Ukraina on sivistynyt europpalaine valtio, joka on joutunut ilman omaa syytään kriisiin. Kriisi voi tapahtua Euroopassakin eikä vain muissa maanosissa.
Kuten aina, lähimmät maat kantavat suurimman taakan kriiseistä ja pakolaisista. Meillä on sama vastuu tukea ja auttaa, mitä esimerkiksi Afrikan kriiseissä olevilla mailla on omassa ympäristössään.
Voimme ja meidän pitää kantaa sama vastuu, mitä muiltakin edellytämme. Voimme olla myös esimerkkinä ja näyttää, että kriisien hoitaminen paikan päällä on paras apu. Ukraina on näytetikkuna kehitysavulle.
Jonkun mielestä vertaus voi olla ontuva, muttei se ole. Sota on monessa paikassa alkusysäys humanitääriselle kriisille. Vaikka moni maa Afrikassa on köyhä, niin juuri kriisiytyneet maat ovat usein hyvin varakkaita ja väki koulutettua. Aseiden hankinta ja sotiminen on kallista.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Miten kehtaa valehdella moista.? Paljonko maksettiin?
Ukraina on kulttuuriltaan Venäjän kaltainen maa, sivistyneitä kumpikin.
Ukrainalla on kyllä oma osansa sodan syttymisessä, se on ollut sisällissodassa yli kymmenen vuotta.
Rauhantahtoa näyttää olevan niukalti?
Sisällissodassa Venäjän kanssa?
Mitä hittoa Venäjä tekee Ukrainan sisällissodassa ja miksi se valtasi Krimin?
Usan nemänedestä,typerys!
Ukraina on ukrainalaisten. He saavat itse päättä vaikka liittymisestä uudeksi osavaltioksi USAan, jos haluavat. Sama pätee Suomeen.
Miksi valtiot liittyvät omasta halustaan Natoon ja EU:n, mutta eroavat Venäjästä?
Onko Putin paska markkinoija vai ihan vain tyhmä?
Omasta halusta Cian valitseman johdon käskystä?
Omasta halusta tietenkin.
Ei CIA:lla ole valtaa määrätä kansoja.
Voi lapsi! Ei ole joulupukkiakaan olemassa,lapsenuskonen?
Ei ole eikä CIA määrää demokratioita
Voi typerys. Siellä asuu venäjänmilisiä. Krimillä oli tukikohta,jota Usa himoitsee!
Ukrainalaiset? Usa siellä päättänyt jo vuosia,typerys!
Voi lapsi... Arabikeevään pani alulle. Monta nukea palvelemaan Usaa!
Afganistanin nukke meni vallasta!
Missä moisia demokratioita???
Juurikin näin.