Aika syvään ootte kaivanu ja suuret maansiirtotyöt. Meillä Tampereella oli myös Hämeenkatu auki muutama vuosi sitten. Nyt siinä on ratikka. Tuleeko teillekin ratikka siihen. Mihin sillä teidän ratikalla pääsee vai kulkeeko se vaan kadun päästä toiseen. Tuleeko siitä maailman lyhyin ratikkalinja, jossa on vaan kaksi pysäkkiä.
Teillä Hämeenlinnassa Hämeenkatu auki
Anonyymi-ap
11389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Löytyiskö Tampereelta kapinan aikana haudattuja punikkeja?
Eipä ole Hämeenlinnassa Hämeenkatua.
Ei ole, mutta Hämeenlinnasta löytyy haudattuja punikkeja kyllä.
Ahvenistolle on haudattu varmaan 20000 punaista. Heidän muistonsa elää edelleen. Eikä äärioikeisto-oikeisto ole viisastunut, ei sitten sentin vertaa.
Kiskoja jatketaan assemalta hämeentietä pitkin kantolaan. ensimmäinen vaihe eli hämeentien rataosuus valmistuu vuonna 2050.
Mielenkiintoinen yksityiskohta. Oletko saanut tiedon tähän omista muistiinpanoistasi?
2 viikon työ kestää yllättäen pidempään...
Hämeenlinnassa ne yleensä venähtää. 2 viikkoa muuttuu kuukausiksi. Parin kuukauden liikenneympyrän parannus muuttuu vuoden projektiksi, jne.
Punikit kaivamaan omia hautojaan
Tampere ja ratikka on kyllä täysi vitsi. Kaiken maailman kyliin niitä viedäänkin.
Kaivavat monttua kreikkalaiseen tapaan. Ukki aloitti ja pojanpojanpoika lopetti tai ainakin palkanmaksu loppui naimattoman tyttären poikalapseen.