Se mitä Ukrainasta kerrotaan kuvineen Ukrainan rintamalta on heikkoa tasoa Suomalaisessa mediassa. Mikäli haluaa ajankohtaista tietoa pitää mennä Ukrainan omiin tietosivuihin uutisointiin, jossa 1000% enemmän näytetään erilajien toimintaa rintamalla myös eri ikäisten tehtävä alueita. Suomessa näyteään toisuasti samojen "äjien" tykistöammutaa. Puuhastellaan jonkun"tietäväisen" teorioita tulevasta.
Heikkoa tasoa
Anonyymi-ap
3138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sodassa osapuolena oleva valtio ei koskaan ole paras ja luotettavin tietolähde, sillä sodassa ensimmäinen uhri on aina totuus. Yleisradion raportit Ukrainassa käytävästä sodasta ovat erittäin luotettavia.
Uutisraportoinnin tarkoitus ei ole mässäillä lukemattomilla detaljeilla ja näyttää yksinomaan tuhoja ja raakuuksia, joita niitäkin on toki esiteltävä. Tärkeintä on antaa yleiskuva sodan etenemisestä ja sen seurauksista eri tahoille.
Suomessa tähän ovat parhaiten pystyneet Yle ja Helsingin Sanomat.
Joskus ennen Persian sotaa tekivät ihme päätöksen ettei uhrikuvia enää näytetty, johti siihen ettei uhriksijoutuvilla elää ole kansainvälisesti näkyvyyttä. Erittäin paha asia useammastaki syystä. Nyt ihmiset eivät voi nähdä vammoja joita piilotellaan poliittisilla päätöksillä. Ukrainanki sodassa ei edes vähääkään mässäillä miltä näyttää luodin päähän saaneen tuhon, siihen saattaa olla syynä sekin jotta voidaan ihmisiä höynäyttään paremmin vapaaehtoisiksi rintamalle?
Persianlahden sodassa tietysti haluttiin välttää se näkyvyys mitä hyökkääjä valtioiden esimerkiksi napaelpommit aiheutivat, josta ei edes Suomessakaan mitään puhuttu.
napalm pommi.