Purkkarista kalastaminen?

Anonyymi-ap

Kellään vinkkejä, kuinka kalastaa purjehduksen aikana Suomenlahden/Itämeren vesillä?

Toimiiko uistin tai vapaan kiinnitetty viehe perässä vedettäessä neljän-viiden solmun vauhdissa eli saako kalaa pannulle purjehduspäivän ratoksi?`
Olen itse sysipaska kalastaja ja pentuna faijan kanssa kalastanut lähinnä lahnaa verkoilla, haukea katiskalla ja mato-ongella ahventa ja särkeä.
Särjet heitettiin joko takaisin järveen tai jos olivat vahingoittuneita, henki pois ja heitettiin rantametsikköön.

Mutta saako purjehtiessa merestä kalaa ja jos niin minkälaisia vieheeseen voisi tarttua?

En kyllä osaa fileerata kalaa mutta ehkä sen jostain tuubivideoista apinoimalla äkkiä oppii.

Lahnat syötiin aikanaan suomustettuna, perattuna ja savustettuna yleensä nyppimällä sormin kuumasta kalasta, mitään perkaamaan ryhdytty. Haukisopassa kala oli nyljetty ja sahattu ruotoineen isoiksi paloiksi keiton sekaan, kasvimaalla kasvatetut perunat haisivat vielä lautasellakin ihan paskalta kun puuceen pytty kipattiin syksyllä kasvimaalle lannoitteeksi.

Vähän traumoja on kalan syömisestä mutta kyllähän hyvin valmistettu, fileoitu kala hyvää on. Jos veneen perästä saisi jonkun fisun niin fileiksi ja pannulle?

Mutta saako sieltä purjehtiessa mitään? Isoilta vesiltä näkyy kyllä tulevan päivän sapuskat helposti.
Meinaan että mitäs sitä kaupasta roudaa ylimääräistä jos kalaa saisi merestä suoraan pannulle?

10

655

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heikosti. Purjevene tuppaa menemään meidän jähmeille kylmän veden kaloille liian kovaa vauhtia. Jos on malttia purjehtia reilusti alle 4kn, mielellään alle 3 kn vauhtia niin silloin voi uistinta uittaa.

      • Anonyymi

        Ok kiitos tiedosta!
        Tätä vähän ounastelinkin.

        Lämpimillä vesillä homma toimii, täällä siis huonosti.


    • Anonyymi

      Joskus olen pienessä tuulessa laskenut uistimen . Oma vene on sen verran liukasliikkeinen, että kyse on lähes pläkästä kun vauhti on uistelulle sopiva. Vielä ei ole tullut kalaa. 4 solmua ja ylöspäin alkaa olla mun onkivehkeille liian kova vauhti.

    • Anonyymi

      En ole kokeillut, mutta tuossahan on puhdetta juuri niile hetkille, kun tuuli alkaa hiipua.

      • Anonyymi

        Lisään vielä viestiini eilen 11:58:40 että mulla on veneessä vain parimetrinen teleskooppivapa aika ohuella multifilamenttisiimalla. Vapa on hommattu aikanaan eräjormailua varten ja on riittänyt toistaiseksi. Joskus olen viskonut apujollasta sopivan kaislikon laidalla mutta harvemmin lomakaudella sieltä mitään tulee. Joku lahnan lotjake, jota ei viitsi edes ryhtyä perkaamaan.


    • Anonyymi

      Mitäs jos laskisi siimaa 2 solmun nopeudella?

      Matkavauhti 4 solmua ja siimaa laskee 2 solmun nopeudella, niin lopputuloksena olisi 2 solmun nopeus kalankuvalle.

      Toimisiko?

    • Anonyymi

      Eipä tuolla avomerellä juuri ole kaloja joita voisi yrittää kalastaa purjehduksen lomassa. Äkkiseltään ei tule mieleen kuin lohi joka voisi vetouistimeen napata ja se on niin epätodennäköistä etten edes yrittäisi.

      Kotoisilla vesillä ankkuripaikassa tai satamassa saa yleensä helposti ahvenia perinteisellä mato-ongella tai virvelillä. Sitten kun ollaan suomen vesien ulkopuolella niin en osaa juuri neuvoa koska siellä on kaloja joita meidän vesillä ei ui. Pidä vain purjehdus purjehduksena ja osta kalat rannasta.

    • Anonyymi

      Pertti Duncker ylitti Tyynen Valtameren uistin perässä. Näki kannelta mereneläimiä, mutta niistä yksikään ei napannut Dunkun syöttiin.

    • Anonyymi

      Olen saanut monet kalalounaat purjeveneellä uistelemalla. Nopeus pitää vaan pudottaa johonki 2-2.5kn ja se onnistuu kun myötäseen menee pelkällä rullakeulalla joka reivattu nenäliinan kokoiseksi. Kaks-kolme vapaa vedossa ja laittaa painoja että saa syvälle. Ei muuta kuin kireitä siimoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe