Venäjä on sulkenut monissa maissa m.m. Suomessa

lähetystöjä. Hannu Himanen oli tänään Tv: ssä ja sanoi aivan oikein mielestäni, että Suomi voisi nyt sulkea puolestaan Ahvenanmaalla olevan lähetystön.
Monet maat, niin kuin Saksakin ovat vastavuoroisesti sulkeneet venäläisten lähetystöjä.
Erkki Tuomioja on vielä epäileväinen, turhaa hänen on puuttua enää näihin asioihin, ei ole enää ajatasalla.
Jollei Suomi reakoi sulkemalla Ahvenanmaan edustoston, pelätäänkö edelleen , niin kuin ennen Venäjää, vaikka ollaan Natossa!
5251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ahvenanmaan konsulaatti konsulaatti olisi pitänyt sulkea kauan sitten.
Toivottavasti se nyt tehdään.
Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on kirjoittanut perusteellisen ja mielenkiintoisen
kirjan Ahvenanmaan konsulaatista.
https://docendo.fi/sivu/tuote/ahvenanmaa/2659447

Äänestä

Venäjä sulkeutui Neuvostoliiton aikana. Kansalaiset eivät päässeen matkustaman muihin maihin, eivätkä muualta tulleet turistit voineet kulkea kuin oppaiden viitoittamaa reittiä nähtävyydestä toiseen.
Koko muu maa oli pimennossa. Samaanhan Putin pyrkii nytkin, ja häntä harmittaa, että on ollut tällainen vapaan liikkumisen aika, jolloin rahvas on saanut tutustua muiden maiden oloihin. Ovat saaneet typeriä mielihaluja maailmalta. Nyt sitten mielenosoitetaan ja häiritään rauhallista elämää, vaikka vesitykeillähän asia korjaantuu tietysti. Se vaan on huonoa mainosta.
On vaan niin työlästä pitää yllä pravdaa siitä, että Venäjä ei ole sodassa, vaan on toimeenpannut muutamia sotilaallisia operaatioita ukrainalaisten natsien vainoamien venäläisten vuoksi. Mokomat musikat eivät kuulemma enää niele tätä, vaan pakenevat ulkomaille, kun liikekannallepano on julistettu. Onneksi on Katazan ja Mongolia, sieltä saadaan aina napattua täydennysmiehiä.

Äänestä

Uutisissa oli, että Suomi karkottaa 9 venäläistä tiedusteluhenkilöä Suomesta.
Venäjä vastaa yleensä samalla määrällä, vaan onko Suomella Moskovassa niin paljon väkeä, tai jos laskevat avustavan henkilöstön mukaan talkkaria ja autokuskia myöten.

Äänestä

Sopimus konsulaatista oli kahdenvälinen, Suomen ja Neuvostoliiton.
Kun toista sopimuspuolta ei enää ole eikö sopimusta voi katsoa
rauenneeksi ?

Äänestä

Vladimir on kyvä mies Se panee asiat kuntoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

lähetystöjä. Hannu Himanen oli tänään Tv: ssä ja sanoi aivan oikein mielestäni, että Suomi voisi nyt sulkea puolestaan Ahvenanmaalla olevan lähetystön.
Monet maat, niin kuin Saksakin ovat vastavuoroisesti sulkeneet venäläisten lähetystöjä.
Erkki Tuomioja on vielä epäileväinen, turhaa hänen on puuttua enää näihin asioihin, ei ole enää ajatasalla.
Jollei Suomi reakoi sulkemalla Ahvenanmaan edustoston, pelätäänkö edelleen , niin kuin ennen Venäjää, vaikka ollaan Natossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu