Median mukaan Sanna Marin on matkustanut erityisavustajansa kanssa kahdestaan kunniatohtorin vihkimistilaisuuteen. Ja matka olisi maksettu veronmaksajien rahoilla.
Eikös tuo heppoinen titteli ole yksityisasia -ja miksi tuo hupireissu pitäisi maksaa valtion rahoilla??? Ei liity mitenkään Suomen asioiden hoitoon.
Kommenttejanne asiaan - kiitos!
"Kunniatohtori" matkusti New Yorkiin veronmaksajien rahoilla
194
1201
Vastaukset
- Anonyymi
Eduskunnan jalkapallojoukkue matkusti Itävaltaan jalkapallopeliin verovaroilla. Ei siellä politiikkaa hoidettu mutta joukkue voitti. Kummatkin matkan liittyvät matkustajien poliittiseen asemaan, eli edustavat maata ja sikäli kustannukset sallitaan.
- Anonyymi
Kyllä Marin edusti vain itseään - aina itseään esillä tavalla tai toisella pitänyt Sanna on huolehtinut puhtaasti narsistisista syistä omaa näkyvyyttään. Sillä ei ole mitään tekemistä Suomeen liittyvillä asioilla. Marinin käytös on ollut keskenkasvuisen ikiteinin käytöstä omassa maassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Hänet itsensä niihin oli kutsuttu, eli kyllä hän itsenään, kutsuttuna pääministerinä meni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Marin edusti vain itseään - aina itseään esillä tavalla tai toisella pitänyt Sanna on huolehtinut puhtaasti narsistisista syistä omaa näkyvyyttään. Sillä ei ole mitään tekemistä Suomeen liittyvillä asioilla. Marinin käytös on ollut keskenkasvuisen ikiteinin käytöstä omassa maassaan.
Kateellisen panettelua. Marin toi Suomelle myönteistä näkyvyyttä yhden hallituskauden saikana enemmän kuin Kekkonen koko parinkymmenen presidenttinä olemisen aikana. Lisäksi Kekkosen Suomelle tuoma näkyvyys ei kaikki ollut myönteistä, sen sijaan paljon oli kielteistä.

Kekkosta ja Marinia ei pidä mainita samassa lauseessa! Kekkonen sentään ajatteli maansa parasta, Marin vain globalistieliittiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkosta ja Marinia ei pidä mainita samassa lauseessa! Kekkonen sentään ajatteli maansa parasta, Marin vain globalistieliittiä.
Naulan kantaan!

Kekkonen ja Marin. Niistä ei voi puhua samana päivänä. Kekkonen antoi kansalle töitä, Marin pisti ruokajonoon. Tuossa maksullisessa juopponistissä ei ole mitään kadehdittavaa, mutta onneksi sinäkin pääset maksamaan narsistin aiheuttamia miljardilaskuja, eiku vasta korkoja. 90% kansasta toivoo, että tuo luuska häviää tästä maasta lopullisesti. Siinä luuskassa ei ole mitään kadehdittavaa vaan se on tämän maan vihatuin ämmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkosta ja Marinia ei pidä mainita samassa lauseessa! Kekkonen sentään ajatteli maansa parasta, Marin vain globalistieliittiä.
Kekkone ajatteli Neuvostoliiton parasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Marin edusti vain itseään - aina itseään esillä tavalla tai toisella pitänyt Sanna on huolehtinut puhtaasti narsistisista syistä omaa näkyvyyttään. Sillä ei ole mitään tekemistä Suomeen liittyvillä asioilla. Marinin käytös on ollut keskenkasvuisen ikiteinin käytöstä omassa maassaan.
Vedä nyt ittes..
- Anonyymi
Harmi et Sulla on vaikeuksia erottaa ihminen eläimestä. Mut opiskele vaikka luonnontiedettä, sä pystyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkonen ja Marin. Niistä ei voi puhua samana päivänä. Kekkonen antoi kansalle töitä, Marin pisti ruokajonoon. Tuossa maksullisessa juopponistissä ei ole mitään kadehdittavaa, mutta onneksi sinäkin pääset maksamaan narsistin aiheuttamia miljardilaskuja, eiku vasta korkoja. 90% kansasta toivoo, että tuo luuska häviää tästä maasta lopullisesti. Siinä luuskassa ei ole mitään kadehdittavaa vaan se on tämän maan vihatuin ämmä.
Ymmärrän, eihän kaikille oo jaettu sivistystä.
Mut treenaa, oppia ikä kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateellisen panettelua. Marin toi Suomelle myönteistä näkyvyyttä yhden hallituskauden saikana enemmän kuin Kekkonen koko parinkymmenen presidenttinä olemisen aikana. Lisäksi Kekkosen Suomelle tuoma näkyvyys ei kaikki ollut myönteistä, sen sijaan paljon oli kielteistä.
Kyllä Lauri Markkanen, tai Floridan suomalaiset ovat tuonneet Suomelle enemmin näkyvyyttä, kuin mariini pystyy koskaan tuomaan, vaikka tekisi pornovideon virka-asunnossaan.
Nämä eivät kuitenkaan saa ilmaisia lounaita, matkoja eikä käytä valtion kelakorttia vaikka kunniatohtori titteleitä tulevat saamaankin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Lauri Markkanen, tai Floridan suomalaiset ovat tuonneet Suomelle enemmin näkyvyyttä, kuin mariini pystyy koskaan tuomaan, vaikka tekisi pornovideon virka-asunnossaan.
Nämä eivät kuitenkaan saa ilmaisia lounaita, matkoja eikä käytä valtion kelakorttia vaikka kunniatohtori titteleitä tulevat saamaankin.Kuka Markkanen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka Markkanen?
Hoitaako valtion asioita?
- Anonyymi
24 000 euroa meni roskiin. Narsistinen psykosanna sai ostetun tittelin..
- Anonyymi
..ja suudelman Blinkeniltä ja halauksen Zelenskyiltä. Hahah. Eipä varmaan Purra sellaisia saa kuin vasta ruotsidemokraateilta tähän mennessä.
- Anonyymi
Ei ihme että avioero tuli. Jos minun akkani oli tuollainen törsäri niin kenkää tulisi myös.
- Anonyymi
Matkat olivat aiheellisia.
Moni on varmaan onnellinen, ettei ole kanssasi nsimisissa. Taloudellista lähisuhdeväkivaltaa esiintyy perheessä. - Anonyymi
Tarkoitatko nyt rahaa vai "tavaraa"? No kumpikin lähti jakoon.
- Anonyymi
Paljonkohan sinä käytät veronmaksajien rahoja ja mitä muut siitä hyötyy. Mietipä sitä!
- Anonyymi
Johtopaikoille pyrkivät usein narsistit spykopaatit jotka muita ihmisiä hyväksi käyttäen kiipeävät urallaan.
Tyhjä katse kertoo usein sen että mitään inhimillisiä tunteita ei narsistti tunne tai sulkee sellaisen maailmansa ulkpuolelle.
Pääasia on oma etu, oma menestys ja äärimmäinen itsekkyys.
Avioliitto lupaukset tai lupaukset äänestäjille ovat vain kulissin ylläpitämistä jossa tuuli heiluttaa huulia.- Anonyymi
Taidat puhua Purrasta. Ei ole edes kassalla ollut töissä eikä Orpokaan.
En silti usko että tidät mistään mitään vaan kirjoittelet narsistisesti luullen olevasi viisaskin. Silkkaa hölynpölyä kirjoittelet ja teet ala-arvoisia keskustelun aloituksia. Olet vain ö-luokan muiden tekstien valikoiva plagioija, joka sirottelee niitä tarkoitushakuisen negatiivisia päätelmiä aikaansaadakseen minne sattuu. - Anonyymi
Tunnetko ihmisen, kun noin pitää haukkua. Kirjoitukset, kertovat aina myös kirjoittajasta itsestä. Erityisesti, kun vaikuttaa kadehtimiselta. Jokainen voi urallaan pyrkiä huipulle asti, kun tahtoa ja osaamista on tarpeeksi.
- Anonyymi
Juuri noin. Kirjoitin samasta asiasta useaan kertaan. Avioliitto oli kulissiliitto. Kylmät silmät, joku oli eri mieltä, silmät oli raivoa ja kostonhimoa täynnä, ilmeetön, kun ämmä saapui telvision välityksellä olohuoneeseen, ilma kylmeni tuntuvasti. Syytteli muita, itsessään ei mitään vikaa, pelkästään nuo kertoo täydellisestä narsistista. Lepakoiden kasvattamalla on pahasti vikaa korvien välissä. Nämä paljastuu vielä.

Persulla on hirttänyt kiinni omiin kuvitelmiinsa.
- Anonyymi
Mihin Sanna tarvitsi avustajaa kunniatohtori protokollassa? Pitikö hotellin sänkyä lämpimänä.
Tietysti veronmaksajien piikkiin.
Marinista tehdään uusi dokumentti nimeltään "Kun mikään ei riitä".- Anonyymi
Pääministeri ei liiku yksin turvallisuussyistäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeri ei liiku yksin turvallisuussyistäkään.
Naurettava perustelu, todennäköisesti lesbo-Sanna on ottanut mukaan nuoren tytönhupakon veronmaksajien piikkiin. Kuten on nähty, sannukan röyhkeydellä ei ole rajoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurettava perustelu, todennäköisesti lesbo-Sanna on ottanut mukaan nuoren tytönhupakon veronmaksajien piikkiin. Kuten on nähty, sannukan röyhkeydellä ei ole rajoja.
Katdotaan kuinka monta pojan- tai tytönhupakkoa Orpo tulee matkoillaan kuljettamaan.
- Anonyymi
Hyvä kun menija puhui kun The Guardian nosti puheen yhdeksi merkittävimmistä.
- Anonyymi
Agendansa mukaan. Kuinka tyhmiä ihmiset oikein ovat. Sama lehti väitti että Sanna hävisi koska on nainen. Joutui myöhemmin korjaamaan uutistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Agendansa mukaan. Kuinka tyhmiä ihmiset oikein ovat. Sama lehti väitti että Sanna hävisi koska on nainen. Joutui myöhemmin korjaamaan uutistaan.
Se korjauspyyntö lähetettiin täältä mutta ei voi tietää oliko se syynä. Itse ainakin olet hyvin ja äärimmäisen seksistinen häntä kohtaan useissa kirjoituksissasi.
- Anonyymi
Miten niin pääministeri ei liiku yksin? Muistatko viime kesää kun puhelimet hukku ja kaulaa nuoltiin niinkuin jäätelö tikkua. Turvamiehiä ei ollut mailla eikä halmeilla. Muistatko. Sitten tuli avioero hahahahaa.
- Anonyymi
Turvamiehet olivat koko ajan tietoisia ja lähettyvillä vaikka eivät ravintolassa olleet. Eduskunnann puhelin oli mukana mutta valtioneuvoston puhelin virka-asunnolla. Mitään ei ollut hukassa.
Avioerot ovat arkipäivää. Ei siinä mitään draamaa. Sai Saksassa ja New Yorkissa kunnianosoitukset vielä lööppilehtien paisuttamien kohujen jälkeen ja taas sai hyvää palautetta kansainväliseltä medialta. Tapaa edelleen maailman johtajia kun uutta hallitusta kasataan niin pitkään.
Haha - Anonyymi

HahaTurvamiehet "ei ollut ravintolassa"????
No jokuhan olis voinut ampua luuskan siellä ravintolassa. Harmi - Anonyymi
Hankala ottaa mitään kantaa, en nimittäin ollut paikalla.
- Anonyymi
Taisi olla majava kaveri kunniatohtori reissulla mukana lämmittämässä lompsaa..
Valtion piikkiin tietysti.- Anonyymi
Sinulla on outoja eläin- ja asiavertauksia. Mistä sellainen tulee?
- Anonyymi
...Ilmeisesti siellä sikalätissä muiden porsaiden kanssa lämmittelet.
- Anonyymi
Avustajalla lasi kädessä lentokoneessa Seiskan kuvissa. Huusivat ja mökäsivät Marinin kanssa. Pitivät siis meteliä kuin pienet lapset jotka sentään osaavat käyttäytyä toisin kuin Sanna.
- Anonyymi
En usko, että seiska oli matkalla mukana. On niin köyhä lehti. Keksit omasta päästäsi vajavaisen kuvittelusi höttöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko, että seiska oli matkalla mukana. On niin köyhä lehti. Keksit omasta päästäsi vajavaisen kuvittelusi höttöä.
ei ollut, mutta joku oli ottanut kuvan kun avustaja seisoi viinalasi kädessä. Marin oli heittänyt paidan pois, rintsikan olkain näkyi. Mitä lie siellä tapahtui, mielikuvitus riittää vain pekkaan ja avustajapoikaan :(
- Anonyymi
Persuilla on marinsyndrooma, eivät pääse yli millään.
Elämä on tekoja varten,ei valittamiseen.
Teot tehdään hallituksessa, ei vapaa-ajalla.
Persut, nostatteko veroja, lisääntyykö maahanmuutto kuitenkin, polttoaineenhintakin nousee.
Lupsukset tehty,triplana.
Ei guano.- Anonyymi
"Eduskunnan jalkapallojoukkue matkusti Itävaltaan jalkapallopeliin verovaroilla. Ei siellä politiikkaa hoidettu mutta joukkue voitti. Kummatkin matkan liittyvät matkustajien poliittiseen asemaan, eli edustavat maata ja sikäli kustannukset sallitaan."
Kokonaisen jalkapallojoukkueen kulut 14 000 euroa.
Marin ja avustaja = 2 henkilöä 24 000 euroa.
Siinä näkyy miten Marin suhtautuu yhteiskunnan varoihin. Mikään ei maksa liikaa kun vaan saa tuhlata itseensä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eduskunnan jalkapallojoukkue matkusti Itävaltaan jalkapallopeliin verovaroilla. Ei siellä politiikkaa hoidettu mutta joukkue voitti. Kummatkin matkan liittyvät matkustajien poliittiseen asemaan, eli edustavat maata ja sikäli kustannukset sallitaan."
Kokonaisen jalkapallojoukkueen kulut 14 000 euroa.
Marin ja avustaja = 2 henkilöä 24 000 euroa.
Siinä näkyy miten Marin suhtautuu yhteiskunnan varoihin. Mikään ei maksa liikaa kun vaan saa tuhlata itseensä!Ei sitä soutelemallakaan Atlantin yli ajoissa pääse. Reittilento Yhdysvaltoihin maksaa toki enemmän kuin Euroopassa dijaitsevaan Itävaltaan. Suomea Marin siellä edusti koska Suomen pääministerinä toiminnastaan hän arvon sai. Jalkapallojoukkueelle on varmasn myös peliasut ja tarvikkeet kustannettu verovaroista kuten muidenkin eduskunnassa toimivien kerhojen jutut.
- Anonyymi
Me persut toivotaan, että se luuska katoaisi.
Demariluuskan kannattajilla on kova poru, kun KANSA listi luuskan äänestyskopeissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me persut toivotaan, että se luuska katoaisi.
Demariluuskan kannattajilla on kova poru, kun KANSA listi luuskan äänestyskopeissa.Jos seurasit aikuisen oikeesti, niin sai edellisiä vaaleja enemmän ääniä ja puoluekin kolme lisäpaikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos seurasit aikuisen oikeesti, niin sai edellisiä vaaleja enemmän ääniä ja puoluekin kolme lisäpaikkaa.
Kuinka suurimmaksi puolueeksi Marin luotsasi puolueensa vaaleissa?
- Anonyymi
Onko persut jo hallituksessa?
SDP on orvollekin tuki ja turva.
Missä, missä persu on, kun pitää tehdä päätöksiä... - Anonyymi
Nyt kaikki ylioppilaat ja amiksesta valmistuneet.
Valtiolle lasku juhlakuluista ja avustajan palkkaamisesta. Teidän koulutuksenne sentään takaa paremman tulevaisuuden. Kunniatohtorin arvo sensijaan on pelkkää bling blingiä jolla ei ole mitään merkitystä.
Sillä ei pääse edes Sokoksen kassalle töihin.- Anonyymi
Saako Orpo persun mielestä ottaa avustajaa itselleen ja ottaa tätä matkoille mukaan? Ainakin hallitusneuvotteluihin, jotka aina vain jatkuvat on käyttänyt kahtasataa asiantuntijaa ja neuvottelut aiheuttavat koko ajan kustannuksia veronmaksajille.
Tuskin tulee saamaan kunniatohtorin arvoa mistään yliopistosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako Orpo persun mielestä ottaa avustajaa itselleen ja ottaa tätä matkoille mukaan? Ainakin hallitusneuvotteluihin, jotka aina vain jatkuvat on käyttänyt kahtasataa asiantuntijaa ja neuvottelut aiheuttavat koko ajan kustannuksia veronmaksajille.
Tuskin tulee saamaan kunniatohtorin arvoa mistään yliopistosta.Katsotaan montako avustajas tuleva hallitus tarvitsee ollakseen toimintakykyinen.
- Anonyymi
Hesarin toimittaja ihailee kun Marin saa ablodeja nöwörkissä ja ihmiset haluavat samaan kuvaan. "Kapitalistit taputtavat vasemmistopuolueen edustajalle". Nuo yliopistot Usassa on täynnä wokeporukkaa joille Marin on lesbovanhempiensa ja isänsä hylkäämisen takia jonkin sortin sankaritar.
- Anonyymi
Onhan kunnioittamisen arvoista, että pääsee vaatimattomista oloista noin näkyväksi vaikuttajahenkilöksi. Ruotsin kuninkaallinenkin halusi samaan selfiekuvaan hänen kanssaan taannoin.
- Anonyymi
Voi pikkupersu, eheydy ihmiseksi. Voit paremmin kun et kadehdi.
- Anonyymi
Kyllä tämä on hauska palsta. Tai oikeastaan ihmiset ovat hauskoja. Marinia maalitetaan, oli aihetta tai ei. Niinistö kävi Brasiliassa. Veronmaksjien rahoilla. Jenkeissä on matkustelleet monet. Kaivelkaa nyt lisää mistä saatte nillittää.
- Anonyymi
"Eduskunnan mukaan Berg, Eskelinen, Furuholm, Kaikkonen, Kilpi, Koponen, Poutala, Siponen ja Skinnari maksoivat matkasta 100 euron omavastuuosuuden.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan edustajilta perittävä omavastuuosuus ei perustu varsinaisesti mihinkään, mutta näin on ollut tapana toimia, ja näin on toimittu jo pitkään."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0adc76e1-e266-4100-bd4e-415964506173
Marin ei varmasti maksanut senttiäkään omavastuuta. - Anonyymi
Niinistö on lennellyt USA:ssa, Reykjavikissa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa ja ties missä, ties kuinka monen avustajan kanssa eikä persu hämmästele yhtään. Kekkereitäkin on järjestänyt, joihin ei kutsunut pääministeriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinistö on lennellyt USA:ssa, Reykjavikissa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa ja ties missä, ties kuinka monen avustajan kanssa eikä persu hämmästele yhtään. Kekkereitäkin on järjestänyt, joihin ei kutsunut pääministeriä.
On sitä Marinkin järjestänyt kekkereitä Kesärannassa ja usein, tuskinpa on niihin Niinistöä kutsunut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sitä Marinkin järjestänyt kekkereitä Kesärannassa ja usein, tuskinpa on niihin Niinistöä kutsunut
Kahdet kekkerit saivat maan raiteiltaan. Niinistö taas dissasi pääministerin poliittisesta tapahtumasta. Mitä voi pitää nolona käytöksenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eduskunnan mukaan Berg, Eskelinen, Furuholm, Kaikkonen, Kilpi, Koponen, Poutala, Siponen ja Skinnari maksoivat matkasta 100 euron omavastuuosuuden.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan edustajilta perittävä omavastuuosuus ei perustu varsinaisesti mihinkään, mutta näin on ollut tapana toimia, ja näin on toimittu jo pitkään."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0adc76e1-e266-4100-bd4e-415964506173
Marin ei varmasti maksanut senttiäkään omavastuuta.Orpo kävi Yhdysvalloissa noin muuten vain ruotsalaisen kollegansa kanssa vaikka istuivat oppositiossa. Maksoiko matkasta senttiäkään itse?
Silloin Natohakemusasioita Hoitivat Andersson ja Niinistö siellä.
- Anonyymi
Pakkohan sannalla oli olla avustaja , että osasi mennä oikeaan paikkaan ajoissa kun oli hauskaa illalla. Olisi voinut pikku pöllyssä joutua väärään paikkaan?
- Anonyymi
Saatto ollai toisin päin. Onhan hän ennenkin siellä virkatehtävissä käynyt.
- Anonyymi
Äänestin persuja,en tienny et ne noin riehaantuu.
Kyllä on hauskat kekkerit tulosa. - Anonyymi
Olet oikeassa. Sanna ei ole yh-äiti. Minusta ei äidinvaistoja ei vaikuta olevan ollenkaan.
Blue Öyster clubin lattia saa lasipeitteen.
Pyhä Sanna tanssi sillä.
Ei mennyt kesäranta treenit hukkaan.- Anonyymi
Moni ministeri pyöräytti vauvan hallituksen aikana ja palasi töihi.n. Niinistökin saanut lapsen virkakautensa aikana. Et silti heidän vanhemmanvaistojaan epäile.
Palaa välillä arkielämään ja lähde luontoon. Ehkä pääset irti fantasiariippuvuudestasi.
- Anonyymi
Aivan moni vanhempi palasi töihin lapsen syntymän jälkeen.
Sannakin palasi töihin. Ja jäi sinne. Kotiin jäi mies ja lapsi sekä avioero paperin luonnos.- Anonyymi
Mies erosi pari kertaa työpaikoistaankin, joten voi miettiä, että kumpikohan sitoutuneempi on jos noin pinnallisesti niitä miettii?
- Anonyymi
Persut hallituksessa... sitä saa mitä tilaa kepulaiset.
- Anonyymi
Persutkin olisivat päässeet koulukyydissä ilmaiseksi verorahoilla, ooiskelemaan,vieläpä ilmaiseen opetukseen.
Opin ansiosta olisivat persutkin arvostaneet työntekoa, kaupankassallakin.
Sieltä on noustu pääministeriksikin.
Mihin vielä päätyvätkään.
Opiskelu,persut.
Se auttaa elämässä, jos arvostaa työntekoa ja sivistystä.- Anonyymi
"Kahdet kekkerit saivat maan raiteiltaan. Niinistö taas dissasi pääministerin poliittisesta tapahtumasta. Mitä voi pitää nolona käytöksenä."
Valehtelet kaksista kekkereistä. Pari vuotta sitten meni koko kesä Kesärannassa juhliessa. Sen jälkeenkin sauna on lämmennyt useasti bileporukoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kahdet kekkerit saivat maan raiteiltaan. Niinistö taas dissasi pääministerin poliittisesta tapahtumasta. Mitä voi pitää nolona käytöksenä."
Valehtelet kaksista kekkereistä. Pari vuotta sitten meni koko kesä Kesärannassa juhliessa. Sen jälkeenkin sauna on lämmennyt useasti bileporukoille.No mutta sehän on yksityiselämässä täysin sallittua. . Koronarajoitusten jälkeen oli mahdollista kutsua ihmisiä kylään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kahdet kekkerit saivat maan raiteiltaan. Niinistö taas dissasi pääministerin poliittisesta tapahtumasta. Mitä voi pitää nolona käytöksenä."
Valehtelet kaksista kekkereistä. Pari vuotta sitten meni koko kesä Kesärannassa juhliessa. Sen jälkeenkin sauna on lämmennyt useasti bileporukoille.Persut ajaa diktatuuria,Iso Veli Valvoo.
- Anonyymi
Persu persu persu persu. Fobiasi on todella pahalla tolalla. Tarvitsetko unirättiä, nallekarhua ja yövaippoja? Muovi patjan päällä estää yökastelijan patjan homehtumisen.
Mene lääkäriin! Ja mene pian!!!!
Sanna odottaa sinua kyllä sairaalan portilla kun palaat terveiden kirjoissa.)- Anonyymi
Persu ei kestä elämää.
Onko sinulla elämää , persu.
- Anonyymi
Että ne pursupersut jaksaa ö.yhöt_tätätätää.
- Anonyymi
SDP hyvittää kaikki persujen aiheuttamat haitat Suomen kansalaisille.
Kalliiksi tulee. - Anonyymi
Minkähän lain pykälän perusteella Sanna saa hupimatkoja avustajan kanssa maailmalle.
SDP.n kannattajat kyllä ovat niin tyhmiä että maksaisivat mitä vain mutta jonkun bling bling tohtorin hatun hakeminen on verorahojen härskiä tuhlausta.
Missä on Marininin vastuullinen ja oikeudenmukainen politikka nykyään?
Jauhopussissako? Onko jauhot puhtaita??- Anonyymi
Omat puuro- ja vellijauhosi täysin sotkussa.
Koita nyt vain kestää vaikka koville näyttää ottavan.
Miksi lehdistö ei julkaissut paljonko Orpon republikaanien tapaamiseen matkustaminen maksoi? Hänhän oli vain opposition jäsen eikä ministeri silloin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omat puuro- ja vellijauhosi täysin sotkussa.
Koita nyt vain kestää vaikka koville näyttää ottavan.
Miksi lehdistö ei julkaissut paljonko Orpon republikaanien tapaamiseen matkustaminen maksoi? Hänhän oli vain opposition jäsen eikä ministeri silloin.Ei ole ministeri vieläkään. Kylläpä vie aikaa.
- Anonyymi
Matkustelee sitten ihan miten vaan. Siitä mulla on 100 prosenttia kokemusta että paikalla ollessaan on sitten oikein erittäin hyvä suustaan toi Sanna. Jokunen aikaisempi kokemus että kyllä suutaan osaa käyttää ja tekee sen vielä mielellään ja ihan loppuun asti.
- Anonyymi
Sulla mitään kokemusta ole mistään. Raukka.
- Anonyymi
Sinua ei matkalle mukaan oteta eikä lehelle päästetä.
- Anonyymi
Se on hyväettä imua piisaa ja kieli on kerkeä.
- Anonyymi
Kehut itseäsi liikaa ja ilmeisen aiheettomasti.
- Anonyymi
Huhut ilmeisesti pitää paikkansa. Olen kuullut niin monta tarinaa.
- Anonyymi
Persupuheita, joita et edes ole kuullut koska et näyttösi ääreltä sosiaalisissa tilanteissa liiku. Elämäsi tuntuu pyörivän oman napasi ympärillä kuten monella muullakin persulla.
- Anonyymi
pääasia että lakkaa naama olemasta koko ajan esillä.
se on jo nähty ja köykäseks havaittu.- Anonyymi
Sinulla on jo niin ikävä kasvojaan. Tulevasta hallituksesta ei vastaavanlaisia löydy.
Ikävän vallassa käytät käänteistä psykologiaa tarinoissasi.
- Anonyymi
Persu ei vaan pääse yli PM Marinista.
Nainen on edustava,tehnyt työnsä ja kaikenlisäksi tunnetuin suomalaispolitiikko maailmalla.- Anonyymi
Käärijä myös melko tunnettu tällä hetkellä.
Kivasti on siinä mielessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käärijä myös melko tunnettu tällä hetkellä.
Kivasti on siinä mielessä.Ehkä seuraavan hallituksen aikana ei yhtä kivoja biisejä synny jos/kun alkaa ankeus.
- Anonyymi
Kokaiini heikentää toimintakykyä ja tekee riippuvaiseksi.
- Anonyymi
Voisit tehdä kiertueen kouluissa ja kertoa kuinka selviydyit. Toki jos hoitosi on kesken toivotan tsemppiä.
Käyttösi jatkuessa,turvaudu itsehoitoon,manillaköyteen. - Anonyymi
Et sitten mene kertomaan. Persu pelkää.
- Anonyymi
Ota ota,mitä otat. Selvemmäksi et tule.
- Anonyymi
Sivistysvaltioissa pääministeri olisi tajunnut erota tehtävästään lukuisien skandaalien takia. Mutta suomessa vihervasemmisto lepakot tulee sitä kosteemmaksi mitä enemmän mestarinna sekoilee.
Onneksi näitä taantuneita woke ihmispoloja on vain kourallinen maassamme.
Kova äänisiä mutta vähä-älyisiä.- Anonyymi
Noin alatyylisesti puhuva kuin sinä ei tiedä sivistyksestä mitään. Pikkubileet yksityisaikana eivät aiheuttaneet harmia kenellekään. Päin vastoin. Moni eri maissa oleva vaikuttaja latasi tanssivideoita itsestään someen ja kehotti jatkamaan tanssimista.Tuli kunniamainintoja, kutsuja kansainvälisille keskustelufoorumeille ja haastattelupyyntöjä.
Paremmin kuin ok hänen kautensa on sujunut ja se on ollut Suomelle hyväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin alatyylisesti puhuva kuin sinä ei tiedä sivistyksestä mitään. Pikkubileet yksityisaikana eivät aiheuttaneet harmia kenellekään. Päin vastoin. Moni eri maissa oleva vaikuttaja latasi tanssivideoita itsestään someen ja kehotti jatkamaan tanssimista.Tuli kunniamainintoja, kutsuja kansainvälisille keskustelufoorumeille ja haastattelupyyntöjä.
Paremmin kuin ok hänen kautensa on sujunut ja se on ollut Suomelle hyväksi.Sanna haukkui suomalaisia että nämä ei anna hänen tanssia aivan kuin kyse olisi ollut siitä. Narsisti pm valehteli oman maan kansalaisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin alatyylisesti puhuva kuin sinä ei tiedä sivistyksestä mitään. Pikkubileet yksityisaikana eivät aiheuttaneet harmia kenellekään. Päin vastoin. Moni eri maissa oleva vaikuttaja latasi tanssivideoita itsestään someen ja kehotti jatkamaan tanssimista.Tuli kunniamainintoja, kutsuja kansainvälisille keskustelufoorumeille ja haastattelupyyntöjä.
Paremmin kuin ok hänen kautensa on sujunut ja se on ollut Suomelle hyväksi.Vähän aikaa sinullekin vielä palkka juoksee Sannan ylistämisestä mutta onneksi loppu häämöttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän aikaa sinullekin vielä palkka juoksee Sannan ylistämisestä mutta onneksi loppu häämöttää.
En ole minkään puolueen palkkalistoilla mutta itse taidat olla tai sitten muuten vain olet friikki ja koukussa turhan hölöttämiseen vailla häpeän tunnetta tietämättömyydestäsi. Ehkä sinun pitäisi pysytellä jossain alalauta-foorumilla kaltaisesi kanssa puppua pulisten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna haukkui suomalaisia että nämä ei anna hänen tanssia aivan kuin kyse olisi ollut siitä. Narsisti pm valehteli oman maan kansalaisista.
Ei hän ole sanonut ettei hänen olisi annettu tanssia. Missä hän muka niin on sanonut?
Älä siis valehtele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän ole sanonut ettei hänen olisi annettu tanssia. Missä hän muka niin on sanonut?
Älä siis valehtele.Ympäri maailmaa levittivät Marinin avustajat suomalaisista sellaista valetta että nämä ei anna Marinin tanssia.
Näin sanoi esim Hillary Clinton: "Jatka vain tanssimista"! Miksi olisi sanonut näin jos ei olisi ollut sellaista käsitystä että tanssimisesta kyse.
Mediassa myös raportoitiin että naiset ympäri maailmaa julkaisee tanssivideoita tukeakseen Marinia.
Tällaisia seurauksi on kun maassa on narsistipääministeri joka ajattelee vain itseään ja omaa julkisuuttaan. Käyttää jopa oman kansalaisia hvyäksi saadakseen "mainetta".
Sananlasku sanoo: Kunnia meni mutta maine tuli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ympäri maailmaa levittivät Marinin avustajat suomalaisista sellaista valetta että nämä ei anna Marinin tanssia.
Näin sanoi esim Hillary Clinton: "Jatka vain tanssimista"! Miksi olisi sanonut näin jos ei olisi ollut sellaista käsitystä että tanssimisesta kyse.
Mediassa myös raportoitiin että naiset ympäri maailmaa julkaisee tanssivideoita tukeakseen Marinia.
Tällaisia seurauksi on kun maassa on narsistipääministeri joka ajattelee vain itseään ja omaa julkisuuttaan. Käyttää jopa oman kansalaisia hvyäksi saadakseen "mainetta".
Sananlasku sanoo: Kunnia meni mutta maine tuli.Oletko ollut ympäri maailmaa sellaista näkemässä?.
Puolue piti puhuttelun ja Lahden torilla hän selvitti yleisölle, että välillä hänkin etsii elämään hauskuutta kuten muutkin ihmiset. Kuva puheesta levisi maailmalle ja siitä ehkä syntyi käsitys, ettei hänen annettu tanssia. Itse hän ei kuitenkaan niin ole väittänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollut ympäri maailmaa sellaista näkemässä?.
Puolue piti puhuttelun ja Lahden torilla hän selvitti yleisölle, että välillä hänkin etsii elämään hauskuutta kuten muutkin ihmiset. Kuva puheesta levisi maailmalle ja siitä ehkä syntyi käsitys, ettei hänen annettu tanssia. Itse hän ei kuitenkaan niin ole väittänyt.Kuvaa puheesta siis ei levitetty vaan se esitettiin muiden uutisten yhteydessä, jota myös kansainvälinen media seuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollut ympäri maailmaa sellaista näkemässä?.
Puolue piti puhuttelun ja Lahden torilla hän selvitti yleisölle, että välillä hänkin etsii elämään hauskuutta kuten muutkin ihmiset. Kuva puheesta levisi maailmalle ja siitä ehkä syntyi käsitys, ettei hänen annettu tanssia. Itse hän ei kuitenkaan niin ole väittänyt.Sannan avustajakaarti Sannan avulla levitti narsisti-Sannan uhriutumistarinaa kaikkiin medioihin mihin vain sen saivat ja TÄMÄ ON TOTUUS!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan avustajakaarti Sannan avulla levitti narsisti-Sannan uhriutumistarinaa kaikkiin medioihin mihin vain sen saivat ja TÄMÄ ON TOTUUS!
Suoraan isot mediat kuvasivat puhettaan ja ulkomaiset mediat seuraavat suomalaisia medioita tai ovat itse paikalla
Autenttisesta tapahtumasta on kyse. Jos katsoit puhetta oli median edustajajia runsaasti paikalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan avustajakaarti Sannan avulla levitti narsisti-Sannan uhriutumistarinaa kaikkiin medioihin mihin vain sen saivat ja TÄMÄ ON TOTUUS!
Ei pidä huutaa totuudesta jos sellaisesta et oikeasti puhu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ympäri maailmaa levittivät Marinin avustajat suomalaisista sellaista valetta että nämä ei anna Marinin tanssia.
Näin sanoi esim Hillary Clinton: "Jatka vain tanssimista"! Miksi olisi sanonut näin jos ei olisi ollut sellaista käsitystä että tanssimisesta kyse.
Mediassa myös raportoitiin että naiset ympäri maailmaa julkaisee tanssivideoita tukeakseen Marinia.
Tällaisia seurauksi on kun maassa on narsistipääministeri joka ajattelee vain itseään ja omaa julkisuuttaan. Käyttää jopa oman kansalaisia hvyäksi saadakseen "mainetta".
Sananlasku sanoo: Kunnia meni mutta maine tuli.Eiköhän se tullut ihan sinunlaisten pahankirjoittajien toimesta kehotus tanssimaan. Muistelen niin.
- Anonyymi
Woke lehmät ammuu vielä hetken.
Kohta tulee makkara auto ja woke lehmät pääsee vaivoistaan.- Anonyymi
Paksut persut istuvat riu'ulla pellon laidalla piereskellen pahuuksiaan.
- Anonyymi
Woke himo majavan nenärengas jäi nalkkiin MILF.n
majavaan. Eläinlääkäri jouduttiin kutsumaan apuun.- Anonyymi
Persun aivojätös valui viemäriin eikä sitä koskaan saatu sieltä pois. Jäi vain tyhjäpäisyys, seksismi , homofobia, rasismi ja misogynia. Niillä yrittää pärjätä. Vaikeaa on.
- Anonyymi
Millaisilla perusteilla kunniatohtorin arvo jaetaan? Romanian Ceuauscu sai peräti viideltä yliopistolta sen.
- Anonyymi
Persu on perehtynyt diktaattoreihin. Onko vähä liiallinenkin kiinnostus aiheeseen?
- Anonyymi
HÄVYTÖN HOMMA, KERTAKAIKKIAAN.
KÖYHÄT JA PIENITULOISET- Anonyymi
Pääministeri edustaa maataan, joten on turha öyhöttää yhdestä matkasta, jolla oli merkitystä kun taas jotkut persuedustajat ajelevat takseilla veronmaksajien piikkiin muutamia satoja metrejäkin sen sijaan, että kävelisivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeri edustaa maataan, joten on turha öyhöttää yhdestä matkasta, jolla oli merkitystä kun taas jotkut persuedustajat ajelevat takseilla veronmaksajien piikkiin muutamia satoja metrejäkin sen sijaan, että kävelisivät.
Pääministeri edusti Suomea uhriutumalla ryyppyiltansa päätteeksi ja haukkumalla suomalaisia. Sitä sitten levitettiin kaikkialle minne saatiin uutinen ujutettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeri edusti Suomea uhriutumalla ryyppyiltansa päätteeksi ja haukkumalla suomalaisia. Sitä sitten levitettiin kaikkialle minne saatiin uutinen ujutettua.
Ei hän suomalaisia ole haukkunut. Jos olet ottanut itseesi olet napannut kalikan pehmeään kohtaasi kuten nyhveröt tuuppaavat tehdä.. Olet muutenkin mahtipontinen kuvitellessasi edustavasi kaikkia suomalaisia. Itse en sellaista koe tapahtuneen mutta persuthan parkuvat koko ajan muutenkin mistä tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeri edusti Suomea uhriutumalla ryyppyiltansa päätteeksi ja haukkumalla suomalaisia. Sitä sitten levitettiin kaikkialle minne saatiin uutinen ujutettua.
Maailmalla hän on puhunut Suomesta hyvään sävyyn ja ehdottanut tulemaan tutustumaan maahamme.
Nyt on ainakin suuria energiainvestointeja sieltä amerikoista suunnitteilla tänne. Yksi Hollywood elokuvaproduktiokin tehtiin täällä Tampereella ja lisää on suunnitteilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeri edusti Suomea uhriutumalla ryyppyiltansa päätteeksi ja haukkumalla suomalaisia. Sitä sitten levitettiin kaikkialle minne saatiin uutinen ujutettua.
Thomas Houseagon We with Nick Cave & Brad Pitt -näyttelykin tuli tänne.
Marinin hallitus on tuonut Suomea hyvin esille maailmalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmalla hän on puhunut Suomesta hyvään sävyyn ja ehdottanut tulemaan tutustumaan maahamme.
Nyt on ainakin suuria energiainvestointeja sieltä amerikoista suunnitteilla tänne. Yksi Hollywood elokuvaproduktiokin tehtiin täällä Tampereella ja lisää on suunnitteilla.Lapissa on tehty vaikka kuinka paljon elokuvaproduktiota aivan ilman Sannan vaikutusta.
Lintilä neuvottelee energia-asioista eikä Marin.
Suomi kiinnostaa varsinkin USA:ssa koska se viimeinkin liittyi Natoon. Marinilla ei ole minkäänlaista ansiota siitä että muissa maissa Suomi huomioidaan.
Tosin Ruotsissa asuva tuttavani kertoi, etttä uutisissa Marinin tanssit oli esitetty loppuhuipennuksessa naureskellen ja ihmetellen sitä, millainen pm Suomessa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapissa on tehty vaikka kuinka paljon elokuvaproduktiota aivan ilman Sannan vaikutusta.
Lintilä neuvottelee energia-asioista eikä Marin.
Suomi kiinnostaa varsinkin USA:ssa koska se viimeinkin liittyi Natoon. Marinilla ei ole minkäänlaista ansiota siitä että muissa maissa Suomi huomioidaan.
Tosin Ruotsissa asuva tuttavani kertoi, etttä uutisissa Marinin tanssit oli esitetty loppuhuipennuksessa naureskellen ja ihmetellen sitä, millainen pm Suomessa on.Noi elokuvajutut Treella tehtiin ennen ajatustakaan Natoon liittymisestä.
Luettele Lapissa kuvatut jonkun toisen valtion tuottamat elokuvaproduktiot .
Lintilä on yksi hallituksen ministereistä kuitenkin pääministerin ollessa Marin.
Ehkä naureskelivat Ruotsissa osan kansalaisten reaktiota. Kummasti tuo naureskelu rahvaan parissa sinua kuumottaa..
Ruotsin hovi julkaisi Instagramissaan yhteiskuvan Sanna Marinista ja prinssi Danielista. talousfoorumi WEF:n vuosikokouksessa Sveitsin Davosissa Kuvan kommenttina on :Sanna Marin, coolein pääministeri!
Siellä Marinia muun muassa haastateltiin TV:ssä ajankohtaisesta kansainvälisestä tilanteesta sekä kaudestaan pääministerinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi elokuvajutut Treella tehtiin ennen ajatustakaan Natoon liittymisestä.
Luettele Lapissa kuvatut jonkun toisen valtion tuottamat elokuvaproduktiot .
Lintilä on yksi hallituksen ministereistä kuitenkin pääministerin ollessa Marin.
Ehkä naureskelivat Ruotsissa osan kansalaisten reaktiota. Kummasti tuo naureskelu rahvaan parissa sinua kuumottaa..
Ruotsin hovi julkaisi Instagramissaan yhteiskuvan Sanna Marinista ja prinssi Danielista. talousfoorumi WEF:n vuosikokouksessa Sveitsin Davosissa Kuvan kommenttina on :Sanna Marin, coolein pääministeri!
Siellä Marinia muun muassa haastateltiin TV:ssä ajankohtaisesta kansainvälisestä tilanteesta sekä kaudestaan pääministerinä.En pidä tällaisesta poliittisesta ilmapiiristä, jossa keskitytään yksilöihin eikä itse päätöksiin. Pidän politiikasta, koska haluan muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi, Marin vastasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi elokuvajutut Treella tehtiin ennen ajatustakaan Natoon liittymisestä.
Luettele Lapissa kuvatut jonkun toisen valtion tuottamat elokuvaproduktiot .
Lintilä on yksi hallituksen ministereistä kuitenkin pääministerin ollessa Marin.
Ehkä naureskelivat Ruotsissa osan kansalaisten reaktiota. Kummasti tuo naureskelu rahvaan parissa sinua kuumottaa..
Ruotsin hovi julkaisi Instagramissaan yhteiskuvan Sanna Marinista ja prinssi Danielista. talousfoorumi WEF:n vuosikokouksessa Sveitsin Davosissa Kuvan kommenttina on :Sanna Marin, coolein pääministeri!
Siellä Marinia muun muassa haastateltiin TV:ssä ajankohtaisesta kansainvälisestä tilanteesta sekä kaudestaan pääministerinä.Joka ikinen ulkomaalainen joka tekee Suomesta ohjelmaa käy Lapissa, erittäin harva Tampereella.
Silloin, kun jotain etua Suomelle, se on Marin-kultin edustajille hänen ansiotaan, kun jokin menee pieleen, se on samojen kultin jäsenten mielestä sen ministerin vika, joka hoitaa ko pestiä.
Aivan itsensä Danielin kanssa Marin työntyi samaan kuvaan. Ajatella:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi elokuvajutut Treella tehtiin ennen ajatustakaan Natoon liittymisestä.
Luettele Lapissa kuvatut jonkun toisen valtion tuottamat elokuvaproduktiot .
Lintilä on yksi hallituksen ministereistä kuitenkin pääministerin ollessa Marin.
Ehkä naureskelivat Ruotsissa osan kansalaisten reaktiota. Kummasti tuo naureskelu rahvaan parissa sinua kuumottaa..
Ruotsin hovi julkaisi Instagramissaan yhteiskuvan Sanna Marinista ja prinssi Danielista. talousfoorumi WEF:n vuosikokouksessa Sveitsin Davosissa Kuvan kommenttina on :Sanna Marin, coolein pääministeri!
Siellä Marinia muun muassa haastateltiin TV:ssä ajankohtaisesta kansainvälisestä tilanteesta sekä kaudestaan pääministerinä.Marinin trolliarmeijan edustajana taas täältä sensuroit Suomen kansalaisten kirjoituksia. Venäjä ja Pohjois-Korea ovat marinistien ihanteita sananvapauden suhteen. Totuus on heille myrkkyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka ikinen ulkomaalainen joka tekee Suomesta ohjelmaa käy Lapissa, erittäin harva Tampereella.
Silloin, kun jotain etua Suomelle, se on Marin-kultin edustajille hänen ansiotaan, kun jokin menee pieleen, se on samojen kultin jäsenten mielestä sen ministerin vika, joka hoitaa ko pestiä.
Aivan itsensä Danielin kanssa Marin työntyi samaan kuvaan. Ajatella:)Ei Marin kuvaan työntynyt vaan päin vastoin. Kuvan kommenttikin koski Marinia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka ikinen ulkomaalainen joka tekee Suomesta ohjelmaa käy Lapissa, erittäin harva Tampereella.
Silloin, kun jotain etua Suomelle, se on Marin-kultin edustajille hänen ansiotaan, kun jokin menee pieleen, se on samojen kultin jäsenten mielestä sen ministerin vika, joka hoitaa ko pestiä.
Aivan itsensä Danielin kanssa Marin työntyi samaan kuvaan. Ajatella:)Lappia Suomi myy matkailukohteena, koska sieltä löytyy vielä vapaata luontoa. Tampereella on kuvattu jännäreitä, koska on katsottu täältä löytyvän brutaaliarkkitehtuuria ja vanhoja tehdasmiljöitä ja sellaista. Täällä sijaitsee myös Mediapolis ja ammattitaitoista avustajakuntaa tuotantoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapissa on tehty vaikka kuinka paljon elokuvaproduktiota aivan ilman Sannan vaikutusta.
Lintilä neuvottelee energia-asioista eikä Marin.
Suomi kiinnostaa varsinkin USA:ssa koska se viimeinkin liittyi Natoon. Marinilla ei ole minkäänlaista ansiota siitä että muissa maissa Suomi huomioidaan.
Tosin Ruotsissa asuva tuttavani kertoi, etttä uutisissa Marinin tanssit oli esitetty loppuhuipennuksessa naureskellen ja ihmetellen sitä, millainen pm Suomessa on.https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009638702.html
Moinacon ruhtinas Lapissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Marin kuvaan työntynyt vaan päin vastoin. Kuvan kommenttikin koski Marinia.
Ei ole Marinia kutsuttu kuninkaan linnaan Ruotsiin eikä moniin muihinkin maihin mutta monia suomalaisia poliitikkoja on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Marinia kutsuttu kuninkaan linnaan Ruotsiin eikä moniin muihinkin maihin mutta monia suomalaisia poliitikkoja on!
Ei tietenkään ole kutsuttu, Marinista huokuu rahvaanomaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään ole kutsuttu, Marinista huokuu rahvaanomaisuus.
Ruotsin kuningas on jatkuvasti kerjuulla kansansa taskulla ylläpitääkseen suurta kiinteistöomaisuuttaan. Sitä voi pitää rahvasnomaisena eivätkä kuninkaalliset ole kaikkien suosimia satuhahmoja siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin kuningas on jatkuvasti kerjuulla kansansa taskulla ylläpitääkseen suurta kiinteistöomaisuuttaan. Sitä voi pitää rahvasnomaisena eivätkä kuninkaalliset ole kaikkien suosimia satuhahmoja siellä.
Sannakin on jatkuvasti suomalaisten kukkarolla.Lentelee ympäri maailmaa yksityiskoneella ja kansa maksaa. Asunut 4 vuotta Kesärannassa veronmaksajien kustantamana. Ei maksa asuminen, vesi, sähkö ja viinankin saa ilmaiseksi. Myös syömisen meinasi saada kansalaisten piikkiin mutta onneksi se saatiin loppumaan.

Ei hän yksityiskoneella lentele. Valtioneuvostolla ei sellaista ole. Presidentillä kai on.

Virka-asunto kuuluu lain mukaan pääministerille. Joutuu hän silti maksamaan oman asuntonsa kulut kuten muutkin ihmiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän yksityiskoneella lentele. Valtioneuvostolla ei sellaista ole. Presidentillä kai on.
Älä mnyt höpötä. Esim Ruisrock-bileiden krapula-aamuna piti oikein puolustusvoimien kone tilata että Sanna saatiin Norjaan. ämä oli vain yksi tapaus. Olisi pyöräillyt Norjaan niin olisi ilmastoa säästänyt. Tornion kautta Ruotsiin ja sieltä Norjaan kätevästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä mnyt höpötä. Esim Ruisrock-bileiden krapula-aamuna piti oikein puolustusvoimien kone tilata että Sanna saatiin Norjaan. ämä oli vain yksi tapaus. Olisi pyöräillyt Norjaan niin olisi ilmastoa säästänyt. Tornion kautta Ruotsiin ja sieltä Norjaan kätevästi.
Lintilä ja Kaikkonenkin lensivät puolustusvoimien koneella erikseen Ruotsiin ja Lintilä myöhästyi vielä yhteiskyydistä kuninkaan päivällisille kun jäi suustaan kiinni hotellilla eikä osannut pukeutua juhlavetimiin. Ryyppäsivät vielä matkalla lonkeroita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lintilä ja Kaikkonenkin lensivät puolustusvoimien koneella erikseen Ruotsiin ja Lintilä myöhästyi vielä yhteiskyydistä kuninkaan päivällisille kun jäi suustaan kiinni hotellilla eikä osannut pukeutua juhlavetimiin. Ryyppäsivät vielä matkalla lonkeroita.
Ei siitä kukaan revittele mitään ja päihtynytkin on ollut työaikana:
keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on keskustellut Lintilän kanssa tämän alkoholinkäyttöön liittyvistä huhuista. Ilta-Sanomien mukaan myös pääministeri Sanna Marin (sd) olisi joutunut puuttumaan asiaan.
- Anonyymi
Älkää vihervassut laskeko allenne onnen pissaa vielä. USA.ssa on suosittu myös Trump.
Kunniaton tohtori on pieni kala isoissa vesissä mutta tanssii tähtien kanssa ohjelmassa haluaisin Marinin nähdä.
Siinä parketti puhdistuisi ja kilpailijat kauhistuisi.- Anonyymi
Sinulla pissa vain hölskyy korvien välissä.
Kannattaisi seurata enemmän arkeakin kuin viihdehöttöä, josta mielikuvasi ammennat.
Trump ei ikinä tule sieltä eikä varmaan mistään muustakaan yliopistosta kunniatohtorin arvoa saamaan eikä oikeistopopulisteille yleensäkään kunnian kukko laula.
- Anonyymi
Ei kahdestaan vaan lisäksi oli 2 valtion turvamiestä.
- Anonyymi
Usan yliopistot ovat niin politisoituneita, ettei siellä saa edes enää opettaa tietoon perustuvaa vaan ainoastaan tunteisiin perustuvaa pseudotieteitä. Sanna lesbotaustansa ja isänsäkieltäjänä sopii heidän agendaansa kuin transu Budd Light kaljaa mainostamaan (yritykseltä hävisi biljoonia sen arvosta)
- Anonyymi
Mitä tuo kaljamainos mitenkään liittyy saamaansa arvoon?
Tuskin olet sYhdysvalloissa yliopistoa käynyt, joten et voi opetuksistaan mitään tietää. Maahan on konservatiivinena kuin Afganistan melkein. Joissakin osavaltioissa ei saa edes lukea maan omia kirjallisuuden klassikkoteoksia koska niitä pidetään liian liberaaleina. Aborttikiellot sun muut siellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuo kaljamainos mitenkään liittyy saamaansa arvoon?
Tuskin olet sYhdysvalloissa yliopistoa käynyt, joten et voi opetuksistaan mitään tietää. Maahan on konservatiivinena kuin Afganistan melkein. Joissakin osavaltioissa ei saa edes lukea maan omia kirjallisuuden klassikkoteoksia koska niitä pidetään liian liberaaleina. Aborttikiellot sun muut siellä.Oli heille hyväksi ottaa Marin malliksi siitä kuinka voi lähteä yrittämään muuttaa maailmaa paremmaksi. Nyt täälläkin on kautensa jälkeen ehkä seuraamassa taantuvampaa politiikkaa.
- Anonyymi
Puhetta joku asiantuntija arvioi Aristoteleen opetusten mukaiseksi ja kehotti ottamaan siitä oppia.
Woke on persulla saanut pään pahasti sekaisin. Hänen mielestään pitäsi pysyä patriarkaatin hallitsemassa, rajoitetussa yhteiskunnassa ihmettelemättä ympäröivää todellisuutta. - Anonyymi
Jo Enid Blytonin Viisikko-kirjoissa oli tyttö, joka halusi, että häntä kutsutaan Pauliksi. Ei se mitään uutta ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhetta joku asiantuntija arvioi Aristoteleen opetusten mukaiseksi ja kehotti ottamaan siitä oppia.
Woke on persulla saanut pään pahasti sekaisin. Hänen mielestään pitäsi pysyä patriarkaatin hallitsemassa, rajoitetussa yhteiskunnassa ihmettelemättä ympäröivää todellisuutta.Ai että ihan Aristoteleen oppien mukaiseksi. Heh. Marinhan on runkkutanssijana lähinnä kunnostautunut kuin filosofina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että ihan Aristoteleen oppien mukaiseksi. Heh. Marinhan on runkkutanssijana lähinnä kunnostautunut kuin filosofina.
Sitä näkee ja kokee sen, mihin aivokapasiteetti riittää. Persulla se ei riitä kovin pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että ihan Aristoteleen oppien mukaiseksi. Heh. Marinhan on runkkutanssijana lähinnä kunnostautunut kuin filosofina.
Taas pitää puheen saadessaan palkinnon Belgian parlamentissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas pitää puheen saadessaan palkinnon Belgian parlamentissa.
Tapaa myös Stoltenbergin siellä.
- Anonyymi
Te vihervasemmistolaiset olette niin säälittäviä lapamatoja ettei teistä ole edes linnun pelätiksi.
- Anonyymi
Persut niin pinnallisia, että tuulen henkäyskin heilauttaa helposti.
- Anonyymi
Tuu kokeileen lapamato!
- Anonyymi
Persulla oudot viehtymykset.
- Anonyymi
Vihervasemmistolaiset haluavat piikityshuoneita kaupunkiin että voivat tavata kaltaisiaan.
- Anonyymi
Fiksuja ja sivistyneitä.
Toisin kuin persujen ryhmiintymisissä.
Vanhaa sanontaa mukaillen.
Persuissa tyhmyys tiivistyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fiksuja ja sivistyneitä.
Toisin kuin persujen ryhmiintymisissä.
Vanhaa sanontaa mukaillen.
Persuissa tyhmyys tiivistyy.Voi vain olettaa, että ne sinivalkoisiin kommandopipoihin pukeutuneet ravintolaräyhääjät ja asiakkaita pahoinpitelevät olisivat äärioikeistolaisia eli persunpoikasia. Samaa tyyliä toiminnassaan kuin vanhemmalla persusukupolvella.
- Anonyymi
Olipa kirjoituksia, kuin yksi ainoa parjaisi. Mikä kumma saa ihnisen tuollaiseksi. Elämässä on niin, että toisia ihmisiä onnistaa ja toisia ei. Kadehtiminen ei ainakaan paranna kadehtijan oloa, vaan lisää tuskaa ennestään. Annetaan olla jo ja pm mollaaminen saa riittää. Olisikohan syytä kiinnittää huomio pelkästään omaan itseensä, saattaisi olla tervehdyttävää ja tuo parempaa mieltä.
- Anonyymi
Oletko nähnyt kuvan, jossa Sanna oli Eu-kokouksessa Zelenskyin puhuessa. Muut kuuntelivat, mutta Sannassa kännykkä kädessä.
Sivistymätön, teinin tasolle jäänyt Sanna. MOT. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko nähnyt kuvan, jossa Sanna oli Eu-kokouksessa Zelenskyin puhuessa. Muut kuuntelivat, mutta Sannassa kännykkä kädessä.
Sivistymätön, teinin tasolle jäänyt Sanna. MOT.Valtioneuvoston kännykkä. Siellä ilmoitettiin jotain pääministerille tärkeää. Ehkä kotain tapaamiseenkin liittyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko nähnyt kuvan, jossa Sanna oli Eu-kokouksessa Zelenskyin puhuessa. Muut kuuntelivat, mutta Sannassa kännykkä kädessä.
Sivistymätön, teinin tasolle jäänyt Sanna. MOT.Teini ja pääministeri.
Persu ja luuseri.
A Tempora o Mores. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teini ja pääministeri.
Persu ja luuseri.
A Tempora o Mores.Aloittaja kuin suoraan Venäjän trollitehtaasta. Samoja lauseita käyttää kuin siellä Marinistsa tehdyssä ohjelmassa.
Kylläpä Marin koetaan Venäjällä pelottavaksi kun siellä tehdään jopa tunnin mittainen ohjelma hänen parjaamiseksi.
Haha - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kuin suoraan Venäjän trollitehtaasta. Samoja lauseita käyttää kuin siellä Marinistsa tehdyssä ohjelmassa.
Kylläpä Marin koetaan Venäjällä pelottavaksi kun siellä tehdään jopa tunnin mittainen ohjelma hänen parjaamiseksi.
HahaVenäjän televisio esitti absurdin erikoisohjelman Sanna Marinista
Ohjelmassa käytiin ”asiantuntijoiden” kanssa läpi Marinin elämää ja uraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtioneuvoston kännykkä. Siellä ilmoitettiin jotain pääministerille tärkeää. Ehkä kotain tapaamiseenkin liittyvää.
Marinin trollitehtaan ammattivalehtelija ja verovaroin palkattu avustaja täällä valehtelee. Jos maailmalla olisi tapahtunut jotain tärkeää, istuisivat kaikki Eu:n päämiehet kännykkä kädessä. Suomessa taas ei tapahtunut tuolloin mitään sellaista että Marinille olisi pitänyt viestittää.
Yökerhoon ei valtioneuvoston kännykkää otettu mukaan ettei bilettäminen turhaan keskeytyisi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin trollitehtaan ammattivalehtelija ja verovaroin palkattu avustaja täällä valehtelee. Jos maailmalla olisi tapahtunut jotain tärkeää, istuisivat kaikki Eu:n päämiehet kännykkä kädessä. Suomessa taas ei tapahtunut tuolloin mitään sellaista että Marinille olisi pitänyt viestittää.
Yökerhoon ei valtioneuvoston kännykkää otettu mukaan ettei bilettäminen turhaan keskeytyisi...Persu luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Älä nyt, ihan totta, itsestäsi liikoja luule!
Et mitenkään voi tietää mikä viesti kännykkäänsä tuli. Jotkut asiat ovat myös salaisia eikä niistä tiedoteta.
- Anonyymi
Persut, vieläkö Venäjä maksaa matkanne kotimaahanne. Saatteko ruplanne käteen vai onko joku muu järjestely.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onnea! Tauski Peltonen ja ex-vaimo Henna ovat menneet uudelleen naimisiin!
Tauno ”Tauski” Peltosen tunnetuimpia hittejä ovat mm. Ilman sua, Sinä vain ja Haavemaa. Artisti muistetaan myös kohuotsi412691Orpon hallitus tulee leikkaamaan eläkkeitä!
Orpo suunnittelee eläkeuudistuksen tammikuulle 2025. Siihen mennessä työmarkkinajärjestöjen pitää tehdä suunnitelma siit2242378Oikeasti nainen, ei millään pahalla
Mutta voi hemme tti mikä fiasko tämä keissi on. Ja tiesin silloin kauan sitten että tämä menee näin. Ja tiesin että en v602154Niko Ranta -Aho kertoo ettei Sofia ollut hänelle sopiva nainen.
Ei ollut kannustanut häntä raittuiteen ,vaan teki juuri päinvastaisin ja olisi halunut siksi erilaisen naisystävän .1671388Sai pakit! Maajussi-Kalle ei lannistu - Mielii venäjänkielisen Veran perään: "Jos hänet saisi..."
Yrittänyttä ei laiteta… vai miten se meni… Maajussi-Kalle etsii puolisoa rinnalleen ja on iskenyt silmänsä "merenneito"121244Minun on aika
Siirtyä sivuun ja piiloon. En kuulu elämääsi enkä voi siihen tämän tapahtumasarjan jälkeen kuulua. Tiedät sen ja minä ti591104Kauhajoki taas otsikoissa
Melkoisesti siellä K:joella sattuu ja tapahtuu. Nyt siellä ollaan puukko hippaista !!281083Tämä rakkaus sinuun on uskomatonta
Kun se ei lopu. Olen sinun loppuelämäni ajan, jos sinäkin minut haluat ja jos päästään joskus "käyntiin". Miehelle37956Provinssi joutuu sakkomaksuun
Poliisi epäilee Provinssi-rock tapahtumaa syrjinnästä Juha Mäenpäätä kohtaan tehdystä pakkopoistosta. Voi tuottaa sakot88951Minkälaisia ovat "vaikeat asiat" parisuhteessa joista pitäisi voida tai osata puhua?
Tämä vaatimus yleensä osoitetaan miehelle, ymmärtääkseni.44919