Demareista ja vasemmistoliitosta ei ole ainesta ajamaan työväen asioita.
Suomessa tilausta uudelle työväenpuolueelle
Anonyymi-ap
41418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Persut on ottanut näiden paikan.
Odota kuitenkin rauhassa kun leikkaus listat tulee julkisuuteen niin kaukana on äärioikeistolaiset persut työväen puolueesta tai voihan ne olla kansallis-sosialistista natsi puoluetta.
Lähinnä ovat IKL: fasisteja natsi tunnuksineen.
Heheheh pelottaako?
Marinin hallituksen aikana köyhyydessä elävien määrä kasvoi runsaasti Suomessa.
Näin käy kun hallituksessa on vasemmistopuolueet.
Ei minua mutta montaa muuta kyllä.
SANNA MARIN KASVATTI VALTION VELKAA
-KÖYHIEN JA PIENITULOISTEN
-PAKOLAISTEN
-JUOPPOJEN JA HUUMEENKÄYTTÄJIEN
-TYÖTTÖMIEN
-PERSEAUKIISTEN JA VELALLISTEN
Eiköhän kaikki tämmöiset puolueet ja järjestöt ajeta alas, kun ei kannata kohta maksaa mitään maksujakaan. Mitäs muuten kuuluu sille kokoomuksen vouhkaamalle ajatukselle, että ansisidonnainen kuuluu kaikille riippumatta siihen kuuluuko mihinkään kassaa jne ?
Toivottavasti toteutuu.
Hulluahan se on, että kassoihin kuulumattomat työntekijät joutuvat maksamaan palkastaan lakisääteisiä työttömyysvakuusmaksuja, mutta eivät saa vastineeksi mitään.
Näin on, 1,5% brutosta menee ansiosidonnaista saavillle = valtion kautta työttömyyskassoille.
Kokoomuksen mallissa työttömyyskassat tulisivat tarpeettomiksi turhana välivaiheena. Byrokratiaa häviäisi sekä kassoista, ammattiliitoista että työnantajilta.
Ja sekin väki saadaan tuottaviin töihin, kun näihin kioskeihin laitetaan lappu luukulle.
Suomen kommunistinen puolue, niin rupee leikkijuppi persuja vapisuttamaan:D
kommunismi on paska aate, ei se ole toiminut missään eikö tule toimimaankaan. Kommarit ja muut vallankumousuhoajat pitäs kyyditä pois täältä.
Mukaan voisi ottaa samaan kyytiin persutkin.
Natsi aika on mennyttä historiaa ja sitä ei kaipaa kukaan .
Kansallismielisyyttä voi osoittaa muullakin tavalla kuin persut tekee.
Mitähän nuo mahtaa tehdä mielestäsi väärin?
Tuo natsittelu on niin säälittävää touhua
Kun sen nyt noin kysyt, niin ei mitään.
On. Argumentit on lopussa.
Hakevat rajoja ihmisoikeuksille ja miten niitä tulkitaan .
Sama asia myös sananvapaudesta, hyvin usea persujen edusta on saanut tuomion oikeudessa näistä omista tulkinnoista.
Miksi muiden puolueiden edustajat eivät?
Nämä noin esimerkkinä.
Oppia kuitenkin otettu etnisestä puhdistamisesta, on luettu hyvin natsi saksan oppeja.
Persujen taustalla häärii näitä nuoria hakaristi porukoita, ainakin Oulussa ja julkisesti kannattavat sekä persuja, että maahanmuuttajien poistoa suomesta.
Mitähän siinä on väärin, että haetaan sananvapaudelle ja ihmisoikeuksille tulkintaa?
Suomessa ei saa nykyään sanoa eikä kirjoittaa juuri mitään kun jo käräjät kutsuu. Mielipide on pidettävä tiukasti omana tietona.
Ihmisoikeus ei ole sitä, että voi tulla maahan loisimaan veronmaksajien rahoilla. Töihin tervetuloa, muuten tervemenoa.
"19. artikla
Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
Lähde: Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus"
Ei ole voimassa Suomessa, kukkahattutädit on kieltäny.
Huu haaa paskapuhetta
Ykköstätinä hääräs nykyään exvaltakunnansyyttäjä.
Näinkin kävi https://www.suomenuutiset.fi/valtakunnansyyttaja-raija-toiviainen-jahtasi-nuorta-naista-kolme-vuotta-ja-sai-lopulta-nenilleen/
Sananvapaudella on myös vastuunsa ja se ei mene persulla kalloon.
Kovasti tuo tuntuu rassaavan persuakin kun minä käytän sananvapautta haukkumalla Polvista huijariksi, persuille se ei kumma kyllä sovikkaan mutta itse kyllä saavat haukkua joka ikisen heille toisin ajattelevan.
Katsokaa peiliin.
Näin mutta siihen vapauteen ei sitten saakkaan liittyä rikosoikeudellista sisältöä, esim, kiihottamista kansanryhmää vastaan ja se on persuilta unohtunut.
Siinä se vastuu tulee kun syyllistyy lain rikkomiseen vaikka sananvapaus onkin.
Kyllä. Suomessa. Kukkahatut valvoo
Demareiden Hussein al-Taee kiihoitteli kansanryhmää vastaan. Vaan ei saanut tuomiota kun on demari.
Kansa otti tuomiovallan, tyyppi putosi kun ensimmäisen perheensä häiriköinti tuli yleisemmin julki.
Saudi-Arabiaa hän kutsui termillä ”child fuckers” , josta samanlaisesta sanomisista on tainnut parille persulle tipahtaa vihapuhesakot
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hussein_al-Taee
Demareilla on erilaiset lakipykälät kuin muilla.
Polvinen on huijari, joten ei totuuden kertominen haittaa. Huijasi lapsiaan ja jätti ruokot maksamatta.
Totta.
Runsaallisesti…
Paitsi Persut ovat oikeassa.
Neuvostoliittoa/Venäjää aina mielistellyt puolue on ollut vasemmistoliitto.
Vasemmistoliittolaiset julistivat aikoinaan Neuvostoliitolla olevan rauhanohjuksia.
Demari Mikko Elo perusti venäjä-mielisen yhdistyksen. Siinä se sananvapauden vastuu jo haisee.
Mikko Elo loikkaa kohta vasemmistoliittoon?
Suomessa on tilaus työvoimalle. Lihavat ja laiskat suomalaiset eitee muuta kun valittaaja pieree
se aika on kauan sitten jo kuollut kun oli kansanedustajia nykyään on vain jaa/ei napin painajia ja puoluekuri.. myöskään mitään puoluetta ei ole ollut enää vuosikymmeniin joka olisi tavis kansalaisten puolella tai ajaisi kansan asioita, ja vaikka ajaisikin niin sekään ei auta puoluekurin takia.. äänestäminen on nykyään vain ja ainoastaan sitä että kenelle äänestäjät haluaa myöntää huippu kuukausitulot ja edut tarvitsematta mennä töihin :)
Nyt alkoi uusi aikakausi Perussuomalaiset hoitavat työväestön elämän uudelle tasolle.
Suuri vitsi, PS on kokoomuksen kaveripuolue, paskat nakkaa työväelle.
Eikö se ole hyvä että joku järjestää ihmisille töitä. Eihän siihen vasemmisto kykene. Vasemmiston tehtävä on ainoastaan valittaa siitä miten muut tekee asiat heidän puolestaan ja mikään ei riitä.