"Liikenneturva on selvittänyt suomalaisten liikenneasenteita loppuvuodesta 2022 tehdyllä kyselytutkimuksella. Kantar Publicin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1113 henkilöä, joista 82 prosenttia ilmoitti autoilevansa.
Eniten pelkoa suomalaisissa tieliikenteessä aiheuttivat kaaharit ja riskiohittajat. Näitä pelättiin jopa enemmän kuin rattijuoppoja tai hirviä. Muita mainintoja pelkoja aiheuttavista asioista saivat kännykän käyttö liikenteessä, vaaralliset ohitukset sekä takapuskurissa roikkuminen."
Tulos ei yllätä.
Suomalaisten pahimmat liikennepelot listattiin - Yksi kauhu ylitse muiden
12
335
Vastaukset
- Anonyymi
Tulos ei todellakaan yllätä, koska aivopesu uppoaa vähälahjaisiin yksilöihin.
Keskimääräistä viisaammat ovat lukeneet tilastoja ja niiden perusteella ymmärtävät, että todellinen riski aiheutuu juopoista, narkkareista, sairaista ja lääkkeiden väärinkäyttäjistä, - Anonyymi
Yksi pelonaihe on unohtunut ihmisiltä. Tilastojen mukaan useimmiten kuolee ajoneuvon kuljettaja itse. Kannattaisi siis kauhistua autoon istuessaan sitä omaa peilikuvaa eniten.
- Anonyymi
Minua ei haittaisi yhtään örveltäjien tekemiset, jos aina vain se sääntöjä rikkova örveltäjä menehtyisi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sivullisetkin ovat vaarassa noissa tilanteissa.
- Anonyymi
Kannattaako auton rattiin edes mennä, jos on pahoja pelkotiloja?
- Anonyymi
Jos et tiennyt, niin jotkut jopa menevät lentokoneeseen, vaikka ovatkin lentopelkoisia. Kannattaa!
- Anonyymi
Kannattamisesta en tiedä, mutta ei auton rattiin ainakaan pitäisi mennä, koska kolarihan tuollaisen peloissaan ajelijan kohdalla on varsin todennäköistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tiennyt, niin jotkut jopa menevät lentokoneeseen, vaikka ovatkin lentopelkoisia. Kannattaa!
Niin kyytiin, mutta eivät ne haparoijat ohjaimiin pääse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kyytiin, mutta eivät ne haparoijat ohjaimiin pääse.
Mutta liikennesääntöjä tahallaan rikkovat pääsevät kuitenkin sinne auton ratin taakse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta liikennesääntöjä tahallaan rikkovat pääsevät kuitenkin sinne auton ratin taakse.
Kuten kyvyttömätkin
- Anonyymi
Minua ei niinkään pelota hurjastelijat ja kaahaajat, koska he ajavat niitä autoja.
Minua pelottaa ne, jota ei aja niitä autoja, vaan istuvat kuskin paikalla kaikkea muuta touhuten. - Anonyymi
Ennen oli paljon puhallusratsioita ja niiden tuloksista uutisoitiin paljon. Sen tuloksena kansa pelkäsi silloin rattijuoppoja. Nykyään nopeusvalvonta on tuottavampaa, tai siis turvallisuutta parantava. Sen takia me pelätään nyt ns. kaahareita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452941Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k412911Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 641471
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222