Niinistökö kaiken lian takana?

Yksi vartenotettava, mutta ei niin mairitteleva vaihtoehto on, että se on sittenkin Sauli, joka tekee tätä likaista politiikkaa.

Ei tietenkään suoranaisesti itse, mutta siten että osumat osuu oikeisiin kohteisiin?

Mitä hänellä on voitettavanaan?
Nöyryytetty mieli, kun suhde Tanjaan ajoi karille. Toisaalla pelko Matti Vanhasen ylivoimaisuudsta.

Toimittaja Ukkolan taustat vetävät vahvasti Kokoomukseen, samoin Pietilän kokemukset mm. Taloussanomien päätoimittajana hipovat vahvasti myös Kokoomusta.

Kenties juuri Pietilän kaltaiset henkilöt ovat juurio niitä ns. punakokoomuslaisia. Ovat sympatiatasolla yrittäjiä ymmärtäviä joissain määrin jopa äärioikeistolaisia mutta kuitenkin sydämessään vahvasti sdp:n punainen aate vetää puoleensa?

Pietilän kaltaiset henkilöt ovat juuri niitä, jotka tsemppasivat kokoomuslaiset Halosen taakse viime pressan vaaleissa.

Ei niin kokoomuslainen, muttei niin sdp:kään, jotain siltä väliltä.

Loppuvetona voidaan ajatella, että mikäli äänestäisi Kokoomusta, ei toden totta voisi ollenkaan olla varma, että se sinne annettu ääni menisi porvariaatteen kantimeksi.
Yhtälailla se saattaisikin lentää sdp;n vasemmistosiiven hyväksi?
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tanja Karpelan ajojahti alkoi pian sen jälkeen, kun Karpela jossain haastattelussa kertoi äänestävänsä mieluummin Vanhasta kuin Niinistöä. Taisi mainita myös jotain Niinistön mielenlaadusta.

Ei ikinä Niinistöstä presidenttiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häilyvä on Sdp:n ja Kok. ra... kirjoitti:

Yksi vartenotettava, mutta ei niin mairitteleva vaihtoehto on, että se on sittenkin Sauli, joka tekee tätä likaista politiikkaa.

Ei tietenkään suoranaisesti itse, mutta siten että osumat osuu oikeisiin kohteisiin?

Mitä hänellä on voitettavanaan?
Nöyryytetty mieli, kun suhde Tanjaan ajoi karille. Toisaalla pelko Matti Vanhasen ylivoimaisuudsta.

Toimittaja Ukkolan taustat vetävät vahvasti Kokoomukseen, samoin Pietilän kokemukset mm. Taloussanomien päätoimittajana hipovat vahvasti myös Kokoomusta.

Kenties juuri Pietilän kaltaiset henkilöt ovat juurio niitä ns. punakokoomuslaisia. Ovat sympatiatasolla yrittäjiä ymmärtäviä joissain määrin jopa äärioikeistolaisia mutta kuitenkin sydämessään vahvasti sdp:n punainen aate vetää puoleensa?

Pietilän kaltaiset henkilöt ovat juuri niitä, jotka tsemppasivat kokoomuslaiset Halosen taakse viime pressan vaaleissa.

Ei niin kokoomuslainen, muttei niin sdp:kään, jotain siltä väliltä.

Loppuvetona voidaan ajatella, että mikäli äänestäisi Kokoomusta, ei toden totta voisi ollenkaan olla varma, että se sinne annettu ääni menisi porvariaatteen kantimeksi.
Yhtälailla se saattaisikin lentää sdp;n vasemmistosiiven hyväksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu