Suomi on maailman viidenneksitoista rikkain maa

Kuinka paljon häpeää hallitus saa tuottaa kansalaisilleen ? Kehitysavun leikkaus neljän vuoden aikana nousee yli miljardiin euroon.
Suomi tulee "selittämään", että se siirtää rahaa Ukrainan auttamiseen ?
Samaa voisivat "selittää" tekosyynä kaikki Ukrainaa auttavat maat ja leikata
kehitysapua.
32341
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Suomen hallitus/yksi puolue ilmeisesti haluaa pakolaisuuden lisääntyvän ja tekee osansa sen eteen ?

Äänestä
  • Mitäpä jos siellä esim Afrikassa ihmiset tekisivät jotakin sen eteen että se oma maa kehittyisi eikä vaan pyöritellä peukaloita ja odotetaan että valkoiset maksaa miljardeja joka vuosi.Eivät saaneet edes kaivoja kaivettuja vaan valkoiset kävi niitäkin kaivamassa

    Äänestä

Rasistit voittivat.

1Äänestä
  • ???

    Äänestä

Ihmisviha on hirveä asia. Joillekin kaikkein tärkein. Saadakseen sitä toteuttaa
sitä varten on päästävä hallitusneuvotteluihin asti hinnalla millä hyvänsä.

1Äänestä
  • Orpo

    Äänestä

  • Persuja vie etnofobia eteenpäin. Alkeellinen ihmisryhmä.
    He ovat sentään saaneet kasvaa Suomessa, käydä koulua Suomessa,
    kehittyä sivistysmaassa ja silti he ovat jääneet niin sivistymättömiksi.

    Äänestä

  • Eniten ihmisvihaa on vihervasemmistossa

    Äänestä

SUOMI ON VALTIONA YHTÄ PERSE AUKIINEN KUN JOENSUUN KAUPUNKI, METSIÄ KAATUU LIIKENNE YMPYRÖITÄ TEHHÄÄN KESKUSTAN LIIKENNETTÄ VAIKEUTETAAN SITEN KIVIJALKA KAUPAN ASIAKAS PULA. SIIS RAAHAA POLTETAAN JONNIN JOUTAVAAN JA RAHA RIKKAILLE SORAPINTA KADUT TIET KARHU HÖYLÄÄ KASTELLAAN SUOLATAAN.

Äänestä
  • Persu voi olla mitä mieltä vain. Sillä ei ole merkitystä.

    1Äänestä

Nykymaailmassa vuoden 1917 Suomeen vertautuisi Kongon demokraattinen tasavalta.
Historia opettaa ihmistä, mutta rasisti ei tunne historiaa.

Suomikin sai kehitysapua aina 1960 luvulle asti.

1Äänestä
  • Kehitysapu on kun heittää rahoja kankkulan kaivoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kehitysapu on kun heittää rahoja kankkulan kaivoon.

    Kyllä jos sen maan kansalaiset ei tee mitään vaan istuvat,mutta jos ovat ahkeria niin kuin Suomessa oltiin niin silloin se auttaa

    Äänestä

Kehitysavun leikkaaminen oli persujen tahto.
Ne pelkäävät, että sossusta loppuu rahat niille.

1Äänestä
  • Yli 4 miljardia meni kehitysapuun Marininhallitukselta ja sanoivat kaikessa Suomalaisille ettei ole varaa korottaa mitään,esim edes poliiseille ei löytynyt 40 miljoonaa lisärahaa mikä olisi tärkeää turvallisuuden kannalta

    Äänestä

"Syrjäytyneitä" työttömiä persuja on eniten työttömissä.

1Äänestä
  • Eiköhän enin osa syrjäytyneistä ole vihervasemmistolaisia kukkasen polttelijoita ja sienien syöjiä

    Äänestä

Kerro, millälailla rikas? Jos tämä maa olisi rikas, täällä olisi mm luonnonvaroja. Ei täällä sellaisia ole, joten kerro mistä se rikkaus tulee? Jos sun kk-palkka on kymppitonni kuussa ja voit ostella, mitä haluat, niin 90%:lla ei näin ole.
Ymmärrätkö lainkaan, kuinka järjetön määrä rahaa täältä lähtee maailmalle? Huorahallitus hoiti sen velkarahalla, niissä on korot/pv niin järjettömät, ettet edes ymmärrä sitäkään, mm tupakan vastainen toiminta johonkin vitun vikuintiaan.
Sentin latia ei ole korvamerkitty, ne menee diktaattorien taskuihin ja sotiin, ei niistä kansoille jää. 60-70 -luvuilta asti on maailmalle ja etenkin Afrikkaan syydetty kaivorahaa. No kaiken järjen mukaan siellä pitäisi olla kaivoja koko mantereella metrin välein, eikö? Kaivoja edelleen ehkä yksi (1) per 5000 neliökilometriä, mutta sotaa käydään niin perkeleesti.
Luuletko, että esim Afrikasta tulee kehitysapua, kun sen tarve täällä on? Luuletko, että eu:sta tulee kehitysapua tänne? Ehei, jos tulisi, niin samalla lailla ne "avut" pysähtyy muiden taskuihin. Televisiointia varten jätetään muutama jauho- tai riisisäkki jaettavaksi nälkäisille ja maailma on tyytyväinen, kun näkee, kuinka korvamerkitöntä rahaa jauhosäkkien muodossa jaetaan nälkäisille.
Koko vitun kehitysavun voi lakkauttaa. Ehkäisyvalistusta, röörit poikki, opettaan niitä viljelemään itte ja huolehtimaan itse itsestänsä. Pirtt... eiku savimajaviljelyn on loputtava!

Äänestä
  • Tuttua persujauhamista ilman todellisuuspohjaa. Haukotus - - - zzzzzz.
    Mene katsomaan esim. UM:n sivuilta mitä pelkästää Suomen kehitysavulla
    on saatu aikaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuttua persujauhamista ilman todellisuuspohjaa. Haukotus - - - zzzzzz.
    Mene katsomaan esim. UM:n sivuilta mitä pelkästää Suomen kehitysavulla
    on saatu aikaan.

    On sillä saatu rikollispomot entistä rikkaammaksi

    Äänestä

Lapsia lähetetään leikkauksiin Tanskaan...

Äänestä
  • Miten se tähän kuuluu. Olisiko sinun mielestä pitänyt jättää tekemättä.

    Äänestä

  • Hommaa hoitajia 19:04.
    Leikkauksia ei voi tehdä, koska ei ole hoitajia. Mistä teet hoitajia ?
    Kaikki suomalaiset ei voi olla hoitajia.
    Työntekijöitä tarvitaan muillakin aloilla.

    Osa hoitajista kuluttaa hukkaan ensin yhteiskunnan varoja kouluttautumalla
    yhteiskunnan varoilla ja viemällä opiskelupaikan joltain muulta,
    kun ilmoittaakin sitten, "etten jaksakaan tätä alaa".

    Äänestä

Häpeä on suurempi ja kansainvälinen. "Kiitos" PS:n.
Suomi mainostaa itseään edelläkävijänä monessa asiassa,
ilmasto-asioissa ja vihreässä siirtymässä ja Suomi on (muka) huippumaa
teknologiassa jne.

👺 Mutta henkisesti takapajuinen PS pilaa imagomme.

Suomi rikkaana maana ei ole koskaan maksanut edes tavoiteltua 0,7 %
BKT:sta. Vuonna 2023 määrä jää 0,43 %;:iin.

Äänestä
  • Suomi ei ole rikas

    Äänestä

Kunhan Putin pistää sueillekkin raketinperseen alle, niin tulisko mieleen ettäå Afrikan rahoilla vois ostaa sulle uusia Tenoja? Eli älä vajakki inise!

Äänestä

Opettele kirjoottaan, joo, apinat puhuu kielestä, ei asiasta!

Äänestä

Sulla perseessäs on ilmasto, NAUTI!

Äänestä

Rikkaalla maalla ei ole 150 miljardia valtionvelkaa

Äänestä

Kehitysavun voisi lopettaa kokonaan,nyt tietenkin tuettais Ukrainaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka paljon häpeää hallitus saa tuottaa kansalaisilleen ? Kehitysavun leikkaus neljän vuoden aikana nousee yli miljardiin euroon.
Suomi tulee "selittämään", että se siirtää rahaa Ukrainan auttamiseen ?
Samaa voisivat "selittää" tekosyynä kaikki Ukrainaa auttavat maat ja leikata
kehitysapua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu