakin kuin rakkautta vaan. Siellä on opetusta ja varoitusta synnistä. Tämä unohtui tältäkin Ylivieskan "papilta"
- Anonyymi
tietää itsekin että toiminut väärin. mutta täyttää Raamattua
- Anonyymi
hävettää kirkon puolesta. Miten alas kirkko on vajoamassa?
- Anonyymi
Ei elätä enää 50-luvulla. Vain konservatiivit ajattelet laillasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei elätä enää 50-luvulla. Vain konservatiivit ajattelet laillasi
Konservatiivisuus on viisautta.
- Anonyymi
David Wilkerson tuosta jo kirjoittikin v 1975 kirjassaan "Näky". Uusintapainos nimeltä "Näky nyt". Ainakin kirkon rappio on mennyt ihan kirjojen mukaan. Kirkoissa jo kuuluu tanssin jytke ja jatkossa nainnin lätke, ellen väärin muista.
Kannattaa lukaista se kirja. Kirja on pieni eikä sen lukemiseen kauaa mene. - Anonyymi
Milloin Oulun Tuomiokirkkoon tulee homo - jumalanpalveluita? Sopivat papithan jo on.
- Anonyymi
Koko tämä ketju pitää poistaa. Tällainen alatyylinen keskustelu osoittaa kommentaattorien ÄÖ: n olevan melkoisen matalan.
- Anonyymi
Tosiasiaahan tänne on kirjoitettu.
- Anonyymi
Miten NIIN alatyylistä ? Kun jalkovälin seutu on otettu yhteiskunnallisesti kiinnostuksen ja laillistamisen välttämättömyydeksi, mulkku ja pillu näyttelevät pääosaa. Sivistys huipussaan...Aihealue enemmän kuin surkuhupaisaa.
- Anonyymi
Christians church morality is low. It is a kind Off gods unhonour to make that way. It is wrong ang worth judging. Hope god judges priests Who makethose things. That os not a joke.
- Anonyymi
What comes christianity, It has Changed very much. Women priests. Gay wedding. Make up priests. Many people thinks that the whole Christian religion is odd, in thst pointti because everything is possible. Priests even say , we dont believe in god,arpad kovacs for example and oulus priest gave had a competition Who believes less in god. Then It is asking for preparing works, remont etc. Tuomiokirkko for example, Cost much and its empty quite often as ither churchs.
- Anonyymi
Some christians think, especially lestadiams that we can judge you. Only god can judge, god have all Honour but even priests dont give Honduras to God. There is only one God.
- Anonyymi
Priests dont give Honour to God. It is wrong, God might judge them and those people Who think they are better than you. Only God knows Who is a good person and when priest works for making money, It is very wrong and listening also is wrong .
- Anonyymi
Kaikki kunnioitus kuuluu yksin Jumalalle taivaassa ja maan päällä. Tästä mielettömyyden ja sukupuolisen rappioitumisen aikakaudesta saadaan lasku tekojemme mukaan maskettavaksi. Ihmisjärki ei pysty tajuamaan Jumalan aikataulutusta. Lasku varmasti tulee ilman eräpäivää. Seuraukset ovat silloin silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki kunnioitus kuuluu yksin Jumalalle taivaassa ja maan päällä. Tästä mielettömyyden ja sukupuolisen rappioitumisen aikakaudesta saadaan lasku tekojemme mukaan maskettavaksi. Ihmisjärki ei pysty tajuamaan Jumalan aikataulutusta. Lasku varmasti tulee ilman eräpäivää. Seuraukset ovat silloin silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa.
As the bileet also says, no one, what comes people is not God. There is only one God and He gets whqt we have deserved. I think no human being is not God in that case wgat cones forgiving. We are not perfect people, we rare think about what happens in other land, we often think that we are only one people, Who are right. I think only God knows Who is right ang might be ,as bible says, there is situation that firsts are lasts and the Last ones firts. We rare think that how is about , for example ,situation in other people, in other land, poor people or people Who are not us.
- Anonyymi
En ymmärrä miksi jotkut haluavat kirkon siunauksen suhteelleen, mutta toisaalta en kyllä tuomitsekaan. Eihän sitä kaikkea ymmärrä kun ei kaikkea tiedä.
- Anonyymi
Many people think that is wrong. Absolutely wrong and God hopefylly judge. I dont visit a church ,i dont join woth those people Who listen priests Who are giving blessing for those things. I have divorced church. I believe one God and i honour Him myself.
- Anonyymi
When think that situation hiw ,for example priests act, It is hardto honour.
- Anonyymi
Katso: Tall el Hammam. SODOMAN TUHO !!!!!
- Anonyymi
Finnish culture is some cases odd, there is legal to say, even politician that i want to shoot somalian children. I think quite danferous wgat comes Career to say that. We must honor all people, Christian church, i dont like because church dont honor God, that is my opinion.
- Anonyymi
Suomi tarvitsee ryhtiliikkeen . Homoille oma kirkko jolloin uskonnollisuus olisi aitoa .
Suomessa kaikki aamuohjelmat tulisi aloittaa virren veisuulla . Joka ei sitä kestä niin isien maahan voi aina palata .- Anonyymi
Onko Suomessa enää yhtään vanhoillista uskoa kun vanhoillislestadiolaisetkin hyväksyy nyt homoavioliitot. Ei ilm.kortonkia.
- Anonyymi
Riikka purra was not apolozing at yesterday, today she was, i think It is reagoi to apolozice that kind of commets as usually peolpe should be careful what talk about others ,because they cannot really know Who is Who, etc.
- Anonyymi
la marseillaise.
- Anonyymi
Siitä vaan! Meidän nelihenkinen perhe erosi moisesta kirkosta.
- Anonyymi
I think many things work "in finland style", but main thing is that we can understand and honor each other:)
- Anonyymi
I dont honor all systems,organisations, i say absolutely no to rasism, bullying or being brtter person. I say yes to honor only one God , there is no virgin Mary or other way three gods exist, as my friend things, Who is a muslim.
- Anonyymi
Pitäisi tulla Laki että vai Suomeksi saa kirjoittaa.
- Anonyymi
Suomen pisatulokset ovat romahtaneet kun kielitaidottomien kakarat menevät kielitaidottomina kouluun .
- Anonyymi
You know, ,there are exist some moments in law things, for example paternity law, which Came out 2016, the new version. It has been good for many cases, for many people, and also english is good, we live in a multivultural workd.
- Anonyymi
Kirkon omien oppien mukaan tuo Eija NIvala olisi pitänyt erottaa tai vähintään antaa varoitus hänelle. Oli virhe hyväksyä 1986 naispappeus. Raamattu ei tunne naispappeutta. Juuri naispapit ajavat nyt kirkkoa tuhoa kohti.
- Anonyymi
Raamatun aikoihin ei naisilla uskomusten mukaan ollut edes sielua joten ei kai silloin sielutonta papiksikaan hyväksytty. Silti sanoma ylösnousemuksesta uskottiin naisille kehoituksella menkää ja kertokaa Hänen opetuslapsilleen että mestarinsa on noussut ylös. Ensimmäiset viestin viejät olivat siis naisia. Tämän ajan miehet ja monet muut uskova ovat niin omahyväisiä etteivät naiselle anna mitään arvoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun aikoihin ei naisilla uskomusten mukaan ollut edes sielua joten ei kai silloin sielutonta papiksikaan hyväksytty. Silti sanoma ylösnousemuksesta uskottiin naisille kehoituksella menkää ja kertokaa Hänen opetuslapsilleen että mestarinsa on noussut ylös. Ensimmäiset viestin viejät olivat siis naisia. Tämän ajan miehet ja monet muut uskova ovat niin omahyväisiä etteivät naiselle anna mitään arvoa.
Lähes kaikki nykyajan ihmiset ovat menneet itsekkäimmiksi, se näkyy parisuhteissa, se näkyy tekemisissä. Moni onkin tullut siihen lopputulokseen että on viisainta elää yksin.
- Anonyymi
Arkkipiispa hyväksyy tuon avioliitto mallin, he talks on the telly and says ok. Many winders why, kyllähän sitä joku voi ihmetelläkin.
- Anonyymi
Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä ja rakkaus kahden ihmisen välillä on parasta ikinä. Eija Nivala on hieno ihminen ja hän levittää Jumalan rakkaussanomaa mitä parhain muodoin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1233967
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232942Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122491- 462051
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2451660Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt451593- 321557
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201396- 281380
- 951201