Helsinki teki osaamattoman päätöksen lentokentän lopettamisena.
Paikat rapistuu osaamattoman toiminnan takia. On yleisesti tiedossa, että savikossa pohjavesiolojen muutosten seuraukset ovat täysin arvaamattomia. Yleensä maaperä tällöin painuu. Riski on väistämättä ollut tiedossa Helsingin kaupungin käyttämillä maanrakennustoimijoilla ja asiantuntijoilla, tiedotteessa sanotaan. Alueen pintavesiä hallittiin ja salaojat pidettiin toiminnassa yli 80 vuotta talvisinkin, kun kentällä oli ilmailutoimintaa, mutta kaupungin otettua alueen haltuunsa ylläpito on loppunut.
Helsingin kaupungilla on vastuu asemakaavalla suojellun rakennuksen korjaamisesta ennalleen ja vastaavien tuhojen estämisestä jatkossa. On käynyt selväksi, ettei alue sovi asuntorakentamiseen. Sen käyttö on arvioitava uudestaan mieluiten lentokenttänä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sipilähän lupasi pelastaa Malmin lentokentän. Lenteli suihkarilla Turuuskin ja pisti paperit saunanpesään... sen pituinen oli sekin valhe.
Hapsumattopilotille ekologisen lentelyn keskus kiitoradalla varustettuna.
Aku Ankka Pankkolängvitsi jäänyt lapsen tasolle.
Älä itke Irmeli! Siellähän on käytöstä poistettu kiitorata, joten pääsisit vihdoinkin pois eteiskäytäväsi "kiitoradalta".