Ogier ajelee huvikseen joitain kisoja. Hän voi mennä ihan omilla taktiikoillaan jokaisessa kisassa, koska ei tarvitse murehtia kokonaiskilpailun voitosta kuten Rovanperän. Hyvä esimerkki Safariralli, jossa Ogierjätti toisen vararenkaan pois saaden keveämmällä autolla yli 20s toiseen päivään. Nämä Rovanperän pistemenetykset voi viedä maailmanmestaruuden. Latvalalla ei ole hoksottomia nyt eikä kykyä tallimääräykseen. Etusijalle aina kaikki kisat
läpi ajava kuski!! Herätys tojjoota
Latvala tekee emämunausta Toyotan johdossa
16
479
Vastaukset
- Anonyymi
niin, JML on aito urheilumies eikä mikään eurospekulantti italialainen tai pritti autohuijari, moottoriurheilusta pitäisi nimenomaan siivota POIS tuollaiset omaan taskuun vetäjät, Latvalan periaatteita vastoin toimivat.
Toivottavasti JML valitaan FIAn johtoon.
Ihanainen päivä oli päättynyt Lapual ja von Tööpseli ratsasti Aukkoja Katsellen- Anonyymi
Latvala on Töysäläinen eli nykyisin Alajärvinen, ei Lapualaanen. Tuonne ei Von Döbeln edes uskaltanut tulle aukkoja katselemaan, sen verran kiukkusia eukkoja siellä oli ja on edelleenkin.
- Anonyymi
Latvala ei noista asioista päätä!
- Anonyymi
Se on urheilupuolen johtaja joka noista päättää. Eli tallipäällikkö. Ettäkö te nyt sen vertaa ymmärrä.
- Anonyymi
Taidat olla vähän pihalla... se on lindström/ lehtinen ja japsit jotka noista asioista päättää.... latvala on teamin keulakuva...ja hyvä sellainen....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla vähän pihalla... se on lindström/ lehtinen ja japsit jotka noista asioista päättää.... latvala on teamin keulakuva...ja hyvä sellainen....
Sinulla on lukemisen ymmärtäminen vähän vaikeaa. En ole sanonut että tallipäällikkö Latvala olisi päättänyt noin. Se on urheilupuolen päällikkö joka päättää. Ei noi kaikki jotka mainitsit. Olet aika yksinkertainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on lukemisen ymmärtäminen vähän vaikeaa. En ole sanonut että tallipäällikkö Latvala olisi päättänyt noin. Se on urheilupuolen päällikkö joka päättää. Ei noi kaikki jotka mainitsit. Olet aika yksinkertainen.
Mutta en noin pihalla kuin sinä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta en noin pihalla kuin sinä!
Ainavaanko väännät selvää asiaa? Eikö oikein mene jakeluun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on lukemisen ymmärtäminen vähän vaikeaa. En ole sanonut että tallipäällikkö Latvala olisi päättänyt noin. Se on urheilupuolen päällikkö joka päättää. Ei noi kaikki jotka mainitsit. Olet aika yksinkertainen.
Just äsken väitit että Latvala päättää...:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just äsken väitit että Latvala päättää...:D
No en oo väittänyt. Koko ajan sanonut että urheilupuolen johtaja päättää.. Nyt valoja päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en oo väittänyt. Koko ajan sanonut että urheilupuolen johtaja päättää.. Nyt valoja päälle.
Kelaappa palikka vähän takaisin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kelaappa palikka vähän takaisin!
Kelasin.. en edelleenkään ole kirjoittanut väittämälläsi tavalla. Voitko kirjoittaa mitä kohtaa tarkoitat?
- Anonyymi
JMLn asema Toyotalla tosin on sellainen, että hän päättää, jatkavatko palkolliset lindström/ lehtinen viroissaan. JML käy strategiset neuvottelut Toyodan kanssa ja ajelevat samantien Celicaa, siis nauttivat elämästään, Petäjävedellä.
- Anonyymi
Ehkä sinun unelmissasi....
- Anonyymi
Toyotan ylivoima on vienyt sen vähäisenkin mielenkiinnon MM-sarjasta. Kalle voittaa maailmanmestaruuden näytöstyyliin.
- Anonyymi
Vain nössöt ja tumpelot tekee tallimääräyksiä. Huntaillakin napsahti vielä omaan nilkkaan ruotsissa. Jos ei pärjää ajamalla niin ei pärjää.. Käsketään keulakuskin jarrutella, että suosikkipoju voittaa, naurettavaa. Sitten menee vielä töppäämään ihan itse safarissa..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1493720Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki963612Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423153Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182511- 1812172
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251367- 951221
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241061Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691008Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt116979