Mediatrauma

Mielenkiintoinen kepulainen vastaan media kirjoittelu on taas käynnissä.

Kepun mediasuhde näyttää traumaattiselta. Väyrynen,Aho, Jäätteenmäki,Vanhanen, Karpela; kukin vuorollaa syyttää mediaa vääristelystä, valehtelusta, mediapelistä jne. Välillä syytetään Alman tiedotusvälineitä, yleensä kuitenkin Erkkolaista mediaa.

Kepulaisten on mahdoton ymmärtää, etteivät he hallitsekaan pääkaupungin mediaa samoin kuin he mestaroivat maakuntalehdistöä tai vaikkapa kakkostelevisiota. Siispä he ovat ottaneet aseekseen arvostella "etelän valtamedioita". Hyökkäys kuitenkin osuu useimmiten omaan nilkkaan.

Laatikainen Hokkanen ym. sensuroivat kiltisti lehdistään kepulaisille epämiellyttävät asiat, ja syyttävät samalla Helsinkiläisiä kolleegojaan milloin ajojahdista milloin mistäkin.

Kun katsoo Karpelan nettisivujen vastuksia Pietilälle ei voi kuin sääliä entistä missiä. Harvinaisen tökeröllä tavalla ministeri puolustautuu, vaikka olisi oikeassakin. Pelkkä "ei pidä paikkaansa" kommentointi ei vakuuta, ei myöskään saivartelu erityisavustajien tai eduskunta-avustajien titteleillä ym. Muistuu mielee erään juristin kiemurtelut pari vuotta sitten.

Kepun olisi aika luoda asiallinen mediastrategia, ja kouluttaa avainhenkilöt hallitsemaan mediatilanteet.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kepututkija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kepulainen vastaan media kirjoittelu on taas käynnissä.

Kepun mediasuhde näyttää traumaattiselta. Väyrynen,Aho, Jäätteenmäki,Vanhanen, Karpela; kukin vuorollaa syyttää mediaa vääristelystä, valehtelusta, mediapelistä jne. Välillä syytetään Alman tiedotusvälineitä, yleensä kuitenkin Erkkolaista mediaa.

Kepulaisten on mahdoton ymmärtää, etteivät he hallitsekaan pääkaupungin mediaa samoin kuin he mestaroivat maakuntalehdistöä tai vaikkapa kakkostelevisiota. Siispä he ovat ottaneet aseekseen arvostella "etelän valtamedioita". Hyökkäys kuitenkin osuu useimmiten omaan nilkkaan.

Laatikainen Hokkanen ym. sensuroivat kiltisti lehdistään kepulaisille epämiellyttävät asiat, ja syyttävät samalla Helsinkiläisiä kolleegojaan milloin ajojahdista milloin mistäkin.

Kun katsoo Karpelan nettisivujen vastuksia Pietilälle ei voi kuin sääliä entistä missiä. Harvinaisen tökeröllä tavalla ministeri puolustautuu, vaikka olisi oikeassakin. Pelkkä "ei pidä paikkaansa" kommentointi ei vakuuta, ei myöskään saivartelu erityisavustajien tai eduskunta-avustajien titteleillä ym. Muistuu mielee erään juristin kiemurtelut pari vuotta sitten.

Kepun olisi aika luoda asiallinen mediastrategia, ja kouluttaa avainhenkilöt hallitsemaan mediatilanteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu