Eipä tässä nyt oikein muuta enää irtoa

kuin että minulla on sinua ikävä. Sama vanha virsi se vain toistuu kuukaudesta toiseen, mutta se on se puhtain totuus kaikista turhista koruista riisuttuna: kaipaan sinua.

Tänne viereen mahtuisi kyllä yksi ruskeasilmäinen mies. Saisinpa kietaista käsivarteni ympärillesi ja pitää sinua hyvänä. Mutta en saa. 💔

S:lta J:lle hyvää yötä.
1329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin sinusta unta viime yönä. Makoilimme hetken vierekkäin, kunnes jostain syystä lähdit pois viereltäni. Sinulla oli päällä harmaa pitkähihainen paita. En koskaan nähnyt kasvojasi etkä puhunut minulle mitään.

Minä astuin bussiin, jossain ulkomailla. Bussissa oli kaksi tuttua kasvoa: vanha ystäväni ja englantilainen pappi Richard Coles, joka vahingossa paljasti murteellaan olevansa Tampereelta (oikeasti hän on Northamptonista).

En tiennyt missä minun olisi kuulunut jäädä pois, joten siinä vaiheessa, kun huomasin noiden kahden lähteneen bussista, lähdin vain itsekin. En tiennyt missä kaupungissa jäin pois. En ollut edes varma maasta. Eikä minulla ollut mitään käsitystä mihin olin menossa.

Kävelin jonkun ison yliopistokampuksen läpi ja päätin, että jatkan matkaa vain johonkin päin. Toisella bussilla. Tai taksilla lentokentälle tai jotain. Kunhan johonkin päin liikkuu, niin kenties sitä sitten päätyy jonkin, jossa minun kuuluisi olla.

Menin sisään johonkin kynttilä-/suitsuke-/koriste-esinekauppaan, jossa vanha lukiokaverini antoi minulle kolikon ja kehotti minua ostamaan itselleni jotain pientä. Näytin kuulemma surulliselta ja se piristäisi minua.

Kolikon sisältä liukui ulos toinen kolikko - ne olivat molemmat kauniisti leikattuja, pikkureikäisiä pitsikuvioisia kiekkoja, jotka yhteen täydellisesti sopiessaan muodostivat sileän pinnan.

Päätin olla ostamatta niillä mitään ja pitää sen sijaan kolikot muistona.

Luulen, että alitajuntani mielestä taidan olla vähän eksyksissä ilman sinua... -ap

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kuin että minulla on sinua ikävä. Sama vanha virsi se vain toistuu kuukaudesta toiseen, mutta se on se puhtain totuus kaikista turhista koruista riisuttuna: kaipaan sinua.

Tänne viereen mahtuisi kyllä yksi ruskeasilmäinen mies. Saisinpa kietaista käsivarteni ympärillesi ja pitää sinua hyvänä. Mutta en saa. 💔

S:lta J:lle hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu