Tilanne Venäjällä kärjistyy

On mahdollista, jopa todennäköistä, että Venäjän sisällä tullaan nyt näkemään aseellinen konflikti Wagner-joukkojen ja turvallisuuspalvelu FSB:n joukkojen välillä. Mahdollisesti myös Venäjän armeija osallistuu tulevaan kahakkaan. Prigozhinia syytetään jo kapinaan yllyttämisestä. Moskovaan on pystytetty tiesulkuja.

Ulkoministeri Valtosen ja puolustusministeri Häkkäsen on nyt syytä olla valmiudessa heti ministerikautensa alussa. Tällöin konflikti voi helposti muuttua hallitsemattomaksi, jos Wagner alkaa saada tukea Venäjän armeijan sisällä. Kyse on sikäli huolestuttavasta konfliktista, että osapuolina ovat kaksi militaristista ryhmää, jotka ovat tottuneet ratkaisemaan asioita väkivalloin. putler ehkä avasi pullon korkin kohti Venäjän sisällissotaa ja hajoamisprosessia. Se kehitys on Suomen kannalta toisaalta myönteinen mutta toisaalta vaarallinen, kun ennustettavuus heikkenee.

Jos eteläisellä Venäjällä aletaan sotia venäläisten kesken, se tarjoaa Ukrainalle paremmat mahdollisuudet edetä vastahyökkäyksessään.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

34

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Olen vähän eri mieltä MPP. Tämä on vain hyvä asia Ukrainan ja lännen kannalta. Antaa roistovaltion tuhota itse itsensä.

      • Kuten koronakeväänä nyt kaikkien on annettava tukensa istuvalle hallitukselle eikä vaivata sitä joutavilla välikysymyksillä.


      • Ei kannata olla eri mieltä. Asia olisi hyvä noin kuin sanot. Mutta emme voi tietää, meneekö se tuolla tavalla. Voi mennä myös hallitsemattomaksi tai vallan vaihtumiseen entistäkin sotaisammaksi. Tässä on sekä hyvä että paha skenaario.


      • mielipidepankki kirjoitti:

        Ei kannata olla eri mieltä. Asia olisi hyvä noin kuin sanot. Mutta emme voi tietää, meneekö se tuolla tavalla. Voi mennä myös hallitsemattomaksi tai vallan vaihtumiseen entistäkin sotaisammaksi. Tässä on sekä hyvä että paha skenaario.

        Vihollinen pysyy vihollisena, mutta sisäisesti hajanainen, riitelevä ja heikko vihollinen on parempi kuin yhtenäinen ja vahva vihollinen.


      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Vihollinen pysyy vihollisena, mutta sisäisesti hajanainen, riitelevä ja heikko vihollinen on parempi kuin yhtenäinen ja vahva vihollinen.

        Onhan oikein ruudinkeksijän tekstiä. HO HOO, HO HOO!

        Oikea SOTILAS


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Ei kannata olla eri mieltä. Asia olisi hyvä noin kuin sanot. Mutta emme voi tietää, meneekö se tuolla tavalla. Voi mennä myös hallitsemattomaksi tai vallan vaihtumiseen entistäkin sotaisammaksi. Tässä on sekä hyvä että paha skenaario.

        Molemmat olette oikeassa, Skenaario on todella vaikea ja määärittelee myös meidän tulevaisuutta.


    • putler käskenyt neutralisoida kapinalliset. Tulee todennäköisesti verinen operaatio, sillä Wagner-joukot eivät taida noin vain antautua, koska tietävät tulevansa tapetuiksi kapinasta joka tapauksessa.

      • Anonyymi

        Pitääkö Suomen alkaa lähettää apua Wagnerillekin? Ja kai elinkustannukset nousee edelleenkin, voihan tuonkin laittaa tekosyyksi sille?


      • Osa Prigozhini joukoista on toki vankilasta haettuja murhaaja-raiskaaja-pedofiilejä, jotka voisivat ihan hyvin antautuakin, kun elinkautinen pakkotyötä ei tunnu edellisen päällä enää miltään.

        Toisaalta vapaana murhaaminen, ryöstely ja raiskaaminen olisi parempi näillekin. Saa venäläiselle yhteiskunnalle samalla vähän kostettua.


      • Brittitiedustelun mukaan "Venäjän puolustusministeriön toimijat ovat olleet yllättävän passiivisia". Mikä tarkoittaa että armeija on kääntämässä selkänsä Putinille!
        Tällöin Ukraina valtaa Krimin takaisin itselleen. Ja sieltä kohti Volgogradia.,,


      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Osa Prigozhini joukoista on toki vankilasta haettuja murhaaja-raiskaaja-pedofiilejä, jotka voisivat ihan hyvin antautuakin, kun elinkautinen pakkotyötä ei tunnu edellisen päällä enää miltään.

        Toisaalta vapaana murhaaminen, ryöstely ja raiskaaminen olisi parempi näillekin. Saa venäläiselle yhteiskunnalle samalla vähän kostettua.

        Ammattimiehiä. Sanoisi Nikke Pärmi.


    • Anonyymi

      Ei tule mitään, kapina menee pian ohi, kun Venäjä alkaa sitä lyömään.
      Pitäisi olla laajemmin joka leviäisi muuallekkin Venäjälle. Putin tuhoaa kapinan armotta, oma valta kyseessä. Venäjän keskusvalta on niin voimakas ettei tällaisilla kapinoinnilla sitä horjuteta. Neuvostoliiton ajoiltakin kerrotaan, kun jotkut rohkeni lakkoon, valta toi tykkejä joilla suorasuuntauksella lakkoilijoihin, se meni pian ohi. Meidän Ay-liikettä Neuvotoliitto piti kuin kukkaa kämmenellä, että olisi saatu meille epäjärjestystä, heillä oli ainainen tavoite liittää Suomi Neuvotoliittoon. Jopa tehtaankadulta tuli tovereille vaatimus lakkoillaa, että saavat heille epämieluisan hallituksen kaadettua, omat toverit tekivät mitä käskettiin. Vieläkin meidän toverit huutaa "toverit.. toverit".
      Yhä meillä Ay-liike hakee epäjärjestystä, kommunisteja yhä Ay-liikeessä, he yllyttäjinä.
      Ei tietenkään MPPn mieleen, löytää huonoa tekstiä ja kirjoitusvirheita, kun ei kykene asiaan vastaamaan.

      • 1949 Kemissä Ryssä tosiaan yritti teettää kommunisteilla vallankumouksen. Tämä selviää Juhani Salmisen kirjasta. Silloin oli vaan sellainen mies Fagen hallituksen sisäministerinä että komensi santarmit paikalle.


      • Ei kirjoitukseni ole siinä mielessä mieleeni, koska se on täyttä soopaa. Mielesi on vallannut itse kehittelemäsi salaliittoteoria, jossa ay-liike on keskeisessä asemassa. Vikaa kannattaa etsiä omasta päästäsi.

        Neuvostoliitto ei tietenkään pyrkinyt luomaan Suomessa epäjärjestystä vaan päinvastoin järjestys ja vakaus oli heidän tavoitteinaan. Vakauteen pyrittiin tukemalla kaikin voimin Urho Kekkosta ja Kepun K-linjaa. Vakauden horjuttaminen olisi ollut Kremlin näkökulmasta painajainen. Kun vakaus horjuu kuten Budabestissä ja Prahassa, NL:n piti lähettää tankit kaduille pitämään järjestystä.

        Ay-liike ei pyri tietenkään mihinkään epäjärjestykseen vaan se on edunvalvontajärjestö. Yhtä hyvin voisi väittää, että EK pyrkii luomaan Suomeen epäjärjestystä. Sekin on edunvalvontajärjestö. Suomessa ei ole kommunisteja kuin yhden käden sormin laskettuna. Herää nykyaikaan.


      • mielipidepankki kirjoitti:

        Ei kirjoitukseni ole siinä mielessä mieleeni, koska se on täyttä soopaa. Mielesi on vallannut itse kehittelemäsi salaliittoteoria, jossa ay-liike on keskeisessä asemassa. Vikaa kannattaa etsiä omasta päästäsi.

        Neuvostoliitto ei tietenkään pyrkinyt luomaan Suomessa epäjärjestystä vaan päinvastoin järjestys ja vakaus oli heidän tavoitteinaan. Vakauteen pyrittiin tukemalla kaikin voimin Urho Kekkosta ja Kepun K-linjaa. Vakauden horjuttaminen olisi ollut Kremlin näkökulmasta painajainen. Kun vakaus horjuu kuten Budabestissä ja Prahassa, NL:n piti lähettää tankit kaduille pitämään järjestystä.

        Ay-liike ei pyri tietenkään mihinkään epäjärjestykseen vaan se on edunvalvontajärjestö. Yhtä hyvin voisi väittää, että EK pyrkii luomaan Suomeen epäjärjestystä. Sekin on edunvalvontajärjestö. Suomessa ei ole kommunisteja kuin yhden käden sormin laskettuna. Herää nykyaikaan.

        Korjaus: kirjoituksesi


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        1949 Kemissä Ryssä tosiaan yritti teettää kommunisteilla vallankumouksen. Tämä selviää Juhani Salmisen kirjasta. Silloin oli vaan sellainen mies Fagen hallituksen sisäministerinä että komensi santarmit paikalle.

        1949 sosiaalidemokraattinen ministeri käski ampua työläisiä Kemissä


      • Anonyymi kirjoitti:

        1949 sosiaalidemokraattinen ministeri käski ampua työläisiä Kemissä

        Kiitos Sapeli Simonen.


    • Anonyymi

      Käskeekö taas Putin meillä lakkoilla toverein. Silläkin saadaan epäjärjestystä ja heikennettyä EU Nato maata. Riku Aaltoon ym oltu yhteydessä Putinin kansliasta.

    • Anonyymi

      ei tappelu kauaa siellä pysy

      • Anonyymi

        Suomen persuluuserit ei joudukaan töihin, ne joutuu sotaan. Menettekö Putinin joukkoihin äärioikeistolaisuutta tukemaan?


      • Anonyymi

        Onko Venäjä liitetty Suomeen 1918?

        Kuuntele vaan persujen juttuja muutaman vuoden takaa, niin tiedät, että persut ne äärioikeistolaisryssiä on.


    • Anonyymi

      Putinista vaikea päästä eroon, rakentanut valtansa niin. ex KGB upseeri osaa mielenhallinnan. Aika pitkään meni ennenkuin huomattiin mikä on diktaattoriksi aikova maansa ulkopuolellekkin Neuvostoliiton palauttamis puheissaan. Tämä palkka-armeija on nyt kohta historiaa, Putin vielä saa joukkonsa sen tuhoamaan. TUOSSA ALLA LAINAUS PUTININ PUHEESTA. Ja tuskin nämä Neuvostoliiton - Venäjän mallit siitä miksikään muuttuu, aina olleet sotaisia. Vaikka meidän vasemmisto muuta puhunutkin.

      Putin: Vastauksemme tulee olemaan ankara
      Venäjän presidentti Vladimir Putin kutsui televisiopuheessaan kansalle Wagner-ryhmän valtausta Rostovin Donin alueella "aseelliseksi kapinaksi" ja "petokseksi".
      – Puolustamme valtiotamme sisältä tulevalta maanpetokselta, sanoo presidentti Putin.
      Putin sanoo myös, että se, mitä on tapahtunut viimeisen 24 tunnin aikana, on puukotusta selkään Venäjälle. Hän kutsuu sitä "itsekkääksi kapinaksi", joka häiritsee Venäjää puolustamasta itseään Natoa ja Ukrainan natseja vastaan.
      - Se, mitä näemme täällä, on maanpetos. Vastauksemme tulee olemaan ankara. Toimimme päättäväisesti tilanteen vakauttamiseksi
      Donin Rostovissa.
      - Kaikki, jotka ovat osallistuneet tähän kapinaan, saavat rangaistuksen. Teen kaikkeni puolustaakseni Venäjää.
      Putin veti historiallisia yhtäläisyyksiä myös Venäjän vuoden 1917 vallankumoukseen, joka puhkesi ensimmäisen maailmansodan aikana.

    • Anonyymi

      Presidentti Tarja Halonen ei vastaa Helsingin Sanomien (HS) Kuukausiliitteen haastattelussa selvästi kysymykseen, oliko hän liian sinisilmäinen Venäjän presidentti Vladimir Putinin suhteen.
      – En tiedä. Olen toki miettinyt, mitä muita keinoja olisi ollut, hän vastaa HS:lle ensin.
      – En kuitenkaan sano, että olin naiivi. Ei siinä mistään ystävyydestä ollut kyse. Suomi ei missään vaiheessa vähentänyt puolustusta. Maamiinasopimukseen liityttiin EU:n ja YK:n vaatimuksesta, ja se tehtiin tarkasti yhdessä puolustusvoimien kanssa ja vahvistettiin vastaavasti puolustusta, hän jatkaa sitten.
      Halosta on arvosteltu muun muassa siitä, että hän näyttää uskoneen liikaa Putinin Venäjään ja sen kehittymiseen demokraattiseen suuntaan. Venäjä järkytti Eurooppaa ja maailmaa reilu kuukausi sitten, kun se hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.
      Halonen kiistää HS:n haastattelussa sanoneensa Suomen Kuvalehdelle vuonna 2011, että hän ja Putin ovat ystäviä.
      https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/presidentti-tarja-halonen-vladimir-putinista-olemme-ystavia/

      MPP ja nämä vasemistolaisemme ei puutu Haloseen, vaikka kissansa tappaisi keskellä katua. Stalin loi järjestelmän joka edelleen pitää "toverit". Soslilisteilla tapa, ettei johtajiensa puheisiin puututa. Niitä vain puolustellaan, ja muutellaan Putin tapaan "ei me hyökkää Ukrainaan" "Natoa vastaan puolustaudutaan" valehtelevat kuin Halonen noissa kirjoitukssa. NYT TOVERIT PUOLUSTAUMAAN, ETTEI HALONEN NOIN SANONUT, ETTÄ "HÄKÄMIES" SE SANOI.

      • Varmasti Halonen teki virhearvion putlerin suhteen. Niin teki Niinistökin ja kaikki lännen johtajat. Herätystä ei tapahtunut edes vuonna 2014 vaan vasta vuonna 2022 helmikuun 24. päivänä. Vain Baltian maiden ja Puolan johtajat taitavat saada synninpäästön. He tunsivat putlerin aikeet länsijohtajia paremmin. Halonen ja Niinistö eivät siis erottuneet joukosta mitenkään. Kannattaa myös tutkailla, minkäalaisia näkemyksiä persut esittivät vielä muutama vuosi sitten Suomen suhteista Venäjään ja Natoon liittymisestä. Ano Turtiainen on jatkanut sillä linjalla edelleenkin.

        Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pidettiin tärkeänä hyvien suhteiden ylläpitoa naapurivaltio Venäjään. Ei siihen mitään säröjä tullut mistään suunnalta. Häkämiehen puhe on pieni poikkeus. Siinäkin Venäjää taidettiin kuvata haasteeksi, ei uhaksi. Mutta sinulle jälkiviisaus on parasta viisautta.


      • Anonyymi

        Eikö poju muista pääministeri Stubbin (kok) puheita "russofobiasta", kun vihreät varoitti riippuvuudesta Venäjän evergian suhteen?


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Varmasti Halonen teki virhearvion putlerin suhteen. Niin teki Niinistökin ja kaikki lännen johtajat. Herätystä ei tapahtunut edes vuonna 2014 vaan vasta vuonna 2022 helmikuun 24. päivänä. Vain Baltian maiden ja Puolan johtajat taitavat saada synninpäästön. He tunsivat putlerin aikeet länsijohtajia paremmin. Halonen ja Niinistö eivät siis erottuneet joukosta mitenkään. Kannattaa myös tutkailla, minkäalaisia näkemyksiä persut esittivät vielä muutama vuosi sitten Suomen suhteista Venäjään ja Natoon liittymisestä. Ano Turtiainen on jatkanut sillä linjalla edelleenkin.

        Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pidettiin tärkeänä hyvien suhteiden ylläpitoa naapurivaltio Venäjään. Ei siihen mitään säröjä tullut mistään suunnalta. Häkämiehen puhe on pieni poikkeus. Siinäkin Venäjää taidettiin kuvata haasteeksi, ei uhaksi. Mutta sinulle jälkiviisaus on parasta viisautta.

        "Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä."


    • Anonyymi

      Oli tavallaan odotettu tilane, mutta se on todettava, kovuus voi olla pelottavaa, mutta toisaalta on oltava valmis lyömään takaisin. Itse kokoomuslaisen koskaan ymmärtänyt venäläisyyttä, en edes venäjää puhuvana ja 30 vuotta töitä tehneensä. Edelleen ei ryssän toiminta yllätä yhtään..

      • Eikös Venäjä ole sitä, että koko ajan tulee yllätyksiä ja mitä kummallisimpia "haasteita" niin bisneksiin kuin arkielämäänkin? 🤔

        Ehkä se kokonaisuus sinänsä ei enää yllätä, että kaikki on yhtä sekavaa kaaosta, eikä oikeastaan mikään pidä paikkaansa.


    • Anonyymi

      Tursun mukaan 25.000 euroa on pieni raha ryssissä.

      • Anonyymi

        Politikot on pihalla idän tapahtumista. Venäjä ei häviä minnekkään ja muutos vie vuosikymmeniä. Tämä kapina on pitkään jatkuneen muutoksien eräs vaihe Neuvostoliiton kutistumisessa. Humanitäärinen katastrofi uhkaa Venäjän alueita ensi talvena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politikot on pihalla idän tapahtumista. Venäjä ei häviä minnekkään ja muutos vie vuosikymmeniä. Tämä kapina on pitkään jatkuneen muutoksien eräs vaihe Neuvostoliiton kutistumisessa. Humanitäärinen katastrofi uhkaa Venäjän alueita ensi talvena.

        Meinaatko maksaa ryssille.. Ehkä parempi laittaa ne maan alle..Kukaan kiinnostunut niitä elättämään.. Ryssiä siis...


    • Tilanne on varsin kummallinen. Näyttää siltä, että Venäjällä ei oikein ole kykyä ja halua panna putlerin käskyjä toimeen. Muutenhan olisi luullut, että Wagnerin joukot olisi eliminoitu muutamassa tunnissa. Ei kai heillä ole juurikaan raskasta aseistusta. Saattaa olla, että Venäjällä on nyt laajempaa putler-vastaisuutta ja siksi tilanne on odottava ja omituinen. Kaikki eivät vielä halua näyttää korttejaan tässä pokerissa tai pikemminkin venäläisessä ruletissa.

    • Anonyymi

      Onko pelko, että meillä persut lähtevät tästä Orpon heikostahallituksesta ja yrittävät vallankaappausta?
      Näin saisivat Suomessa hävitettyä demokratian ja sitä myöden rehellisetvaalit!

      Nyt kiireesti rajat kiinni Venäjälle.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe