Pietilän perhe?

Millainen perhe IS:n Pietilällä on? Onko lapsia? Entä vaimo? Ovatko jo saaneet kärsiä? Pietilä kaivaa verta nenästään, mutta ei raukka ymmärrä, että tekee myös perheensä elämästä helvetin, kuten on tehnyt Karpelan lasten suhteen.
4256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaahas, kepulaiset on siis löytäneet tälläiset keinot, uhkaillaan jo Pietilän perhettä.

Kepuhan toimii tässä kuin mafia konsanaan.

Aika raukkamaista, olkoonkin kepulaisen viesti

Äänestä
  • Mutta perhe Pietilän tulee tietää ja heidän lastensa myös, että isänsä on tehnyt joidenkin toisten lasten elämän helvetiksi.

    Kun lapset saavat kysellä isältään, miksi hän näin tekee ja itse lukemalla, jos ovat jo lukutaitoisia, todeta, millaista valhetta ja ennenkaikkea ilkeämilisyyttä toimittaja voi harkitusti tuhota toisen lapsen elämän ja tulevlaisuuden, olisi oikeus ja kohtuus, että Pietilän perheelle tulisi sellainen ryvetys päälle, että lapset nousevat kapinaan isäänsä vastaan.

    Lukemalla Karpelan vastaukset, voin vain todeta, että mitä muuta tavallinen ihminen voi puolustuksekseen sanoakaan, kuin mitä Karpela kirjoitti, asiahan on niin ja me normaalit kansalaiset vain voimme todeta, miten tarkoitushakuista ja sanoilla pyörittämistä voi lehtimiehen kynän jälki olla.

    En käytä enää ENIRON puhelinluetteloa, kiitos on nyt kaksi mistä valita, en osta Iltistä, kiitos, en usko enkä halua lukea ihmisten perheitä tuhoavasta tyylistä, toivottavasti moni muu tekee samoin, ostoboikottiin Iltis-lehti.

    Äänestä

  • ei auta kirjoitti:

    Mutta perhe Pietilän tulee tietää ja heidän lastensa myös, että isänsä on tehnyt joidenkin toisten lasten elämän helvetiksi.

    Kun lapset saavat kysellä isältään, miksi hän näin tekee ja itse lukemalla, jos ovat jo lukutaitoisia, todeta, millaista valhetta ja ennenkaikkea ilkeämilisyyttä toimittaja voi harkitusti tuhota toisen lapsen elämän ja tulevlaisuuden, olisi oikeus ja kohtuus, että Pietilän perheelle tulisi sellainen ryvetys päälle, että lapset nousevat kapinaan isäänsä vastaan.

    Lukemalla Karpelan vastaukset, voin vain todeta, että mitä muuta tavallinen ihminen voi puolustuksekseen sanoakaan, kuin mitä Karpela kirjoitti, asiahan on niin ja me normaalit kansalaiset vain voimme todeta, miten tarkoitushakuista ja sanoilla pyörittämistä voi lehtimiehen kynän jälki olla.

    En käytä enää ENIRON puhelinluetteloa, kiitos on nyt kaksi mistä valita, en osta Iltistä, kiitos, en usko enkä halua lukea ihmisten perheitä tuhoavasta tyylistä, toivottavasti moni muu tekee samoin, ostoboikottiin Iltis-lehti.

    Todella alhaista, jatkat Pietilän uhkailua tyyliin: "olisi oikeus ja kohtuus, että Pietilän perheelle tulisi sellainen ryvetys päälle, että lapset nousevat kapinaan isäänsä vastaan."

    Täytyy olla sairas ajatellakseen noin. Varsinkin kirjoittaakseen tänne noin.

    Tai sitten kepulainen

    Äänestä

  • alas voi vajota kirjoitti:

    Todella alhaista, jatkat Pietilän uhkailua tyyliin: "olisi oikeus ja kohtuus, että Pietilän perheelle tulisi sellainen ryvetys päälle, että lapset nousevat kapinaan isäänsä vastaan."

    Täytyy olla sairas ajatellakseen noin. Varsinkin kirjoittaakseen tänne noin.

    Tai sitten kepulainen

    Totuus ei pala tulessakaan. Pietilä itse on tätä halunnut ja tulee myös saamaan. Ei tämä mitään uhkailua ole vaan tosiasia. Tottakai on luonnollista, että myös Pietilän perhe tulee kärsimään Karpelan tavoin. Lipponen meni henkilökohtaisuuksiin ja on tullut huomaamaan, että teki perheensä elämästä helvetin. Näin se vain menee. Joka toiselle hautaa kaivaa ja joka toiselle ei...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tietoo? kirjoitti:

Millainen perhe IS:n Pietilällä on? Onko lapsia? Entä vaimo? Ovatko jo saaneet kärsiä? Pietilä kaivaa verta nenästään, mutta ei raukka ymmärrä, että tekee myös perheensä elämästä helvetin, kuten on tehnyt Karpelan lasten suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu