Terveysvalvonta! Saako rakennustyömaalla myydä ruokaa?

Anonyymi-ap

Niin saako ja saako myös vaurioittaa paikalla olevien henkilökunnan ja asiakkaitten kuuloa kovilla yhtäkkisillä ja varoittamatta syntyvillä rakennustyömaan äänillä?

Entä rakennuspöly ja erilaiset rakennustöissä käytettävien kemikaalien höyryt samoissa ruokakaupan tiloissa? Ovatko millainen terveydellinen riski?

Jotenkin tuntuu sille, että noin yleisesti ottaen ei kait mitään noista terveydelle riskaabeleista haitoista saisi kuukausien ajan toteutua päivästä toiseen yleisölle avoimissa palvelutiloissa. Ei edes Kouvolassa, eikä etenkään omistamassamme osuuskaupassa.

Nyt herätys valvonta, KSO:n johto ja urakoitsijat! Pöly, sekä äänieristysasiat siihen kuntoon mitä niiden tulisi olla.

56

1079

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinulla lähinnä ihan oma ongelma. Käy Lidlistä hakemassa salmonella.

      Kukaan ei ole sinua pakottanut sinne missä me muut käydään.

      • Anonyymi

        Loma alkoi, tultiin mökille ja vanhasta tottumuksesta poikettiin Prismaan viikon ruokaostoksia tekemään.
        Oli vika tikki tällä kertaa ja kyllä ihmeeksi pistää tuo meno ja raksameininki, sekä asiakkaat siellä seassa sompailemassa.
        Saatiin kokea mm. tänään äkkinäisiä ja varoittamatta tulleita työmaan ääniä jotka varmastikin ylittivät kuulon kannalta haitalliset desibelit.
        Toden totta sääliksi käy Kouvolan Prisman vakiasiakkaat.
        Tuskin edes onnistuisi muualla tuommoinen terveyshaitan tuottaminen paikalla oleville asiakkaille, ei ainakaan omilla kotikulmillani.
        Seuraavat lomaostokset tehdäänkin kyllä jossain muualla kuin tuossa, ei enää niin tutun tuntuisessa prismassa.
        Mennään vaikka kirkonkylän S-markettiin, tai jos Kouvolaan asti ajellaan niin Cittariin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sulla ,itään lomaa ole, sähän sait potkut jo vuosi sitten

        Taitaa muukin elämäsi olla melko vaikeaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa muukin elämäsi olla melko vaikeaa.

        Jos asiakas haluaa olla rehdisti palveltava kunkku, hän menee K-kauppaan.
        Osuuskaupassa olet vain osuus-satasellasi pelkkä rahastettava jäsen.
        Sen sijaan Lidl... Se on hinnoiltaan tutkitusti halvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asiakas haluaa olla rehdisti palveltava kunkku, hän menee K-kauppaan.
        Osuuskaupassa olet vain osuus-satasellasi pelkkä rahastettava jäsen.
        Sen sijaan Lidl... Se on hinnoiltaan tutkitusti halvin.

        "Sen sijaan Lidl... Se on hinnoiltaan tutkitusti halvin."

        Ja uutisten mukaan paras paikka saada salmonella. K-kaupassa käy ne jotka ei ymmärrä omaa talouttaan. Eikä kukaan ketään ole pakottanut käymään S-kaupoissa. Jokaisen oma valinta.

        Mikähän oli kirjoituksesi tarkoitus? Ja etenkin mistähän taholta tuo tuli?

        Väärin. Ilmeisesti kirjoituksesi on trollausta jonka joku taho maksaa Sinulle muodossa tai toisessa???
        Muissa kuin pelkästään ko. Kouvolan Prismassa käyvät ne jotka osaavat käyttää edullisia Prisman kilpailijoitten, kuten vaikkapa K-kauppojen henkilökohtaiseksi räätälöityjä tarjouksia ja säästävät jo suoraan laskun loppusummassa.
        Eivät kaikki laskutaitoiset asiakkaat usko siihen osuuskaupan vanhaansatuun, että osuuskaupoista jaetaan kerran kuussa ilmaista rahaa.
        Prismassa "työmaa kaupassa" kuitenkin vaarannetaan henkilökunnan ja asiakkaitten terveyttä ja mennään työmaan pöly- ja äänisuojauksissa läpi siitä aidan matalimmasta kohdasta. Lisäksi henkilökunta vaikutti hyvin stressaantuneelle kun remontista kysyy.
        Kaikesta huolimatta Lidl on noista kolmesta edelleen tutkitusti halvin ja se välittää myös työntekijöittensä hyvinvoinnista.
        On meidän kaikkien kuluttajien etu, että meillä on edes nuo kolme kolme laajalle maahamme levinnyttä kauppaketjua sillä vain kilpailutilanne pitää hinnat kurissa, ei mikään osuuskauppa yksin sitä tee.

        Just näin!

    • Anonyymi

      Kylläpä oli uskomaton meno, meteli ja pauke. Puolet kaupasta yhtä raksatyömaata ja melunlähteet juuri uusitun ja siirretyn kassalinjan vieressä.
      Merkillepantavaa oli myös täysin olemattomat työmaamelun- ja pölysuojaukset, jotka tuskin vastaa edes tuollaisen työmaan määräyksiä. Kierrän jatkossa kyllä kaukaa kunnes remontti on valmis, eli joskus vuodenvaihteen tienoillako se kai oli?
      Muuten ihmetystä herätti, että miksi missään ei ollut edes varoituksia meluhaitasta sillä pahimmillaan ei edes myyjän puhetta melulta kuullut?

    • Anonyymi

      Kyllä. Mutta pitääkö olla niin tyhmä että menee sinne kerta toisensa jälkeen jos on niin kamala paikka???
      Taidat olla vähän tyhmä.

    • Anonyymi

      Toivottavasti moni kyllästyessään remonttiin ja liikenneympyrätyömaahan lähtee kokeilemaan toisiakin kauppoja ja huomaa että meillä on vielä monta muutakin hyvää paikkaa suorittaa ostokset.

    • Anonyymi

      Osulan parhaat kauppapaikat on pilattu. Ensin pilattiin S-marketit ja nyt hommaa viimeistellään pilaamalla Prismaa huonosti suunnitellulla asiakkaitten ja päivittäin paikalla olevan myymälä henkilökunnan terveyttä riskeeraten.
      Prisman edullisuus on myös menneitten aikojen myytti ja Prisma ei ole enää halpa, saati halvin vaan hintoja on korotettu kesänkin aikana useaan kertaan.

      Kilpailu tilanne onkin nyt se, että K-kaupasta saat samat tuotteet vähintään yhtä edullisesti tai edullisemmin kuin prismasta ja asiakaskohtaisissa K-kauppiaan räätälöimissä omissa tarjouksissa saa ne vielä sitäkin halvemmalla.

      Silti Lidl on vieläkin halvempi noihin kahteen markkinajohtajaan verrattuna ja sen asema halvimpana ruokakauppana on ollut hintavertailuissa kiistaton jo useita kuukausia ja niinpä S-ryhmä onkin suoraselkäisesti vaihtanut valheeksi muuttuneen entisen mainosfraasinsa hokemaa.

    • Anonyymi

      Tuskin maltan odottaa että Prisman reontti valmistuu, tulee hyvä ja hieno kauppa kyllä siinäjää k kaupat kakkoseksi. Ei haittaa remontti yhtään, meillehän siellä tehdään enstistäkin parempaa kauppaa.

      • Anonyymi

        Vähän toista mieltä kyllä jos sallit...
        Ei saa vanhasta homeisesta rakennuksesta joka useiden kattovesi vuotojen ja viemäritulvimisten vaivaama hyvää ja hienoa vaikka kalusteet uusii kuinka hienoiksi. Alun perinkin jo 1970 luvulta viemärit olleet erittäin ongelmalliset, eli viemärilöyhkän on usein haisut sisätiloissa asiakkaiden nenään ja sateet sekä sulamisvesiä valunut kattokaivoista suoraan kannatinpylväitä pitkin lattioille. Rakennuksenahan se on myös maamme vanhin vielä pystyssä oleva prisma.

        No paikallinen k-kauppiasko se siellä kurat housuissa änkyttää, pelottaako että kaikki asiakkaat siirtyy uusittuun Prismaan

    • Anonyymi

      SIIS OIKEASTI?????????????

      Nyt jollain menee tosi huonosti.

    • Anonyymi

      Taisihan se selvitä tämän päiväisestä Kouvolan Sanomista 22.7.2023.
      Eli K-market sulkee ovensa loppukesästä alkaen useiksi kuukausiksi tehdessään Kouvolan Prisman remonttia vastaavan täydellisen remontin omissa myymälätiloissaan koska niin kuuluu tehdä ja kauppias ei halua kikkailla asiakkaiden terveyden kustannuksella. Lisäksi liikkeen sulkeminen sujuvoittaa ja siten myös nopeuttaa muutaman kuukauden kestävää remontin kulkua toisin kuin prismassa.

      Tämä valistunut kauppiasrouva tietää, että remontin ajaksi sulkeminen on oikea tapa toimia noin se kuuluu tehdä.

      • Anonyymi

        Taitaa ottaa voimille prisman remontti. Älä mee sinne niin ei psyyke hajoa lopullisesti

    • Anonyymi

      Ei haittaa remontit, asioin Prismassa aina. Paras kauppa koko Kouvolassa.
      Narisijat painukoot sinne kiinni olevaan k markettiin.

    • Anonyymi

      Kävin Prismassa äsken, hyvä oli tehdä ostoksia eikä remontti haitannut lainkaan ja jälki on hienoa, johta päästään ihka uuteen kauppaan ostoksille.

      • Anonyymi

        Jos on jo kuulonsa menettänyt, niin ei kait se enää hirveesti haittaa, mutta kyllä siellä äsken oli taas sellainen meteli ja koneitten peruutellessa varoitusäänet raikui kassojen pakkausalueen keskellä ja tämä siis kaikki juuri sisätiloissa.

        Ihmettelen myös missä sinulla on se "ihka uusi kauppa", jonne pääsyä ostoksille jo odotat?
        Kyllä tuo itse rakennus on edelleen se se vanha valubetoni elementeistä pystytetty, vesikatosta yläpohjan tukipilareitten kohdalta sade- ja sulamisvesien kastelema ja vieläkin aika ajoin vuotava arkkitehtooninen laatikko.

        Myymälän kalusteet ja hyllyjä nuo kait vain uusii ja vähän seiniä maalilla sutivat kuten aina ennenkin on ollut tapana tuossa meidän "omassa kaupassa", joka siis edelleen viisveisaa asiakkailleen aiheuttamista haitoista.
        Niihin kaupan sisälle rakennettaviin uusiin tiloihin tulee lähinnä vain noita Prisman vuokralaisia varten uusittavia liiketiloja ja osulan omia ravintolapalveluita, että se siitä "uudesta" prismasta.

        Ottaako kilpailijalla noin koville?🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaako kilpailijalla noin koville?🤣🤣🤣🤣

        Ihan olen rehellinen osuuskaupan omistaja ja S-pankin sijoittaja-asiakas. En kuitenkaan
        suvaitse etenkään juuri osuuskaupassa työterveyteen kohdistuvissa oloissa minkäänlaisia riman alituksia. En etenkään silloin kun ne kohdistuvat kuten nyt prismassa asiakkaiden ja TYÖNTEKIJÖIDEN terveyden kustannuksella pelleilyyn, sillä heidän ja asiakkaiden terveydellä tuossa leikitään, vai onko ihan ok. että tänäänkin raksa miehillä oli hyvät kuulosuojaimet korvilla, hengityssuoja ja myös kypärä, kun vastaavasti parin metrin päässä asiakaspalvelussa työskentelevällä kassalla ja asiakkaalla ei mitään suojaamassa edes kuuloa.

        Taidat olla sitä osulan johtoryhmää, koska sinun tuntuu olevan noin Helppoa sieltä yläkerran konttorista tähänkin viestiketjuun heitellä näsäviisauksia.
        Terveisin, KSOn tupla jäsen jo Ok. Ympäristön ajoilta

        Ai sä oletkin katkera työntekijä kun joka päivä olet prismassa😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sä oletkin katkera työntekijä kun joka päivä olet prismassa😂

        Mainoksen mukaan Prismassa on kaikki, Cittari hoitaa ja Lidl on tutkitusti halvin...
        Kuitenkin yksi noista mainosväittämistä ei ole totta, vaan ns. valkoinen valhe. Yksi taas on todistetusti täysin totta. Mikä iskulauseista on valheellinen ja mikä tosi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainoksen mukaan Prismassa on kaikki, Cittari hoitaa ja Lidl on tutkitusti halvin...
        Kuitenkin yksi noista mainosväittämistä ei ole totta, vaan ns. valkoinen valhe. Yksi taas on todistetusti täysin totta. Mikä iskulauseista on valheellinen ja mikä tosi?

        Noissa hintavertaluissa edetään kunkin tuotteen hinnan mukaan mikä se on kaupassa sillä hetkellä. Eräässä tapauksessa voi kuitenkin käydä niin että lopullinen ostosten hinta kaikkineen on 5% halvempi kun testi osoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainoksen mukaan Prismassa on kaikki, Cittari hoitaa ja Lidl on tutkitusti halvin...
        Kuitenkin yksi noista mainosväittämistä ei ole totta, vaan ns. valkoinen valhe. Yksi taas on todistetusti täysin totta. Mikä iskulauseista on valheellinen ja mikä tosi?

        Totta on " Prismassa on kaikki"

        Mikä iskulauseista on valheellinen "Lidl on tutkitusti halvin..."

        Mistä noista on suurin mahdollisuus saada salmonellaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta on " Prismassa on kaikki"

        Mikä iskulauseista on valheellinen "Lidl on tutkitusti halvin..."

        Mistä noista on suurin mahdollisuus saada salmonellaa?

        En osaa sanoa mutta minulla ei ole salmonellaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainoksen mukaan Prismassa on kaikki, Cittari hoitaa ja Lidl on tutkitusti halvin...
        Kuitenkin yksi noista mainosväittämistä ei ole totta, vaan ns. valkoinen valhe. Yksi taas on todistetusti täysin totta. Mikä iskulauseista on valheellinen ja mikä tosi?

        Evvk

    • Anonyymi

      Kävin Prismassa tänään päivällä, ei häirinnyt melu eikä työtään tekevät ihmiset. Oli ihan mukava kauppareissu.

      • Anonyymi

        Eipä nuo ketään häiritse. Toki vanhaan nähden tietysti kaikki uusi vaati totuttelua.
        Näkyy täällä joku kaikesta valittava purkavan omaa huonoa oloaan.
        Hyvä että on kanavat jossa voi omaa surkeuttaan purkaa.

    • Anonyymi

      No paikallinen k-kauppiasko se siellä kurat housuissa änkyttää, pelottaako että kaikki asiakkaat siirtyy uusittuun Prismaan

    • Anonyymi

      Epäilen jossain määrin, että terveysvalvonta ei lue tänne kirjoitettuja tuiki tärkeitä kysymyksiä.

      • Anonyymi

        Itse ihmettelin aikanaan kun grilliltä ostin ruokaa ja siinä ulkona söin melkoisessa pölypilvessä. Oli kova tuuli ja sen päälle joku kadunlakaisukone vielä pöllytti. Ei näkynyt mitään terveysvalvontaa. Onhan tuo Prismankin toiminta aivan käsittämätöntä vaikka ostoset onkin pakattuja, mutta ei ole takeita ettei joku pakkaus päästä melua läpi.

        Miten se makkarapaketti tai perunapussi pystyy olemaan hyllyssä kun nosturikone piipittää koko ajan ja työmiehet kolistelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se makkarapaketti tai perunapussi pystyy olemaan hyllyssä kun nosturikone piipittää koko ajan ja työmiehet kolistelee?

        Kyllä se makkara säilyy siihen saakka kunnes sen syö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se makkara säilyy siihen saakka kunnes sen syö.

        kysehän ei ollut säilymisestä

    • Anonyymi

      Terveysvalvonta käy pari kertaa kuussa prismassa remontin aikana.

      • Anonyymi

        Yllätystarkastuksia sinne prismaan pitäisi tehdä eikä mitään ennalta sovittuja kerran - pari kuussa pyrähdyksiä. Näin tulisi toimia niin terveysvalvonnan kuin myös ja etenkin työsuojelun.

        K-kaupat ja myös Lidl näyttävät toimivan myymäläremonteissaan aivan toisin ja jos tuokin prismalato olisi jonkun muun ketjun kuin osuuskaupan, niin se olisi mitä todennäköisemmin ollut remontin ajan suljettu.

    • Anonyymi

      Tiiä mistään terveyshuollosta mutta kaikenmaailman tumpelot ovat yrittäneet neuvoa, miten elää satavuotiaaksi ja sitten kun on kysynyt, mitäs sen sadanvuoden jälkeen sitten. On tullut aika hiljaista.

    • Anonyymi

      Kävin ruokaostoksilla Prismassa tänään, minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia vaan ostin hyvää ruokaa edullisesti kuten aina ennenkin.

      • Anonyymi

        Ongelmahan näkyy olevan vain tuolla yhdellä ainoalla. Aamulla varmasti saamme taas lukea hänen ongelmistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelmahan näkyy olevan vain tuolla yhdellä ainoalla. Aamulla varmasti saamme taas lukea hänen ongelmistaan.

        a belief does not have the worth of knowledge

    • Anonyymi

      Aloitus kun napakoista.

      • Anonyymi

        Vaan mitä tekee KSO?
        Se viis veisaa moisille pikku asioille.
        Sille pääasia on, että kassakoneet laulaa ja siinä eivät silloin asiakkaiden ja henkilökunnan altistumiset terveysriskeille paljon paina.

        Otapa yhteys työterveyteen,saat apua myös mielenterveysongelmiin.

    • Anonyymi

      Vastaus aloittajalle: Kyllä saa ja se on jopa suositeltavaakin, oletko koskaan kuullut esim. sellaisesta kuin TYÖMAARUOKALA?

    • Anonyymi

      Ihmettelen samaa kuin aloittaja. Nyt remontin aikaan olen käynyt harvoin tuolla kyseisessä nyt raksatyömaaksi muuttuneessa marketissa, mutta tänään tuli taas käydyksi ja olihan siellä normaalista poikkeavaa toimintaa etenkin äänimaailma, joka oli kuin missä tahansa isolla rakennustyömaalla.
      Eniten ostointoa kuitenkin latisti se suuri kärpästen invaasio siellä irto paistosten ja leivonnaisten - palvelevan lihatiskien välisellä alueella.
      Kuulin eräältä vanhemmalta pariskunnalta, että kärpästen hygieniahaitasta on myös informoitu valistuneiden asiakkaiden toimesta tavaratalon ylintä johtoa jo viime viikolla.

      • Anonyymi

        Tuleehan niitä kärpäsiä jos remontin takia joutuu pitämään ylimääräisiä luukkuja ja ovia auki.

      • Anonyymi

        Minäkin olen huolestunut kärpästen hygieniasta.

    • Anonyymi

      Kävin tänään ruokaostoksilla Prismassa , ei ollut minkäänlaisia ongelmia vaan ostin hyvää ruokaa edullisesti kuten niin usein aina ennenkin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostitko kenties noita "edullisia" kananmunia? Itse ostan vain yksinomaan aina ja ainoastaan Kouvolan paikallisen, Puurin kanalan munia.

        Ovat kyllä kalliimpia kuin nuo tuossa linkissä mainitut Prisman myynnissä olevat alipainoiset, mutta taatusti hintansa väärtit ja aina hyviä. Hyvää pitää vaatia ja hyvästä kannattaa maksaa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17973072/prisma-huijaa-isojen-kananmunien-painoissa-5---8--

        Itse ostan Prismasta Puurin kanalan munia. Mutta kassalla ihmettelin kun ei K-plussakorttini kelvannut. Melko outoa. Onko muilla ollut samoja ongelmia? Olisiko kassakoneet menneet sekaisin kun siellä tehdään remonttia ja kun tarkasti kuuntelee niin ihan kun kuuluisi remontin ääniä?

        Osaakohan tuo remontista trauman saanut kertoa miksi ei tuo plussakortti kelvannut. Oisko nuo kanamunat olleet jo muutenkin liian edullisia?

        Vastausta odotellen.

    • Anonyymi

      Jos ei yhtään välitetä ihmisille koituvista terveyshaitoista, niin Kouvolassa näyttää tuokin olevan mahdollista. Tosin juuri eräs paikallisesti suosituin toiseen kauppaketjuun kuuluva iso marketti sulki ovensa kokonaan vastaavan remontin ajaksi.

      • Anonyymi

        Juu eiköhän tuo jo ole tullut kaikille selväksi sinun osalta kun sitä jatkuvasti jankkaat. Olin jo aikaisemmin tietäväni mitä tarkoitit mutta nyt tuo sinun " iso marketti" sai pohtimaan? Ilmeisesti avaudut enemmänkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomussalmelaisten nuorten pahoinvointi

      Ei voi nuoriso Suomussalmella kovinkaan kummoisesti. On jo saavutus, kun Suomussalmelta elävien kirjoissa ponnistaa maai
      Suomussalmi
      51
      3970
    2. Purra ehdotti hyvätuloisten lapsilisien leikkaamista

      Orpo sanoo, että tätä keinoa ei ole hallitusohjelmassa, ja siitä täytyy keskustella. Katsotaan miten käy.
      Maailman menoa
      349
      3546
    3. 15 vuotias menehtyi?

      Onko tietoa mihin hän menehtyi? Oma kätisesti vai? Aika pelottavalta alkaa Kainuun elämä tuntumaan... Kovasti voimia oma
      Suomussalmi
      25
      2369
    4. Pohdintaa aamukahvin kera

      Luin tossa tuota bodycount ketjua ja jäin tas miettimään asiaa, jota olen joskus aiemminkin miettinyt. Mä olen (ikäväkse
      Sinkut
      481
      2175
    5. Hyvää matkaa Heimo

      Kepeät mullat Heimolle, kaipaamaan jäi iso joukko ystäviä.
      Ähtäri
      10
      1654
    6. Mikä sua mies mussa oikein kiinnostaa?

      Mulla on vaan tarjota sulle pienet rusinarinnat ja pieni pyllerö. Aika tylsäkin oon.
      Ikävä
      64
      1545
    7. Purra petti sanansa..

      Ennen vaaleja Riikka Purra sanoi sanatarkasti näin : "Köyhiltä ei voi, Eikä saa leikata ".. Ja nyt se juudas leikkaa Köy
      Kokkola
      233
      1298
    8. Etkö mies tykkää

      Minusta enää? 😰
      Ikävä
      41
      1059
    9. Mulla on ikävä sua

      En ole unohtanut. Haaveilen sinusta. En vaan jaksaisi taas aloittaa alusta. En tiedä mitä tekisin joten välttelen. Miehe
      Ikävä
      29
      907
    10. Minä voin kyllä

      tehdä sen pelin avauksen. Mutta se kyllä vaatii sen, että sinä pysähdyt mun luona silloin, kun muita ei ole paikalla. M
      Ikävä
      20
      856
    Aihe