Seutavana aamuna.
Hyvä työnhakija,
velvollisuutesi työnhakijana eivät ole täyttyneet. Menettelylläsi voi olla
vaikutuksia työnhakusi voimassaoloon, työllistymiseesi ja oikeuteesi saada
työttömyysetuutta.
Menettelypäivä Muistutettava menettely
3.06.2023 Et noudattanut työnhakuvelvollisuutta
3.06.2023 Et toteuttanut sovittua suunnitelmaa
Mikäli velvollisuuksien vastaisia menettelyjä on 12 kuukauden aikana enemmän kuin
yksi, työnhakusi voimassaolo voi päättyä sekä voit menettää oikeutesi
työttömyysetuuteen määräajaksi. Toisesta menettelystä voi seurata työnhaun
voimassaolon päättyminen tai 7 päivän korvaukseton määräaika, kolmannesta 14 päivän
korvaukseton määräaika ja neljännestä työssäolovelvoite. Tietyssä tilanteessa
työnhaun voimassaolo voi päättyä jo ensimmäisestä menettelystä.
Mikäli velvollisuuksien vastainen menettely vaatii selvittämistä ja saat postitse
erillisen selvityspyynnön, toimi siinä annettujen ohjeiden mukaisesti. Asiointisi
tilaa voit seurata Oma asioinnissa (www.tyomarkkinatori.fi).
Tämä muistutus ei aiheuta sinulle toimenpiteitä.
Muistutus lähetetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain
(916/2012) 2 luvun 15 §:n tai työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain
(1269/2020) 8 §:n perusteella. Tähän muistutukseen ei saa vaatia oikaisua eikä siitä
voi valittaa, sillä kyse ei ole julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun
lain 14 luvun 1 §:n tai työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain 17 §:n
2 momentin mukaisesta päätöksestä.
Terveisin
Vantaan ja Keravan kuntakokeilu / Aikuiset, tehostettu työnhaku 1
Laitoin vain kaksi työpaikat ja heti tuli ilmoitsus
19
673
Vastaukset
- Anonyymi
Tällöiseen turhaan on aikaa kyllä.
Trakoitus oli laitaa lisää hakemuksi vielä tässä kuussa .
Mitään selkeitä ohjeita ei kuitenkaan ole annettu miten niutä ilmoistekaan- Anonyymi
Automatiikka hoitaa.
Kannattaisiko kysyä omavalmentajalta ohjeita.
t: tehostettu työnhaku 1 - Anonyymi
Pelkkä aikomus tai ”tarkoitus” ei ole mitään todellista.
- Anonyymi
Tehostettu toiminta
https://tyottomat.fi/wp-content/uploads/2021/02/Tehostettu-tyonvalitys-arviointiraportti-MDI-30102020.pdf- Anonyymi
Hyvät tulokset näillä tehostetuilla palveluilla. "Yleisille työmarkkinoille työllistyneiden TTV-palvelun asiakkaiden sekä verrokkiryhmän asiakkaiden osuudet ikäryhmittäin suhteessa koko vuoden varantoon."
Verrokkiryhmä eli ne, jotka eivät olleet tuossa tehostetussa palvelussa, työllistyivät paremmin kuin tehostettuun osallistujat. Joihinkin palveluihin määrääminen on kuin leima otsaan työnantajille, että tämä henkilö on ainakin huono työnhakija, kun ohjataan työnhakuun tehokkaamman palvelun avulla.
Näin ihmisiä leimataan ja estetään tai ainakin vaikeutetaan työhön pääsyä. Tuloksethan oli, että n.10% nuorista pääsi töihin, yli 50v. n.5% ja yli 60v. 2%.
Ja nämä samat hemmetin palvelut pyörii vuodesta toiseen, vaikka kaikki tietää, ettei niistä työllisty juuri kukaan. Aikuisten päivähoitoa. Miten noissa työskentelevät edes kehtaavat tehdä työtään? Luulisi hävettävän, kun työn tulos on melkein nolla. Tuon täytyy olla ihan järkyttävää teeskentelyä. "Muka tehostetaan työnhakua". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät tulokset näillä tehostetuilla palveluilla. "Yleisille työmarkkinoille työllistyneiden TTV-palvelun asiakkaiden sekä verrokkiryhmän asiakkaiden osuudet ikäryhmittäin suhteessa koko vuoden varantoon."
Verrokkiryhmä eli ne, jotka eivät olleet tuossa tehostetussa palvelussa, työllistyivät paremmin kuin tehostettuun osallistujat. Joihinkin palveluihin määrääminen on kuin leima otsaan työnantajille, että tämä henkilö on ainakin huono työnhakija, kun ohjataan työnhakuun tehokkaamman palvelun avulla.
Näin ihmisiä leimataan ja estetään tai ainakin vaikeutetaan työhön pääsyä. Tuloksethan oli, että n.10% nuorista pääsi töihin, yli 50v. n.5% ja yli 60v. 2%.
Ja nämä samat hemmetin palvelut pyörii vuodesta toiseen, vaikka kaikki tietää, ettei niistä työllisty juuri kukaan. Aikuisten päivähoitoa. Miten noissa työskentelevät edes kehtaavat tehdä työtään? Luulisi hävettävän, kun työn tulos on melkein nolla. Tuon täytyy olla ihan järkyttävää teeskentelyä. "Muka tehostetaan työnhakua".No, työllistihän se tuon raportin kirjoittajia ja niitä palvelun vetäjiä, ja sitä firmaa tai toimijaa, joka palvelun järjesti. Sehän tuosta rahat kääri. Pienituloinen pitkäaikaistyötön sen sijaan ei ole suuremman työttömyyskorvauksen arvoinen, vaikka elää alle köyhyysrajan. Parempi laittaa rahat turhaan toimintaan, kun auttaa niillä heikoimmassa asemassa olevia köyhiä. Näin Suomessa 2020-luvulla. Ihan sama, mitä EU: raportit sanoo.
Suomen perusturvan taso on edelleen liian alhainen ja se rikkoo kansainvälisiä sopimuksia, toteaa Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea vastauksessaan Suomen sosiaalioikeudellisen seuran tekemään kanteluun. Suomi sai moitteet Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräyksien rikkomisesta nyt jo kolmannen kerran. (15.2.2023) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, työllistihän se tuon raportin kirjoittajia ja niitä palvelun vetäjiä, ja sitä firmaa tai toimijaa, joka palvelun järjesti. Sehän tuosta rahat kääri. Pienituloinen pitkäaikaistyötön sen sijaan ei ole suuremman työttömyyskorvauksen arvoinen, vaikka elää alle köyhyysrajan. Parempi laittaa rahat turhaan toimintaan, kun auttaa niillä heikoimmassa asemassa olevia köyhiä. Näin Suomessa 2020-luvulla. Ihan sama, mitä EU: raportit sanoo.
Suomen perusturvan taso on edelleen liian alhainen ja se rikkoo kansainvälisiä sopimuksia, toteaa Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea vastauksessaan Suomen sosiaalioikeudellisen seuran tekemään kanteluun. Suomi sai moitteet Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräyksien rikkomisesta nyt jo kolmannen kerran. (15.2.2023)"Parempi laittaa rahat turhaan toimintaan, kun auttaa niillä heikoimmassa asemassa olevia köyhiä."
Jos heikoimmassa asemassa olevaa köyhää (eli juoppoa) "auttaa" antamalla lisää vastikkeetonta rahaa, niin juoppo vaan juo enemmän.
- Anonyymi
Väärin olet vaan täyttänyt, ei tuossa sen kummempaa
- Anonyymi
Vaikeimman kautta, kuten asiaan kuuluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeimman kautta, kuten asiaan kuuluu.
Työttömillä ja köyhillä ylipäätään on hämmästyttävä tarve tehdä kaikesta mahdollisimman vaikeaa itselleen ja kusta omiin muroihinsa aina tilaisuuden tullen.
Simppeli homma: tehdään kk:n aikana 4 työhakemusta, ne voi ilmoittaa oma asioinnissa joko yksitellen tai kaikki kerralla ja VASTA SITTEN kun kaikki neljä paikkaa on ilmoitettu ruksataan kentän yläreunasta kohta "kyllä".
Simple as that. - Anonyymi

Simple as that.Ja sitten syytellä muita kun on mokannut. Ei kaikkien tarvitse edes tehdä hakemuksia jos on kuntouttavassa toiminnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten syytellä muita kun on mokannut. Ei kaikkien tarvitse edes tehdä hakemuksia jos on kuntouttavassa toiminnassa.
Kuntouttava työtoiminta on kaikin puolin jees! Aito tekemisen meininki ja hyvä jengi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntouttava työtoiminta on kaikin puolin jees! Aito tekemisen meininki ja hyvä jengi.
Kuntouttava on ihan OK. Asun kuntoutusleiriltä 10 minsan talsimismatka päässä ja koska teen 2päiväistä viikkoa saan bussilippurahat omaan taskuun. Olisi päässyt kunnon töihinkin mutta tein laskelmat. Täydet viikkotunnit niin vajaa tonni enempi sorkkaan kuukaudessa. Ei kannata, työmatkoihinkin olisi tärvääntynyt toista tuntia joka pv saatika paljon aikaa menee hukkaan töissä.
Nautin mieluummin vapaudesta miinus tuo 8 tuntia kuntouttavassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntouttava työtoiminta on kaikin puolin jees! Aito tekemisen meininki ja hyvä jengi.
Kapo sanoi samaa Auswitchissä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntouttava on ihan OK. Asun kuntoutusleiriltä 10 minsan talsimismatka päässä ja koska teen 2päiväistä viikkoa saan bussilippurahat omaan taskuun. Olisi päässyt kunnon töihinkin mutta tein laskelmat. Täydet viikkotunnit niin vajaa tonni enempi sorkkaan kuukaudessa. Ei kannata, työmatkoihinkin olisi tärvääntynyt toista tuntia joka pv saatika paljon aikaa menee hukkaan töissä.
Nautin mieluummin vapaudesta miinus tuo 8 tuntia kuntouttavassa.Kannattaa valita kuntouttava työtoimintapaikka sen perusteella, miten siitä itse parhaiten hyötyy. Oma-aloitteellisuus palkitaan, mutta ajopuuna ollessa kopisee pää kiviin.
- Anonyymi
Ota yhteyttä kuntakokeiluun ja kerro, että lähetit ilmoituksen keskeneräisenä. Piti laittaa vielä lisää työnhakuja siihen samaan jaksoon. Korjaavat tiedot ja peruvat tuon.
Muista kuitenkin tehdä oikeasti ne kaikki vaaditut työhakemukset. Sitten näytät tekemäsi työhakemukset kuntakokeiluun.- Anonyymi
Kannattaa samalla selvittää pääsisitkö kuntouttavaan työtoimintaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa samalla selvittää pääsisitkö kuntouttavaan työtoimintaan.
Hheheehehehehehehehehehehe kuntouttavaan hehehehehehhe
- Anonyymi
Ei tehtäviä ollut pari kuukautta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818387
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264558- 504118
- 543562
- 513136
- 502870
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262586- 352288
- 292046
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382043