Huonoa sisältöä lastensuojelusta hallitusohjelmassa

Entä holhouksen toteuttamiseksi valehtelevat sosiaaliviranomaiset? 😢

"rajoitustoimien käytön edellytyksiä selvittämällä" -tavoite on varmistaa lapsen etu. Syy niiden selvittämiseen on kuitenkin tieto sosiaalityöntekijöiden tekemästä väärin rajoittamisesta. Rajoitukset eivät vastaa lain kirjainta ja ovat liioiteltuja. Kyse on vanhempien edusta, jota vastaan lastensuojeluvirasto toimi eikä lapsen edusta. Hallitus olettaa, että lapsen etu ei ole elää vanhempansa kanssa ilman näyttöä.

"lastensuojelutyöntekijöillä ja sijaishuoltoyksiköillä on oltava aidot valmiudet" - tällä yritetään estää lasten kuolemat eli yritetään kontrollilla pakottaa erimieliset nuoret ja pahoinvoivat vanhemmat olemaan tekemättä "väkivaltaa" niin kuin poliisivaltio

"edistetään varhaista tukea" - Ei lopeteta sijaishuoltoa, mutta lisätään avopalveluja. Ongelma ei ole avopalvelujen puute vaan sosiaalityöntekijän valehtelu, että vanhempi ei sovi avopalveluun tekaistuilla perusteilla holhoukseen pakottamiseksi. Hallituksen esityksestä puuttuu vanhempien ja lasten oikeus itsenäisyyteen ja turvallisuuteen virkamiehen harjoittamalta pakottavalta kontrollilta.

"selvitetään väkivaltaisten nuorten kuntoutus" - tätä varten tarvitaan toimivaltuuksien lisäämistä. Kuntoutus ei toimi, jos sen kohdetta syytetään väkivaltaisuudesta ymmärtättä mitään ja vetoamalla toimivaltaiseen auktoriteettiin.

"velvoitetaan viranomaiset aktiiviseen yhteistyöhön" - tavoite on lopettaa se, että sijaishuollon alkaessa lastensuojelutoimisto lopettaa yhteistyön sijaisperheen kanssa ja teeskentelee, että tämä on pysyvää. Vanhempia ei mainita.

"kadonnut lapsi löydetään ja saadaan palautettua" - Leeni Ikonen on saanut kadonneiden lasten narratiivinsa mukaan. Kadonneisiin lapsiin keskittymällä ohitetaan lasten tahto ja tosiasiat vanhemmista. Sillä korostetaan vain viranomaisvaltaa.

Entä jos sosiaalityöntekijä valehtelee, että lapsi tai vanhempi on sairas tai väkivaltainen ja lapsi katoaa sijaishuollosta saadakseen oikeutta? Valehtelun tavoite on vain saada prosessi alkuun eikä byrokraatti tajua asioita.

Hallitusohjelmasta:

Hallitus kiinnittää erityistä huomiota neuropsykiatrisesti oireilevien (nepsy) lasten palveluihin ja heidän perheittensä tukeen sekä nopeaan diagnosointiin ja avun piiriin pääsyyn.

Hallitus uudistaa lastensuojelulainsäädännön. Uudistuksessa varmistetaan lapsen edun, hyvinvoinnin ja turvallisuuden toteutuminen rajoitustoimien käytön edellytyksiä selkeyttämällä. Lastensuojeluviranomaisilla ja sijaishuoltoyksiköillä on oltava aidot mahdollisuudet ja riittävät toimivaltuudet tehdä työtään. Edistetään varhaista tukea, moniammatillista lapsiperhetyötä ja lastensuojelun avopalveluita painottavaa palvelurakennetta.

Selvitetään vakavasti väkivaltaisten nuorten hoito- ja kuntoutusketjun toimivuus. Velvoitetaan viranomaiset aktiiviseen yhteistyöhön sekä varmistetaan riittävä toimivalta ja keinovalikoima, jotta sijoitettu tai huostaanotettu kadonnut lapsi löydetään nopeasti ja saadaan palautettua.

Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhelaitoksella

5

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös avohuollossa oleminen voi olla valehteluun oerustuvaa eikä perheellä ole lastensuojelun tarvetta. Silti sosiaalityöntekijä pakottaa avohuoltoon ja sijaishuoltoon, koska vanhempi kieltäytyy.

    • Anonyymi

      Teemu mikset ole töissä?

    • Anonyymi

      Koko hallitusohjelma on sairas.

      • Anonyymi

        Eihän edellinenkään hallitus toteuttanut hallitusohjelmaa.

        Alkoi tuhlata rahaa vaikka oli sovittu ettei kustannuksia lisää ennenkuin on tuloja varmistettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4180
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2121
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1058
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe