Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tapiolan siltaromahdus tulee kalliiksi Espoolle

Anonyymi-ap

Tapiolassa romahti väliaikainen silta, jossa kymmenet nuoret ja muutamat aikuiset saivat eri asteisia vammoja. Käräjillä pitää saada vastuu siitä, kuka nuorille maksaa kärsimyskorvaukset, ellei vastuulliset sovinnollisesti myönny maksamaan kohtullisia korvauksia.

Yksinkertaistettuna Otkesin viimeisimmän tiedonannon mukaan asiassa ei ollut onnistunut mikään. Sillan sallittu kuorma oli väärin laskettu jos oli laskettu lainkaan, osia oli kiinnitetty väärin, osia puuttui, eri valmistajien osia oli yhdistelty eikä kukaan missään vaiheessa ole vastannut kokonaisuudesta. Vaikka sillan sallittu kuorma olikin kaikkien osapuolten osalta aivan hatusta arvuuteltu, onnettomuudessa suuren painon alla taipumalla petti poikittaispalkkien kiinnitys (kiinnike, hela, kulmahela). Koko silta romahti ihmiset mukanaan. Onnettomuus olisi voitu estää asentamalla kiinnikkeeseen siihen kuuluvat lukituspultit - ne siis puuttuivat.

HS.fi: "Romahtanut silta oli Renta Telineiden toimittama. Yrityksen toimitusjohtaja JT ei suostunut antamaan HS:lle haastattelua, mutta antoi asiasta kuitenkin lyhyet kommentit sähköpostitse...... Sähköpostissa JT pahoittelee tapahtunutta ja sanoo, että sillan suunnittelussa ja toteutuksessa tehdyt virheet aiotaan käydä läpi yrityksen sisäisessä tarkastelussa."

HS.fi: ”Silta tilattiin avaimet käteen -periaatteella. Emme ole saaneet sen suunnitelmia ennen kuin romahduksen jälkeen..... Kaupungininsinööri T myöntää, että lopullinen vastuu on tilanteessa kaupungilla."

Espoo on korvausvelvollinen vahingonkärsijöille (tai välillisesti vakuutusyhtiöille). Asiassa on helppo vedota ainakin vahingonkorvauslakiin, vammantuottamukseen sekä huolimattomuuteen tai törkeään huolimattomuuteen. Espoo ei voi voittaa asiaa mitenkään, koska vastuu asiassa on myönnetty. Kysymys olisi siten vain siitä, kannattaako oikeuteen asiassa edes lähteä, vaan sopia asia jo ennalta.

24 loukkaantuneelle sekä parille kymmenelle muulle vahingonkärsijälle eli uhrille pitää maksaa vahinkoon kuuluvat korvaukset. Koska vammoja on eri asteisia, mm. leuka-, kasvo- ja raajamurtumia sekä ruhjeita ja tietenkin psyykkisiä vaurioita, korvauksen summa vaihtelee yksilöittäin.

Hyvät arvaukset korvaussummista, esimerkkejä:

Vähäinen fyysinen tilapäinen haitta: alle 500 €
Hyvälaatuiset murtumat, haavat, hermovauriot jne: alle 2000 €
Fyysinen pitkäaikainen haitta: alle 7000 €
Pitkäaikainen psyykkinen ja fyysinen haitta: alle 20 000 €
Hyvin vaikeat vammat: alle 40 000 €
Edellisten yhdistelmä ja paranemisaikaan (1 vko - 2 vuotta....) sidotut yhdistelmät.
Pysyvä osoitettu työkyvyttömyys: jopa 2 m€.

Koska uhrien loukkaantumisten tasoja ei voi mitenkään tietää, Espoon kaupungille kertyy korvattavaa ehdottomasti minimissään 25 000 €, mutta todennäköisimmin 120 000 €. Jos joukossa on yksikin vakavammin loukkaantunut, summa muuttuu heti huomattavasti suuremmaksi.

Edellisen lisäksi Espoon kaupunki saa asiassa merkittävät sakot, siltä Espoo ei voi oikeusvaltiossa välttyä. Mielenkiintoinen on kysymys siitä, tulisiko Espoon kaupungin maksaa omasta pussistaan yleiselle terveydenhoitojärjestelmälle aiheuttamat kustannukset.

Telinetoimittaja ja kaupunki voivat vastata asiasta yhteisvastuullisesti, ja niiden välillä pätee regressioikeus. Sama koskee asiaa tietenkin vakuutusyhtiöitä. Kaupunki on vakuuttanut peruskoulujen oppilaat ja lukioiden opiskelijat koulussa ja koulumatkalla tapahtuvien tapaturmien varalta. Vakuutus kattaa myös lukuvuosisuunnitelman mukaiset koulun retket ja leirikoulut. Vakuutusyhtiö käyttää tietenkin regressioikeuttaan, joten todellisena maksajana on aina Espoon kaupunki.

Kaikille uhreille pikaista paranemista.

7

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Onnettomuus olisi voitu estää asentamalla kiinnikkeeseen siihen kuuluvat lukituspultit - ne siis puuttuivat."

      Mitä ihmettä noiden telinerakentajien päässä on liikkunut?

      Lainaus: "Vammantuottamus on kyseessä silloin, kun huolimattomuudella aiheutetaan toiselle henkilölle ruumiinvamma tai sairaus, joka ei ole vähäinen. Teolta ei näin ollen edellytetä tahallisuutta, vaan pelkkä huolimaton toiminta voi johtaa rangaistukseen. Huolimattoman toiminnan ja aiheutuneen vamman tai sairauden välillä on kuitenkin oltava syy-yhteys, jotta kyseessä olisi rangaistava vammantuottamus."

      Lainaus: "Vammantuottamuksesta voidaan tuomita rikoksen tekijälle joko sakkorangaistus tai enintään kuuden kuukauden mittainen vankeusrangaistus. Mikäli vammantuottamuksessa vamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä, on kyseessä törkeä vammantuottamus."

      Syy-yhteys on täysin selvä, ja Espoo on myöntänyt päävastuunsa, ilmeisesti rakennuttajan ominaisuudessa ja isännänvastuun perusteella.

      Mitä tulee vakuutukseen, Espoon kaupunki, telinerakentaja-yhtiö sekä vakuutusyhtiöt sopivat asian keskenänsä voimassa olevien sopimusten pohjalta. Ulkopuolisen silmin katsottuna menettely on ollut tapahtumaolosuhteet huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden törkeän huolimatonta, joten kaikki mahdollinen vastuu on siirrettävä lopulta kahdelle päävastuu-osapuolelle.

      Loukkaantuneita oli 27. Lehdessä luki, että yksi tai useampi nuori näkee painajaisia mm. putoamisesta, ja se lienee täysin luonnollista, samoin kuin kammo ylikulkusiltoja kohtaan.

      "Edellisen lisäksi Espoon kaupunki saa asiassa merkittävät sakot, siltä Espoo ei voi oikeusvaltiossa välttyä. Mielenkiintoinen on kysymys siitä, tulisiko Espoon kaupungin maksaa omasta pussistaan yleiselle terveydenhoitojärjestelmälle aiheuttamat kustannukset."

      Asia jäänee poliisin ja syyttäjän harteille, mutta tapahtuneesta on kirjattu poliisille rikosilmoitus nimikkeillä vaaran aiheuttaminen ja vamman tuottamus, joilla nimikkeillä poliisi asiaa vielä viimeksi tutki. Sekä poliisi että syyttäjä varmasti nojaavat Otkesin raporttiin. Rakentamismääräysmielessä oleellista on tunnistaa, onko Espoon turmasilta pysyvä, tavallisten ihmisten käytössä oleva ylityspaikka joka vaatii rakennusluvan vaiko tilapäinen rakenne. Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta kertoo, miten elementtitelineestä pitää tehdä suunnitelmat. Silta oli ollut paikallaan pari vuotta.

      Anteeksipyyntö on ollut kohdallaan, mutta jotakin asiasta on myös opittava jatkoa ajatellen. Raha on asiassa apuväline, joka ei välttämättä ratkaise asiassa jäänyttä pysyvää traumaa.

      • Anonyymi

        -Se, että kuntien silloista vastaavaa viranomaistahoa ei ole pystytty selvitystyössä tunnistamaan, on itsessään huolestuttavaa. Kuntien tilapäiset ja jopa pysyvät sillat näyttäisivät yleensä jäävän viranomaisvalvonnan ulkopuolelle, tutkinnanjohtaja Kai Valonen sanoo tiedotteessa.

        (Iltalehti.fi)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Se, että kuntien silloista vastaavaa viranomaistahoa ei ole pystytty selvitystyössä tunnistamaan, on itsessään huolestuttavaa. Kuntien tilapäiset ja jopa pysyvät sillat näyttäisivät yleensä jäävän viranomaisvalvonnan ulkopuolelle, tutkinnanjohtaja Kai Valonen sanoo tiedotteessa.

        (Iltalehti.fi)

        Kun vastuuta kantavaa tahoa ei ole, asiaa on helppo pompottaa paikasta toiseen ja syyttää muita.

        Kummallista, miten tuollainen tilanne on päässyt syntymään.


    • Anonyymi

      Onko kenelläkään tiedossa missä vaiheessa poliisin esitutkinta on menossa?

      • Anonyymi

        Valmistuu loppuvuonna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valmistuu loppuvuonna.

        Taikka vasta sitten kun syyteoikeus on jo vanhentunut. Vanheneminen kun ei valitettavasti ole Suomessa mitenkään poikkeuksellista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe