Sain tietää aamulla, että tyttöystävä odottaa meille lasta. Mä olen 18 ja hän 17. Juhannuksena tulee seurustelua täyteen kaksi vuotta.
Raskaus on täysi vahinko. Hän on ennen syönyt pillereitä, mutta nyt sitten jätti ne hetkeksi pois ja siirryimme kondomiin, mutta se on kai sitten pettänyt, koska ilman emme ole olleet yhdynnässä..
En voi väittää että mä ilosta hyppisin, mutta ei se musta nyt niin paha asia ole. Tyttöystäväni on kyllä ihan toista mieltä.
Rakastan häntä ja mä olisin kyllä valmis pitämään lapsen ja aloittamaan sen perhe-elämän. Nyt sieltä tulee joku huutamaan mulle, että se on kuules juippi rankkaa puuhaa, mutta kyllä mä sen tiedän, oon nähnyt siskon kasvattavan lapsiaan. Mutta onhan se palkitsevaakin?!
Tyttöystäväni on nyt vain kääntänyt koko jutun mua vastaan! Se sanoi, että mä olen jotenkin mokannut koko homman, siis sen kumin käytön. Ihan asiallisesti homma musta suju, ja eikös se ole molempien vastuulla?? Raivostuttavaa, että heti sen pitää käydä mun päälle, vaikka ite se ne pilleritkin jätti, vaikka tiesi kyllä, että kortsu ei ole mikään varmin väline. Ei se nyt sen vika ole, mutta ei kai munkaan?
Sitäpaitsi en mä tätä suunnitellut, että juu tehdäänpä lapsi tossa 18vee ja aletaan leikkiin perhettä. Ei se musta nyt huonoltakaan kuulosta, itseasiassa ihan ok. Oon kyllä halunnutkin mukulat nuorena, tää nyt vaan tuli vähän yllätyksenä.
Sanoin tyttöystävälleni, että musta tämä on ihan ok asia, ja haluaisin todellakin, että se lapsi pidetään. Silloin, kun menimme ensimmäisen kerran sänkyyn, sovimme, että jos ikinä meille tapahtuu niin, että lapsi tulee, se pidetään. Oma mokahan se kuitenkin on. Tai moka ja moka, osittain mä olen iloinenkin tästä asiasta.
Nyt se sitten sanoi, että ei se ole valmis äidiksi. Enhän mäkään välttämättä isäksi ole valmis, mutta koska sitten on? Kyllä mä sitä rakastaisin ja osaisin huolehtia, eikö se riitä? Ei hän kuitenkaan sanonut, että lasta ei pidetä. Puhuimme puhelimessa, ja lopulta hän lopetti puhelun. Sen jälkeen emme ole keskustelleet.
Eikös se mene niin, että hän voi mennä ja tehdä abortin minun mielipiteestäni välittämättä? Mä voisin hyvin kasvattaa sen lapsen yksinkin, mutta tottakai toivon, että tyttöystävänikin sen lapsen haluaa, enhän mä siitä halua erota! Todellakaan! Mutta jos pitää valita tyttöystävän ja sen lapsen väliltä, niin kyllä mä sen lapsen tahdon. Mutta eihän mulla ole tässä sanavaltaa? Se on abortti mikäli hän niin tahtoo?
Toisaalta uskon, että ei hän aborttia halua, luulen, että hän pitäisi lapsen vaikka väkisin omaa tahtoaa, mutta ei hän lastaan "tapa". Olen koittanut soittaa hänelle koko päivän, mutta hän ei vastaa. Tyttöystäväni veli kertoi, että hän haluaa nyt olla yksin, ja että puhumme asiasta huomena.
Onko väärin, että koen itseni aika loukatuksi? Ymmärrän kyllä, että en minä sitä synnytä enkä kanna 9kk, mutta on se minunkin lapseni!!! Toisaalta uskon ja olen suhtvarma, että hän haluaa lapsen pitää. Tämä on vain sopeutumista??
Miten tytöt tän asian kokee? Onko alussa shokki, ja poikaystävä työnnetään pois? Muuttuuhan se käsitys?
En haluaisi aborttia missään nimessä, ja uskon, että tyttöystäväni synnyttäisi sen lapsen ihan vaan munkin takia, mutta en mä sellasta halua pyytää.. Mä oon nyt ihan sekasin enkä tiedä mitä mä ajattelen tästä.
En kuitenkaan halua, että tyttöystäväni kantaa sitä lasta 9kk jos se kerran inhoo koko ajatusta lapsesta, en edes mun takia. Ja toisaalta, mä rakastan sitä ihan mielettömästi, ja jos abortti on ajankohtainen, haluan kyllä tukea häntä, vaikka en toisaalta asiaa hyväksykkään. Yhdessähän tää soppa on keitetty, ja tulevaisuudessa me voidaan perustaa se perhe just sillon kun se sopii suunnitelmiin.
Mutta kyllä mä sen lapsen haluan jo nyt, ja ollaan me puhuttu yhteen muuttamisesta jo pitkään, tarkotus oli kesällä muuttaa, jos suunnitelmat olis sujunu miten haluttiin. Tyttöystävänikin haluaa kyllä lapset nuorena, ja hän on itse sanonut, että viiden vuoden päästä hän haluaisi viimeistään olla jo äiti. Eihän siihenkään pitkä aika ole!
Tää tilanne vaan ajaa mut hulluksi, kun ei ole tietoakaan siitä, mitä se nyt just tällähetkellä ajattelee. Se on kotonaan, ja kävin sielläkin, mutta ei sen veli päästä mua sisälle.. Se on aina ollut hirveen suojelevainen systeriänsä kohtaan, mutta eikö tän nyt pitäis olla ihan vaan meidän välinen asia.
Ja mut vaan suljettiin pois koko asiasta. Haluisin edes kertoa sille, mitä mä ajattelen tästä.. puhua eri vaihtoehdoista ja kertoa et mä rakastan sitä. Kirjotin sille jopa kirjeen, mut ei se veli suostunu siemään sitä. Mailia en voi lähettää kun niiden kone on paskana. Ei mun pitäis tätä täällä kirjottaa vaan kertoo nää jutut sille mun tyttöystävälle.. Ettehän te mua voi auttaa, mutta kai tää nyt on jotain ajatusten selvittelyä.
Raskaus on täysi vahinko. Hän on ennen syönyt pillereitä, mutta nyt sitten jätti ne hetkeksi pois ja siirryimme kondomiin, mutta se on kai sitten pettänyt, koska ilman emme ole olleet yhdynnässä..
En voi väittää että mä ilosta hyppisin, mutta ei se musta nyt niin paha asia ole. Tyttöystäväni on kyllä ihan toista mieltä.
Rakastan häntä ja mä olisin kyllä valmis pitämään lapsen ja aloittamaan sen perhe-elämän. Nyt sieltä tulee joku huutamaan mulle, että se on kuules juippi rankkaa puuhaa, mutta kyllä mä sen tiedän, oon nähnyt siskon kasvattavan lapsiaan. Mutta onhan se palkitsevaakin?!
Tyttöystäväni on nyt vain kääntänyt koko jutun mua vastaan! Se sanoi, että mä olen jotenkin mokannut koko homman, siis sen kumin käytön. Ihan asiallisesti homma musta suju, ja eikös se ole molempien vastuulla?? Raivostuttavaa, että heti sen pitää käydä mun päälle, vaikka ite se ne pilleritkin jätti, vaikka tiesi kyllä, että kortsu ei ole mikään varmin väline. Ei se nyt sen vika ole, mutta ei kai munkaan?
Sitäpaitsi en mä tätä suunnitellut, että juu tehdäänpä lapsi tossa 18vee ja aletaan leikkiin perhettä. Ei se musta nyt huonoltakaan kuulosta, itseasiassa ihan ok. Oon kyllä halunnutkin mukulat nuorena, tää nyt vaan tuli vähän yllätyksenä.
Sanoin tyttöystävälleni, että musta tämä on ihan ok asia, ja haluaisin todellakin, että se lapsi pidetään. Silloin, kun menimme ensimmäisen kerran sänkyyn, sovimme, että jos ikinä meille tapahtuu niin, että lapsi tulee, se pidetään. Oma mokahan se kuitenkin on. Tai moka ja moka, osittain mä olen iloinenkin tästä asiasta.
Nyt se sitten sanoi, että ei se ole valmis äidiksi. Enhän mäkään välttämättä isäksi ole valmis, mutta koska sitten on? Kyllä mä sitä rakastaisin ja osaisin huolehtia, eikö se riitä? Ei hän kuitenkaan sanonut, että lasta ei pidetä. Puhuimme puhelimessa, ja lopulta hän lopetti puhelun. Sen jälkeen emme ole keskustelleet.
Eikös se mene niin, että hän voi mennä ja tehdä abortin minun mielipiteestäni välittämättä? Mä voisin hyvin kasvattaa sen lapsen yksinkin, mutta tottakai toivon, että tyttöystävänikin sen lapsen haluaa, enhän mä siitä halua erota! Todellakaan! Mutta jos pitää valita tyttöystävän ja sen lapsen väliltä, niin kyllä mä sen lapsen tahdon. Mutta eihän mulla ole tässä sanavaltaa? Se on abortti mikäli hän niin tahtoo?
Toisaalta uskon, että ei hän aborttia halua, luulen, että hän pitäisi lapsen vaikka väkisin omaa tahtoaa, mutta ei hän lastaan "tapa". Olen koittanut soittaa hänelle koko päivän, mutta hän ei vastaa. Tyttöystäväni veli kertoi, että hän haluaa nyt olla yksin, ja että puhumme asiasta huomena.
Onko väärin, että koen itseni aika loukatuksi? Ymmärrän kyllä, että en minä sitä synnytä enkä kanna 9kk, mutta on se minunkin lapseni!!! Toisaalta uskon ja olen suhtvarma, että hän haluaa lapsen pitää. Tämä on vain sopeutumista??
Miten tytöt tän asian kokee? Onko alussa shokki, ja poikaystävä työnnetään pois? Muuttuuhan se käsitys?
En haluaisi aborttia missään nimessä, ja uskon, että tyttöystäväni synnyttäisi sen lapsen ihan vaan munkin takia, mutta en mä sellasta halua pyytää.. Mä oon nyt ihan sekasin enkä tiedä mitä mä ajattelen tästä.
En kuitenkaan halua, että tyttöystäväni kantaa sitä lasta 9kk jos se kerran inhoo koko ajatusta lapsesta, en edes mun takia. Ja toisaalta, mä rakastan sitä ihan mielettömästi, ja jos abortti on ajankohtainen, haluan kyllä tukea häntä, vaikka en toisaalta asiaa hyväksykkään. Yhdessähän tää soppa on keitetty, ja tulevaisuudessa me voidaan perustaa se perhe just sillon kun se sopii suunnitelmiin.
Mutta kyllä mä sen lapsen haluan jo nyt, ja ollaan me puhuttu yhteen muuttamisesta jo pitkään, tarkotus oli kesällä muuttaa, jos suunnitelmat olis sujunu miten haluttiin. Tyttöystävänikin haluaa kyllä lapset nuorena, ja hän on itse sanonut, että viiden vuoden päästä hän haluaisi viimeistään olla jo äiti. Eihän siihenkään pitkä aika ole!
Tää tilanne vaan ajaa mut hulluksi, kun ei ole tietoakaan siitä, mitä se nyt just tällähetkellä ajattelee. Se on kotonaan, ja kävin sielläkin, mutta ei sen veli päästä mua sisälle.. Se on aina ollut hirveen suojelevainen systeriänsä kohtaan, mutta eikö tän nyt pitäis olla ihan vaan meidän välinen asia.
Ja mut vaan suljettiin pois koko asiasta. Haluisin edes kertoa sille, mitä mä ajattelen tästä.. puhua eri vaihtoehdoista ja kertoa et mä rakastan sitä. Kirjotin sille jopa kirjeen, mut ei se veli suostunu siemään sitä. Mailia en voi lähettää kun niiden kone on paskana. Ei mun pitäis tätä täällä kirjottaa vaan kertoo nää jutut sille mun tyttöystävälle.. Ettehän te mua voi auttaa, mutta kai tää nyt on jotain ajatusten selvittelyä.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Täytyy tähän ihan heti aluksi sanoa että kyllä, tyttöystäväsi voi tehdä abortin sinun mielipiteestäsi huolimatta, jos niin tahtoo.
Voi sinua :/ Tekstistäsi sai kyllä mielikuvan, että olet hyvinkin vastuuntuntoinen nuorimies. Ehdottaisin nyt, että annat tyttöystävällesi aikaa selvittää ensin omat ajatuksensa, ja yritätte sitten puhua yhdessä ja löytää tilanteeseen parhaan ratkaisun. Syytteleminen ei auta ketään, kumpikin on yhtä "syyllinen" tilanteeseen.
Voimia teille, kyllä kaikki loppujen lopuksi aina hyvin menee! Kerrothan sitten miten asiat edistyivät..?
Huomenna olet luultavasti jo paljon viisaampi, mutta ajattelin vain suositella tässä kohtaa ajan antamista.
Ei ole helppoa ymmärtää seuraavan yhdeksän kuukauden aikana kärsivänsä synnytyksen lisäksi kaikki suonikohjut, kun elämä on aivan alussa. Saati sitten, että tyttöystäväsi elämään vaikuttaa lapsen tulo huomattavasti enemmän kuin omaasi. Jos sinä päätät vuoden päästä, että lähdet, lapsi jäänee luultavimmin äidilleen.
Odottele rauhassa.
että purat asiaa jossain..
Aika rankka juttu noin nuorille ihmisille. Silti kuulostaa upealta miten vastuusi kannat, ja miten olette keskustelleet asiasta jo etukäteen.
Asia on nuorelle naiselle aivan varmasti niin suuri shokki, että hän haluaa olla kaikessa rauhassa itsekseen ja miettiä ratkaisujaan. Se kuitenkin vaikuttaa hänen koko loppuelämäänsä ja on aika raskasta päättää elämänsä kulusta 17-vuotiaana.
Anna hänelle hetki aikaa, äläkä painosta. Sitä minä toivoisin vastaavassa tilanteessa. Olen nyt jo vähäsen vanhempi, mutta jos noin nuorena olisin tullut raskaaksi, en olisi siitä selvinnyt. En tarkoita kuitenkaan, että tyttöystäväsi ei välttämättä olisi kypsä äidiksi. Hyvä ystäväni sai juuri ensimmäisen lapsensa, hän on 17! Ja on onnellinen.
Kävi miten kävi, voimia sinulle ja tyttöystävällesi.
Olet selvästi pohtinut asiaa monelta kantilta ja miettinyt lapsen saantiin liittyviä kysymyksiä mielestäni hyvin kypsästi. Minua puhutteli mietteesi isän oikeudesta syntymättömään lapseen. Onhan se niin, että tulevalla äidillä on oikeus lapseen tai aborttiin, mutta isä joutuu tyytymään äidin päätökseen. Se on surullista, varsinkin, jos sinä joudut menettämään tulevan lapsen, vaikka haluaisit pitää hänet.
Ole tukena tyttöystävällesi ja keskustelkaa asiasta. Kerro hänelle samat ajatukset, joita kirjoittelit tänne. Ne varmasti vakuuttavat tyttöystävääsikin luottamaan selviytymiseenne vanhempina. Muistakaa, että kukaan ei ole valmis vanhemmaksi, vaan vanhemmuuteen kasvetaan. Tarkeintä on rakkaus, turvallisuus ja huolenpito lasta kohtaan.
Raskaus on varmasti kaikille aluksi enemmän tai vähemmän järkytys. Naista pelottaa ymmärrettävästi: se on lopullista, se sitoo vastuuseen loppuelämäksi, oma ruumis ja elämä muuttuu ihan toisenlaiseksi, synnytys saattaa pelottaa jne. Monesti muutaman viikon kuluttua, kun raskautta ja tulevaa lasta on saanut makustella ja miettiä, lapsen tuloon rakastuu pikkuhiljaa ja negatiiviset tunteet häipyvät taka-alalle. Näin voi käydä tyttöystävällesi.
Tovottavasti saat pitää lapsesi! Olisit varmasti hyvä ja rakastava isä hänelle. Hyvää jatkoa sinulle.
tää nyt on sellanen tilanne että tähän on ihan mahdoton sanoo mitään oikeeta vastausta/ratkaisua.Kiinnostaa vähän kuitenkin tietää että millainen luonne tyttöystävälläsi on?Ja mitä olette tehneet vapaa ajalla ennen tätä tilannetta?Onko esim.juhliminen kiinnostanut?Ja onkko tyttöstäväsi helposti johdateltavissa?Näihin jos vastailet joihinkin kysymymksiin niin ehkä alkaa juttu luistaa sen jälkeen.
Tyttöystäväni on sellainen normaali 17-vuotias. Miten mä tän nyt selittäisin.. Sr tykkää suomirokista, kesästä ja kaikesta hassuttelusta. Se haluaa olla paljon kavereidensa kanssa mut perhe on sille tosi tärkee. Se ei polta mutta juo aina joskus.
Se on ilonen ja jos se suuttuu niin se vaan mököttää ja "katoaa", niin kun nyt. Eli siihen ei saa mitään yhteyttä eikä se ota mitään
yhteyttä.
Yleensä hengaillaan niillä ja jutellaan omiamme tai kattellaan jotain leffoja. Juhlimassa käydään kesäsin aika usein, mutta ei se kauheasti sitä lakoholia ota. Koko seurustelumme aikana (vajaa 2vuotta) olen nähnyt hänet kolme kertaa kunnon kännissä, usein se on vaan hiprakassa.
Hän tykkää kuitenkin vapaudesta, ja ahdistuu jos sitä jotekin kahlitaan. Se ei ole mustasukkanen ja luottaa aika helposti ihmisiin.
Mustasukkasen ihmisen kanssa se ei vois edes seurustella, koska sillä on kauheesti kavereita, ja se tykkää mennä niiden kanssa, eikä halua tilitää joka minuuttia mulle tai muillekkaan. Se on itsenäinen.
Johdateltavissa.. siitä en osaa sanoa.. Jotkut ihmiset, kuten sen veli, pystyis varmaan johdattelemaan sitä paljonkin, samoin myös mä. Kyllä sitä on helppo johdatella ainakin mun mielestä, siis että mä pystyn johdattelemaan sitä jos haluan. En kuitenkaan halua painostaa sitä pitämään tota lasta tai johdatella siihen.
Ihannetilanne tuossa tilanteessa. Anna tehdä keskeytys ja tehkää lapset sitten kun molemmat sitä haluaa. Sun tilanteestas olis aika moni teiniäidin siippa kiitollinen. Yleensähän se lapsi halutaan pitää, oli tilanne mikä hyvänsä ja realiteetit kuinka hukassa tahansa.
minä en suosittelisi sitä aborttia ja sitten parin vuoden päästä uutta lasta.. miksi tappaa toinen lapsi ja antaa toiselle elämä vain muutaman vuodem takia?? sitä tulisitte miettimään pitkään jos abortin tekisitte.. luulen että tyttöystäväsi tulee järkiinsä kunhan saa aikaa miettiä.. raskaus aika on ihanaa odotusta (vaikka itse jouduin olemaan sairaalassa muutaman viikon)ja sit se tenavan syntyminen.. sitä unohtaa kaikki menneet pohdinnat ja toteaa vain että tämä oli oikea valinta.. ainakin ensimmäiset kuukaudet lapsenkanssa..:) mut sit se arki koittaa.. MUT on ne lapset ihania ja ei pidä luopua yhdestäkään mahdollisuudesta jos luoja on antanut lapsen saada alkunsa!
Ei se sitten tänäänkään suostunut mua näkemään, eikä osannut sanoa, että koska se pystyy tästä keskustelemaan. Se lähetti vaan tekstiviestin, että se soittaa mulle kun on valmis puhumaan.
Mä olen jo oikeasti pienoisessa paniikissa, kun ei sitä saa tavotettua! Alkaa jo raivostuttaan aika lailla toi sen käytös. Voisihan se edes vastata puhelimeen, tai jotenkin muuten kertoa mietteitään. Eihän tässä mitään lapsia olla, mutta sen käytös kyllä on niin lapsellista..
Ei se vastaa kun soitan, sen veli ei päästä mua sinne sisälle. Yritin huutaa ovelta että miksei se voi puhua mulle, mutta sen jälkeen se veli ei avannu edes ovea. että hyvä minä.
onko mulla tässä mitään oikeuksia? En oo koskaan oikein ottanu tosissaan kun on näistä isien oikeuksista mekastettu, mutta nyt raivostuttaa niin saatanasti se, miten mua tässä kohdellaan.
Jos se ei halua pitää sitä lasta, niin olis kiva tietää edes se. Ja mitä se nyt oikein miettii? Että miten me pärjättäis sen lapsen kanssa, vai sitä, että koska se pääsee ottaan sen pois. ja miksei me voida miettiä sitä yhessä!
Eihän toi tilanne mihinkään katoo, ja mitä se puhuminenkaan haittaa.. Aina kun se suuttuu/loukkaantuu tms niin se vaan katoaa tollain eikä pidä minkäänlaista yhteyttä. Ennen se on ollut ok, mutta ei nyt tässä tilanteessa.
Eniten tässä pelottaa se, että se vaan menee ja tekee sen abortin. Voiko sen tehdä heti? Kyllä mä sen kestän, että jos se ilmottaa miettivänsä asiaa pari päivää, ja jutellaan sitten, mutta kun ei se oikein ilmottanu yhtään mitään.
Ajateltiin yhden kaverin kanssa mennä kyttäämään sinne sairaalalle niin pitkäks aikaa, kunnes se ilmottaa itestään. Ei kai oikeasti, mutta mieli tekis.
Jos se päätyy aborttiin niin, että me ollaan sitä asiaa yhdessä mietitty ja pohdittu, niin se on ok, mutta mä en anna sille ikinä anteeks, jos se nyt menee ja tekee sen mun seläntakana.
Onko toi sen käytös normaalia?? Miten muut ´teiniäidit´on tän asian hoitanu?
Minä hoidin asian sillä tavalla, että pidin lapsen. Mulle tarjottiin aborttia, mutta jos Luoja on tälle lapselle mahdollisuuden antanut, mikä oikeus mulla on riistää siltä elämää? Olen varma, että vaikka on rankkaa hoitaa lapsi yhärinä (aikuinen mies jätti meidät, yllätys yllätys) niin silti tulen saamaan lapsen pitämisestä enemmän kuin mitä olisin saanut jos olisin luopunut siitä.
Suunnitelmat vähän muuttui, mutta mulla on silti mahdollisuus elää eikä se juhliminen ole pääasia mulle. Mä ehdin bilettää sitten kolmekutosena, kun tää on täysi-ikäinen. Siihen mennessä mulla on jo (toivottavasti) vakituinen työpaikka ja muuta.
En olisi voinut tehdä itse aborttia laisinkaan, etenkään ilman että infoaisin siitä lapsen isälle. On isälläkin oikeutensa. Niistä on vain turha tulla vinkumaan vuosien päästä kun elarit on jätetty jostakin syystä maksamatta (kuten siksi että tarjotaan uudelle muijalle hotelliöitä hienoissa kylpylöissä ja muuta paskaa) ja lasta on nähty siten kun huvittaa. Ei onnistu.
Koita nyt antaa tyttöystäväsi miettiä. Tiedän tuon tavan kadota vain, se on harvinaisen ärsyttävää. En usko että tekee abortin ilman lupaasi, tai jos tekee, niin sulla taitaa olla naisenvaihto edessä... jos ajattelet niin.
Ihanaa nähdä nuoria miehiä, jotka kantaa vastuun! Kunpa kaikki teini-isät olisi tuollaisia.
*rutistaa lujaa* voimia, ja infoathan tänne tilanteestasi?
Kortsut ei hajoa normaali käytössä.Yritäppä hajoittaa kortsu väkisin...vahvaa kumia on...Olisiko muijasi ollut vieraissa ja siksi vastustaa lapsen saattamista maailmaan,jos se ei olekkaan sinun...Mietippä tarkkaan..
tää edellinen on kyl niin oikeessa et tekis mieli tarjoo kaljat!!mulle meinaan kävi just niinku edellinen kirjoittaja sano,muija petti ja pani minkä kerkes ,jakoi aivan kaikille niin,kyllä sitä siellä laskeskellaan et kenenköhän tää on,ja nyt--pelastaakseen nahkansa,päätyy aborttiin.Elämä on nykyään just tämmöstä et keneenkään ei kannata luottaa aivan silmittömästi.
Kyllä se kortsu voi hajota ilman, että sitä väkisin hajalle repii. Meillä ainakin ukon kanssa on kortsut aika monesti menneet säpäleiksi ja ihan normaalisti ollaan mielestämme "urheiltu". Noissakin taitaa kai olla ihan laatueroja...
Muutoin kyllä miettisin noitakin vaihtoehtoja joita kirjoitit...Olenpa itse joskus törmännyt tapaukseen, jossa kävi "vahinko", mentiin yhteen ja kun ero tuli, niin muija paukkas pommin, että et muuten olekkaan isä, kun tapaamisista alettiin sopimaan...aika julmaa...sekä miestä, että lasta kohtaan, joka menetti isänsä sitten siinä rytäkässä.
Kyllä kortsut voi hajota ihan oikeasti. Mulle on käynyt niin monta kertaa. Tosin hajoamisesta ei omani saanut alkuaan...
Että eipäs levitellä tuollaista tietoa vain omien kokemusten pohjalta, right?
No voi herran jumala. Ymmärrän tyttöystävääsi hyvin. Itse olen 16 -vuotias tyttö ja jo ajatuskin siitä että synnyttäisin vuoden kuluttua lapsen on kauhistuttava. En todellakaan ole valmis tuollaiseen, ja tuskin on tyttöystäväsikään.
onhan niitä muitakin teiniäitejä. Tyttäystäväni täyttää piakkoin 18, joten eihän tämä ole edes pahimmasta päästä.
Se, että on muitakin teiniäitejä, ei liity. Tyttöistäväsi voi siltikin olla epäkypsä hoitamaan ja kasvattamaan lapsen aikuiseksi, kuten luultavasti onkin. Onnea nyt vaan teille ja toivottavasti suhteenne kestää lapsen aikuisikään saakka.
Kyllä ne on kuule tunteet sekaisin joka naisella vähän aikaa sen positiivisen raskaustestin jälkeen. Vaikka ikää olisi 30v ja lapsi yhdessä toivottu ja pitkään "tehty", tulee sen plussan jälkeen mieleen, että olenkohan sittenkään vielä valmis tähän ja onko elämäntilanne todella sopiva ja jaksanko ja miten suhde kestää jne. Siinä prosessissa kun on myös ne paljon puhutut hormoonit osallisena.
Anna tyttöystäväsi selvittää ajatuksiaan ihan rauhassa, ja kun tapaatte seuraavan kerran, etene hänen ehdoillaan. Voit kysyä, miltä tuntuu, ja millaisia ajatuksia hänellä on, mutta älä vaadi selviä, yksiselitteisiä vastauksia. Niitä ei ole.
Itse sain lapsen 18 vuotiaana rakastamani miehen kanssa.Ja lapsi ei ollut vahinko!Menin myös naimisiin hänen kanssaan saman ikäisenä.Ei se niin kamalaa ole ja lapset varttuvat yllättävän nopeasti.Minusta tyttöystäväsi reaktio outo, kun ei suostu kanssasi puhumaan.Luulisi ,et haluaisi juuri sinut tuekseen tuollaisessa tilanteessa.
Niin sinä sitten kävi, että meikäläisestä tulee isä! Tyttöystäväni tuli käymään ja kertoi mielipiteensä. Hän on asiasta jopa iloinen, toivuttuaan melkoisesta alkushokista.
Hän jopa hieman loukkantui siitä, että olin pelännyt hänen tekevän abortin. Mutta nyt siis asiat hyvin.
Kiitos viestiini vastanneille
Luin juuri koko tämän viestirimpsun jännittäen miten lopulta käy!Ja hyvinhän asiat meni sitten kuitenkin,onnittelut sulle ja tyttöystävällesi teistä tulee varmasti hyvät vanhemmat ja onnellinen perhe!
Olen myös lukenut noita viestejä tässä pari päivää ja innolla odottanut miten käy! Voi paljon onnea ja varmasti pärjäätte!
tosi paljon onnea teille =)
sinulle???? oletko varma?? onko se pettänyt sinua???
Lapsi on kyllä mun, tästä olen varma.
Kovasti onnea teille!
Pieni varoituksen sananen silti,
ei kannata vielä hihkua isyyttä tai muutakaan.
Raskaus on varmaankin? vielä alussa,
eli vielä on pitkä taival edessä.
Realistisesti ajateltuna mitä vaan voi sattua, kolme kuukautta kun on mennyt niin suurin vaara on ohi.
Siunausta raskaudelle!:)
tässä luin noita viestei ja jännitin kui käy. tippa tul linssiin ku luin että pidätte ilon kyynel siis. itellä odotusta kuinka käy yritetty miehen kaa vähän aikaa jo.
Pienenä lisäyksenä nyt tähän, että teidän kannattaa todellakin ajatella asioita realistisesti ja heittää turha ylioptimistisuus nurkkaan.
Miten olette ajatelleet elättää lapsen? Onko teillä molemmilla vakituinen työpaikka? Tuskin 17-vuotiaalla tyttösellä on edes opiskelut kunnossa. Henkisesti ajatellen kehityksenne on vielä kesken. Asutteko edes yhdessä? Miten aiotte hankkia asunnon? Mitä teette, jos yhteiselo ei yksinkertaisesti vain toimi? Oletko ajatellut viettää LOPPUELÄMÄSI tuon tytön kanssa?
Mieti vähän.
Olen amitsun kolmannella (raksalla) ja tällähetkellä ollut työharjoittelussa. Valmistun siis nyt, ja töihin pääsen samaan yritykseen, missä olen työharjoittelussakin ollut. Eli mulla on työpaikka lapsen synnyttyä.
Tyttöystäväni on lukion toisella, eli hänellä jää vika vuosi käymättä. Ollaan ajateltu, että hän pitää yhden tai kaksi välivuotta, ja käy sitten tuon viimeisen luokan, esimerkiksi kahdessa vuodessa. Tällöin mahdollisesti mä jään pois töistä, tai joku muu hoitaa lapsen. Riippuu ihan, minkä ikänen lapsi sillon on.
Raksalla on hyvin duunipaikkoja ja hyvät palkat, joten pystyn kyllä elättämään meidät.
Yhessä ei asuta, mutta muutetaan alkukesästä. Muuttoa suunniteltiin kyllä jo ennen vauva-uutista.
Jaa miten me asunto hankitaan? Ajateltiin, että ryöstetään ensin pankki ja sitten ostetaan joku lukaali. Haloo! Ehkäpä samalla tavalla mekin se asunto hommataan, kuin muutkin asunnon hankkijat.
Jos yhdessäelo ei yksinkertaisesti toimi, niin sitten varmaan erotaan, tai koitetaan jos suhde onnistuu erillään asumisella. Kyllähän muutkin parit muuttaa yhteen, ja aina on se vaara, että yhdessäelo ei toimi. Pitäisikö sitten kaikkien asua yksin, koska saattaa epäonnistua jos asuu jonkun kanssa? Me ehditään kyllä asua jonkin aikaa kaksinkin, eihän se vauva viikossa synny.
En kai mä seurustelisi, jos en rakastaisi seurustelukumppaniani ja haluaisi elää hänen kanssaan loppuelämääni?
Mikä siinä nyt on niin kauheeta, jos nuoret ihmiset muuttaa yhteen ja saa lapsen?
Mä tiedostan, että ero saattaa joskus tulla ja elämä ei välttämättä suju suunnitelmien mukaan, mutta niinhän kaikki tiedostaa!
Ihmiset menee yhteen ja joskus ne myös eroaa, mä tajuan tän asian kyllä.
Pitäisikö olla edes yrittämättä? Tappaa se lapsi, koska me ehkä saatetaan tulevaisuudessa erota??
Onnittelut teille molemmille!! =)
Mä uskon että teistä tulee hyvät vanhemmat ja sinusta mainio isä.. mä luin vasta nyt tämän jutturimpsun ja jännitin kokoajan että mitä päätätte? Ja kieltämättä tuli onnen kyynel silmään kun kuulin mihin päätökseen tulitte, minusta kuullostaa että oikeaan... Vielä kerran onnea teille!! Kyllä te pärjäätte...
Ja tottahan se on kuka vaan voi erota, ei sitä kannata etukäteen murhehtia kenen kans synkkaa ja kenen kans ei...
Ei ne tytöt välttämättä aina poikaystävää pois työnnä. Mä oon viistoista täytän 16 syksyllä ja vauva syntyy siin samoihin aikoihin. Poikaystäväni on kohta 17 ja ihan yhdessä ollaan kasvattamassa tätä tulevaa vaaviamme. Voisin melkein sanoa et tää oli suunniteltu juttu, tietenkin mietin niitä opintoja, mutta voin mä ne hoitaa myöhemminkin. Ei se maailma kaadu siihen. Ehkäpä tyttöystävälles iski vaan paniikki kun se tajus et hei nyt se on oikeesti tulossa. Se "paniikki" iskee melkein kaikille, tai ainakin jännitys. Jotkut voi taas sanoo et mitä näin nuori voi mistään ymmärtää, mut ei voi mitää. Kyl se tyttöystäväs siitä tokenee ja varmasti perustatte perheen vielä ja saatte sen lapsen. Älä huoli.
Piristää päivää kummasti kun lukee tollasta positiivista palautetta! Kiitokset siitä. :)
Hauskaa kesää ja kaikkea hyvää myös sulle elämään!
Vaikka mie oon nuori vm.90 niin ollaan jo suunniteltu mun poikaystävän kanssa lapsen hankkimista. Ehkä ens vuonna. Mä en työntäis jätkää pois. Se on sentään lapsen isä. Enkä ikinä tekis aborttia. Mutta se miten mun perhe reagoi siihen jos oon raskaana. joutuisin varmaan muuttamaan pois.
meiliossa [email protected] Jos voitais ruveta meilaan... ?
Mulle on äiti sanonut joskus kun olin ehkä 12v niin olisin kuulemma ollut valmis isäksi, koska hoidin omaksi ikäväkseni niin hyvin pientä siskoani joka on nyt kohta 10v. Itse täytän 16.11 21v ja minullekin on tulossa vaavi syntymäpäivä lahjaksi. Mutta jos sulla menee asia hankalaksi niin kysy tylleröltä mitä se haluaa tehdä asialle, laittaa kummasti harkitsemaan asioita. Lääkäri tietää ainakin yhden vaihtoehdon jollei kaksikin. Ei muuta kuin kova kovaa vasten ja eteenpäin vaan.