Leppoisaan harrasteluun kimppahevonen harkinnassa, onko kukaan kiinostunut yhteisomistushevosesta?

Anonyymi-ap

Hei, haluan ensin kertoa; minulla diagnosoitu sairaus ja olen ollut sen takia Sosiaalipedakokisessa hevostoiminnassa. Olin jo sitä ennen harrastanut ratsastusta 2,6-vuotta suunnilleen. Olin sosiaalipedakokisessa hevostoiminnassa reilu puoli-vuotta. Sairastumiseni jälkeen, kun ratsastin huomasin, että rytmitajuni oli heikentynyt. Huomasin sen siitä, että keventäminen ravissa oli haastavaa. En oppinut sitä Reilun puolen vuoden aikana. Kävin kerran viikossa.

Tämä on ikävää, koska olen taitava kilttien hevosten kanssa, mutta kevennys ei onnistu tarpeeksi hyvin. Kiltillä tarkoitan peruskittejä normaali ratsastuskoulu hevosia. Taidoissani muuten en ole huomannut isoja eroja entiseen.

Osaan kuulema pyytää laiskaa hevosta liikkeelle hyvin ja samalla nätisti. En kuitenkaan ole hyvä äkkipikaisilla tai herkillä hevosilla.

Sosiaalipedakokisessa hevostoiminnassa opin, että hevosia on todella erillaisia.

Se miksi minua kiinnostaa yhteisomistus hevonen on hevosen käsittelyn haastavuus.

Olen nuorempana käynyt helppo-c tasoisilla ratsastus tunneilla, joten osaan jonkin verran. Sosiaalipedakokisessa hevostoiminnassa ratsastin yleensä kentällä yksin ilman taluttajaa.

Olin miettinyt omaa hevosta ratsastustalli vivelylle, mutta kävi ilmi, että isäni ei rankan työnsä takia jaksa viedä ja hakea minua sieltä. Joten aloin miettiä "Voisinko mennä tallille julkisilla?" Lopulta löysin Lettu Kososen tallin, joka on tarpeeksi lähellä (talli tarjoaa tallipaikkoja). Tallilta saattaa saada samoja palveluita, kuin vivelyn, mutta uskon, että on helpompaa yhteisomistus sopimuksella, koska talli ei ole erikoistunut samoihin aioihin.

En ole miettinyt tarkkaan, enkä tiedä kuinka sellainen sopimus tehdään, mutta pääomistajaksi en ryhdy, jos sinä/te että maksa tallivuokrasta puolia. Jos olen pääomistaja, voin ostaa ainakin suurinman osan hevosen tarvikkeista sekä maksaa hevosen, sillä ehdolla, että minä päätän kenet ostan, mutta haluan sinut/teidät mukaan ostotilanteeseen, jotta voit kertoa, jos hän ei sovellu sinulle.

Suunnitelmissa yhteisomimuksella on Suomenhevonen.

Jos kiinnostuit voidaan jutella lisää.

T. Oivallinen

2

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hyvää iltaa!

        Mikä on päivän viisaus?
        Ikävä
        16
        457
      2. Näytät kivalta kun nukut

        *zoomaa palohälyttimen kameraa*
        Ikävä
        10
        412
      3. Haittaako jos

        kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
        Ikävä
        16
        347
      4. Arvaa mitä mies

        Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
        Ikävä
        3
        341
      5. Mies mä oon ihan helppo

        Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
        Ikävä
        13
        206
      6. Hyvää yötä

        Janne niminen mies🥰
        Ikävä
        1
        103
      7. 0
        90
      8. Mies olen aika erakko nykyään

        Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
        Tunteet
        0
        90
      9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

        76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
        70 plus
        3
        67
      10. Olet onnellinen sinkku

        Näin se on nähtävä.
        Ikävä
        1
        61
      Aihe