Tohtorisämmä

Vihreät valitsivat puheenjohtajakseen kaksinkertaisen tohtorin Tarja Cronbergin.

Eikö yksi tohtorin tutkinto ole riittänyt tälle pyrkyrille.

Vihreät on elitistinen, korkeasti koulutetun kerman puolue.

Tavallista rahvasta ja köyhää ne eivät puolusta.
12377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tulevia ongelmia. Näin talonpoikaisjärjellä kaikki on keskimäärin OK, mutta hiukan pidemmällä sihdillä uhkakuvat ovat todellisia ja iskevät päälle kuin tauti, jos mitään ei tehdä!

Äänestä
  • ... näin vihreiden parissa.

    Äänestä

Parempaa puheenjohtajaa ei voisi ollakaan.

Äänestä
  • Tosi köyhä tosiaan johtajana, ollut aina kultalusikka suussa , ja nyt sitten hoitaisi köyhien asiota, ei onnistu, siitä ihan yksinkertaisesta syystä, kun ei kokemusta alalta

    Äänestä

  • köyhä. kirjoitti:

    Tosi köyhä tosiaan johtajana, ollut aina kultalusikka suussa , ja nyt sitten hoitaisi köyhien asiota, ei onnistu, siitä ihan yksinkertaisesta syystä, kun ei kokemusta alalta

    Alkaako taasen sama rumba, että eläkkeemme ovat vaarasssa kun tohtori niitä alkaa operoimaan? Se yksi kaheli vei jo suuren osan eläkkeistämme omien palkkojensa korotuksiin, eli valtiolle! Joko olemme samassa kierteessä jällee?
    Pelottaa pelottaa, tavallista vanhusta!

    Äänestä

  • Ryöstetty kirjoitti:

    Että sinun eläkkeesi on yhdestä miehestä kiinni. Jos eläke on pieni, niin katso peiliin ja siinä on syyllinen!!!

    Äänestä

  • Häirikkö kirjoitti:

    Että sinun eläkkeesi on yhdestä miehestä kiinni. Jos eläke on pieni, niin katso peiliin ja siinä on syyllinen!!!

    Soininvaara! Sellainen pikkuinen kaljupää joka virnistelee että veinpäs sinun eläkkeestäsi leijonan osan! Jotta sillen! Eo siitä pirulaisesta pääse erilleen milään, jopa painajaisena unessa se ahdistelee meitä! Ei saanut kuulemma vielä riistettyä tarpeeksi!

    Äänestä

  • Häirikkö kirjoitti:

    Että sinun eläkkeesi on yhdestä miehestä kiinni. Jos eläke on pieni, niin katso peiliin ja siinä on syyllinen!!!

    voi saada noin paljon pahaa aikaan ja vielä värvättyä suuren osan kansanedustajistakin taakseen.
    Totta se kuitenkin on!
    Vaikka olevinan viisas, niin alentuu ryöstöretkeilijäksi toisten jo hankittujen rahojen kimppuun samaan aikaan kuin hän sai nostettua kuukausiansiotaan noin 1000 eurolla, riistettyään vanhimmilta eläkeläisiltä vuodessa saman suuruisen summan. Eipäs pirulainen uskalla nuorenpien eläkkeisiin kajota, taitaisi tulla silloin piilopaikoista uupelo!

    Äänestä

  • Kuinka yksi mies kirjoitti:

    Miksi annoittte sen mädän omenan hapattaa koko sadon. Jokainen eläkeläinen on ryhtynyt täydelliseen vihanpitoon koko puolueellenne ja kaikki syy on siinä saunatontussa!

    Äänestä

  • Kuten vihreille kävi kirjoitti:

    Miksi annoittte sen mädän omenan hapattaa koko sadon. Jokainen eläkeläinen on ryhtynyt täydelliseen vihanpitoon koko puolueellenne ja kaikki syy on siinä saunatontussa!

    Onko nykyinen sen kummempi? Milloin hän ryhtyy oikaisemaan edellisen pj:n aloittamaa rikollista tekoa niille riivatun eläkeläisille, rosvousalotteen aiheuttamisestaan oikeustoimesta?
    Näin utelevat Stalinia ja Hitleriä muistelevat veteraanirökäleet!

    Äänestä

  • Häirikkö kirjoitti:

    Että sinun eläkkeesi on yhdestä miehestä kiinni. Jos eläke on pieni, niin katso peiliin ja siinä on syyllinen!!!

    ei noilla älynlahjoilla ole töitä voinut mitenkään saada, eikä työeläkettä kerryttää.
    peilistä ei siis katso syyllinen vaan syy.

    Äänestä

  • Minkä puolue on valinnut kirjoitti:

    Onko nykyinen sen kummempi? Milloin hän ryhtyy oikaisemaan edellisen pj:n aloittamaa rikollista tekoa niille riivatun eläkeläisille, rosvousalotteen aiheuttamisestaan oikeustoimesta?
    Näin utelevat Stalinia ja Hitleriä muistelevat veteraanirökäleet!

    "Sailasta" syytellä eläkkeistä jotain entistä puoluejohtajaa. On tainnut jäädä grammarin neula reppanalla samalle uralle soimaan. Mene johonkin nitrodiskoon, niin saat uuden sävelen päähäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puheenjohtajasta kirjoitti:

Vihreät valitsivat puheenjohtajakseen kaksinkertaisen tohtorin Tarja Cronbergin.

Eikö yksi tohtorin tutkinto ole riittänyt tälle pyrkyrille.

Vihreät on elitistinen, korkeasti koulutetun kerman puolue.

Tavallista rahvasta ja köyhää ne eivät puolusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu