popcornin jyvistä maissia

anneli

Joku sanoi täällä ettei popcornin siemeniä voisi kylvää.

Itse kyllä kylvin ja lähti itämäänkin tosi hyvin.
Eivät siis olleet mikropopparia.

Maahan asti sitä en kuitenkaan laittanut,kunhan kokeilin lähteekö se kasvamaan.

Miksi siitä ei siis maissia saisi???
Perusteluja haluaisin.

12

14886

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmm.

      Kai se ainakin teoriassa on mahdollista kasvattaa siemenistä maissia, jos ne kerran ovat itäneet. Syitä, miksi se ei onnistuisi, tulee kuitenkin mieleen: Ensinnäkin, maissin kasvattaminen Suomen olosuhteissa ei ole helppoa - ulkona siis. Joitakin pieniä viljelmiä on, joista saadaan satoakin, mutta kyseessä ovat Suomen ilmastoon jalostetut lajikkeet. Popcorn-maissin siemenet tuodaan ulkomailta, joten lajike ei ole sopeutunut kasvamaan täkäläisissä oloissa.

      Tietääkseni kasvihuoneessa maissin kasvatus onnistuu ihan kohtalaisesti, tähkäksi asti, joten siitä vain kokeilemaan, jos mahdollisuus kasvihuoneen käyttöön on.

      • kasvattaja

        Olen kasvattanut maissia avomaalla ja nimenomaan niistä popcorneista.


      • tiituz

        Laitoin popparimaissia ensin pikkuruukkuihin ja siirsin sitten avomaalle. Komeaksi kasvoivat ja satoa tuli. Oli muuten hyviä!


      • Muori123
        tiituz kirjoitti:

        Laitoin popparimaissia ensin pikkuruukkuihin ja siirsin sitten avomaalle. Komeaksi kasvoivat ja satoa tuli. Oli muuten hyviä!

        samoin mun eno kansvatti popcorneista ja todella hyvin kasvoivat. tietenkin kaupassa puhuvat miten ei mistään idä, kuka muutoin ostaisi siemeniä??


      • ölköljh
        Muori123 kirjoitti:

        samoin mun eno kansvatti popcorneista ja todella hyvin kasvoivat. tietenkin kaupassa puhuvat miten ei mistään idä, kuka muutoin ostaisi siemeniä??

        Minä kylvin popparimaissia jo liki 40 v sitten. kasvoihan tuo, mutta oli liian myöhäistä itsenäiseen kasvuun. Kokeile mieluummin nykyisiä sokerimaissilajikkeita ja semmoisia jotka eivät ole hybridejä niin saat omaa siementäkin. Ei sitten tarvitse joka vuosi siementä ostaa.


    • näin.

      Olisiko sama juttu kuin esim. paprikoissa ja tomaateissa. Semmoiset jalostetut lajit eivät tuota siemeniä joista voisi kasvattaa uuden satoa tuottavan kasvin.

      • Kaklle

        Ei pidä paikkaansa. Itsekkin olen kasvattanut aivan kaupan tomaateista ja paprikoista kasveja ja saanut vielä satoakin niistä..


      • minä vaan

        kuinkas tuo jalostus onnistuu jos ei tule siemeniä suvun jatkamiseen?


    • Anonyymi

      Osta makean maissin eli sokerimaissin siemeniä ja kasvata sosekerimaissista ruokapöydän herkku.

      Paukkumaissit on eri lajikkeita ja ne on myös tähkinä syötäviä, mutta niiden maku vastaa lähinnä rehumaissin makua - toki myös rehumaissin tähkät ovat syötäviä, mutta makeita ne eivät ole.

      • Anonyymi

        Katselin YouTuben maissivideoita. Tarkoitus on laittaa maissipelto ensi kesänä, jos saan sopivia sokerimaissin siemeniä jostain.

        Yksi videoista esille tullut asia oli koko. Maissipellolla on minimi koko, jota pienempää ei kannata tehdä. Koko liittyy sekä pölyttämiseen että lakoontumiseen. (Ulkomuistista minimi on 1m x 4m, mutta tämä pitää tarkastaa.)

        Käsittääkseni kasvihuoneessa kasvatettaessa tulee maissi pölyttää aina käsin. Omakohtaista kokemusta ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katselin YouTuben maissivideoita. Tarkoitus on laittaa maissipelto ensi kesänä, jos saan sopivia sokerimaissin siemeniä jostain.

        Yksi videoista esille tullut asia oli koko. Maissipellolla on minimi koko, jota pienempää ei kannata tehdä. Koko liittyy sekä pölyttämiseen että lakoontumiseen. (Ulkomuistista minimi on 1m x 4m, mutta tämä pitää tarkastaa.)

        Käsittääkseni kasvihuoneessa kasvatettaessa tulee maissi pölyttää aina käsin. Omakohtaista kokemusta ei ole.

        YouTubessa on muutama oikein hyvä maissivideo. Tässä yksi niistä:

        https://youtu.be/i98U_G5oEI8

        Tämä kaveri tekee käytännössä promoa John Deerelle, mutta asiapohja on asiallista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      123
      793
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      669
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      125
      562
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe