Niinistön perintö = Suomen idän suhteet pilattu vuosiksi

Sauli Niinistö oli ketku, jota ei olisi pitänyt koskaan päästää Suomen tasavallan presidentiksi. Tunnustan virheeni, äänestin itsekin tätä Suomen pettäjää. Hän on pilannut omalta osaltaan Suomen suhteet Venäjään ja aiheuttanut miljardien vahingot Suomen taloudelle. Onko vahinkoa tulossa myös sodan muodossa jää nähtäväksi. Nyt Niinistö riitelee Venäjän kanssa suurlähetystöistä.
Surkuhupaisinta koko episodissa on, että Suomen ja ehkä koko maailman tilanne meni pilalle Joe Bidenin johtajuuden aikana. Onko Suomen johdossa kukaan miettinyt, mikä vaikutus maailman tulehtuneeseen tilanteeseen on sillä, että Biden on perheineen ottanut kymmenien miljoonien edestä lahjuksia mm. Ukrainasta, Kiinasta ja Romaniasta. Hän on täysin kiristyksen kohde näille valtioille. Olisi ehkä syytä jonkun miettiä.
Omena ei putoa kauaksi puusta. Sen takia Valkoisesta talosta löytyy nykyään kokaiinia.
Saulin kannattaisi käydä älykkyystestissä, niin hän huomaisi, ettei hän niin viisas ollutkaan.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taisi käydä arvon russakka silviisiin, että se teidän Putte-setänne pilasi suhteenne kaikkialle muuallekin kuin Suomeen. Siihen tuo päänatsi ei Niinistön apuja tarvinnut. Mutta jäihän teille vankat tukijat,,, Pohjois-Korea, Eritrea, Syyria, Valko-venäjä ja Venezuela. Samanlaisia kehitysmaita kuin venäjä. Kiina ja Intia hengailevat kanssanne vain sen johdosta, että kuppaavat maaperänne antimet ale-hintaan kun muut eivät pitkällä tikullakaan paskaanne koske.
Putte rakentaa venäjästä uutta ihannoimaansa Stalinin aikaista Neuvostoliittoa, suljettua diktatuuria toimivine gulag-leireineen. Sitä kohden.

Äänestä

Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Sen on tässä asiassa havainnut todeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sauli Niinistö oli ketku, jota ei olisi pitänyt koskaan päästää Suomen tasavallan presidentiksi. Tunnustan virheeni, äänestin itsekin tätä Suomen pettäjää. Hän on pilannut omalta osaltaan Suomen suhteet Venäjään ja aiheuttanut miljardien vahingot Suomen taloudelle. Onko vahinkoa tulossa myös sodan muodossa jää nähtäväksi. Nyt Niinistö riitelee Venäjän kanssa suurlähetystöistä.
Surkuhupaisinta koko episodissa on, että Suomen ja ehkä koko maailman tilanne meni pilalle Joe Bidenin johtajuuden aikana. Onko Suomen johdossa kukaan miettinyt, mikä vaikutus maailman tulehtuneeseen tilanteeseen on sillä, että Biden on perheineen ottanut kymmenien miljoonien edestä lahjuksia mm. Ukrainasta, Kiinasta ja Romaniasta. Hän on täysin kiristyksen kohde näille valtioille. Olisi ehkä syytä jonkun miettiä.
Omena ei putoa kauaksi puusta. Sen takia Valkoisesta talosta löytyy nykyään kokaiinia.
Saulin kannattaisi käydä älykkyystestissä, niin hän huomaisi, ettei hän niin viisas ollutkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu