Julkaistu: ti 23.6.2020
Etelä-Pohjanmaalla työskentelee monia romanitaustaisia vartijoita. Heistä kolme oli haastateltavana Romano miritsissä 26. helmikuuta 2019. Tuolloin kuullussa jaksossa vartijat kertoivat omista poluistaan turvallisuusalalle ja mm. siitä, millaisia ominaisuuksia hyvällä vartijalla on. Tämänkertaisessa Romano miritsissä aiemmasta haastattelusta tutut Petri "Piki" Kuusisto Kauhajoelta ja Rainer Salojensaari Kurikasta kertovat kesäkuulumisiaan. Tarinaa ja tapahtumia riittää: välillä on soiteltu poliisista ja neljän seinän sisällekin on jouduttu, tosin töihin. Vartijat tapasi kurikkalaisen huoltoaseman terassilla aurinkoisessa kesäsäässä toimittaja Jaakko Laakso.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50512134
Romanivartijoiden kesäkuulumiset
5
782
Vastaukset 5
- Anonyymi
Hyvä vartija tuntee lain, luonteen ja huomisen sään
Julkaistu: ti 13.8.2019
Etelä-Pohjanmaan alueella toimii lukuisia romanitaustaisia vartijoita. Toimittaja Jaakko Laakso ryhtyi selvittämään, mikä on saanut näin monet romanimiehet innostumaan turvallisuusalalle. Romano miritsin jaksossa kuullaan turvallisuusalan koulutuksesta, työstä ja esimerkiksi siitä, millaisia ominaisuuksia on hyvällä vartijalla. Aiheesta kertovat alan ammattilaiset Petri Kuusisto, Rainer Salojensaari ja Markus Kuusisto.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50177183 - Anonyymi
Hyvät kesä-säät on vartioida tai olla vartioimatta.
Mutta säitä on ja kesä jatkuu.
https://youtu.be/-HJbEWzaC4E
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591200
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571128Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1201072Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7970- 96950
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5785Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27741Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192686- 71659
- 32640