Laiturin nokassa lohkareella,
katsellen merta liplattavaa,
auringonsiltaa, saareen johtavaa.
Ei aarre mun siellä piilossa,
ei sateenkaaren päässä,
vaan paljon lähempänä,
aina mukana mielessä,
pehmeästi kuiskien sydämessä.
Tiedät nainen jo sen,
sulla näyttänyt jo kaiken:
Aarre oot mulle todellinen,
et pinkki pilvi eteerinen.
Aitoa emäntäainesta,
rautaista vaimomatskua,
sydän syvä ja lempeä.
Naiselle joka tietää tämän jo irl.
katsellen merta liplattavaa,
auringonsiltaa, saareen johtavaa.
Ei aarre mun siellä piilossa,
ei sateenkaaren päässä,
vaan paljon lähempänä,
aina mukana mielessä,
pehmeästi kuiskien sydämessä.
Tiedät nainen jo sen,
sulla näyttänyt jo kaiken:
Aarre oot mulle todellinen,
et pinkki pilvi eteerinen.
Aitoa emäntäainesta,
rautaista vaimomatskua,
sydän syvä ja lempeä.
Naiselle joka tietää tämän jo irl.
Vastaukset 14
Vanhimmat
❤kiitos😘
Jos hän todella oisit,
riemusta ihan repeilisin,
sanoja kauniita kirjoittaisin,
kaipuun vuosien todistaisin.
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17899391Z
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Onnea, ehkä joskus on munkin vuoro.
Kuka tietää kaipauksen,
ellei kerro itse ihminen?
Oletuksia turhia täynnä,
palstan harmaa varjoelämä.
Avoimin sydämin kirjoitin,
sä turhaan epäilit motiiviain,
oot mulle aina se ykkönen,
nainen hellä ja rautainen.
Pilveen pinkkiin höttöön,
katoisi luotas koskaan en,
usko se jo, ihanainen!
mutta sydämeni on surkastunut rusina
pakkasin sen huolellisesti tulitikkurasiaan
pöytälaatikkoni uumeniin lukkojen taakse
se ei puhu enää mitään, mykkä nukke parka
ei uskalla odottaa suuria huomiselta.
Älä sydäntäs surkastuta,
rasiaan turhaan piilota.
Elää anna sen riemuita,
vapaana etsiä ja iloita.
Vain sydän elävä löytää,
omansa kerran tavoittaa.
Piilotettu rusina, piilossa elämän pullassa.
Löytää vain jos osaa etsiä,
Pidä enemmin esillä,
valona arjen hämärässä.
Kiva lukea pitkästä aikaa sun kirjoituksia "jaska"
Taidan olla helposti tunnistettava.
Minkäs koira karvoilleen voi.
Miksi pidit niin pitkän tauon?
Yrittänyt vähentää tätä fiilistelyä ja tunteilua.
Sillä on itseruokkiva vaikutus minuun, eikä se johda mihinkään. Hän nainen tietää kyllä tarpeeksi, mutta olemme jumissa omissa poteroissamme. Samalla puolella ja kuuloetäisyydellä, mutta silti erillämme. Ei olla taistelupareja vieläkään.
Kesäyön kalpeassa valossa,
lauloi lintu lauluansa.
Toiselle viestiä liversi,
rakkautta takaisin odotti,
silti yksin oksallansa,
sydän tyhjänä huhuili.
Sitä mies yksin yössä kuunteli,
kovin tutulta kohtalo linnun vaikutti,
järven selälle tyhjän huutelulta,
rantametsän kaiku- ukolta.
Ei auttanut privaviesti tahi meili,
ei sana suora, runonpätkä,
saati emojien kuvakieli.
Keinoja monia käytetty on,
silti odotus ain ääretön.
Naiselta pyyti vain yhtä:
Sanoisi ihanainen,
onko Me aivan mahdoton?
Hukannut on mies suuntansa,
sumussa kulkenut sankassa,
ääntä kantavaa kohti meloen,
suuntaan väärään vain päätyen.
Sytyttäisit nainen lyhtysi,
miehelle sen merkiksi,
tännepäin tulla jo saisi,
saarella mua odottaisi,
ihminen aito virheineen,
sydän aina lämpöinen.