Tuskin vasemmisto kuin 1918 tarttuu aseisiin ja hyökkää lallista halltusta vastaan.
Kun niin nyt demokratiaa vastaan ja äänestystulosta.
Silloin Stalin oli ohjaamassa mm marraskuussa 1917 SDP puoluekokouksessa yllyttäen aseelliseen kapinaan, voisiko nyt Putin tehdä saman yllyttäisi kapinaan vasemmistoa. Stalinille yhä vasemmisto huutaa "toveria", voisiko huudon vastaanottaja olla nyt Putin.
Olisiko MPP uskollinen Stalinille ja sitä kautta Putinille. Putin on Stalin fani kuin meidän vasemmistokin.
Meidän pakko isänmaatamme korjta nyt viimeistään Marin oli niin leväperäinen 40 miljardin lisävelalla, se jää historia suurimmaksi velanotoksi. Kaikki tiedämme vaikean koronan hoidon, kuin Putinin sodankin. Muttei nämä Neuvotoliiton suunan sodat nyt tuossa ole ainoat, suuriosa eurooppaa Neuvostoliitto valtasi aina 1990- luvulle asti. Siitä ei vasemmistomme ole pahaa sanonut, jo Suomen itsenäisyyden alussa vasemsmitolla oli Stalin asiantuntijana miten juuri itsenäistynyt Suomi saadaan takaisin Venäjän yhteyteen. Alkoi SDP:n aseellinen ns "punakapina" jossa Stalin oli ylimmäisenä päsmärina mm marraskuussa 1917 oli mukna SDP puoluekokouksessa yllyttämässä aseelliseen sotaan omaa kansaa vastaan, laillista hallitusta, kuten nytkin Ayliike lietsoo kapinaan suuntaava amantraansa, Ayliike joka jatkumoa Stalin tyyppiselle "toveri" liikkeelle. Demarit ei vieläkään myönnä punakapinaansa, niin Putin -maista " emme ole hyökänneet Ukrainaan"
Ayliikkeesseen on loput melkein kommunisteista siirtyneet, heillä pitkät yhteydet Neuvotoliiton ja Venäjän vaikutusvaltaan, mm tehtaankadulta vaativat lakkoja, kun heille epämieluisa hallitus oli, että lakoin kaataa hallitus.
MPP vaikuttaa olevan lammas Putinin vaatteissa, joka saa kehuja kommunisteilta ja sosialisteilta, joilla se suunta se vanha suunta. Ei tuollainen Ayliike enää sovi 2000 luvulle. MPP sanoi eläkkeensä olevan yli 7000 € kk, paljonko siinä ns Putin lisää?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Putin ollut ja on hyvä maksaja tovereille.
Suomi on kuitenkin sen verran amerikkalainen yhteiskunta, että hyvin vähän käytännön haasteita on ollut.
Ruisleipää ja hiillosmakkaraa.
Taas alkaa vasemmisto yllyttämään kahtiajakoon, kuten MPP tuossa kirjoittaa.
Mikä hyöty vasemmistolle olisi kahtiajakautuneesta yhteiskunnasta, kyllä vallankumousta nyt vaikea tehdä jota aiemmin yrittäneet. Ohjaako ina KGB (FST) vielä nyky kommunisteja ja sosialisteja mm että ottaa jokin tikun nokkaan, heillä nyt persut, miten se kaiken pahan alku juuri, vaalissa hyvin pärjännyt puolue, ettei saisi vasemmiston mukaan mennä hallitukseen. Että äänestäjänsä kärsii, jos työhön pitää mennä.
Älä "Lydia" poista, kehoituksista huolimatta. Vasemsmitolla yhä Stalin linja, että he vain oikeassa, muut linnaan, -niin sanotusti.
Pahimmat vihervasemmistossa haluavat kaaoksen Suomeen. Putin taputtaa !
Mihinkäs oikeisto vei Suomen ja sen uljaat nuorukaiset vuoden 1941 kesällä?
Myöhemmin piti sitten komentaa mukaan vanhempiakin ikäryhmiä, jotka vaan jotenkin tolpillaan pysyivät.
Niin mihinkäs sitä silloin Suomesta lähdettiin, ihan ulkomaille?
Mutta ei ollut mikään Keihäsmatka, oli järeämmät aseet.
Historia on monipuolista kun oikein silmiin katsotaan.
Nyt on 2023 ja Aypunikit hioo kynsiään. Pelkona että toverikunta tulee harvenemaan.
Niin, aloittaja möyrysi vuoden 1917 tapahtumista!
Mites 1917 liittyy Suomen Keskustaan persutrolli?
SIEG HEIL!
Aloittaja eli palstamajuri on täysin äärioikeistolainen fasisti, joten kommenttisi osui napakymppiin!