Kepulla uusi ongelma

Hallitusohjelmasta päästiin sopuun, vaikka se oli RKP:n Henrikssonin mukaan yllätys hänelle itselleenkin. Se kuvastaa sitä, ettei hallitus nyt kaikilta osin ole kovin vankalla pohjalla.

Oppositiossa vasemmiston ja Vihreiden on helppo asemoitua tulevaa hallitusta vastaan. Se tulee selkäytimestä eli luonnostaan. Kepulle sen sijaan tilanne on hankala. Se tukee monelta osin tulevan hallituksen politiikkaa. Silloin voi olla vaikea löytää hyvää saumaa oppositiopolitiikalle. Kepu voi joutua asemaan, missä sitä on vaikea edes huomata. Sellainen puolue ei hyötyisi mitään oppositioasemastaan. Kepun ainoa toivo on siinä, että hallitus jostain syystä epäonnistuisi totaalisesti ja että erityisesti persut epäonnistuisivat. He joutuvat jättämään kohtalonsa vähän niin kuin Herran huomaan.

On edes vaikea nähdä, mihin Kepu voisi hallituksen ohjelmassa tarttua kritiikin äänellä. Maaseudun asia tietysti, mutta hallitus on ehkä varautunut tähän eikä sitä varmaan pidetä erityisen maaseutuvihamielisenä hallituksena. Kepulle oppositiopolitiikan kärjenkin löytyminen tuottanee tuskaa. Se tarkoittaa entistäkin vahvempaa oppositioasemaa vihervasemmistolle. Ehkä Kepun jääminen oppositioon ei ollut ihan viimeisen päälle harkittu siirto, elleivät he usko oikeistohallituksen täydelliseen epäonnistumiseen. Jos Kepusta tulee oppositiossa hallituksen tukipuolue, Kepu voi olla varma siitä, että aurinko laskee entistä syvemmälle puolueen kohtaloa mietittäessä.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Herran huomaan, Vaya con Dios.

Äänestä
  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍑 ­N­­­y­m­­­f­­o­­m­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17894529d

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitusohjelmasta päästiin sopuun, vaikka se oli RKP:n Henrikssonin mukaan yllätys hänelle itselleenkin. Se kuvastaa sitä, ettei hallitus nyt kaikilta osin ole kovin vankalla pohjalla.

Oppositiossa vasemmiston ja Vihreiden on helppo asemoitua tulevaa hallitusta vastaan. Se tulee selkäytimestä eli luonnostaan. Kepulle sen sijaan tilanne on hankala. Se tukee monelta osin tulevan hallituksen politiikkaa. Silloin voi olla vaikea löytää hyvää saumaa oppositiopolitiikalle. Kepu voi joutua asemaan, missä sitä on vaikea edes huomata. Sellainen puolue ei hyötyisi mitään oppositioasemastaan. Kepun ainoa toivo on siinä, että hallitus jostain syystä epäonnistuisi totaalisesti ja että erityisesti persut epäonnistuisivat. He joutuvat jättämään kohtalonsa vähän niin kuin Herran huomaan.

On edes vaikea nähdä, mihin Kepu voisi hallituksen ohjelmassa tarttua kritiikin äänellä. Maaseudun asia tietysti, mutta hallitus on ehkä varautunut tähän eikä sitä varmaan pidetä erityisen maaseutuvihamielisenä hallituksena. Kepulle oppositiopolitiikan kärjenkin löytyminen tuottanee tuskaa. Se tarkoittaa entistäkin vahvempaa oppositioasemaa vihervasemmistolle. Ehkä Kepun jääminen oppositioon ei ollut ihan viimeisen päälle harkittu siirto, elleivät he usko oikeistohallituksen täydelliseen epäonnistumiseen. Jos Kepusta tulee oppositiossa hallituksen tukipuolue, Kepu voi olla varma siitä, että aurinko laskee entistä syvemmälle puolueen kohtaloa mietittäessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu