Venäjä alkaa ottaa Suomessa asuvilta venäläisiltä ajokortteja pois

Anonyymi-ap

Venäjä alkaa ottaa Suomessa asuvilta venäläisiltä ajokortteja pois
Uuden määräyksen mukaan ajo-oikeus riistetään henkilöltä, joka ei ole suorittanut asepalvelusta määrätysti.

Venäläismiehet, jotka eivät ole suorittaneet määrätysti asepalvelusta, menettävät ajokorttinsa uuden määräyksen myötä

Venäjän sisäministeriön uusi käytäntö jäädyttää venäläismiesten ajo-oikeudet, jos he eivät ole määräyksistä huolimatta suorittaneet asepalvelusta, kertoo muun muassa talouslehti Vedomosti.

Asiasta uutisoi Suomessa ensin Ilta-Sanomat.

Uusi määräys astuu voimaan 11. heinäkuuta, ja se vaikuttaa myös Venäjän ulkopuolella oleskeleviin venäläisiin, joilla on Venäjällä myönnetty ajokortti.

Venäjällä myönnetty ajokortti oikeuttaa ajamiseen myös Suomessa, mutta vain, jos se on voimassa Venäjän lakien mukaisesti.

Suomessa asuu yli 80 000 ihmistä, joiden äidinkieli on venäjä. Heistä 36 000 on kaksoiskansalaisia.

Venäjän sisäministeriön määräys käytännössä estää henkilöä ajamasta sekä Suomessa että missä tahansa Venäjän ulkopuolella.

Venäjän perustuslain mukaan sen kansalaisella voi olla myös toisen maan kansalaisuus. Käytännössä kuitenkin kaksoiskansalaista kohdellaan Venäjän kansalaisena.

Vuonna 2013 maassa astui voimaan astui laki, jonka mukaan kaksoiskansalainen ei suorilta käsin saa vapautusta Venäjän asepalveluksesta, vaikka olisi jo käynyt armeijan toisessa maassa, esimerkiksi Suomessa.

13

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä uutinen ihan oikeen ryssille 🤭🤣

      • Anonyymi

        Samaan kastiin muut ulkomaiset virolaiset myöskin kilvet pois

    • Anonyymi

      We love Vladimir Putin

      Venäjän sisäministeriön määräys käytännössä estää henkilöä ajamasta sekä Suomessa että missä tahansa Venäjän ulkopuolella.

      • Anonyymi

        Suomessa asuva voi vaihtaa ulkomaalaisen ajokortin suomalaiseen korttiin.
        https://ajokortti-info.fi/fi/perustietoa-ajokortista/ulkomaisen-ajokortin-vaihtaminen-suomalaiseen-ajokorttiin

        Ja voihan sitä Suomessa mennä autokouluun ja hankkia kortin pitkän kaavan kautta.

        Tärkeää on olla varovainen, kun hakee lääkärintodistusta korttia varten. Lääkäri voi etsimällä etsiä syitä estää kortin saaminen. Esitietolomaketta täyttäessä on syytä olla tietämätön sukulaisten sairauksista ja omistakaan ei ole syytä puhua. Älä tunnusta,

        Jos ei Suomessa saa korttia, niin sitten kannattaa muuttaa muualle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisillä asepalvelusta suorittamattomilla kortinvaihtajilla on aikaa 11.7.2023 saakka. Silloin heidän korttinsa raukeaa ainakin Venäjän alueella. Tätä kirjoittaessani on 7.6.2023 eli aikaa on vähän.

        Ehkä vaihto onnistuu Suomessa, jos venäläiseen korttiin on merkitty myöhempi raukeamispäivä.

        Minulla on käsitys suomalaisista, että ovat pilkuntarkkoja ja tunnollisia määräysten noudattajia. Voi olla, että vaikka venäläiseen korttiin olisi merkitty raukeamispäiväksi vaikkapa 30.12.2028, niin suomalainen virkakoneisto noudattaa päivämäärää 11.7.2023 ja kieltäytyy vaihtamasta korttia.

        Ehkä venäläinen, jolta Venäjä on vienyt ajo-oikeuden 11.7.2023 alkaen voi olla tietämätön
        ajo-oikeutensa menettämisestä tai ainakin voi esittää tietämätöntä ja vedota venäläiseen korttiin merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään.

        Onko ajokorttien haltijoista olemassa kansainvälistä tietokantaa, josta eri maiden viranomaiset voivat tarkistaa ajo-oikeuden voimassaolon. Jos ei, niin silloin voisi ottaa riskin ja kertoa, että asepalvelusasiat on kunnossa.

    • Anonyymi

      Nyt alkaa maatuzkat laihtua, kun tämän jälkeen tallustelevat jokapaikkaan.

    • Anonyymi

      Aika hullua, että toisen maan tieliikennelain opeilla voi ajaa Suomessa, jos kerta täällä haluaa asua. Mielestäni pitäisi suorittaa suomalainen ajokortti siinä tapauksessa muutenkin.

      • Anonyymi

        Venäläiset turistit voivat ajaa korteillaan Suomessa, mikäli kortti on voimassa.

        "Ajokortin haltijan asetuttua Suomeen vakinaisesti asumaan, ajokortti hyväksytään siitä alkaen kaksi vuotta, mutta enintään kortin voimassaolon päättymiseen asti."
        https://ajokortti-info.fi/fi/perustietoa-ajokortista/ulkomaisen-ajokortin-kelpoisuus-suomessa

        Siis Suomessa asuva venäläinen voi ajaa kaksi vuotta venäläisellä kortilla tai vähemmän, jos kortin voimassaolo päättyy aikaisemmin.

    • Anonyymi

      Ei tarvita kortti me aja ilma kortti

    • Anonyymi

      Toverit ajaa keskellä tietä, kortin kanssa.

    • Anonyymi

      Onneksi ei ole vasemmanpuoleinen liikenne Venäjällä.

    • Anonyymi

      Hieno homma!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe