olen POHJALLA. tällä on pimeätä. niin monta tarinaa olen lukenut, missä toivosta huolimatta kävi huonosti. onko täällä KETÄÄN joka olisi parantunut? voiko KUKAAN enää antaa toivoa tähän mielen vankilaan, jossa pimeys vallitsee. jossa on kyyneliä ja yksinäisyyttä. maailma odottaa ulkona, mutta mulla ei ole voimia astua siihen. jos täällä on ketään, joka elää onnellista, tervettä elämää pohjalla käynnin jälkeen, kertokaa! kertokaa, miten! miten!!! millaista sielä on? onko sinne oikeesti joku tie?? olen liian pieni tähän kaikkeen. olen vasta 14.
parantuneita?
yksin
4483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä olin juuri sinun ikäisesi, kun sairastin anoreksiaa...ja olen parantunut!Olen nyt jo 20 vuotta ja elän onnellista elämää..kyllä sieltä pohjalta on tie ylös, se olet sinä itse!Mä vain itse tajusin ja siitä se parantuminen lähti. Kukaan ei pysty auttamaan sua, ellet itse ota apua vastaan. Ajattele asioita, joista jäät paitsi, niin ehkä tajuat...Sinun pitäisi elää vielä suht huoletonta nuoruutta!Minä olen paljon kauniimpi nyt, ja silti olen hoikka, joten ei sinusta tarvitse tulla mitään läskikasaa parantuaksesi, kuitenkin pelkäät sitä.Itse ainakin pelkäsin silloin. Urheilen vieläkin aika paljon ja katson mitä syön ja välillä saatan vajota sinne takaisinpäin, mutten koskaan enää palaa niin alas kuin silloin. En voi uhrata elämääni siihen!Ajattele ystäviäsi, perhettäsi, harrastuksiasi, unelmiasi, rakkautta ym..jotka tekevät elämästäsi paljon kauniimpaa kuin anoreksia!Voimia sinulle!
oon myös 20v,parantunut anoreksiasta,sairastin sitä n.15-17,18 vuotiaaksi ja siis todellakin siitä voi toipua!yritä rikkoa rutiinejasi,älä ole toimi samojen maneerien mukaisesti..mulla ainakin auttoi kun pääsin kuukaudeksi pois samoista piireistä sillä uudessa paikassa oli tiukkojen "rituaalien"noudattaminen vaikeaa!mulla ainakin uusi paikka toi mulle hermolomaa ja sallin itselleni enemmän!takasin tullessani en todellakaan ollut täysin toipunut mutta vanhaat anoreksiatavat tuntui liian ahdistavilta ja tiukoilta joten yritin jatkaa elämääni rennommin,ja pyrin rikkomaan tuttuja tapojani esim.käymällä harrastuksissa,kavereilla yms.eli siirtämällä aikani ja energiani muihin juttuihin!kyllä se siitä!!:)
parantunut minäkin.
paraneminen vaati aikaa ja tie todellakin tuntui pitkältä, mutta selvisin.
selviäminen vaatii rohkeutta rikkoa "pinttyneitä mieltymyksiä" ja tapojaan.
kaikki alkaa pala-palalta korjautua kun USKALTAA yrittää.
kaikki ei käy käden käänteessä ja sinä itse olet se, joka tilannetta ohjaa.kaikki on kiinni itsestäsi ja se on tavallaan kamppailua "terveen minän" ja "sairaan minän" kanssa. omalla kohdallani "terve minä", joka halusi pitää hyvää huolta itsestään voitti ja "sairas minä" joutui väistymään vähitellen sivummalle. Syön nykyisin terveellisesti ja tarpeeksi.minun on nythyvä olla ja niin on sinullakin kun käyt läpi kamppailun itsesi kanssa.onnea matkaan.
Ei se murrosika ikuisesti kesta...(onneksi)