Keskusta ei antanut tukeaan PS-fasismille!

Anonyymi-ap

Säännöllisesti saa yhä lukea eri alustojen kommenttiosioilta siitä, kuinka jotkut persut vaativat RKP:tä heitettäväksi ulos hallituksesta ja vaativat Keskustaa RKP:n tilalle mitä kummallisimmilla syillä. Yleensä sellaisilla, jotka tarkottaisivat Keskustan alistamista PS-politiikan aisankannattajaksi spämmäämällä väitettä, että Keskusta olisi muka pettänyt kannattajansa, koska oikeisto olisi PS:n sanelemana Keskustan oikea poliittinen viiteryhmä.

Keskusta on keskellä ja Keskusta ei tue fasismia. Moniko persu yhä kuvittelee, että Keskusta lähtisi pelastamaan natsisympatiaa viljelevän Suomen Sisun näpeissä olevaa PS-puoluetta? Sellaista itsemurhaa Keskusta ei tee, mikä näkyy jo Kokoomuksen kärvistelynä pääministeripuolueena. Kokoomus antoi tukensa äärioikeistolaiselle ministerille ja nyt pääministeri Orpo on munannut itsensä etenkin EU-maiden silmissä, mutta myös koko sivistyneen maailman silmissä.

Keskustan kannatus kääntyy nousuun, sen sijaan Persujen mutta myös Kokoomuksen kannatus tulee ottamaan pahasti turpiinsa. Muutama äärioikeistolainen persuministeri vielä kilometritehtaalle.

9

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumankauta, Keskusta mainittu Suomen Keskustan palstalla!

      Jo on aikoihin eletty.

      • Anonyymi

        Ja huomaatko, että kaikki persut tai persumieliset haihtuivat kuin pieru Saharaan?


    • Anonyymi

      Hirvittävää kun keskusta antoi täyden tuen lähes kommunistiselle vihervasemmistolle.

      • Anonyymi

        Niin, jos et ole persu, olet kommunisti?


    • Kukaan ole väittänytkään että kyseinen hallitus olisi rakkausavioliitto.
      Yhteinen päämäärä eli Suomen kuntoon laittaminen yhdistää.

      • Anonyymi

        Ei Hitlerin hallitustakaan sellaisena nähty? Yhteinen päämäärä kuitenkin yhdisti, siis äärioikeistolaisten yhteinen?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Hitlerin hallitustakaan sellaisena nähty? Yhteinen päämäärä kuitenkin yhdisti, siis äärioikeistolaisten yhteinen?

        Ihme tyyppi. Jauhaa koko ajan Hitleristä ja natseista.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ihme tyyppi. Jauhaa koko ajan Hitleristä ja natseista.

        Viiteryhmäsi tunnistettu.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2064
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe