Hesa on saastunut

Helsingin uimarantojen vedenlaatu heikentynyt – uimista vältettävä nyt kolmella suositulla rannalla.
Kaupungin ympäristöpalvelut suosittelee uimisen välttämistä myös Rastilan ja Ison Kallahden uimarannoilla. Syynä on niin ikään suolistoperäisten bakteerien pitoisuudet.

Uimarannan vedenlaatu on luokiteltu huonoksi, ja kaupungin ympäristöpalvelut suosittelee välttämään paikassa uimista myös tänä vuonna. Sama suositus on ollut voimassa kahtena edeltävänä vuonna. Syynä on kohonneet suolistoperäisten bakteerien pitoisuudet.
Suolistoperäiset bakteerit voivat ihmiselimistöön päästyään aiheuttaa ripuliepidemioita.

Lisäksi sateet huuhtovat maassa olevia eläinperäisiä bakteereita puroihin ja ojiin josta mereen. Vantaanjoen varrella sijaitsevilla Pikkukosken, Pakilan ja Tapaninvainion uimarannoilla suositellaan välttämään uimista runsaiden sateiden yhteydessä, sillä ne huuhtovat jokeen maanpinnan mikrobeja.
– Vantaanjoen yläjuoksulla sijaitsee jätevesilaitoksia ja -pumppaamoita, jotka osaltaan vaikuttavat veden laatuun joen uimarannoilla

Eikä siinä kaikki HIV tartunnat laajenee Helsingissä.
11230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin, komnmunistit taas syyllisiä siihenkin, ja tietysti myös Sanna Marin!

Äänestä
  • 80% ei-persuja mädättäneet maan, pitäisi viedä keskitys sanaväli leiriin.

    Äänestä

Parasta on muuttaa takaisin maalle.
Siellä ne puhtaat vedetkin ovat
Osaat sen murteen paremmin.

Stadilainen ei puhu Hesasta,vaan Stadista.
Stadi ei myöskään ole murretta, se on kieli.

Äänestä
  • Oletko itse maalta?

    Äänestä

Hesassa on myös liikaa värejä - TOO MucH #COLOURS!#

Äänestä
  • Homot on kirjavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Homot on kirjavia.

    Niistä tulee myös outoja hajuja #ODOURS!!11#

    Äänestä

  • Pipot vaan tiukemmin silmille, niin kyllä ne loputkin värit siitä pimenevät.

    Äänestä

Hesalaiset sanoo lehmien kakkivan ja pissaavan kaduille, siksi meri saasteen vallassa, paskapökäleitäkin.

Äänestä
  • Puhdistamot ei aina toimi.

    Äänestä

Perfeerinen alemmuus vie bakteeritkin vesistä. Jotain hyvääkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingin uimarantojen vedenlaatu heikentynyt – uimista vältettävä nyt kolmella suositulla rannalla.
Kaupungin ympäristöpalvelut suosittelee uimisen välttämistä myös Rastilan ja Ison Kallahden uimarannoilla. Syynä on niin ikään suolistoperäisten bakteerien pitoisuudet.

Uimarannan vedenlaatu on luokiteltu huonoksi, ja kaupungin ympäristöpalvelut suosittelee välttämään paikassa uimista myös tänä vuonna. Sama suositus on ollut voimassa kahtena edeltävänä vuonna. Syynä on kohonneet suolistoperäisten bakteerien pitoisuudet.
Suolistoperäiset bakteerit voivat ihmiselimistöön päästyään aiheuttaa ripuliepidemioita.

Lisäksi sateet huuhtovat maassa olevia eläinperäisiä bakteereita puroihin ja ojiin josta mereen. Vantaanjoen varrella sijaitsevilla Pikkukosken, Pakilan ja Tapaninvainion uimarannoilla suositellaan välttämään uimista runsaiden sateiden yhteydessä, sillä ne huuhtovat jokeen maanpinnan mikrobeja.
– Vantaanjoen yläjuoksulla sijaitsee jätevesilaitoksia ja -pumppaamoita, jotka osaltaan vaikuttavat veden laatuun joen uimarannoilla

Eikä siinä kaikki HIV tartunnat laajenee Helsingissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu