Mutaatio evoluution tuottajana

Wikipedia: "Uusia geenejä voi kehittyä esivanhempien geenistä, kun kahdentuneessa kopiossa tapahtuu mutaatio, ja geeni saa uuden funktion."

Koska mutaatio tarkoittaa geenivauriota, tämä teoria on harhaanjohtava. Mutaation tuhotessa genomia voi tuloksena paljastua jokin uusi ominaisuus, mutta ei uutta geeniä. Evoluutiolle välttämätöntä anatomisen rakenteen muokkaamista ei mutaatio ole todistettavasti koskaan tuottanut.

Mutaatiot hävittävät informaatiota, eivät lisää sitä. Tri Don Batten toteaa: ”Sekä luonnonvalinnassa että jalostuksessa tapahtuu informaation menetystä. Kasvien jalostajat pyrkivät käyttämään villejä kasvityyppejä jalostuksessaan, koska pitkälle jalostetut lajikkeemme ovat geneettiseltä informaatiosisällöltään köyhempiä kuin niiden villit vastikkeet. Olen itse vuosien ajan ollut mukana jalostamassa sellaisia kasveja, joten olen hyvin tietoinen tästä seikasta.”

Uuden hyödyllisen ominaisuuden ilmestyminen organismiin ei siis johdu laadullisesti uusien geenien ilmestymisestä, vaan vähemmän hyödyllisten geenien katoamisesta. Tällöin hyödyllisemmät geenit jäävät vallitseviksi. Tämä on luonnonvalintaa, eikä siinä synny uusia geenejä. Luonnonvalinta aiheuttaakin itse asiassa geenikatoa eikä evoluutiota. Hyödyllisten ominaisuuksien vahvistuminen geenipoolin köyhtyessä voi johtaa lopulta sukupuuttoon. Näin onkin maailmasta kadonnut miljoonia eliölajeja, ja sukupuutot jatkuvat. Tämä kehitys on sopusoinnussa entropian lain kanssa.

Evoluution teoriaan sisältyy mm. tieteellisesti todistamaton, kaikille eliöille yhteinen esivanhempi eli ”alkusolu”. Sen oletetaan olleen perusta koko biodiversiteetille. Kaikki evoluutioon uskovat henkilöt eivät kuitenkaan näytä sisäistäneen alkusoluteoriaa, koska he sotkevat evoluution käsitteeseen lajinsisäisen variaation, sopeutumismuuntelun ja alalajien syntymisen. Näillä ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa. Kala ei sopeutumismuuntelulla kehity maaeläimeksi. Siihen tarvittaisiin sellaisia geenejä joita kaloilla ei ole.

Lajinsisäinen sopeutumismuuntelu voi näyttää evoluutiolta, mutta ei johda evoluutioon eli uusien anatomisten rakenteiden syntymiseen.

T. Ohta, M. Kimura ja S. Elena ovat arvioineet, että hyödyllisten mutaatioiden osuus on niin alhainen, että sitä ei voida tilastollisesti mitata. [Ohta, T., Molecular evolution and polymorphism. Natl Inst Genet Mishima Japan 76:148–167, 1977.] [Kimura, M., Model of effective neutral mutaitons in which selective constraint is incorporated. PNAS 76:3440–3444, 1979.] [Elena, S.F. et al, Distribution of fitness effects caused by random insertion mutations in E. Coli. Gentetica 102/103:349–358, 1998.]

Hyödyllisten mutaatioiden äärimmäisen vähäinen määrä ei kuitenkaan ole ainoa ongelma evoluutioon uskoville. Vähintään yhtä suuri ongelma on mutaatioiden diluutio eli laimentuminen.

Kuvitelkaamme, että jossain populaatiossa esimerkiksi koiran säätelygeenialleeli A1 mutatoituisi A2:ksi ja muuttaisi koiran kissaksi. (Tätä ei tietenkään tapahdu, kyseessä on havaintoesimerkki.) Tuskin kävisi sellaista tuuria, että samaan aikaan samalla seudulla myös erään toista sukupuolta olevan koirayksilön vastaava alleeli mutatoituisi juuri samalla tavoin A2:ksi. Kohtalaisen varmasti olisi siis populaatiossa vain yksi muuntunut yksilö edustamassa lajia ”kissa”. Ellei se olisi partenogeneettinen, sen tulisi risteytyä koiran kanssa.

Tiedämme, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lajit eivät risteydy niin, että ne tuottaisivat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Kuvitellaan kuitenkin, että se olisi tässä tapauksessa mahdollista, ja risteymästä syntyisi laji ”koirakissa”. Se ei olisi enää pelkkä kissa - ja tässä onkin suvullisen lisääntymisen dilemma evoluutiolle.

Kahden sukupolven kuluttua tämä uusi laji olisi noin 53 % todennäköisyydellä hävinnyt populaatiosta, ja 15 sukupolven jälkeen 88,7 % todennäköisyydellä. Tällöin uudesta ”koirakissa” -lajista olisi korkeintaan rippeitä jäljellä muutamissa lievästi poikkeavan näköisissä jälkeläisissä.

Näitä säätelygeeneihin kohdistuvia samanlaisia (huom. ohjaamattomia!) mutaatioita pitäisi seuraavien tuhansien vuosien aikana syntyä jatkuvasti, että uusi laji säilyisi. Uuden lajin yksilöiden täytyisi ominaisuudet säilyttääkseen pariutua sisarustensa kanssa, eli harrastaa sukurutsausta joka rappeuttaa koko suvun. Miten siinä syntyisi evoluutiota? Ei mitenkään.

Mutaatioteoria on siis varsin hutera pelastusrengas, jos evoluutiota yritetään todistaa todeksi.