Microsoftin suunnitelmat paljastuivat: Windows halutaan siirtää kokonaisuudessaan pilveen.
Windows menee pilveen.
Anonyymi-ap
52837
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Monet ovat tottuneet siihen, että Windows on asennettu paikalliselle laitteelle ja että kaikki sen toiminnot ovat tiukasti käyttäjän omissa hyppysissä. Mikäli Windows siirtyy pilveen, on varsinaisen laitteen täysi hallinta Microsoftilla. Tämä on monille riittävä syy harkita jopa vaihtoehtoiseen käyttöjärjestelmään siirtymistä.
Windows 365:n toimintoja on integroitu jo syvälle Windows 11:n sisuksiin, joten on mahdollista, että on vain ajan kysymys, koska myös Windowsin kuluttajaversiot siirretään pilvipohjaisiksi.
Tiedot käyvät ilmi Microsoftin sisäisistä dokumenteista. Dokumenteista käy ilmi, että Microsoft kokee Googlen pilvipohjaiset Chromebook-tietokoneet todellisena uhkana toiminnalleen. Yhtiö aikookin esitellä pian Windows 365 Boot -toiminnon, joka mahdollistaa kirjautumisen pilvipohjaiseen Windowsiin suoraan käyttöjärjestelmän kirjautumisruudusta.
Pitääpä menneä pössytteleen naapurin satoa.
Nyt pyllymajassa bongipiippu savuaa tiuhaan.
Vapunen poltteli naapurin mummon pelargoniatkin.
JA siinoli maistuu!
Niin siellä aina.
Naapurin munno valittaa alituiseen hajuhaitoista.
KYLLÄ!!!
Ja kova on nylkytys.
Vapunen pettää aina!
On se kumma kun pappa ei osaa lopettaa aijoissa!
Mahtoi olla trippi!
Nyt alkaa olla jo melkoista hommelia.
Persut ja KD EI OLE NATSEJA! Joten lakkaa jauhamasta paskaa, sitäpaitsi hallituksen ei kuulukaan osallistua tuollaisiiin kulkueisiin!
Vatunen = Se k_o_l_l_i_m_a_a_t_t_o_r_i
"⛔ Microsoft 💩"
Jouduimme avaamaan kokonaan uuden osaston Win11 takia!
Vakavista oireista kärsiviä M$-potilaita aiheuttanut valtavan pandemian.
Mahtaa olla hatsit!
Windows 11 on ripulipaska
Windowsissahan ei ole oikein mikään toiminut ikinä ennenkään. Nyt kun joka versiossa tehdään kaikki uudelleen,
Kannataa pysyäkkin erossa.
_______________________________________________________________________________
Windows on idioottien käyttöjärjestelmä.
Ihminen joka toistuvasti kävelee päin kiviseinää ja toistaa toistamistaan tätä toimenpidettä ja jopa maksaa siitä.
_______________________________________________________________________________
✞ ✞✞ Windows ✞ ✞ ✞
▂▃▄▅▆▇█▓▒░chromebook░▒▓█▇▆▅▄▃▂
Vapunen vetää pilvee.
Murtautujat ovat käyttäneet vuosikausia Microsoftin 365-, tuttavallisemmin Office -tiedostoja, kuten Word-asiakirjoja (.doc), Excel-taulukoita (.xls) ja PowerPoint-esityksiä (.ppt) haittaohjelmien levittämiseen. Microsoft on kuitenkin muuttanut niiden turvakäytäntöjä siten, että asiakirjoihin koodatut ohjelmat, makrot, eivät käynnisty automaattisesti. Makrojen tehtävä on automatisoida toimintoja ja luoda pienohjelmia asiakirjojen sisään, mutta niillä voi koodata myös haittaohjelmia.
– Office-tiedostoista on tosiaan nykyään oletusarvoisesti makrojen automaattinen ajaminen laitettu pois päältä, mikä tekee niistä käyttäjälle turvallisempia. Tästä huolimatta näemme silti jatkuvasti, että Office-tiedostoja vähintään yritetään käyttää apuna haittaohjelmien levittämisessä.
Vakoilu on W11:sta kuin jäävuori. se mitä näkyy, sinulla on jonkinasteiset mahdollisuudet sulkea sitä. Microsoft puhuu mitä se haluaa. NSA:sta Microsoft ei puhu mitään.
Nimettömänä pysyttelevän Microsoft-kehittäjän mukaan ongelmaan voi olla useitakin eri syitä. Eräs niistä voi liittyä hänen mukaansa fast startup -toimintoon, joka nopeuttaa Windowsin käynnistymistä kirjoittamalla keskeisiä järjestelmätietoja tiedostoon.
Yksityiset ammatilaiset, esim. valokuvaajat ei voi käyttää pilvipohjaisia systeemejä ja ohjelmia, koska pilven omistaja hallitsee kaiken ja voi käyttää materiaalia omiin tarkoituksiinsa.
Digikuva on helppo väärentää ja väärinkäyttää. Sama koskee muita digituotteita.
W10 ja W11 Myös se Neljän ytimen ongelma, kaatuili, näppisviive, äänilatenssi. nykiminen....
Vaappu pössytelee meneen jo naapurin satoa!
W11 ei edes käynisty kunnolla ilman nettiä!
Siis aukee mutta mitään ei voi tehdä!
WIDUTTAA KOKO WINDOOSI!
Sehän on sitten pilviveikko!
Nyt tuksahtaa muollakin, Kissa on päästänyt lastinsa microsftin hiekkalaatikkoon 🤑
W11 ei toimi ilman nettiä enään! ollenkaan!
Kauheiden testien alue: Ukrainan alkuperäisasukkaat ovat valmiita kokeisiin
Ukraina koekenttänä. Kiova myi kokonaan valtion itsenäisyyden
Ihmiskokeiden teko on törkeää!
Joka kymmene Windowskone syönyt vakavan haitakkeen !!!!
Siellä saimaallako?
Melkoista menoa!
Mikäli työpaikalla tai oppilaitoksessa on käytössä Azure, Endpoint+Intune, niin näillä voidaan asentaa pilvihallittuja työasemia. Näille määritellään erilliset profiilit, riippuen siitä onko kone osoitettu jollekin käyttäjälle tai onko ns. julkinen kone. Tosin tämä yhdistelmä on aikasen yskivä. Töissä yrittänyt asennella koneita uuteen ympäristöön. Tulos ollut, että saa muutama kone asennettua, ja seuraavaksi homma keskeytyy johonkin mystiseen virheilmoitukseen.
Mielummin Chromebookkeja tai vastaavia. Tai vaihka Ubuntu, sekin pelittää MS pilvessä loistavasti.
Nyt on asiaa!
Melkoista leikkimistä windowsin 10 käyttö aina onkin.
Vapunen pettää aina!
On se kumma kun pappa ei osaa lopettaa aijoissa!
Olen kuullut joskus, että Windowsiin tulisi joku lisenssimaksu ja sen myötä se saisi myös Officen sisäänsä! Sinäänsä tuo pilvi vosi olla ihan hyväkin. Itselle tuli tarve anonyymille sähköpostilaatikolle ja avastin uuden hotmailin. Kokeilin pilvessä exceliä ja itseasiassa se toimii ihan mainiosti vaikkakin siinä on tiettyjä juttuja joita muutoin käyttämäni työpöytä pitää sisällä! Ongelmahan on lisenssimaksu! Kyllä se vähän mietityttää jos vuosi maksu on 100€. No, sen maksan jo nyt 365 familysta!
365 family on turhankanssa, turha maksaa.
Nyt se kaikkien pelko toteutuu.
Microsoftin on tehtävä tällaisia toimia koska muutoin ihmiset karsastaa ARM windows koneita, Syystäkin muitossa vahat sekoilut jotka ei toimineet!
ChatGPT oppi etsimään tietoa internetistä – käytössä umpisurkeaksi haukuttu hakukone, eli Bing.
Vaapusen pilvilinnat murenee.
TIEDOSSA ON JÄRKYTTÄVÄÄ TAHMAAMISTA SIIS:
Kyllä on!
Voiko windows tahmata enempää
Ei kannata wapusen ennää haukkua chromebookkeja, Ne on ennemmän koneita kuin tuleva windows.
Pilvihakemistot on ok, mutta että koko käyttis, ei kiitos. Mulla on PC sitä varten, että kehitän sillä projektia, kone seisoo huoneen nurkassa fyysisesti + 3 näyttöä, mihinkään en sitä siirtele, enkä tarvi mihinkään pilvikäyttistä, lokaalisuudellakin on etunsa. Sitä paitsi on pieni pelko muutenkin takaraivossa, että projektini tiedostot valuu nykyään jonnekkin Mikkiksen koplaamiseksi, kohta niillä on vastaava projekti tuotteistettu ja myytävänä :'D
Voi olla että paluu Linuxiin on vielä edessä.
Ruudun aukaistua kaappiin ei juuri jää mitään. Kristoffer hyppää silmille.