Vielä TV-kiellon logiikasta.
Monia palstalaisia väsyttää TV/internet-teeman vatvominen. Sivustaseuranneena uskaltaisin kuitenkin väittää keskustelun olleen hyödyllistä. Yhä useampi nimittäin uskaltaa ajatella ja jopa sanoa ääneen, että molemmat laiteet ja tekniikat ovat sinällään neutraaleja. Ratkaisevaa on, mihin ja miten niitä käytetään.
Itsestäänselvääkö? Ei suinkaan. Vielä jokin aika sitten esiintyi nykyistä paljon enemmän tarkoitushakuista puolustelua internetin puolesta TV:tä vastaan. Näin minusta tuntuu. Lienenkö oikeassa?
Moni on päässyt siis yhden kynnyksen yli. Hyvä niin.
Mikä olisi seuraava kynnys? Jos hieman oikaisen ja hyppään ehkä useammankin kynnyksen yli, niin olen sitä mieltä, että TV/internet-teema johtaa miettimään, voiko seurakunta soida moniäänisesti moraalikysymyksissä. Ja lopulta kysymykseen seurakunnan ja/tai tehtyjen päätösten erehtymättömyydestä.
TV:n osalta aikanaan käyty keskustelu ja linjanveto johti siihen, että sinut suljettiin seurakuntayhteyden ulkopuolelle sillä perusteella, että sinulla oli TV. Siis laitteen hankkiminen riitti "tuomion" perusteeksi, koska olit rikkonut kuuliaisuusvaatimuksen. Näin tapahtui, vaikka olisit pystynyt todistamaan, että katsot TV:stä vain pikku kakkosen.
TV-kysymyksessä sinun harkintaasi ja omantuntosi toimintaan luottaminen sai väistyä yhteisille päätöksille kuuliaisuuden tieltä.
Internetin osalta on valittu päinvastainen etenemistapa. On nimenomaan varottu tekemästä TV-asiasta tuttua halkipoikkijapinoon-linjanvetoa. Sen sijaan on vedottu itsekunkin omaantuntoon ja korostettu jokaisen henkilökohtaista vastuuta, harkintaa ja kykyä ratkaista, miten ja mihin internetiä käyttää.
Hyvä niin. Mutta entä johtopäätökset? Kuinka moni uskaltaa sanoa ääneen, että TV- ja internet-linjanvetojen taustalla on erilainen ajattelu- ja suhtautumistapa siihen, missä määrin moraalin osa-alueelle kuuluvat asiat edellyttävät seurakunnan yhteisiä päätöksiä, yhteisiä linjanvetoja ja missä määrin ne voidaan turvallisesti jättää yksilön harkintaan.
Eli suomennettuna: Minkä verran seurakunnassa sallitaan moniäänisyyttä moraalisissa kysymyksissä. Ja lopulta: Entä jos jonakin ajankohtana tehty linjanveto osoittautuukin osittain tai kokonaan aikansa lapseksi, niin riittääkö meillä uskallusta sanoa se ääneen.
Mikä on toinen vaihtoehto? Hirttäytyä dogmiksi sementoituun moraaliseen linjanvetoon? Hukata voimat ja pahimmassa tapauksessa lähimmäiset ja usko Jumalaan keksiessämme toinen toistaan läpinäkyvämpiä selityksiä pitääksemme yllä uskoa seurakunnan erehtymättömyyteen myös silloin, kun sen eri aikoina tekemät linjanvedot ovat lähtökohdiltaan ristiriidassa keskenään?
Monia palstalaisia väsyttää TV/internet-teeman vatvominen. Sivustaseuranneena uskaltaisin kuitenkin väittää keskustelun olleen hyödyllistä. Yhä useampi nimittäin uskaltaa ajatella ja jopa sanoa ääneen, että molemmat laiteet ja tekniikat ovat sinällään neutraaleja. Ratkaisevaa on, mihin ja miten niitä käytetään.
Itsestäänselvääkö? Ei suinkaan. Vielä jokin aika sitten esiintyi nykyistä paljon enemmän tarkoitushakuista puolustelua internetin puolesta TV:tä vastaan. Näin minusta tuntuu. Lienenkö oikeassa?
Moni on päässyt siis yhden kynnyksen yli. Hyvä niin.
Mikä olisi seuraava kynnys? Jos hieman oikaisen ja hyppään ehkä useammankin kynnyksen yli, niin olen sitä mieltä, että TV/internet-teema johtaa miettimään, voiko seurakunta soida moniäänisesti moraalikysymyksissä. Ja lopulta kysymykseen seurakunnan ja/tai tehtyjen päätösten erehtymättömyydestä.
TV:n osalta aikanaan käyty keskustelu ja linjanveto johti siihen, että sinut suljettiin seurakuntayhteyden ulkopuolelle sillä perusteella, että sinulla oli TV. Siis laitteen hankkiminen riitti "tuomion" perusteeksi, koska olit rikkonut kuuliaisuusvaatimuksen. Näin tapahtui, vaikka olisit pystynyt todistamaan, että katsot TV:stä vain pikku kakkosen.
TV-kysymyksessä sinun harkintaasi ja omantuntosi toimintaan luottaminen sai väistyä yhteisille päätöksille kuuliaisuuden tieltä.
Internetin osalta on valittu päinvastainen etenemistapa. On nimenomaan varottu tekemästä TV-asiasta tuttua halkipoikkijapinoon-linjanvetoa. Sen sijaan on vedottu itsekunkin omaantuntoon ja korostettu jokaisen henkilökohtaista vastuuta, harkintaa ja kykyä ratkaista, miten ja mihin internetiä käyttää.
Hyvä niin. Mutta entä johtopäätökset? Kuinka moni uskaltaa sanoa ääneen, että TV- ja internet-linjanvetojen taustalla on erilainen ajattelu- ja suhtautumistapa siihen, missä määrin moraalin osa-alueelle kuuluvat asiat edellyttävät seurakunnan yhteisiä päätöksiä, yhteisiä linjanvetoja ja missä määrin ne voidaan turvallisesti jättää yksilön harkintaan.
Eli suomennettuna: Minkä verran seurakunnassa sallitaan moniäänisyyttä moraalisissa kysymyksissä. Ja lopulta: Entä jos jonakin ajankohtana tehty linjanveto osoittautuukin osittain tai kokonaan aikansa lapseksi, niin riittääkö meillä uskallusta sanoa se ääneen.
Mikä on toinen vaihtoehto? Hirttäytyä dogmiksi sementoituun moraaliseen linjanvetoon? Hukata voimat ja pahimmassa tapauksessa lähimmäiset ja usko Jumalaan keksiessämme toinen toistaan läpinäkyvämpiä selityksiä pitääksemme yllä uskoa seurakunnan erehtymättömyyteen myös silloin, kun sen eri aikoina tekemät linjanvedot ovat lähtökohdiltaan ristiriidassa keskenään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiteytit hyvin ytimen. Kiireiltäni ottamatta enempää kantaa asiaan, uskallan väittää että esittämäsi kysymyksen tarpeellisuuden tulevat osoittamaan monet muut yksittäiset asiat/päätökset. Itseäni turhauttaa se, että esim. julkaisujen avulla käydään viivytystaistelua siten, ettei näitä ristiriitaisuuksia tulisi enemmän esille.
Esimerkiksi suhtautuminen ympäristöasioihin on väkevästi alistettu siihen liikkumatilaan, mitä ehkäisykielto jättää jäljelle. Tai ainakin yritetty. Tällainen läpinäkyvä kontrolli ei ainakaan mun uskoani lisää.
Omatuntoni tarvitsee evankeliumia ja en sitä muualtakaan saa, joten aikamoisia yhteisöllisiä ristiriitaisuuksia tässä joutuu sietämään.
lienee siinä, että mikä on TV kielto. Siinä et ole oikeassa, ettäkö TV pidettäisiin pahempana kiusauksena kuin internetiä. TV linjaus oli helppo tehdä. Se ei ole elämisen ehto kuin internet nykyään. Onhan monia muitakin asioita, joista mielellään vältyttäisiin, mutta ei käytännön syistä pystytä.
On totta että TV:n omistajia "katsotaan" pitkään VL:ien keskuudessa. Se ei ole synti siis tv, mutta miksi ihminen haluaisi altistua turmeluksen vaaralle tietoisesti. Tämän takia ollaan huolissaan meikäläisistä, joilla on TV. On aivan sama kuin emme käy "ryyppy ravontoloissa", koska siellä on Jumalanton meno ja ei siellä usko vahvistu. Siis TV:n omaava tietoisesti halventaa omaa uskon kilvoitusta vai viihteen vuoksi. Internet on eri asia, vaikkakin yhtälailla vaarallinen.
Seurakunnassa ei ole moniäänisyyttä. Paavalihan kirjoitti kirjeessään, että ..."jotta puheemme olisivat yhtenevät...jotenkin noin". Mikäli joku tietoisesti on eri mieltä ja ei halua parannusta tehdä, on hänellä alkanut jo erkaantuminen uskosta. Ajatteli itse mitä halusi ja kirjoitteli täällä mitä halusi.
Seurakunnan tuleekin olla yksiääninen kun puhutaan pelastumisesta yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
Mutta mihin kaikkeen yksiäänisyyden vaatimus tulee ulottaa? Uskallammeko edes pohtia sitä vai torjummeko koko asian epäilemällä moniäänisyydestä puhuvaa uskosta erkaantuneeksi.
Uskallammeko kohdata sen tosiasian, että alkuseurakuntakaan ei ollut yksimielinen kaikista asioista. Ei edes siitä, kuuluuko kaikki Mooseksen lain säädökset kristityille.
Kaikessa yksiääninen seurakunta on pelottava ajatus. Sen elämä perustuu joko valheeseen tai aivopesuun. Tai sitten se on kuollut.
Apostolin kehotus koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää on käyttökelpoinen ohje meillekin. Uskonpuhdistus on jatkuva prosessi. JOs vähän kärjistän: Uskosta ei ole vieraantumassa se joka kyseenalaistaa kaikkea uskonnolliselta vallankäytöltä haiskahtavaa vaan pikemminkin se, joka vaatii yksiäänisyyttä sukkien väriä myöten.
tämä on ollut aina itsestään selvää, ja uskoisin että useimmille muillekin vl:ille. Sinänsä naurettavaa todeta, että "yhä useampi uskaltaa... sanoa ääneen" :) Minusta se toisenlainen käsitys, eli että laite sinänsä olisi paha, on pikemminkin "ulkopuolisten" näkemys tai selitys asialle.
> Yhä useampi nimittäin uskaltaa ajatella ja
jopa
> sanoa ääneen, että molemmat laiteet ja tekniikat
> ovat sinällään neutraaleja. Ratkaisevaa on, mihin
> ja miten niitä käytetään.
Iloitsen, että sinulla ei ole (ollut) ensimmäistä kynnystä laisinkaan.
Laitteen pahuus saattaa tänään ollakin enemmän ulkopuolisten kuin sisäpuolisten näkemys. Pysyn kuitenkin edelleen näkemyksessäni, että näin ei ole aina ollut.
Tiedätkö muuten, että reilu 30 vuotta sitten on tehty parannusta jopa diakuvien näyttämisestä. Eikä se parannusvaatimus perustunut siihen, että näytetyt kuvat olisivat olleet jotenkin moraalittomia.
Joten, mitä ajattelet muista esittämistäni kynnyksistä ja niiden ylittämisestä?
Sielunautuudelle hyödyllisimmät keskustelut näistä asioista käydään seurakunnassa itsessään ja niin on tehty television alkuajoista saakka. Jumalan lasten kanta on ollut aina sama: Televisio ei ole kristityn kodin kapistus. Internetinkin vaaroista puhutaan ja myös varoitetaan, eikä suotta. Selvää kieltä näiden asioiden suhteesta kertoo kuitenkin se, että uskovaiset ovat netissä mutta eivät televisiossa.
Seurakunta, tuo alas ihmisten keskelle laskettu Jerusalem, on maailmalle hullutus ja täysin käsittämätön. Samoin kuin Jumalan rauhaa tuntevan ja nauttivan kristityn olemus synnyttää vihan epäuskoisessa ihmisessä, samoin synnyttää Jumalan valtakunta vainohenkeä maailmassa. Molemmat käsitetään suureksi röyhkeydeksi ja itsekkyydeksi, Jumalan sanan omavaltaiseksi omistelemiseksi. Neuvot, joita seurakunta yhdessä mielessä ja rakkaudessa osoittaa, nähdään usein pakottamisina tai aivopesuna. Juuri kukaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota siihen ehdottomuuteen, jolla maailma vastustaa Jumalan valtakuntaa. Uskovaiset kyllä mukautuvat aikaansa niin pitkälle, kuin se onnistuu hyvällä omallatunnolla. Se mukautuminen ei toisaalta ole edes kovin vaikeaa, sillä oma turmeltunut luonto on mitä mainioin apulainen siinä.
Olen moittinut monia siitä, että he oman kuolemattoman sielunsa autuudesta huolehtimisen sijaan hätäilevät ja askaroivat sen parissa, mitä kristityn kestäisi tehdä ja miten vapaasti voisi elää. Tätähän tämäkin avaaja tarkoittaa. Asia on kuitenkin niin, että jo silloin ihminen on joutunut vikaan ja väärään valvomiseen, kun sydämen täyttää huoli tai harmi tällaisista, pelkästään vanhaa osaa viihdyttävistä asioista. En edes paneudu avauksen sinänsä hienosti esitettyihin kysymyksiin, vaan totean senkaltaisen pohdinnan olevan kokonaan sen ulkopuolella, mikä johtaa uskovaisen taivaan kotiin. Ihmisjärki esittää kysymyksiä ja vaatii tiettyä logiikkaa, mutta Jumalan yksinkertainen armo ja anteeksiantamus eivät kiinnosta.
Jotkut ihmettelevät, miksi "vastustan" pohtimista. En vastusta, mutta se on hyödytöntä. Jumala ei käske ihmistä pohtimaan, vaan kehottaa kuulemaan ja tutkimaan sanaansa. Se sana on yhä tänä päivänä kuultavana keskellämme, mitä se ei ole aina ollut eikä tule aina olemaan.
Kiitos, Jani, puheenvuorostasi. Puutun nopeasti vain yhteen seikkaan, joka mielestäni on yksi huolestuttavimpia piirteitä liikeessä, joka on minunkin hengellinen kotini.
Lainaus sinulta: "Olen moittinut monia siitä, että he oman kuolemattoman sielunsa autuudesta huolehtimisen sijaan hätäilevät ja askaroivat sen parissa, mitä kristityn kestäisi tehdä ja miten vapaasti voisi
elää. Tätähän tämäkin avaaja tarkoittaa. Asia on kuitenkin niin, että jo silloin ihminen on joutunut vikaan ja väärään valvomiseen, kun sydämen täyttää huoli tai harmi tällaisista, pelkästään vanhaa osaa viihdyttävistä asioista. En edes paneudu avauksen sinänsä hienosti esitettyihin kysymyksiin, vaan totean senkaltaisen pohdinnan olevan kokonaan sen ulkopuolella, mikä johtaa uskovaisen taivaan kotiin. Ihmisjärki esittää kysymyksiä ja vaatii tiettyä logiikkaa, mutta Jumalan yksinkertainen armo ja anteeksiantamus eivät kiinnosta."
Huolestuttava piirre on kirjoituksestasi huokuva varmuus tietää, mitkä ovat toisen ihmisen motiivit ottaa jokin asia esille ja pohtia sitä.
Entäpä jos asia onkin niin, että minä hätäilenkin juuri oman sieluni autuudesta. Entäpä jos minä en etsikään vapautta syntiin vaan vapautta perinnäissäännöistä, jotka uhkaavat tukahduttaa uskon hennon verson.
Mistä löydät varmuuden sanoa, että minut on täyttänyt huoli vanhaa osaa viihdyttävistä asioista? Voisitko edes harkita sellaista mahdollisuutta, että olenkin huolissani uskon laitostumisesta? Huolissani siitä, että uskosta tulee yhä useammalle vain sarja ulkoa opittuja ja toisten opettamia käyttäytymissääntöjä. Huolissani siitä, ettei uskovaisten yhteys muuttuisi samanmielisten ihmisten keskustelukerhoksi.
Mistä tiedät, mitä minä tarkoitan? Miten uskallat väittää, että jotakuta (esim. minua) ei kiinnosta Jumalan yksinkertainen armo ja anteeksiantamus?
Ne minua juuri kiinnostavat. Siksi kirjoitan. Uskotko sen?
En minä ainakaan huomannut kirjoituksestasi hätäilyä tai kysymystä sielunautuudesta, vaan nimenomaan keskittymistä yhteen ajalliseen asiaan, jota pyörittelit puolelta jos toiseltakin nimenomaan ihmisjärjellä. Uskoa eivät tukahduta seurakunnan "vanhanaikaisetkaan" käsitykset, vaan synti. Jos synnit ovat anteeksi ja omatunto keveä, on helppo katsoa Siionin asuvaistenkin puutteita ja käsityksiä Jeesuksen lunastustyön lävitse, varsinkin kun on itsekin saanut tuosta lunastuksesta vielä suuremman osan. Siinä näkyvät netti- ja TV-kysymykset omassa mitättömässä arvossaan eli juuri oikealla tavalla. Kun Jumalan armo kirkastuu omalle kohdalle, ei ole tarvetta valvoa niin ajallisissa. Ne ajalliset asiat asettuvat juuri sopiviksi. Uskotko sinä tämän?
Uskossa kasvamisen merkit näkyvät kirjoituksestasi, vaikka sananmuodot ovat säyseitä. Miksi huolehdit muiden käsityksistä ja seurakunnan ymmärryksestä, kun omakin usko on vähän hakoteillä? Siksikö, ettet jaksa tehdä parannusta, vai siksikö, että haluat enemmän vapautta kuin Jumalan sana hyväksi näkee?
Uskovaisten seurakunta on nimenomaan samanmielisten keskustelukerho. Sitä ei tarvitse pelätä sen, jonka synnit ovat pois pyyhityt. Eripuraa ei tarvitse hakea, sillä sitäkin vihollinen pääsee aika ajoin kylvämään. Turhaan ei neuvota pitämään keskinäinen rakkaus.
Uskomisen asia on niin yksinkertainen, että tyhmäkin voi ymmärtää sen. Kirjoituksestasi ei ilmene sen etsiminen eikä oman huonouden tunto, vaan seurakunnan neuvojen epäily ja lievä ehtojen asettelu uskomiselle. Sillä menolla usko ja taivastoivo on äkkiä menetetty.
”Jumalan lasten kanta on ollut aina sama: Televisio ei ole kristityn kodin kapistus. Internetinkin vaaroista puhutaan ja myös varoitetaan, eikä suotta. Selvää kieltä näiden asioiden suhteesta kertoo kuitenkin se, että uskovaiset ovat netissä mutta eivät televisiossa.”
Saisinko kysyä kuinka paljon sinulla on omakohtaista kokemusta television katsomisesta ja ohjelmien valinnasta. Onko sinulla edes kokemuspohjaa väittää mitä väität vai uskotko sinä mitä sinulle on kotona tv:stä opetettu? Laite on yhtä hallittavissa kuin nettikin. Mitään maagista paha-nappulaa laite ei sisällä, niin kuin ei tietokone tai nettikään.
”Seurakunta, tuo alas ihmisten keskelle laskettu Jerusalem, on maailmalle hullutus ja täysin käsittämätön. Samoin kuin Jumalan rauhaa tuntevan ja nauttivan kristityn olemus synnyttää vihan epäuskoisessa ihmisessä, samoin synnyttää Jumalan valtakunta vainohenkeä maailmassa.”
Mistäs sinä tämmöisen käsityksen olet oppinut? Oletko keskustellut useinkin ihmisten kanssa mitä merkitystä seurakunnalla on heille itselleen? Vai päätteletkö keskustelematta että tottahan toki kaikki muut kuin seurapenkissä havaitsemani ihmiset pitävät hullutuksena seurakuntaa ja vihaavat jumalaa ylipäätään.
”Neuvot, joita seurakunta yhdessä mielessä ja rakkaudessa osoittaa, nähdään usein pakottamisina tai aivopesuna.”
Olin liikkeen toiminnassa mukana kolmisenkymmentä vuotta, enkä koko aikana ollut mukana yhdessäkään todellisesti demokraattisesti toimivassa kokouksessa tai seurakunnan tilaisuudessa, jossa jokaiselle penkissä istujalle olisi tarjottu mahdollisuus äänestää keskustelun alla olevasta kysymyksestä, esimerkiksi miten suhtaudun tv-hankintaan, mitä tanssi minulle merkitsee, pidänkö absolutismia tarpeellisena ja raamatun mukaisena neuvona jne. jne. Tilaisuudet perustuivat yksilöiden sosiaaliseen rohkeuteen ilmituoda julkisesti omia näkemyksiään kaikkien reposteltavaksi. Kuka tahansa liikkeen piirissä kasvanut tajusi penkissä mitä näkökulmaa ja puheenvuoroa keskusteluilloissa/seurakuntapäivillä haettiin. Joten se seurakunnan yhteinen neuvo… Kenen se oikein onkaan? Yhteiseksi en sitä väittäisi.
”Ihmisjärki esittää kysymyksiä ja vaatii tiettyä logiikkaa, mutta Jumalan yksinkertainen armo ja anteeksiantamus eivät kiinnosta.”
En ymmärrä miten päädyit aloittajan pohdinnasta tällaiseen tulkintaan. Ytimen tärkeyttähän aloittaja yrittää valottaa.
”Jotkut ihmettelevät, miksi "vastustan" pohtimista. En vastusta, mutta se on hyödytöntä. Jumala ei käske ihmistä pohtimaan, vaan kehottaa kuulemaan ja tutkimaan sanaansa.”
Voit leikitellä sanoilla, mutta tuskinpa jumala kieltää ajattelemastakaan. Jumalan sanasta voi tulla ravituksi monella tavalla. Ihmisen persoona vaikuttaa paljolti siihen miten hän omaa hengellisyyttään ja uskoaan käsittelee. Emme välttämättä valitse pohdiskeluamme. Analysoiva, analyyttinen tapa ajatella voi olla lahja myös seurakunnalle. Näin ainakin itse koin, kun sain seurapenkissä joskus kuunnella hyvin jäsennettyä loogista saarnaa, joka tukeutui raamatun sanaan.
”Se sana on yhä tänä päivänä kuultavana keskellämme, mitä se ei ole aina ollut eikä tule aina olemaan.”
Sana on sama, mutta kulttuurit ja tulkinnat vaihtelevat.
Voin olla väärässä - toivottavasti olen - mutta en löytänyt kyllä sinunkaan kirjoituksestasi erityisemmin hätäilyä omasta sielun autuudestasi. Sen sijaan löysin vahvan näkemyksen minun motiiveistani. Et vastannut asiaan, josta kirjoitin, vaan demonisoit motiivini ja kyseenalaistit uskonelämäni.
Toisaalta hyvä niin. Voihan olla, että olen susi lammasten vaatteissa tai väärä profeetta tai itse piru. Toivoisin kuitenkin sinulta edes yritystä jättää kirjoittajien - minunkin - sieluntilan arviointi Jumalalle ja vastata siihen, mitä riveillä lukee eikä siihen, mitä luulet näkeväsi rivien välissä.
Millä perusteella muuten moraalikysymykset, TV/internet mukaanlukien, ovat ajallisia asioita, jos kerran niiden perusteella arvioidaan ihmisten uskon laatua ja määrää?
Jos minä pyörittelen asioita ihmisjärjellä niin millä sinä sitten niitä pyörittelet? Luther vetosi aikanaan omantuntoon ja järkisyihin. Paavali kehottaa olemaan ajattelussa aikuinen. Mitä haluan sanoa? Eivät järki ja usko sammuta toisiansa. Eikä minunkaan uskoani tukahduta sen enempää vanhanaikaiset kuin uudenaikaisetkaan käsitykset, vaan synti, kuten totesit. Mutta voitko ymmärtää, että myös epärehellisyys ja vaikeneminen ovat syntejä.
Vetoan vielä sinuun. Älä kirjoita kenellekään muulle tuntemattomalle ihmiselle, jolta olet lukenut pari nettikirjoitusta, että uskosi on (vähän) hakoteillä. Vai voitko avoimin mielin sanoa, että näin toimiessasi sinun tekemisistäsi heijastuu oman huonouden tunto.
Jos jotakin sairastan niin uskonnollista vallankäyttöä. Mielestäni syyllistyt siihen, kun esität em. arveluja minun tai kenen tahansa toisen uskonelämästä. Eikö se sitten ole uskossa kasvamisen merkki?
Minun on varmasti syytä katsoa peiliin. Olisiko sinunkin?
Vielä Kristuksen seurakunnasta. Se ei nimenomaan ole samanmielisten keskustelukerho, vaan Pyhän Hengen evankeliumin kautta kutsuma pyhien yhteys. Sen pyhyys on Kristuksen pyhyyttä ja sen tunnistaa evankeliumista. Sen tuntomerkki ei siis ole samanäänisyys kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Eikä sen tehtävä ole antaa käyttäytymiskoulutusta vaan suunnata katsettamme Kristukseen.
hei "erehtynyt"
minun mielestäni sinä olet raikkaalla tavalla uskomassa, osaat keskustella meille niin tabusta aiheesta kuin televisio nyt sattuu (kulttuurillisista syistä johtuen) olemaan, hyvin ja analyyttisesti.
Kukaan koskaan missään ei ole uskovaisia kieltänyt keskustelemasta vaan päinvastoin: sana on todellakin vapaa ja meitä on aina rohkaistu nimenomaan keskustelemaan. SInä teet sitä hyvin sivistyneesti ja viisaasti. Vaiettuja aiheita eikä alueita meillä ei ole koskaan ollut eikä saa koskaan tullakkaan.
Janista taas : se kaveri on niin kuivassa lakihengessä että anna sen olla omissa oloissaan. Älä missään tapauksessa ainakaan sen ohjeita kuuntele. Mies on väärässä hengessä ja se haisee kauas. Meidän - raikkaasti uskomassa olevien - pitää noitakin kuivahenkisiä kärsiä mutta ei niiden kanssa kannata väittelemään alkaa.
Piru kun on sitäkin kautta niin ovela, että uskomisen vapaus on kohta niiden lakihenkisten kanssa keskustellessa meillä kaikilla kortilla!
Kertaan vielä: uskovaisilla on kaikissa asioissa aina (asiallisen) keskustelun vapaus. Siihen suorastaan kehotetaan. Ei tv kielto mikään kiveen hakattu jumalansana ole vaan aikakautensa kannanotto, jota ei tänä päivänä avoimessa ihmisten omaan vatuuseen luottavassa nykykulttuurissa enää tehtäisi.
Paras todiste tästä on internetin ja videoiden omantunnon valintoihin perustuva käyttö, näitähän ei siis kollektiivistesti tv kiellon tapaan enää kielletty.
Mutta kestää aikansa ennenkuin tv kielto kumoutuu. Oma veikkaukseni on että se tulee kumoutumaan yhä nopeampien internet yhteyksien kautta kun sieltä alkaa tulla yhä lisää ja lisää digitaalisia tv lähetyksiä.
Parin vuoden sisään olemme tilanteessa jossa digitaalisia tv lähetyksiä voidaan omantunnon mukaan vapaasti seurata, mutta ilmeisesti silloinkaan ei analogisia. :O)