Geopolitiikalla oli iso vaikutus pirkanmaalaisyhtiön investointipäätökseen. New York Timesin mukaan Nokian Renkaiden uuden tehtaan piti sijaita maassa, joka on sekä Naton että Euroopan unionin jäsen. Serbia ja Turkki tippuivat pois listalta tämän takia.
Unkari tippui suunnitelmista maan läheisten Venäjä-suhteiden takia. Sloveniasta, Slovakiasta tai Tšekistä ei löytynyt tehtaalle sopivaa tonttia. Esimerkiksi Bratislava ei halunnut kaupunkiinsa raskasta teollisuutta, vaan pelkästään teknologiayrityksiä, tuotantojohtaja Adrian Kaczmarczyk sanoo New York Timesille.
Lopulta jäljellä oli neljä maata, Romania, Puola, Portugali ja Espanja. Espanjassa työvoima oli liian kallista, Portugalissa lupaprosessien hitaus ja energiantuotanto-ongelmat estivät investoinnin. Toiseksi kisassa yltäneen Puolan kohtaloksi koitui erityisesti maan heikko demokratiakehitys, New York Times kirjoittaa.
Romanian ja reilun 200 000 asukkaan Oradean valinnan taustalla olivat lopulta muun muassa valmis infrastruktuuri, Puolaa isommat EU-tuet sekä rakenteilla oleva aurinkovoimala. Rakenteilla olevan 650 miljoonaa euroa maksavan tehtaan on määrä käynnistyä vuonna 2025.
Syyt miksi Renkaat tekee tehtaan Romaniaan
Anonyymi-ap
2
431
Vastaukset 2
- Anonyymi
Yksi iso syy on edullinen työvoima. Omistajataholle suuremmat voitot.
- Anonyymi
Kun palkkakulut pienenevät, niin voitot paranevat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411573- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi300827- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 60597
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571