Yle uutisoi

Persuministeri siivoaa kotisivuja kirjoituksistaan. Myöhäistähän se nyt on, kun ne on huomioitu jo maailmallakin. Seuraava eroava ministeri taitaa siis olla Rantanen. Joutuuko myös Halla-aho jättämään puhemiehen paikkansa?
11173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihmisjahtia?

Äänestä
  • Kaikkein parhaiten tämä vähän yli viikon ajanjakso heti hallituksen kasaansaamisesta lähtien kertoo siitä, miten katkerana vihervasemmisto todellakin nyt on, kun heidän bileprinsessansa jäi vallankahvasta sivuun, vaikka varasteli röyhkeästi ääniä vasemmistopuolueelta ja vihreiltä. Toisaalta toisten taskuille demarit ovat aina menneet, joten tuossa ei ole mitää uutta. Ehkäpä vaikeimmin vihervasemmisto sulatteli sitä, että bileprinsessa heitti heti kaikki saamansa ääneet saman tien roskiin ja siirtyi muualle, kun ei pääministerin paikka napsahtanut, ei tullut uutta nelivuotiskautta. Ja se tekeekin katkeraksi.

    Vasemmistoministereille on kuitenkin annettava pisteet siitä, että mikään ei saa heitä irtoamaan hillotolpista, ennen kuin kansa antaa heille potkut vaalikopeissa.

    Muistetaan Marinin kännitoilailut koronaaikaan, "aamupalojen" kähveltäminen valtiolta, Fortum sekoilut ynnä kaikki muu sellainen täysin ministerille sopimaton elämä. Kansa katsoi huuli pyöreänä menoa, mutta Marin kävi vain tirauttamassa parit kyyneleet televiossa, puhui ilosta ja valosta, lupasi ettei "koskaan enää" ja homma jatkuikin sitten jo entisellään.

    Äänestä

  • Miten niin ihmisjahtia, totuus ja piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miten niin ihmisjahtia, totuus ja piste.

    Ei tämä episodi hyvää kuvaa anna sen verenhimoisen ja ideologisesti latautuneen raateluvimman vuoksi, jolla Junnnilaa on uusmarxilaisen vihervasemmiston taholta jahdattu.
    Pisteenä iin päällä ovat jotkut uusmarxilaiset vihervasemmistosta olleet niin innokkaita tässä ihmisjahdissaaan, että ovat jopa olleet valmiita nolaamaan lopullisesti itsensäkin ja viemään itseltään kaiken uskottavuuden puhumalla jostain pesukarhupiiloviestinnästä.

    Äänestä

  • Kukaan ei (ei edes itseään muka politiikan toimituksen ammattilaisena pitävät) vaivautuneet selvittämään, mitä Junnila itseasiassa ajattelee ja minkälaista politiikkaa hänellä oli tarkoitus tehdä.
    Oli vaan kiire lynkata mies, kun tämä ei kuulunut uusmarxilaiseen vihervasemmistoon ja mustata Suomen maine ulkomailla natsien uutena tulemisena yhden huonon vitsin vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kaikkein parhaiten tämä vähän yli viikon ajanjakso heti hallituksen kasaansaamisesta lähtien kertoo siitä, miten katkerana vihervasemmisto todellakin nyt on, kun heidän bileprinsessansa jäi vallankahvasta sivuun, vaikka varasteli röyhkeästi ääniä vasemmistopuolueelta ja vihreiltä. Toisaalta toisten taskuille demarit ovat aina menneet, joten tuossa ei ole mitää uutta. Ehkäpä vaikeimmin vihervasemmisto sulatteli sitä, että bileprinsessa heitti heti kaikki saamansa ääneet saman tien roskiin ja siirtyi muualle, kun ei pääministerin paikka napsahtanut, ei tullut uutta nelivuotiskautta. Ja se tekeekin katkeraksi.

    Vasemmistoministereille on kuitenkin annettava pisteet siitä, että mikään ei saa heitä irtoamaan hillotolpista, ennen kuin kansa antaa heille potkut vaalikopeissa.

    Muistetaan Marinin kännitoilailut koronaaikaan, "aamupalojen" kähveltäminen valtiolta, Fortum sekoilut ynnä kaikki muu sellainen täysin ministerille sopimaton elämä. Kansa katsoi huuli pyöreänä menoa, mutta Marin kävi vain tirauttamassa parit kyyneleet televiossa, puhui ilosta ja valosta, lupasi ettei "koskaan enää" ja homma jatkuikin sitten jo entisellään.

    Kommunistien vika. Ilman kommunusteja Rantasen ei olisi tarvinnut kirjoittaa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei tämä episodi hyvää kuvaa anna sen verenhimoisen ja ideologisesti latautuneen raateluvimman vuoksi, jolla Junnnilaa on uusmarxilaisen vihervasemmiston taholta jahdattu.
    Pisteenä iin päällä ovat jotkut uusmarxilaiset vihervasemmistosta olleet niin innokkaita tässä ihmisjahdissaaan, että ovat jopa olleet valmiita nolaamaan lopullisesti itsensäkin ja viemään itseltään kaiken uskottavuuden puhumalla jostain pesukarhupiiloviestinnästä.

    Tämä uusmarxilaisen vihervasemmiston suorittama ihmisjahti herättää vastenmielisyyttä myös muiden kuin persuja äänestäneiden joukossa.

    Äänestä

Uhrikortti esiin!

Äänestä

Miksei orpo ottan hallitukseen mieluummin sinimustia ,, he ovat rehellisiä aatteestaan kun ne on tullut kaapista ulos ..
Persupelkurit joutuu kieltään aatteensa $$

Äänestä

molemmat pois koko eduskunnasta.

Äänestä
  • Riikka öyhötti kitalaki punaisena, että "nyt siivotaan edellisen hallituksen jälkiä".
    Käytännössä kävikin niin, että persut alkoivat siivoamaan koko päiväisesti omia nettisivujaan siellä pursuavasta natsitörystä. Aika jännää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persuministeri siivoaa kotisivuja kirjoituksistaan. Myöhäistähän se nyt on, kun ne on huomioitu jo maailmallakin. Seuraava eroava ministeri taitaa siis olla Rantanen. Joutuuko myös Halla-aho jättämään puhemiehen paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu