Kun oppi tuntemaan

itsensä yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen, huomasi että yksin oleminen ei ole ongelma, koska on tietyllä tavalla erilainen eikä siksi ole todellakaan helppo löytää sellaista kumppania joka sopisi itselle. Siksi työntekeminen vakituisessa itselle mieluisassa työpaikassa oli niin tärkeää, vaikka sielläkin oli sitä mikä ei kuulu työpaikalle ja se väsytti ja vaikeutti keskittymistä, mikä varmaan osaltaan vaikutti ettei siellä ollut mahdollista jatkaa. Mutta se mikä oli kauheinta, oli se että kertominen jatkui olitpa missä tahansa töissä ja se oli sellainen kokemus mikä vei elämästä ilon lähes kokonaan. Olo parani keväällä sen takia, että sai olla itselle hyvin tutussa työpaikassa töissä. Ne pari kokemusta tapailusta, lopettivat kiinnostuksen kokonaan seurusteluun. Yhä on niin, että mieluisin parisuhde olisi seksitön suhde, koska oma kokemus on osoittanut sen, että sopivaa miestä on hyvin vaikea löytää, eikä tunnu mielekkäältä se ajatus että sitä jaksaisi kauan tehdä. Siksi pysyvä mieluisa työpaikka olisi ollut äärimmäisen tärkeää psyykkisen, fyysisen ja taloudellisen tilanteen takia. Siksi oli väärin aloittaa kysymättä niitä muutamaa tärkeää kysymystä, mitä sinä itse elämältäsi haluat? Muut olettivat omista lähtökohdistaan ajatellen tietävänsä mitä minä pidän omaan elämääni liittyen tärkeinä jotta voisin hyvin. Se oli suuri virhe, koska muiden oletuksilla ei ole mitään arvoa siihen nähden mitä yksilö itse haluaa elämältään. Elämältä vietiin pohja kokonaan pois. Ei sellaisesta ns. auttamisesta voi olla kiitollinen, koska se sai aikaan valtavan paljon surua ja ahdistusta ja stressiä. Ketään yksittäistä ihmistä ei voi syyttää, koska ne jotka kaiken aikoinaan ilman lupaa aloittivat ovat syyllisiä!