Miksi kristityn tulee kieltäytyä palkkatyöstä

Olen ymmärtänyt, että Suomessa on nyt niin sanottu oikeistohallitus, joka koostuu pääasiassa kokoomuksesta, joka on tunnetusti paska puolue. Lisäksi olen ymmärtänyt, että kokoomuksen aikeena on tehdä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämästä mahdollisimman vaikeaa siinä toivossa, että nämä vihdoinkin ymmärtäisivät oma-aloitteisesti osallistua hyvinvointivaltionpelastustalkoisiin eli tappaa itsensä.

Olen sitä mieltä, että työtä ei pidä tehdä, enkä ole koskaan työtä tehnytkään muutoin kuin itseäni ja vertaisiani varten.

Mistä tunnistamme hullun? Kahdesta tuntomerkistä: 1) hullu sanoo sydämessään "ei ole Jumalaa", 2) hullu paljon työtä tekee.

Teologiani mukaan kristityn tulee kieltäytyä palkkatyöstä ja elää mieluummin tukien varassa seuraavista syistä:

1) Palkkatyö on orjuutta. Kristus on vapaus.
2) Paratiisissa ei tehty palkkatyötä. Kristityn tulee elää paraatisia todeksi jo nyt.
3) Palkkatyötä tekemällä osallistutaan kapitalismiin. Kapitalismi on syntiä.
4) Palkkatyötä tekemällä lisätään kulutusta. Kulutus tuhoaa luomakunnan.
5) Tuhat muuta syytä, joita en jaksa listata.

Lyhyesti sanottuna työstä on syytä kieltäytyä niin kauan kuin työn tarkoituksena on pitää kapitalistisen kulutusyhteiskunnan eli saatananpalvontakoneiston rattaat liikkeessä. Työtä on syytä tehdä vasta sitten, kun työ palvelee elämää ja ihmisyyttä eli Jumalaa (Jumala on elämä ja ihmisyydenkin hän on omaksunut).

Näissä merkeissä toivotan kaikille ihanaa kesälomaa ja mukavia joutilaita päiviä.

22

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Omia filosofioita voi kehitellä mielensä turhuudessa, mutta kovin Paavali piti ainakin työn tekemistä arvossa ja itse hankki elantonsa tekemällä töitä, vaikka olisi voinut siinä asemassa vaatia muiden elättämään itsensä. Muutoinkin hän sanoi että tehkää työtä käsillänne älkääkä olko muille rasitukseksi.

      Tietenkin ihmisellä on oikeus tehdä sellaista työtä ja sellaisella tahdilla kuin kokee sen mielekkääksi. Sosiaalinen ihminen on töissä mielellään ihmisten keskuudessa, heitä palvellen, heille iloisesti puhuen ja levittäen hyvää mieltä. Käsistään kätevä palvelee sillä tavalla. Nerokas ihminen palvelee aivoillaan ja saa siitä tyydytyksen. Ja kyllä täydellinen laiskamatonkin jostain työpaikan löytää.

      Joskin Aku Ankalle kävi siten että sai aina potkut kun nuhahti työpaikalla. Sitten työkkärissä sanoivat että nyt on unelmatyö, nukut sohvalla näyteikkunassa, että näin hyvin meidän sohvalla nukuttaa. Aku meni töihin, mutta sitten kun piti vain nukkua, häntä ei nukuttanutkaan enää ja hän sai potkut siitäkin työstä.

    • Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikille pitäisi maksaa sama keskimääräinen summa tulona riippumatta tekeekö työtä vai ei. Omia tuloja voi kasvattaa tekemällä ahkerasti töitä ja näin kasvattamalla keskimääräistä tuloa. Tällaisessa yhteiskunnassa on kannustavaa auttaa lähimmäistään kun kaikkien tulo riippuu kaikkien työpanoksesta.

      • Jos omistan paljon rahoja, on minun etuni pitää huoli siitä, että muut omistavat vähän rahoja, koska heidän rahaniukkuutensa hillitsee inflaatiota. Inflaatio voi saada aikaan, etten pysty elämään nykyisellä rahamäärälläni kuolemaani asti tekemättä mitään. Jos joudun näkemään vaivaa absoluuttisen rahamääräni kasvattamiseksi, joudun uhraamaan voimiani turhuuteen. On vähän merkitystä sillä, pidänkö absoluuttisen rahamääräni ja hintatason välisen suhteen vakiona (eli säilytän ostovoimani vakiona) tekemällä työtä vai sijoittamalla vai jollakin muulla tavalla. Joudun joka tapauksessa vähintäänkin ajattelemaan mammonaa, mammona on aina vähintäänkin taustalla vaanimassa, mikä loukkaa arvoani ihmisenä ja Jumalan kuvana. Mutta ehkä vielä enemmän arvoani loukkaa se, että joudun ylipäätään pelaamaan tällaista saatanallista peliä, vaikka minun pitäisi voida käyttää kaikki aikani kedon kukkien ja taivaan lintujen katseluun.

        Kapitalismi on työnsä tehnyt. Se on nyt tarjonnut viimeistä lanttia myöten sen hyvän, mitä sillä oli tarjottavana. Nyt sen on aika mennä. Vai luuleeko joku, että kapitalismi on ikuista? Luuleeko joku, että se on jotakin enemmän kuin vain tapa järjestää talous? Että se on peräti luonnonlaki?

        Olen valmis kuolemaan uuden maailman marttyyrina. Give me liberty or give me death, mutta älkää jättäkö kitumaan!

      • herrens_tiggare kirjoitti:

        Jos omistan paljon rahoja, on minun etuni pitää huoli siitä, että muut omistavat vähän rahoja, koska heidän rahaniukkuutensa hillitsee inflaatiota. Inflaatio voi saada aikaan, etten pysty elämään nykyisellä rahamäärälläni kuolemaani asti tekemättä mitään. Jos joudun näkemään vaivaa absoluuttisen rahamääräni kasvattamiseksi, joudun uhraamaan voimiani turhuuteen. On vähän merkitystä sillä, pidänkö absoluuttisen rahamääräni ja hintatason välisen suhteen vakiona (eli säilytän ostovoimani vakiona) tekemällä työtä vai sijoittamalla vai jollakin muulla tavalla. Joudun joka tapauksessa vähintäänkin ajattelemaan mammonaa, mammona on aina vähintäänkin taustalla vaanimassa, mikä loukkaa arvoani ihmisenä ja Jumalan kuvana. Mutta ehkä vielä enemmän arvoani loukkaa se, että joudun ylipäätään pelaamaan tällaista saatanallista peliä, vaikka minun pitäisi voida käyttää kaikki aikani kedon kukkien ja taivaan lintujen katseluun.

        Ortodoksijuutalaisuudessa on toimittu esittämälläsi tavalla. Monet heistä eivät käy töissä eikä heidän ole tarvinnut suorittaa asepalvelusta.

      • Anonyymi

        Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilta pitää vaatia velvollisuus tehdä työtä taitojensa mukaan. Joka ei työtä tee, ei saa mitään etujakaan, tietysti poislukien lapset, vanhukset ja vammaiset. Ei kellään muulla ole velvolisuutta elättää terveitä, työkykyisiä ihmisiä omalla työllään ja työstäkieltäjät suljetaan autiolle saarelle, jossa saavat sitten hankkia elantonsa itse.

      • herrens_tiggare kirjoitti:

        Jos omistan paljon rahoja, on minun etuni pitää huoli siitä, että muut omistavat vähän rahoja, koska heidän rahaniukkuutensa hillitsee inflaatiota. Inflaatio voi saada aikaan, etten pysty elämään nykyisellä rahamäärälläni kuolemaani asti tekemättä mitään. Jos joudun näkemään vaivaa absoluuttisen rahamääräni kasvattamiseksi, joudun uhraamaan voimiani turhuuteen. On vähän merkitystä sillä, pidänkö absoluuttisen rahamääräni ja hintatason välisen suhteen vakiona (eli säilytän ostovoimani vakiona) tekemällä työtä vai sijoittamalla vai jollakin muulla tavalla. Joudun joka tapauksessa vähintäänkin ajattelemaan mammonaa, mammona on aina vähintäänkin taustalla vaanimassa, mikä loukkaa arvoani ihmisenä ja Jumalan kuvana. Mutta ehkä vielä enemmän arvoani loukkaa se, että joudun ylipäätään pelaamaan tällaista saatanallista peliä, vaikka minun pitäisi voida käyttää kaikki aikani kedon kukkien ja taivaan lintujen katseluun.

        Kapitalismi on työnsä tehnyt. Se on nyt tarjonnut viimeistä lanttia myöten sen hyvän, mitä sillä oli tarjottavana. Nyt sen on aika mennä. Vai luuleeko joku, että kapitalismi on ikuista? Luuleeko joku, että se on jotakin enemmän kuin vain tapa järjestää talous? Että se on peräti luonnonlaki?

        Olen valmis kuolemaan uuden maailman marttyyrina. Give me liberty or give me death, mutta älkää jättäkö kitumaan!

        "Vai luuleeko joku, että kapitalismi on ikuista? Luuleeko joku, että se on jotakin enemmän kuin vain tapa järjestää talous? Että se on peräti luonnonlaki?"

        Todellakin on hyvä muistaa, että ihmiset ne nämä talousjärjestelmät laativat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilta pitää vaatia velvollisuus tehdä työtä taitojensa mukaan. Joka ei työtä tee, ei saa mitään etujakaan, tietysti poislukien lapset, vanhukset ja vammaiset. Ei kellään muulla ole velvolisuutta elättää terveitä, työkykyisiä ihmisiä omalla työllään ja työstäkieltäjät suljetaan autiolle saarelle, jossa saavat sitten hankkia elantonsa itse.

        Onneksi kenenkään ei tarvitse elättää ketään, vaan elatuksen lähde on persoonaton byrokratia. Tämä juuri takaa tasa-arvon. Näin kaiken maailman sieluttomilla poroporvareilla ja kokoomuksen äänestäjillä ja muilla sydämettömillä ihmisillä ei ole aivan sitä valtaa, joka heillä olisi puhtaaseen rahavaltaan perustuvassa yhteiskunnassa. Ajatelkaamme esimerkiksi vallanjanoisten paskiaisten unelmaa, yksityiseen hyväntekeväisyyteen perustuvaa sosiaaliturvaa: se olisi helvetti maan päällä, se näyttäisi ehkä tällaiselta: https://www.youtube.com/watch?v=WE9vxl9VQ0U (ellei joku jaksa avata linkkiä: yli 120 vuotta sitten kuvatulla videolla kaksi varakasta herratarta nöyryyttävät ja häpäisevät köyhiä heittelemällä näille kuin koirille surkeita armopaloja).

        Tukisysteemi on periaatteessa aika hyvä, mutta käytännössä siihen pitäisi tehdä erinäisiä parannuksia. Esimerkiksi toimeentulotuensaajien epäinhimillinen kohtelu (kyttäys ja valvonta) pitäisi lopettaa. Sellainen kohtelu ei ole Jumalan kuvan arvon mukaista. Tukien saamisesta pitäisi ylipäätään tehdä helpompaa ja suoraviivaisempaa. Se varmasti parantaisi ihmisten hyvinvointia.

        Ihanne olisi täydellisesti toimiva kasvoton kone. Vaikka monissa muissa asioissa inhimillisyys ja ihmiskasvoisuus ovat hyviä asioita, tässä asiassa pitäisi pyrkiä entistä suurempaan persoonattomuuteen ja kasvottomuuteen, entistä totaalisempaan byrokratiakoneeseen. Esimerkiksi kaikenlaiset tarveharkintaan perustuvat tuet ovat nöyryyttäviä ja ihmisarvoa alentavia: joku muu persoona harkitsee, onko minulla tarvetta.

        Kaikki persoonallisuus täytyy korvata täydellisen koneen kasvottomuudella. Tämä saattaa herättää pelottavan mielikuvan, jossa avuton yksilö rusentuu piittaamattoman koneiston rattaisiin, mutta näiden mielikuvien pelottavuus perustuu siihen oletukseen, että kone ei toimi. Kuvitellaan ehkä jotain kafkalaista painajaista, jossa syytöntä miestä tullaan eräänä aamuna pidättämään, minkä jälkeen alkaa loputon tappelu koneiston kanssa, ja lopulta tappelu päättyy yksilön tappioon. Kone tuhoaa yksilön, ja jokainen instanssi, johon voi valittaa, on samanlainen epäkuntoon mennyt kasvoton kone.

        Mikään ihmisen tekemä ei ole täydellistä, joten koneeseen pitäisi jotenkin saada sisäänrakennettua "inhimillinen ulospääsy". Olisi jokin inhimillinen taho, joka valvoo konetta. Virheen sattuessa toimenpiteet kohdistuisivat koneeseen, eivät yksilöön. Kun tämä persoonallinen taho saa valituksen, hän tekee ikään kuin manuaalisesti sen, mitä koneen olisi pitänyt tehdä automaattisesti (eli maksaa yksilölle tälle kuuluvat rahat kyselemättä), ja rupeaa sen jälkeen miettimään, kuinka koneeseen jäänyt vika voitaisiin korjata.

        Taannoinhan kokeiluluontoisesti jaettiin perustuloa parin vuoden ajan muutamalle tuhannelle työttömälle. Kokeilun lopputulos oli muistaakseni se, että työllisyyteen perustulo ei vaikuttanut sen enempää negatiivisesti kuin positiivisestikaan, mutta perustulon saajien hyvinvointi koheni. Ilmeisesti hyvinvoinnin koheneminen siis johtui siitä, että ihmisten ei pariin vuoteen tarvinnut tapella toimeentulostaan TE-toimiston tai Kelan kanssa. Perustulokokeilu siis teki maailmasta vähäksi aikaa hieman paremman paikan.

        Automaattinen perustulo voisi olla täydellisesti toimiva kone, kunhan perustulo on riittävän suuri. Mutta entä jos joku ryyppää perustulonsa, niin ettei hänelle jää rahaa ostaa ruokaa? Koneeseen pitäisi varmaankin liittää lisäosana mahdollisuus asua ja ruokailla ilmaiseksi. Tietysti tämä ilmainen asuminen ja ruokailu olisi avoin kaikille, ketään ei nöyryytettäisi kyttäämällä hänen yksityisasioitaan. Keneltäkään, joka päättää käyttää hyväkseen ilmaista asumista ja ruokailua, ei siis kysyttäisi, onko hänellä tarvetta asua tai ruokailla ilmaiseksi.

        Voi toki olla, että näin hyvä maailma edellyttäisi kapitalismista luopumista.

        Miten arvioisit Kiinan kommunistisen yhteiskunnan muuttuvan, jos siellä sallittaisiin puolueiden perustaminen ja vapaat vaalit? Mihin suuntaan siis siirtyminen yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään veisi maata? Köyhempien olot paranisivat vai huononesivat?

      • inti kirjoitti:

        En tiedä Kiinasta muuta kuin että Kiina on paska maa.

    • Anonyymi

      Kommariaate on osoittanut mahdottomuutensa siinä ettei ihminen ole luonnostaan sellainen että haluaa itselleen samaa kuin muille. Sen piti olla tasa-arvoa, vapautta yms. hienoa, mutta oli täysi helvetti ihmiselle.

      • ”Kommariaate on osoittanut mahdottomuutensa siinä ettei ihminen ole luonnostaan sellainen että haluaa itselleen samaa kuin muille.”

        Nyt Jeesus on jo sitten ”kommari”:

        Matt. 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

        Luuk. 6:35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

    • Anonyymi

      Pitääkö tässä sitten lähteä testamentteja metsästämään, leipänsä, kalojensa ja viininsä pitimiksi.

      Tai saarnaamaan hyödyllisille syntisille maailmanloppua helvetillisillä kärsimyksilläkin lisättynä, leipänsä, kalojensa ja viininsä pitimiksi.
      Autokin pitäis vaihtaa ja taloa rempata.

      • Nosta sossumassit Kelasta ja relaa.

      • Anonyymi
        herrens_tiggare kirjoitti:

        Nosta sossumassit Kelasta ja relaa.

        Mistä mahtaa olla nämä kelan sossumassit peräisin? Onko pienintäkään käryä?

    • Anonyymi

      Suurin osa siitä kaikesta työstä mitä tässä maailmassa tehdään on melko yhdentekevää. Melko turhaa siis ja usein jopa tuhoisaa. Oma työni on melko turhaa, ihan turha jätkä olen vaikkapa poliisiin, palomieheen, lanssikuskiin, vanhustenhoitajaan jne. verrattuna.

      Maailma pyörisi mainiosti ilman minunkin tekemisiäni.

      -a-teisti-

    • Anonyymi

      2 Tess.3;6-10

      .."..... joka ei työtä tee sen ei syömäänkään pidä."

      • Tuohon aikaan ihmiset elivät maataloudesta ja viljelemisestä, joten vaikka työ ei ollutkaan aina palkkatyötä, sitä riitti kaikille.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Tuohon aikaan ihmiset elivät maataloudesta ja viljelemisestä, joten vaikka työ ei ollutkaan aina palkkatyötä, sitä riitti kaikille.

        Palkkatyötä se oli, palkka maksettiin asumisena ja ruokana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palkkatyötä se oli, palkka maksettiin asumisena ja ruokana.

        Tuota, ne jotka itse omistivat maansa, eivät palkkatyötä tehneet. Eivätkä myöskään ne lukuisat orjat, joita toki pidettiin hengissä antamalla ruokaa ja joku leposija.
        Saattoi olla, että rikkaat ihan palkkasivatkin väkeä, eli maksoivat rahalla.

    • Anonyymi

      Kärsi kärsi sitä kirkkaamman kruunun saat 🤣

    • Neljä ihmistyyppiä:

      1. Ei usko Jumalaan ja tekee paljon töitä: hullu.
      2. Ei usko Jumalaan eikä tee paljon töitä: ei ainakaan välttämättä hullu.
      3. Uskoo Jumalaan ja tekee paljon töitä: ei ainakaan välttämättä hullu
      4. Uskoo Jumalaan eikä tee paljon töitä: viisas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1882
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1472
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1122
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      344
      1086
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1032
    6. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      809
    7. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      801
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      747
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      707
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      698
    Aihe