ruotsalaista RKP kohtaan, tämä jarrupuolue ei ole enää hallitus kelpoinen, koska yksin on joka asiassa ainoana vastarannan kiiskinä.
Suomalaisten mitta alkaa tulla täyteen
Anonyymi-ap
91629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Orpo saisi olla tiukempi tuota rähinäpuoluetta kohtaan. 4,5% kannatus puolueella ja nyt päsmäröi joka asiassa. Rkp voisi vaihtaa Henriksonin toiseen joka osaa neuvotella. Kuinka tuolla kannatuksella ollaan päällepäsmäri, sopii ihmetellä.
Kuka heidän asioitaan ajaisi jos eivät itse sitä tekisi. Tasa-arvoisessa maassa on heillä sama oikeus ottaa osaa yhteiskunnallisiin asioihin
Nyt Marinin hallitus näkee mitä on saanut 4 vuoden aikana aikaan. Uudella hallituksella on kova vääntö mitenkä saadaan velkaantuminen aisoihin. Saarikko huomatkoon nyt, että kannatus laskee kepuilla kun kansa on vihdoinkin tajunnut miten yhteiskunnan rahoja hoidettiin. Marin juoksee ympäri maailmaa hakemassa palkintoja jota suuresti ihmettelen. Maamme on rapakunnossa josta kiitos Marinin hallituksen. Onko muu maailma ollenkaan tietoinen yhteiskuntamme hädästä missä olemme. Taitaa olla että vähät kiinnostaa. Onneksi presidentti teki hyvää työtä ja olemme Natossa.
Hyvä analyysi. RKP haluaa muuttua kielipuolueesta yleispuolueeksi. Sillä tiellä RKP:stä ei jää jäljelle edes ruotoja kun Kokoomus, Perussuomalaiset ja demarit syövät sen.
Puoluejohto on huonokuuloinen, ymmärtämätön ja suuruudenhullu.
Paniikkihan niillä alkaa olemaan.
Surujen määrä vähenee ja se alkaa näkymään tulevaisuudessa kannatuksessa.
Ovat parissa viimeisessä ek vaalissa pyrkineet saamaan ehdokkaita läpimaan, mutta ei sekään toimi kun ruotsinkieliset asuvat hyvin keskittyneesti.
Rkp:n ongelmana on se, että se yhtenä edellisen hallituksen puolueista sai Suomen talouden ja koko yhteiskunnan tuhon partaalle.
Tulevan hallituksen tehtävä on korjata rkp:llä ja huorapuolueella tuetun viherpunikki hallituksen tuhotyöt.
Rinne lahjoi huorapuolueen kaikella, mitä osasivat pyytää, kuten myös rkp:n. Nyt tehdyt tuhotyöt joudutaan perumaan ja korjaamaan. Siihen menee seuraavat neljä vuotta.
Joka asiassa nousee rkp:n aikaansaamat tuhotyöt esille. Eikä niiden korjaustoimet ainakaan lisää rkp:n suosiota. Tämän häpeän takia on rkp:lle parempi estää Orpon hallituksen toteuttaminen ja pitää Suomi poliittisessa sekasorrossa. Ainoa järkevä teko olisi järjestää heti elokuun alussa uudet vaalit. Ainakin persut ja kok saavat galluppien mukaan tarvittavaa lisäkannatusta.
Jos Orpo pystyy rakentamaan enemmistöhallituksen ilman rkp:tä, saadaan pakkoruotsi pois, sekä sairaanhoitopiirejä leikattua ruotsinkielisten alueilta, lisäksi kehitysapu voidaan leikata reilusti. Myös jokainen matu leikkaa automaattisesti kehitysapua, kunnes henkilöstä tulee taloudellisesti positiivinen Suomelle tai henkilö poistetaan Suomesta.
Rkp: n toivo on, että neuvottelut kaatuvat ja Orpo ottaa edellisen hallituksen puolueita uuteen hallitukseen. Oppositioon jäisivät persut ja huorapuolue. Homma saattaisi onnistua, jos mariini ei kuohi Orpoa puremalla, vaan sdp mariinin johdolla matelee ja suostuu kuohimattoman Orpon jalkavaimoksi.
Tämä marja-ja vihannesyrittäjän puolue hakee halpaa työvoimaa.
En ymmärrä miksi pitää kannattaa kehitysapua. Jos heidän asiansa saisi rahalla korjattua, niin asiat olisivat jo kunnossa. Afrikka on ilmastoltaan ihanteellinen puiden, pensaiden, kaikenlaisten puutarhapensaiden kasvuun. Nämä eivät etene.
Jos rahat olisi käytetty kunnolla heidän asiansa olisivat paljon paremmin kuin täällä pohjolassa.
Nyt tämä älykääpiö Henriksson lisäisi rahaa kehitysmaihin, siis aseisiin hallitukselle ja kapinallisille, korruptioon, huumeisiin, prostituutioon jne ..jne...
Pitää olla järkevä ja kehitysapu nykymuodossaan 0 €:ksi.
Afrikka on niellyt rahaa mielettömän määrän, ja kun maksetaan, syntyy uusia avun tarvitsijoita kuin kärpäsiä.
Henriksson taitaa olla viherpunikki ?
Niin, voihan Orpo potkaista RKP:n ulos hallitusneuvotteluista...
Ja sitten vain luuri nöyrästi käteen ja soittamaan Kepun johdolle.
Ja sitten annetaan Kepulle kaikki, siis ihan kaikki, mitä Kepu pyytää.
Ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Tutkimuksen mukaan 80 % kehitys avusta valunut kaikkeen muuhun, kuin minne sen olisi kuulunut mennä ja tätä on rahan lappamista on jatkunut vuosikymmenet, anna euro, perille 20 centtiä.
RKP:lle olisi helppo lyödä "luu kurkkuun" kun todettaisiin "yhdestä suusta" että pitäisköhän sitä pakkoruotsista luopumista sittenkin harkita - Vois olla neuvottelut alkais edistyä!
O sitten otetaan keskusta tai demarit.
Rkp:llähän tuntuu olevan enemmän valtaa kuin kokoomuksella ja persuilla yhteensä. Rahalla saa ja hepalla pääseen!
Joo kyllä RKP vois jossain antaa periksi tuolla kannatuksella. Onko RKP: n kannattajat valmiita maksamaan lisäveroa näistä vaatimuksista. Loispuolue.
RKP ulos, jatkuva kitisiä on muuten matkassa.
RKP ei hallitukseen lässyttäjää!!
Vain persuja ottaa päähän 🤣
MUUT Suomessa iloitsevat RKP:n asialinjasta. RKP ei anna periksi
PS:n typerille vaatimuksille.
Kyllä ottaa vähän muitakin päähän kuin persuja, RKP ulos, hiton pienpuolue määrää Suomen maan politiikasta kuin ylimielisen hurrit vain voi. Mikä tätä maata vaivaa, emmekö koskaan pääse RKP ikeestä. Kehitysapurahoista voi leikata ja rajusti,mikä mättää ....
Kyllä. RKP on järkevä puolue.
No sitten se enemmistö tekee hallituksen. Ai niin, Henriksonni sanoi: kaikki muut ovat neuvotteluissa eri mieltä, kukaan ei tue ja ole samaa mieltä? Ilmeisesti kuitenkaan ” muu Suomi” iloitse. Ainoastaan viherpunikit eli homeinen vasemmisto.
Ihan niin ja nåansaitsee tasavetårtaisen arvostuksen maassa missä ovat syntyneet ja tehneet työtään ja maksaneet verojaan.
Ihme että tälläisiä lopettamisehdotuksia yleensäkään ehdotellaan .
Saas nähdä minkälainen hallitus tulee olemaan , pitäisi päättäjien tarkoin harkita asiaa jossa populistisuus näyttää pärstäkertaintaan , että miten asioiden kanssa junaillaan. Kestävyyttä pitäisi tavoitella , aillä pääkallopaikalla olevat sentään ovat tehtävässä kansan vuoksi eikä kenenkään egon vuoksi
Ei ala tulla mitta täyteen. Tykkäämme yhä enemmän RKP:stä ❤️
Totta on! Todella vastenmielinen puolue! Eikä suomalaisten asialla missään asiassa vaikka ovat olevinaan meidän kansanedustajiamme!
Miten niin suomalaisten asialla , eikös jokainen hoida tehtäviään niillä perusteilla millä obåvat vaalityötä tehneet . Ja asioita hoidetaan kansan vuoksi eikä eroitella kahteen eri ryhmään jota suomalaiset ovat aina tehneet , syynä alemmuuden tunto jonka tuovat esille joka kommentissaan
Ihan niin, sen alemmuuden tunnon voimalla vääristelevät asioita
Tasa-arvoisessa maassa on otettava huomioon muidenkin mielipiteet, sillä kuka heidän asiaansa ajaisi jos eivät he itse.
RKP on raaseporin kommunistien puolue.
Missä maailmassa Henriksson oikein elää. Yk:n eri instassit ovat laittaneet Etiopian apulähetykset jumiin, koska ne kaikki tähän asti toimitetut ovat menneet armeijalle. WHO julkaisi ison manööverin kehitysavuista: 80 % menee muualle kuin ne on tarkoitettu. 20% apua tarvitsiville.
Nykymuodossaan koko kehitysapu pitää lopettaa. Suomestakin jo mennyt kymmeniä miljardeja kehitysapuun, jos raha ratkaisisi niin hyvän ilmaston Afrikka olisi jo maailman edelläkäyvä hyvien kasvuolosuhteiden vuoksi. Mutta mitä vielä, ei tehdä mitään ja kitistään lisää rahaa......
Suomalaisilla on mitta täynnä persuja.
Täydellisesti !
Persut on vastarannan kiiskiä olevinaan.
PS ajaa Suomen ja suomalaisten etuja.
PS ajaa vain noin 20%:n "etuja" eli omien rasististen kannattajiensa.
Persujen kannattajat unohtavat, etteivät he eivät edusta kuin 20% Suomen kansasta.
Persuilla on l a a j a noin 80%:n vastustus.
Kyllä RKP ja Persuille yhteisiäkin asioita, kummankin kannattavat turkistarhausta. Kokoomus SDP Vihreät taitavat olla enemmän tai vähemmän innokkaita kieltämään tuotannon. Että kyllä yhteistäkin löytyy. 😅😅😅
Mikähän vastustus RKP:llä sitten on: 95, 3%
Aina löytyy huoraajia sadan joukosta, jopa 3 tai 4, hih, hih..
Ei olevinaan vaan ovat
RKP kärsii Napoleon syndroomasta, ei tajua, että Persut on suomen toiseksi suurin ryhmä Kokoomuksen jälkeen, RKP otettiin mukaan neuvotteluihin lähinnä säälistä.
Mut eihän suomessa muutenkaan demokratia toteudu. Kerrostalojen asukkailta ei kykaan kysy voiko lämmitykset ottaa pois päältä, ne vaan otetaan mielivaltaisesti ja asukkaat palelee kun kylmät säät. Vituttaa elää suomessa.
Moni on samaa mieltä, mutta tuo ruotsinkielen asema Suomessa maksaa miljardi tolkulla rahaa, kai ruotsalaisetkin ovat velvoitettuja oppimaan suomenkielen ja onhan se ihme jos tähän päivään ei sitä ole oppineet, yksi virallinen kieli riittää ja se on Suomenkieli.
Jaa että sinä niinkuin meinaat että yksi kieli riittää, sellaista se oli aikoinaan kun ei koulussa opetettu ruotsia , sanottiin että emme tule sitä koskaan tarvitsemaan , moni kyllä tuli tarvitsemaan molemmat kielet saadakseen työpaikan rannikkokaupungeista . Joten hyvähän se on että ruotsinkieli saa elää ja vaikuttaa siinä kun Suomenkin kieli .
Tuo liivijengi ei kävele ulos hallitusneuvotteluista vaikka joutuisivat allekirjoittamaan minkä tahansa sopimuksen , tuo kyy luikertelee vallankahvaan hinnasta välittämättä .
RKP ja Henriksson, emme lähde hallitukseen hinnalla millä hyvänsä, hoiva ja terveys ala pitää saada kuntoon, itse oli neljä vuotta sitä laittamassa tuohon asentoon ja nyt kitisee siitäkin, korjaisi/myöntäisi ensin omat virheensä, mitä tuli tehtyä.
Onneksi on RKP. Hyvä puolue👍
RKP on hyvä puolue, takaa että turkistarhausta voidaan jatkaa.
Oikeusministerin salkku Suomen etua ajavalle henkilölle, nyt on ollut huuhaata koko touhu, sen tietää kaikki suomalaiset.
80 % suomalaisista on aivan toista mieltä kuin persut täällä !
Nostan hattua RKP:lle !
Kiitos RKP !
Kiitokset Anna-Maja Henrikssonille, että kansakin sai tietää neuvottelutilanteesta jotain !
Orpo antoi "huolettomanoloisena" ymmärtää, että hallitusneuvottelut
valmistuvat ensi viikolla.
Henriksson:
– On vielä erittäin vaikeaa sanoa. Talouspöytä on aivan keskeneräinen, veroratkaisuista ei ole mitään linjauksia, ja sote-asiat ovat kesken. Kysymys bensan ja polttoaineen hinnasta ja kehitysyhteistyöstä ovat avoinna. Kyllä tässä on aika lailla vielä töitä edessä.
❤️ Plussaa Anna-Maja Henrikssonille.
Orpon vakuuttelujen todenperäisyyden niinkuin jotenkin arvasi naamasta....
Henriksson kertoi, että lähes kaikki tärkeät ovat kesken.
Kiitos Anna-Maja Henriksson, että olet rohkea ja rehellinen ❤️
Mitä töitä RKP tekee? Lämpimän paskan!
RKP puolueena teki suomeen velka helvetin edellisen 4 vuoden jaksolla, ilmeisesti haluasi kaataa koko maan lopullisesti, ei mitään rajaa rahan lappamisella rajojen ulkopuolelle, sillä haluasi jatkaa samaa linjaa ,otetaan velkaa tai nostetaan veroja, leikataan köyhiltä, ilmeisesti ei vieläkään ymmärrä kun lähti mukaan, että sitoutui 6 miljardin säästöihin tulevassa hallituksessa.
Kuulemma RKP:läisillä on kehitysyhteistyössä bisnestä, mene ja tiedä. Kyllöstyttää kuitenkin, kun 4 prosentin marginaalipuolue heiluttaa hallitusneuvotteluja. Demokratian toimiminen on mielenkiintoista tässä.
Niin, muistakaa leikata puoluetuista! Kaikilta kun leikataan. Paitsi Kokoomuslaisilta.
20%:n äänimäärällä ei tule Suomen Valtiaaksi, persut !
20%:n äänimääärällä EI pääse yksinään määräilemään kaikesta.
Suomi on demokratia. Opiskelkaa mitä demokratia tarkoittaa.
Se estää muun muassa kahelien (PS:n) tuhoamasta Suomen totaalisesti.
Persujen ei kannata leikkiä talousosaajaa. Nolaatte vain itsenne !
Hyvin sanottu! Ei ole asiaa, jossa persu ei itseään nolaisi. Persut eivöt tiedä eivätkä osaa.
Liekkö aloituksen tekijä on osannut laskea edustajien määrän mitä hallituksessa tarvitaan ? Ilmeisesti ei sillä ilman RKP edustustoa ei enemmistöä synny ?????
Kokoomus ja Persut ahistaa kohta jos saavat hallituksen kokoon ja tulonsiirrot rikkaille alkaa.
Orpo moitti Henrikssonnia, pitää olla jotakin positiivistakin sanottavaa.
Ei Pietarsaaren mummola ole mitään positiivistä sanottavaa. Pelko on kova, koska keskusta on valmiina ja voidaan kerralla vähentää yksi suuri kuluerä suomesta. Verotulot kasvavat kun ruotalaiset veroja kiertävät säätiöt laitetaan verolle.
EI RKP:n tarvitse pelätä jäävänsä ulos mistään hallituksesta.
Jättäisivät nämä persuidiootit kuin nallin kalliolle !
Orpoin romahtaisi 🤣
Tuossa nyt taitaa ahistaa, kun pitäisi leikata ulkoisista menoista ja niitä kun tarkastelee on siellä kehitys apu ,maahan muutto ,Ukrainan sodan rahoitus jne.. Arvattavasti mistään ei haluttaisi leikata ,mutta kun on rahat loppu niin jostain se on leikattava. Jollei ulkoisista kohteista mielytä leikkaaminen ,niin sitten se tietää suomen palveluiden ja Suomalaisen yhteiskunnan alas ajoa. Sekö on parempi vaihtoehto?
RKP:llä on kova hallituskiima. Takuulla menevät hallitukseen teatteriesityksen jälkeen.
Suomalaisilla on mitta täynnä persuja.
Mitä kuuluu oppositioon, viher komukoille ?
Orpo romahtaisi totaalisesti ja lopullisesti jos kuvio tästäkin vähänkin heilahtaa
epävarmempaan päin.
Sehänon jo romahduksen partaalla, että jos se epäonnistuu,
maa lähtee jalkojen alta. EK hylkää sen.
Kaikilla on oikeus sanoa juu tai jaa ehdotuksiin . Kukin ajaa omaa asiaansa, joten siksihän he siellä ovatkin
Mikä oikeuttaa ajamaan rasismia ja uusnatsismia ja uusfasismia ?
Suomessa on nollatoleranssi rasismille ja natsismi on rikos ihmiskuntaa vastaan. 👺
orpo tietää että ilman rkp:tä ei synny suomeen porvarihallitusta,siksi hänen on pakko sietää .
Pooping ladybug ei kauan ruleta näillä selkosilla!
Uskon, että RKP saa kaikkien niitten suomalaisten tuen,
jotka eivät äänestäneet PS:ää
eli 80 % suomalaisista tukee RKP:n taistelua
PS:n mielivaltaa, rasismia ja uusfasismia vastaan.
Olet oikeassa. RKP taistelee demokratia, hyvinvointivaltion ja sivistyksen puolesta! Ja hyvä niin.
On taistellut myös edellisessä tyttöhallituksessa suomen tuhoamisen puolesta.
RKP taistelee vain rantaruotsalaisten puolesta. Pitäisi se jo tajuta.
❤️ RKP taistelee kaikkien puolesta, ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta,
jotka ovat tuntemattomia asioita Perussuomalaisille.
RKP on vain hyttysen tuhaus Suomen suvessa, ei ikinä enää mukaan hallitus neuvotteluihin tätä honottajaa, ei tiedä itsekkään mitä pitäisi tehdä, mutta jalka jatkuvasti jarrulla.
Persu ei päätä kuka on mukana hasllitusneuvottelussa.
Kun kansa tämän kauden on saanut teistä tarpeekseen,
ette tule ikinä enää olemaan hallituksessa.
Tyhmimmät persut toivottovasti tajuavat neljän vuoden kuluessa, että heitä on
vedätetty, vaikkeivät myöntäisi sitä millään.
Jos jatkatte maanpetturuutta on parempi Hurrinkin ajatella mikä kannattaa!
Mene lääkärille päivittämään lääkkesi.
Kuulostat ihan "pensa-maukalta" 🤣
Pooping ladybug ilmoittaa kaiken olevan kesken, niin Suomen kyykytyskuín jää!
RKP on valheellinen puolue.
PS on rasistinen uusnatsipuolue, joka levittää valeuutisia ja vihapuhetta,
kaikki tietävät sen.
Tulossa on hauskoja aikoja, kun turvenuijapersuministerit
ovat ministeriaitiossa vastaamassa opposition kysymyksiin
eduskunnan kyselytunnilla.
Orpolla tulee olemaan infernaaliset neljä vuotta pääministerinä.
Sehän "ressukka" melkein itki pasmat sekaisin jo puoli vuotta sitten A-studiossa,
kun Saarikko ja Marin pistivät sitä 100-0.
Persut tuottaa vain häpeää Suomelle.
Kannattaa ne kuitenkin turkistarhausta. Maatalouden tukiaisetkin on lähellä RKP sydäntä, saata olla Suomen suurin maatalous puolue.🙃🙃🙃
Häpeän tämän hallituksen puolesta. Erikoisesti Kokoomuksen, Perussuomalaisten
ja KD:n,
joitten ahneudella ei tunnu olevan rajaa.
Miten rikkaat osallistuvat "talkoihin" ?
Kokoomus aina toitottaa, että "kaikkien on osallistuttava talkoisiin",
MUTTA eivät ITSE osallistu,
vaikka velkamiljardit menivät rikkaille osakkeenomistajille (mm. kok)
Rikkaitten tuet on TABU, josta ei puhuta.
Miten voit hävetä hallituksen puolesta, jota ei le vielä muodostettu. Kyllä kauniisti arkuloit: vajakki!
Kirjoitat asiaa, mutta ei oikein, Meillä leppäkerttu-paskopuolueessa ja opposumeissa kyllä vastustetaan velan vähentämistä!