Tupakka myötävaikuttaa kipusarjan syntymiseen. Olin polttamatta lokakuusta lähtien. Kevättalvella poltin viikon verran ja Horton käynnistyi. Jätin tupakan pois ja sarja loppui. Nyt kesällä olen polttanut melko paljon ja hortonin syndrooma aktivoitui jälleen. Jätin nyt tupakan pois ja olen ollut kivuton. Mulla siis tupakka on selvästi kytköksissä pääkipuun.
On varmaan muitakin syitä kuten valoisat päivät näin kesällä kun viime kesänä sarja aktivoitui myös heinäkuun alussa. Nykyinen, ilmeisesti päättynyt sarja, alkoi kesäkuun lopussa
Mulla on sarjottainen päänsärky. Keksin syyn sarjan käynnistymiseen
3
888
Vastaukset
- Anonyymi
No älä hyvä ihminen polta sitä tupakkaa, jos siitä aiheutuu noin pahaa vaivaa.
Ei itseään kannata kiusata, jos voi välttää. Vaikka merkittävä osa Hortonia sairastava on tupakoinut tai altistunut passiiviselle tupakoinnille, ei tutkimuksissa näy mitenkään yhteys tupakoinnin lopettamisen ja Hortonin helpottamisen välillä.
- Anonyymi
Minä olen ollut huhtikuun puolivälistä lähtien polttamatta ja olen myös huomannut suuren muutoksen päänsäryissä, joita ei juurikaan ole ollut koko tänä aikana.
Pelkään vaan, että kun aikaa kuluu niin päänsäryt taas unohtuvat ja tupakka alkaa kuulostaa taas maistumaan. 🙈
Toinen mistä olen huomannut olevan apua on purentalihasten hieronta. Olen pyrkinyt tekemään sitä säännöllisesti useita kertoja viikossa, sillä olen huomannut, että aina ennen päänsärkyä tunnen kireyttä ja ehkä jonkinlaista kipua poskissa ja muuallakin kasvojen alueella. Olen tehnyt nopean hieronnan tällä ohjeella: https://hierontanappi.fi/purentalihakset-rennoiksi/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 265023
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333583Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543474Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203360Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282700Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint172389Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142195- 381836